Olisi kiva jos monilapsisten perheitten lapset (myös aikuisiksi kasvaneet) itse kertoisivat, millaista on ollut kasvaa suuressa sisarussarjassa! Tarkoitan nyt ainakin kuusilapsisia perheitä :) Silläkin on varmasti vaikutusta, onko sisarussarjan alku- vai loppupäästä vaiko keskeltä, joten kertokaa sekin.
Minulla on itselläni vain kaksi sisarusta, mutta eräs hyvä ystäväni on seitsenlapsisen perheen esikoinen ja toinen on yhdeksänlapsisen perheen kuopus. Hyvin ovat kummatkin viihtyneet perheissään.
Minulla on itselläni vain kaksi sisarusta, mutta eräs hyvä ystäväni on seitsenlapsisen perheen esikoinen ja toinen on yhdeksänlapsisen perheen kuopus. Hyvin ovat kummatkin viihtyneet perheissään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen aika isosta perheestä, 7-lasta ja kasvanut keskimmäisenä sisarusparvessa. Koskaan ei ole sisarusten lukumäärä haitannut, päinvastoin on ollut tosi positiivinen asia. Lapsena oli aina leikkitovereita yllin kyllin, naapurin lapset mukaan lukien..
Keskimmäisenä olo tuntui kyllä joskus rasittavalta, koko ajan piti olla kattomassa ettei vanhemmat sisarukset saanut vain mitään enemmän, eikä pienempiä hemmoteltu enemmän..=) Tuo nyt oli kyllä varmaan kiinni vähän luonteestakin, olen ollut aika itsepäinen pienestä asti.
Nyt vanhempana on ollut tosi mukava kun on samoja harrastuksia sisarusten kanssa, niin on aina useampi lähdössä pelaamaan ym.
Itselle ainakin on jäänyt lapsuus niin positiiviseksi asiaksi, että jos joskus perustan perheen, niin toivoisin että lapsiakin olisi useampia..
Nyt isompana olen huomannut kun menen kotiin, ettei siellä olekaan enää niin paljon tekemistä, kun väki on vähentynyt yli puoleen.
Meitä lapsia on kaheksan, enää kotona vain kaks nuorinta. Oon muuttanu kotoa pois viitisen vuotta sitte. Nykyään tosi kiva mennä kotiin, kun aina pikkusisareni on onnellinen: onpa mukava, Ansku ku tuut!! Ilmeisesti hiljentynyt koti kaipaa välillä ääntä..:) Tosin viikonlopun mentyä he ovat jo onnellisia, että meitäkin oottaa oma kämppä ja he pääsevät elämään taas "normaalia elämää". Monena lomana (hiihto- pääsiäis- tai syyslomalla) ovat pikkusisareni tulleet kämpälleni kylään. Ja ovat nauttineet, kuten allekirjoittanutki.
Omasta lapsuus ajastani muistan erityisesti ilmapiirin, mikä kotona oli. En valehtele, kun sanon, että ainakin isä ja äiti huomas, kun joku harmitti ja suututti. Lisäksi meidän lasten yhteen köyteen vetäminen (ilo, kun joku menestynyt, yhteinen harmi, kun jollekin käynyt köpelösti) yhdisti meitä paljon.
Koska olen perheemme keskivaiheilta, oli tosi vaikea murkkuiässä tietää, onko vielä pikkutyttö vai pääsiskö jo "isojen joukkoon". Huippua oliki, ku huomas, että hei, nythän nuo isommat sisarukset luottaa minuun samanlailla kuin toisiinsa. Ja pääsin osalliseksi heidän salaisuuksistaan...:)
Nyt, jo lähes kaksvitosena siskojen ja veljien kans on mukava porista kaikesta: uskoutua tai vaan päivitellä tai sitten jauhaa mitättömyyttä... On tosi mukava, kun tietää, että oli elämäntilanne mikä vain, niin kotiin saa mennä ja sisaruksille voi aina kertoa.
Voisinkini siis tiivistää pitkän sepustukseni kahteen lauseeseen:
On huippu tietää, että aina on ainakin seittemän tosi ystävää, sisarukset. Lisäki äiti ja isä, jotka on paljon enemmän kuin tosi ystävät.
Meitä on 8lasta joista yksi siskoni on kuollut. olen kaksonen ja minulla on isoveli ja sisko. on 2pikkusiskoa ja 1 pikkuveli. mielestäni on kivaa kun on paljon lapsia. tosin se on kivaa kun on iso talo... jos ois pieni kämppä ni sit ei ois nii kivaa...ku olis ahdasta.
Olen kahdeksasta nuorin, minusta tuntuu noormaalilta, mitä se sitten lieneekin. Pulaa on ollut, mutta nälkää ei olla nähty.
Kirjoittelinkin tuolla yhdessä toisessa ketjussa jo kokemuksiani. Olen nuorin viidestä lapsesta ja nyt jo kolmekymppinen. En oikeasti usko että vanhemmilla riittää voimat ja rakkaus enempään kuin kolmeen lapseen. Ihan oikeasti miksi hankkia lapsia kuin puput ja lässähtää? Kyllä minulla oli rakastavat vanhemmat mutta vaikka äiti ole kotona paljon, emme päässeet matkustelemaan mikä oli jo lapsena todella suuri kiinnostuksen kohteeni. Jouduin myös käyttämään sisarusten vanhoja vaatteita paljon ja aina vastaus oli hankintoihin että ei ole rahaa. Mua tuo juttu sen verran nyppi silloin että päätin, minä luen itseni pitkälle, hankin hyvän ammatin ja teen pari lasta. Eikä minun elämäni pyöri koskaan lapsenteon ympärillä pelkästään, vaan haluan elää. Moni lapsiautomaatti rupsahtaa, lihoo ja ajatusmaailma suppenee aivan onnettomaksi. Jotenkin koen että pari lasta ja mielekäs elämä oman miehen kanssa on sitä mitä minä haluan. Ehkä joskus opin ymmärtämään teitä lapsiautomaatit. Ehkä.