Säkyläläinen valtuutettu kirjoittaa tänään Pyhäjärven Seudussa: on sellainen olo, että Säkylän valtuustossa on puhekielto kahden ensimmäisen kauden valtuutetuilla. TOTUUS: Maanantain valtuustossa puheenvuoroja käyttivät eniten ensimmäisen ja toisen kauden valtuutetut. Jokainen läsnäollut tietää tämän.
Lisäksi: "Mennään muutaman vahvan päättäjän ideoilla eteenpäin". TOTUUS: Ryhmäkokouksissa käy ilmi, että jokainen valtuutettu nojaa vain ja ainoastaan omiin ajatuksiinsa. Tämän osoitti myös se, että kahdessa ryhmässä oli erilaisia mielipiteitä ja äänestystulos oli 18-9.
Kolmanneksi: "Kaikenlaista uutta ja erilaista ajattelua vähätellään". Satakunnan Kansan pääkirjoitus 13.5.: "Olisi paljon järkevämpää miettiä, miten elämä jatkuu liitoksen jälkeen kuin jäpittää vanhoissa poteroissa ja saarnata suureen ääneen sitä, miten paljon paremmin kaikki olisi itsenäisenä jatkaen". TOTUUS: Ko. valtuutettu ei ole tuonut valtuustosaliin tai hallituspöytään mitään uutta, vaan jäkättää vanhan säilyttämistä ja vastustaa uutta ennakkoluulotonta ajattelua!
Valtuutetun valheet
PRO PALVELUT
4448
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyl aika moni nojaa noihi "vanhuksi". Nuare ei viäl oll oppinu teirä pelisäännöi, ku uskaltava ajatel omil aivoillas.Sä taira vähä peljät niide hyvi ideoit ja asukkaire parhha ajattelu,ku jatkuvast tääl heit parjas.
Mitään en pelkää, siksi täällä haluan oikaista pro-liikkeen valheet. Oma mottoni on "Totuus ei pala tulessakaan". Edelliset väitteeni voi jokainen tarvittaessa tarkistaa, myös kokoomuksen valtuuteutun valheet. Oma kirjoituksesi on "toripuheita". Asukkaiden paras = uusi Eura, ei suur-Harjavalta, jonne pro-liike meitä ajaa.
sin toril kuuntelema, niin tiäräs jottai ihmiste elämäst. Es sää sitä tääl netis opi, kuttes ol eres lukutaitone, saatikka et ymmärtäisi lukemas.
Säkylästä, kuten "eräs" viisas sonoi, niin palvelut paranee. Samoin lukio on lopetettava. :)