avovaimoni on huolissaan koska hänellä tulee verta kurkusta, hän epälee olisko keuhkosyöpä?
hän sairasti 3 viikkoa sitten suu herpeksen ja suu oli täynnä aftoja, verta ei tule mitenkään paakkuina vaan normaalin liman mukana, eikä yskiessä vaan kun normaalisti räkäsee, välillä saattaa olla pari päivää ettei tule verta mutta sitten taas alkaa tulla(ei paljoa mutta kumminkin), hänellä on syntymästä asti ollut kaulassa hyvänlaatuinen kasvain joka ei ole tarvinnut hoitoa 10 vuoteen, sitä ennen miltei 2 kertaa vuodessa, hän kävi lääkärissä nielun tähystyksessä jossa lääkäti totesi kasvaimen hieman kasvaneen ja määräsi leikkaukseen(hän käy lääkrissä kerran vuodessa tarkistuttamassa kasvaimen ja edellis kerroilla ei ollut niin suuria poikkeamia että olisi kannattanut leikata, ei nytkään kuulemma olisi välttämättä tarvinnut mutta koska nielu muutenkin ahdas niin parempi leikata heti), ääni on hieman käheä koska kasvain painaa hieman äänihuulia(ääni ollut aina hieman normaalista poikkeava)kasvain on samaa kudosta mitä kaikilla ihmisillä on mutta ylikasvanut, hoidettuna ei vaarallista kuulemma, hänellä ei ole ollut keuhkotulehdusta eikä muutakaan tulehdusta moniin vuosiin, yleis kunto on normaali, ruokahalut normaalit, ei ole alipainoinen, ei mitään ylimääräisiä patteja missään ei kipuja eikä särkyjä, ei hengitys vaikeuksia/hengenahdistusta, ei nielemisvaikeuksia, tällä hetkellä normaalia flunssaa ja joka tuntuu olevan normaalia koska itsellänikin on tällähetkellä flunssaa ja hieman kuumetta, ajattelin että voisiko veri tulla esim. noista aftoista joita hänen kurkkuunsa on vielä jäänyt, koska lääkäri sanoi tähystyksen jälkeen että kurkussa on melko runsaasti haavaumia tai jotain, verikokeiden arvot ennen flunssaa viikko sitten olivat normaalit CRP sun muut olivat normaali tasolla hemoglobiini oli jopa 145 joka on ilmeisen hyvä naisihmiselle, hän ei tupakoi, joskus kyllä poltellut jonki verran mutta lopettanut rumantavan viimesyksynä, poltti noin 4 vuotta hieman(4-5 tupakkia päivässä), tätä ennen pysynyt muutenkin terveenä ei sen enempää flunssaa tai muitakaan tauteja kuin muillakaan, kunnolla kuumetta ollut viimmeksi noin 3 vuotta sitten, normaaleja räkätautejakin ollut ehkä pari kertaa vuodessa, voisiko verentulo johtua esim. kurkkukivusta/flunssasta jos nielu hieman paisunut yms.
itse kyllä sulkisin keuhkosyövänpois koska ainut oire oikeastaan on verentulo nielusta tai jostain, mitään muita oireita ei selvästikkään ole
mutta mitä arvelette? olisi kiva tietää muittenkin mielipiteitä, tutkimukset on vielä hieman kesken joten toimenpiteet asian selvittämiseksi on käynnissä, mutta julkinen terveyden huolto on hieman takkuista ja yksityiseen ei ole varaa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
hyvänlaatuista kasvainta ole poistettu jo aiemmin?
PAD:sta se sitten selviää.
Onko häneltä otettu nyt thorax?
Voihan se veri olla peräisin suusta,nielusta tai sítten alempaa,vaikea arvioida,tutkimukset sen kertovat.
Valitettavasti pahanlaatuisuutta ei voi poissulkea sillä perusteella,että esim. CRP tai hb ovat kunnossa.
No,toivotaan ettei mitään vakavampaa ole!!
Jaksamisia teille!
en tiedä oikeen noista lääketieteen termeistä esim. mikä on thorax? ku en oo lääketiedette sen kummemmin ikään opiskellu, kasvainta ei voida poistaa koska samantien pitäs poistaa koko pää, jos näin raakasti voidaan sanoa,kasvain nimittäin sijaitsee kaulan alueella,ja koska oireettomana se ei haittaa normaalia elämää milläänlailla, ei tarvi mitään jatkuvaa lääkitystä eikä muutakaan, en tiedä onko edes sana kasvain oikea termi koko asialle koska kumminkin kyseessä on samaa kudosta jota kaikilla ihmisillä on mutta hänellä vaan synnynnäisesti liikaakasvanut, lapsena operoitu melkein toistuvasti ja koko lapsuus melkein onkin ollut yhtä sairaala elämää, lääkärit sanoivat että kun pituus kasvu loppuu niin "kasvainkin" rauhoittuu, näin on kyllä käynytkin mutta tottahan ihminen nyt 20 vuotiaana nyt hieman kasvaa eli sen takia todennäköisesti tämä kudoskin hieman taas kasvanut, nyt tällä hetkellä näyttäs siltä että flunssa alkaa parantua ja veren vuoto on loppunut miltei kokonaan, ainostaan välillä on tämmöistä flunssa yskää ja kun oikeen kovaa yskii niin saattaa hieman tulla verta syljen mukana, lähinnä haluaisin tietää että kuinka paljon ja millälailla sitä verta tulee yskösten mukana kun/jos on keuhkosyöpä? nyt saa yskiä todella lujasti ennen kuin normaalin liman mukana tulee edes hieman verta, taitavat vaan olla nielun vanhat leikkaus haavat hieman turvonneet tai jotain?
Thorax on keuhkoröntgen.
Siis onko hänellä nyt tutkimukset kesken,eli pian saattee tietää jotain konkreettista?
Onhan lääkäri tietoinen tästä verenvuodosta?
Kaikki ylimääräiset verenvuodot pitää aina tutkia,tulivatpa ne sitten mistä päin kehoa tahansa,mutta oletan,että puolisosi on nyt tutkimuksissa.
Ellei,niin pikaisesti ainakin sinne keuhkokuvaan.
Voimia teille.
Kysykää hoitavalta lääkäriltä KAIKKI mieltänne painavat asiat.
eikö pitäisi leikata myös hyvälaatuinen kasvain pois veri saattaa olla peräisin nielusta nenän takaa joka hyytyy ja valuu kurkkuun myös kirkas veri löytää tien kurkkuun
lue tuosta edeltä mitä kirjotin kasvaimesta, se veri saattaa hyvinkin olla jostain sieltä nielusta nenän takaa, koska vielä pari päivää sitten hänellä tuli ikäänkuin hyytynyttä verta aamulla, hänellä aina ollut hieman tukkoisuutta heti heräämisen jälkeen, taitaa olla nykyään melko normaalia kun joka toisella "normaalillakin" ihmisellä kaikenlaista astmaa sun muuta, mutta joka tapaukses, niinku tuossa edellä jo kirjotin nin veren tulo kurkusta on vähän hilliintynyt, eli tulee hieman vain silloin kun todellakin yskii niin lujaa ku vaan pystyy(normaalia flunssa yskää äänestä päätellen)