Tämä kuulostaa varmaan kauhealta häirikköviestiltä, koska tämä on kritiikkiä, mutta miksi, oi
MIKSI
MIKSI
ja vielä kerran MIKSI teidän pitää tehdä niitä ihmisiä?!! Teidättekö itsekään miksi, pohjimmiltaan, tai vaikka tiedätte, ajatteletteko sitä ikinä oma-aloitteisesti? Tietysti syitä on yleensä useampia ja eri tasolla, mutta entäs se perimmäinen syy, liikkeellepaneva syy joka viimekädessä saa teidät tekemään sen?
Suurin osa teistä varmaan ajattelee tekevän sen itselleen ,"me hankimme itsellemme lapsen". Todellisuudessa se kuuluu "me hankimme yhteiskunnalle lapsen" tai ihmiskunnalle, miten sen nyt haluaa sanoa. Ajattelette ehkä olevanne onnellisia, kun teillä on lapsi, ja että juuri siksi haluatte sen. Harva ehkä ajattelee, että sepäs kuuluu ihmisluontoon, synnytellä lapsia, ja minäpäs tästä haluan samaistua luontoon ja toimia juuri niin kuin se haluaa minun toimivan ihmisenä. "Alistun vapaaehtoisesti." Vai onko sellaisia, ei kai? Joka tapauksessa tuollainen alistuminen mitä te harjoitatte ja ne jotka ovat jo tehneet parhaansa on kyllä todella säälittävää.
Eikä nyt tarvitse kuvitella että luulen että noissa asioissa on jotain vaikeasti tajuttavaa.
Tämmöisiä mielipiteitä sitten tällä kertaa!!!!!!!!!!!
Kuvottavaa
========
16692
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tämmöistä tekstiä lukiessa tulee monesti mieleen että kirjoittajan on ihan pakko olla päästänsä jotenki vajaa tai sitten katkera lapseton ihminen, ei kuitenkaan normaali. Miksi joku miettii tämmöistä... No minun ihan perimmäinen syy hankkia lapsia on ihan vaan se että haluan perheen PISTE ja kyllä olen onnellinen kun minulla on lapsia, en vain kuvittele olevani TOINEN PISTE
tehdään ihan itsekkäistä syistä. Mistä muustakaan? Itse teimme omasta ja miehen halusta. Piste. Ei mistään ihme alistumisjutuista johtuen. Halusimme jälkeläisiä. Uutta elämää. Perheen, jossa on lapsia. Kai se biologiakin osin sanelee. Vanhempana on mukava seurata lasten ja kenties lastenlastenkin elämää. Ei tule tylsää olemaan. Rakastamme lapsiamme ja meillä on kaikki hyvin niin rahallisesti kuin muutenkin. Elämä on paljon rikkaampaa toki työteliäämpääkin kun on lapsia. Ei siinä mitään kuvottavaa ole. Olemme täällä maapallolla oppiaksemme ja kasvaaksemme. Lapset ovat aika mainioita opettajia. Ihmisen tarkoitus ei ole elää vain itselleen ja itseään varten.
No, ihan SIKSI! Mietitkö itse mikä siinä seksissä viehättää, miksi nainen ja mies (yleensä näinpäin) hakeutuvat toistensa luo ja haluavat lisääntyä. Kyllä se pohjimmiltaan taitaa olla se luonnon sanelema laki suvun jatkamisesta. Tuskinpa täällä muuten oltaisiin, ellei alistuttaisi siihen. Ihminen vain on eläimeen verrattuna sen verran fiksumpi (tai tiä häntä, mitä ne eläimet aattelee), että voi suunnitella ajankohdan perheen perustamiselle. Tällöin ei enää tehdä lapsia sen luonnon vuoksi vaan ihan omasta itsekkäästä halusta. Silloin ei enää alistuta yhtään mihinkään, jos ihmisellä on valinnanvaraa. Ei meidän perheessä yhteiskunnalle lapsia tehdä, kyllä sitä ihan yhteisestä rakkaudesta hedelmä halutaan, jotain joka on osa meitä ja meidän geenejä. Kummallista, että joku voi kokea lapsen saamisen kuvottavana ja säälittävänä. Kai sinulla sitten on tarve kapinoida maailmaa vastaan ja tehdä kaikki toisella tavalla. Minusta ennemminkin se on säälittävää. Jos me emme "alistuisi" lastentekoon, ei tällä pallolla kauaa ihmisiä enää olisikaan. Se se vasta säälittävää olisikin.
jotta suomalaiset pysyisivät suomen kartalla, ettei pakolaiset pääse kansoittamaan tätä maata. Siksi pitää syntyvyyden lisääntyä suomalaisten keskuudessa.
Näköjään olit ensin mesoomassa lapsettomuus-palstalla ja nyt täällä... siellä jäitkin hieman alakynteen, kun ei enää löytynyt sulla vastaansanottavaa. Voi raukka parkaa... pyydä nyt siltä mielisairaalan lääkäriltäsi vähän lisälääkitystä ja pysy siellä pyöreässä huoneessasi. Hohhoijaa, miten säälittävän katkera oletkaan.
Kysy äidiltäsi ekana miksi teki juuri SINUT?
Mikäkö on se perimmäinen liikkeelle paneva syy- No halu saada lapsi. Tietysti joskus tulee vahinkoraskauksia, mutta niissäkin lähes aina lapsi muuttuu halutuksi kun se päätetään pitää. Kuinka älytön onkaan aloituksesi. Eihän se ole mitään alistumista, jos itse haluaa lapsen? Mitä ihmettä oikein ajat takaa. Itsekästähän se tietysti on omalla tavallaan, kun haluaa lapsen. Mutta mitä väliä sillä on? Toisaalta sitten kun se lapsi on, tuleekin ajateltua epäitsekkäästi lapsen parasta. Jos sinä et halua lapsia, älä hanki niitä. Jos joku toinen haluaa, ei hänen tarvitse alistua sinun tahtoosi ja olla tekemättä lasta.
Juuri tuota tarkoitan - lapsen saanti tekee onnelliseksi ja elämänne on tyhjää ilman sitä juuri siksi että on luonnollista hankkia niitä, ja luonnolliset asiat tekevät ihmiset yleensä onnelliseksi ja vastaavasti niiden puuttuminen saattaa tuntua että elämästä puuttuu jotain tärkeää. Mutta uskomatonta, että ihmiskunnan palveleminen tekee teidät myös onnellisiksi, näköjään. Siitä pystyvät kyllä nauttimaan vain ne jotka ymmärtävät korkeintaan puoliksi mitä kaikkea se merkitsee ja miltä se näyttää sivusta. Toisaalta olettehan aina ennenkin tehneet niin joten kai sekin on sen verran luonnollista että nautitte siitä. Sitä minä en kyllä voi käsittää, miten voi haluta säilyttää tämä laji ja tehdä jotain sen hyväksi. En kerta kaikkiaan. "just joo"? Samoin, samoin. PS: "Tottakai ihmiset itse päättävät haluaako lapsi/lapset vai ei." -- Ihmiset eivät valitse mitä he haluavat. Et päätä että nytpäs aijon haluta lasta. Ja jos yrität tolla tavalla haluta jotain, teet sen vain koska *haluat onnistua siinä ja kumota väitteeni, mutta et valitse sitäkään halua, ihmiskulta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Kyllä me ainakin mieheni kanssa olemme onnellisia yhdessä ilman lastakin. Emme me sen takia tätä lasta hankkineet että saisimme jotain täytettä elämäämme. Onnellisia tulemme olemaan kun lapsi syntyy ja saamme sen yhdessä kasvattaa. Ehkä se sitten on jokin valmiiksi määritelty asia että ihmisten kuuluu haluta lapsia, mutta mitä sitten. Haluathan sinäkin ilmeisesti olla haluamatta lapsia vain sen takia että erotut muusta massasta. Kukin elää niinkuin parhaaksi näkee.
on joku häirikkö. Samat tekstit kirjoittanut lapsettomuuspalstalle.. Samantyyppistä tekstiä on kyllä kun sillä jollakin koulusuurmaajalla.. "Mutta uskomatonta, että ihmiskunnan palveleminen tekee teidät myös onnellisiksi, näköjään. Siitä pystyvät kyllä nauttimaan vain ne jotka ymmärtävät korkeintaan puoliksi mitä kaikkea se merkitsee ja miltä se näyttää sivusta."miten voida haluta säilyttää tämä laji..?" Yrittää nousta jotenkin "älykkäämmäksi" kuin muut tälläisella järjettömällä tekstillä.. Ei ihan terveen ihmisen ajatuksia ole nuo. Jos et ole hoidossa, niin hommaannu sinne ja vähän äkkiä, ehkä sinun kohdalla on vielä jotain tehtävissä.
oletkohan nyt jättänyt jotku lääkkeet väliin tai sekoittanut punaset ja keltaset pillerit...
voi kun joku läheisesi osaisi toimittaa sinut äkkiä hoitoon ennenkun teet jotain todella typerää... ihan sääliksi käy tuollaista kiihkoilijaa. mitäpä jos ottaisit itseäsi niskasta kiinni ja koettaisit hakea itsellesi asiankuuluvaa hoitoa ja pikaisesti. ihminenhän sinäkin olet, ikävä kyllä...
Tiedätkö sä, mikä on sellainen luonnollinen lisääntymisvietti, mikä on JOKA AINOALLA elollisella maailmassa?? Jos me ei tehtäisi lapsia, niin ihmiskuntahan loppuisi tähän. Joukossa on aina muutamia erilaisia ja osa jopa vinksahtaneita yksilöitä, joita ovat juuri nämä koulusurmaajat, ihmisvihaajat ja sinä, joka kuulut jompaan kumpaan ryhmään. Haukutko sä myös kaikki lemmikkien omistajat, jos niillä on koira, kissa, kultakala tai mikä tahansa lemmikki? Säkin taidat olla tosi itsekäs, kun sä syöt ruokaa... hmmm, ajattelet vaan itseäs, kun sulla on nälkä... oot sä sitten tosi outo. Niin ja kaikki autoilijatkin on aivan sikaitsekkäitä... mitä hemmettiä ne hullut niillä autoilla tekee? Saatika sitten kodeilla? Ompa ihmiset ihan hullun itsekkäitä, kun rakentavat taloja ja ostavat asuntoja, kun oikeesti voisivat asua myös metsässä ja luolissa. Siellähän ne ennenkin on olleet. Niin siis ymmärrätkö sä edes itsekään, miten tyhmältä kaikki sun mielipiteesi kuulostaa?? Kaikkea ihmisen toimea voi kuvailla itsekkääksi, jos oikein alkaa asioita tonkimaan. Minä en lasta haluaisi, jos en lapsista pitäisi, tai rakastaisi. Minä haluan lapsen, koska mulla on se vietti ja suuri osa tästä vietistä on sellainen juttu, mitä kutsutaan rakkaudeksi (voit googlettaa sanan" rakkaus", jos et tiedä, mikä se on)... Rakastan jo nyt suunnattomasti mun vatsassa olevaa vauvaa ja kun hän syntyy, tulee hän olemaan ykkösasia meille maailmassa ja meidän omat tarpeemme siirtyvät sen jälkeen toisarvoiseksi. Sä varmaan tipahdit jo ajat sitten kärryiltä, mutta se nyt olikin ihan odotettavaa. Voit vaihtaa vaikka palstaa taas, jos et keksi mitään naurettavaa vastaväitettä taas kerran...
... keräät kaltaisesi kalliolle niin voitte alkaa suunnitella yhdessä hurmaavaa joukkoitsemurhaa. Jos ihmisiä ei maapallolla tarvita ja tämän lajin jatkaminen on älyttömyyttä niin eiköhän aleta sitten karsia saman tien... Olet selkeästi turhautunut omasta olemassaolostasi ja nyt purnaat siitä muille ihmisille. Pidä huoli omista asioistasi ja jos ei ihmiset miellytä niin ainahan voit muuttaa Kyöpelinvuorelle keskenäsi asustelemaan ja erakoitumaan. Sinne ei ainakaan kukaan vähäjärkisempikään mies eksy vahingossakaan lapsentekoaikeissa eivätkä lapsiperheet häiritse naapurissa. Toivottavasti ei ole myöskään nettiyhteyksiä ettei tarvitse noita älyttömyyksiä kaiken kansan tietoisuuteen jaella yleisillä keskustelupalstoilla...
:DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD Ei oo kaikki murot kulhossa eikä kaikki inkkarit kanootissa tällä tyypillä.. :DDDDDDDD Kyllä muakin vituttais olla noin.. miten sen sanoisi.. ääliö. :DDDDDDDDDDDDD
Oletpa sinäkin kovin yhteiskunnan vietävissä, kun kirjoittelet nettiin ja oletettavasti sulla on jopa tietokone. Miksi olet sellaisen hankkinut? Oletko yhteiskunnan odotuksesta niin tehnyt? Painostuksesta? Onko sulla kaupasta ostetut vaatteet päällä, onko? Miksi? Miksi sellaisia käytät? Oletko jotenkin ihmis/yhteiskunnan vietävissä. Oletpa alistunut ihminen. Varmaan ostat ruokaakin kaupasta..? Se vasta yhteiskunnan vietävissä olemista onkin! Jos SINÄ et olisi yhteiskunnan vietävissä, metsästäisit ruokasi paljain käsin, et todellakaan käyttäisi tietokonetta, etkä mitään muutakaan ns. "normaalia", mitä yhteiskunta olettaa sinun tekevän. Osaat näköjään kirjoittaa ja lukea... hyi!! Miten voit olla noin yhteiskunnan vietävissä, että oikein yhteiskunnan järjestämään kouluun olet mennyt. Lapsia tehtäisiin vaikka autiolla saarella, jossa 2 asukasta ei olisi ikinä koskaan edes nähnyt yhteiskuntaa, käynyt koulua, eikä kauppaa, mistä sinäkin ne valmisruokasi ostat. Yleensä ne lapset tehdään kuule rakkaudesta, mitä valitettavasti sinä et ole saanut koskaan omalta äidiltäsi, mikä selittää sun onnettoman katkeruutesi... tai sitten vain yrität kuulostaa viisaalta ja nokkelalta, kuitenkin siinä onnistumatta.