Alkaa tosissaan jo ottaa voimille tämä unettomuus. Illalla ei millään meinaa saada unta ja kun sitten lopulta saa, herää siitä viimeistään parin tunnin kuluttua ja joko ei saa enää lainkaan unta tai sitten nukahtelen niin, että nukun aivan pieniä pätkiä ja heräilen tämän tästä, esim. varttitunnin välein. Aamulla sitten lopullisesti herään klo 4-5 ja olo on kuin jyrän alle jääneellä. Olen nyt ollut viikon supistusten takia poissa töistä, joten luojan kiitos ei ole aamulla tarvinnut lähteä auton rattiin ja töihin - no ensi viikolla taas työt kutsuu. Olen kokeillut nukkua päivällä, mutta nukkuminen on samanlaista kuin yöllä: eli saatan nukahtaa ja heräilen noin 10 minuutin välein ja lopulta nousen ylös entistä väsyneempänä. Tiedän, että näin luonto valmentaa tuleviin yöheräilyihin vauvan kanssa, mutta ihan näin varhaista valmennusta en olisi kaivannut. Nyt kun olisi ollut hyvää aikaa kerätä voimia synnytystä ja sen jälkeistä aikaa varten. Tiedän, että kohtalotovereita löytyy. Miten te olette jaksaneet unettomuutta? Itsellä ainakin tuntuu, että olen päivälläkin kömpelömpi, hajamielisempi ja ennenkaikkea kireämpi.
Unettomuus ja yöheräily
3
713
Vastaukset
- taikinassatallaaja
Juu eli tuo kuullostaa liiankin tutulta. Tosin en noin aikaisessa vaiheessa vielä kärsinyt, onneksi.. Nyt viimeiset pari viikkoa ovat vaan olleet tällaista "pikkunukkumista" ja hereillä tulitikut silmissä... Välillä jalat tuntuu lyijypökkelöiltä ja tosiaan päiväunet tuntuvat vaan pahentavan väsymystä. Olen myös huomattavasti kireämpi, hajamielinen nyt olen aina ollut. Ainiin, no tuon takia varmaan telon itseäni joka paikkaan nykyään (varpaat ovenreunaan, pää kaapinoveen jne.. ARGH). Eikai tässä muu auta kun "nielasta kerran ollaan haukattu", synnytykseen minulla ei enää kauaa taida edes olla (juuri tulin lääkäristä, kohdunsuu jo pehmeä ja vauva laskeutunut :))joten pähkäillään sitten myöhemmin uudestaan tätä unijuttua. Onneksi on mies rinnalla joka saa vauvan synnyttyä kans alkaa heräilemään öisin ;)
- yonido
Itsellä tota on ollut jo muutaman viikon ja meneilään on rv 34 2. Sitten on vielä siihen tullut levottomat jalat mukaan.. Mutta pakko vaan myöntää,että tällaista tää on..
- varma onko
kyseessä levottomat jalat mutta mulla "kutiaa" reidet ja pohkeet jostain sisältä.. Kokeilin kylmää viljatyynyä ennen nukkumaan menoa ja se helpotti. Viikkoja on 29 2.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1442470Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?1961157Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131071Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389930Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi296888- 66858
- 53841
- 89837
- 46829
- 51743