Bellot

Pelot Tässä listaan asioita, jotka ovat joskus aiheuttaneet jonkin asteisia pelkotiloja itselleni. Pelkotilat vaihtelevat pienestä pulssinnoususta ja tilanteen jännityksestä vaikeampaan pelkotilaan. Pelkoni tuskin ovat fobia-asteisia. Kauhuelokuvat / -tarinat (etenkin yksin) Järvessä uiminen myöhään illalla/yöllä (huom. vaikka kesällä ei ole pimeää) *Liikkuminen yleensäkin paikasta toiseen yöllä, etenkin paikoissa, joissa ei ole ihmisiä, kuten metsissä ( kaupungilla liikkumista en niinkään pelkää yöllä, vaikka se on vaarallisempaakin oikeastaan) Jopa kotitalossa liikkuminen saattaa pelottaa pimeällä, ja jos en löydä katkaisijaa heti, hätäännyn ja joskus jopa "parkaisen" hätkähtäen. *Aistiharhojen pelko ( en ole kokenut aistiharhoja, mutta oma mielikuvitus pistää pelon liikkeelle)Pelkään näkeväni tai kuulevani harhoja, olen nähnyt erittäin ahdistavia painajaisia asiasta. *Suljettujen ovien avaaminen hämärässä yksin. Etenkin jos oven takana odottaa pimeä huone. Jopa jääkaapin ovi! Pelkään joskus myös sitä etten tule hyväksytyksi, tai ymmärretyksi. Minulla on suuri tarve olla pidetty/hyväksytty toisten ihmisten keskuudessa, ja se on aiheuttanut jonkin verran epävarmuutta käytöksessäni, ja antaa ehkä minusta itsekkään kuvan, vaikka olen mielestäni kovinkin empaattinen ihminen. En jaksa edes luetella kaikkia ötököitä yms limanuljaskoja, koska niiden pelko on varmaan aika yleistä. Lapsena pelkäsin hautausmaita, lehmiä navetassa, "käsiä jotka tulevat sängyn alta" ja muumin mörköä. Putoaminen korkealta oli myös painajaisten aiheena usein. Pelkäsin myös omaa isääni, ja painajaisista päätellen pelko seuraa vieläkin jonkin verran. Tähdellä merkityt ovat usein toistuvia pelkotiloja Onko täällä ketään joka haluaa jakaa vastaavia pelkoja tai jtn :D
1213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei!

Minäkin pelkään todella paljon näkeväni jotain harhoja tai kuulevani jotain, siksi säikyn ja joskus jopa kirkaisen jos esim. kuvani heijastuu ikkunasta niin luulen ulkopuolella jonkun tuijottavan ja tämä on todella ahdistavaa. Pelkään myös kauhu-elokuvia ja varsinkin kauhu-elokuvista tulee hirveitä pakko-ajatuksia jotka häiritsevät elämääni todella paljon. Tässä viikko sitten katsoin Lordin tekemän Dark Floors elokuvan ja vaikken pelännyt sitä katsoessani sitä niin se tulee iltaisin ja päivisin mieleen ja sitä on sitten pakko ajatella ja se on todella ahdistavaa koska elokuva ei ollut edes niin pelottava.

Älä huoli varmasti on paljon ihmisiä minut mukaan lukien joilla on samoja pelkoja ja itse kävin viime vuonna psykologin luona juttelemasta peloistani ja pakko-oireistani ja se helpotti ainakin hieman ja suurimmaksi osaksi olen saanut olla rauhassa mutta pelkään vain että pelot ja pakko-ajatukset koko ajan vain kasvavat suuremmiksi ja suuremmiksi, toivotaan ettei näin käy...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hellowus kirjoitti:

Pelot Tässä listaan asioita, jotka ovat joskus aiheuttaneet jonkin asteisia pelkotiloja itselleni. Pelkotilat vaihtelevat pienestä pulssinnoususta ja tilanteen jännityksestä vaikeampaan pelkotilaan. Pelkoni tuskin ovat fobia-asteisia. Kauhuelokuvat / -tarinat (etenkin yksin) Järvessä uiminen myöhään illalla/yöllä (huom. vaikka kesällä ei ole pimeää) *Liikkuminen yleensäkin paikasta toiseen yöllä, etenkin paikoissa, joissa ei ole ihmisiä, kuten metsissä ( kaupungilla liikkumista en niinkään pelkää yöllä, vaikka se on vaarallisempaakin oikeastaan) Jopa kotitalossa liikkuminen saattaa pelottaa pimeällä, ja jos en löydä katkaisijaa heti, hätäännyn ja joskus jopa "parkaisen" hätkähtäen. *Aistiharhojen pelko ( en ole kokenut aistiharhoja, mutta oma mielikuvitus pistää pelon liikkeelle)Pelkään näkeväni tai kuulevani harhoja, olen nähnyt erittäin ahdistavia painajaisia asiasta. *Suljettujen ovien avaaminen hämärässä yksin. Etenkin jos oven takana odottaa pimeä huone. Jopa jääkaapin ovi! Pelkään joskus myös sitä etten tule hyväksytyksi, tai ymmärretyksi. Minulla on suuri tarve olla pidetty/hyväksytty toisten ihmisten keskuudessa, ja se on aiheuttanut jonkin verran epävarmuutta käytöksessäni, ja antaa ehkä minusta itsekkään kuvan, vaikka olen mielestäni kovinkin empaattinen ihminen. En jaksa edes luetella kaikkia ötököitä yms limanuljaskoja, koska niiden pelko on varmaan aika yleistä. Lapsena pelkäsin hautausmaita, lehmiä navetassa, "käsiä jotka tulevat sängyn alta" ja muumin mörköä. Putoaminen korkealta oli myös painajaisten aiheena usein. Pelkäsin myös omaa isääni, ja painajaisista päätellen pelko seuraa vieläkin jonkin verran. Tähdellä merkityt ovat usein toistuvia pelkotiloja Onko täällä ketään joka haluaa jakaa vastaavia pelkoja tai jtn :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu