Onko kenelläkään kokemusta persikkapuun kasvatuksesta? Menestyisikö täällä etelä-Suomessa? Minkälaiset olosuhteet vaatii?
Persikkapuu
Peachy
75710
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Persikkapuu vaatii lämpöä ja valoa. Ei selviä kylmistä talvista. Olen suunnitellut että rakennan korkean kasvihuoneen eteläseinälle kellarin oven eteen. Kasvatan puun suuressa ruukussa, jonka siirrän kellariin talveksi. Persika kukat ovat satumaisen kauniit ja itse viljellyt hedelmät ovat todella makeita. Olen siis aikaisemmin viljellyt persikoita huomattavasti lämpimämmässä vyöhykkeessä, joten tekee mieli kokeilla myös etelä-Suomessa. Kannattaa kokeilla eri suojamenetelmin.
Minulla on persikkapuun lajike "Frost", joka on selvinnyt hengissä kahdesta talvesta Turun seudulla. Olen kietonut sen alkutalvesta pakkaspeittoon, keväällä ottanut pois. Oksien kärjet paleltuivat silti, on kuulemma normaalia. Nyt puu on kasvanut niin isoksi, että paketoiminen ei enää onnistu, joten ajattelin kokeilla sen talvenkestävyyttä ilman peittoa.
Tiedän monta onnistunutta persikkapuukokeilua tällä seudulla, joista on tullut jopa hyvä sato. Minä olen tyytyväinen jos puu pysyy ylipäätään hengissä, se on tosi kauniin muotoinen ja hyvä näkösuoja. Ja jos vaikka joku kevät yllättäisi kukilla....
Tuo Frost on ilmeisesti kokeilemisen arvoinen.
Luulenpa että istutan sellaisen eteläseinälle.
Kiitos vihjeestä!
Olisiko persikkapuu mahdollista kasvattaa sisällä jonkin aikaa? Siirrän sen kyllä pihalle kun se on kasvanut hieman suuremmaksi.
Naantalissa kasvaa persikkapuu ulkona kesät ja talvet suojaamattomana ! Lajiketta en muista , mutta on itsepölyttyvä . Satoa tulee joka vuosi . toisinaan erittäin runsaasti ! Leikkaus keväällä . Kokeilin syksyä , mutta tuli kumivuotoa .
Kouvolassa (vyöhyke II) kasvanut persikkapuu jo 4 vuotta. Talon eteläseinustalla. 10-11 talvena uloimmat oksan kärjet paleltuivat mutta jatkoi kasvua entistä tuuheampana ja tänä keväänä kukki runsaasti eli satoa odotellaan. Ensimmäisen talvensa jälkeen se teki 4 persikkaa sittemmin ei yhtään.
Persikan vieressä kasvaa myös ruusumanteli joka nyt ei missään nimessä pitäisi olla II-vyöhykkeen eläjä.
Maaliskuun kotipuutarhalehdessä on iso juttu Helsinkiläisestä puutarhurista jolla on pitkään ollut isoja ja satoisia persikkapuita mutta myös aprikooseja ja eksoottisia päärynöitä. Vaikuttaa aika uskomattomalta! Googlatessa löytty myös kotisivut ja verkkokauppa jossa kymmeniä lajikkeita samassa tarhassa www.paratiisinhedelmat.fi ja opastusta niiden kasvatukseen, Toimii ilmeiseti lähinnä pääkaupunkialueella.