mistä

johtuu uusikaupunkilaisten väkivaltaisuus. näin tilaston missä oli listattu suomen väkivaltaisimmat paikkakunnat, uki hienosti 14:sta 400 kunnasta ja ykkösenä oli maarinanhamina johtuen tietenkin siitä että matkustajalaivat ovat rekisteröity sinne ja nekin jutut menevät siihen piikkiin. nyt kaksi vuotta täällä asuneena ja muutamat tikit päähän ommeltuina osaan jo pysyä kotona ettei vieras naama vaan ärsyttäisi ketään. itse olen ajatellut että kun tämä paikkakunta on kaikesta niin syrjässä niin väestö on keskenään lisääntynyt eli dekeroitunut ja se saa kaikenlaisia häiriökäyttäytymista ja mielenterveysongelmia aikaiseksi. ehdotankin että tänne perustetaan jokin pakolaiskeskus ja kannustetaan näitä ihmisiä yhtymään uusikaupunkilaisiin , niin saataisiin sitä uutta verta tähän västön ryhmään ja laitilalaiset laskettakoon tähän joukkoon mukaan!?
4316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

hoitamaan omilla tuloillanne naamanne heidän kaltaisikseen,ja pysyisitte luomassanne paremmassa maailmassa lopun ikäänne.

Äänestä

Kannatan ilman muuta... Mistähän saadaan pakolaiskeskukselle hyvä paikka? Ja pakolaisten on sitten oltava hyvännäköisiä nuoria miehiä ja hedelmällisessä iässä olevia naisia, eikö totta?

Äänestä

..ettei ärsytä ketään. Ärsytyskynnys on täällä varsin matala joten en suosittele kokeilemaan. Tässä on jo muutaman kerran alkukeväästä muutama nuorukainen tullut haastamaan riitaa, viimeksi Pakkahuoneen parkkipaikalla. Pojilla oli vakaat mielipiteet siitä, etti hapsuhihanahkatakkiin sovi pukeutua U:gissa. Päästiin kuitenkin aika pian yhteisymmärrykseen asiasta. Toisen pojan nenävärkki kyllä oli varmaan jälkeenpäin kipeenä. Jos ei ole rautalankaa mistä asia taivuteltava selväksi, voi vääntää vaikka nenästä. Minulla on Krav Maga koulutus käytynä pidemmän kaavan mukaan. Ja pitää ollakin jos pukeutuu hieman erikoisesti ja ajaa isolla Jeepillä pikkukylässä. Mutta sitä taitoa käytän vain jos kimppuuni hyökätään. Olen rauhan mies. Asiat sovittelen puhumalla.

Äänestä

Niin, onhan niitä mielenterveysongelmia ja häiriökäyttäytymistä yhdellä sun toisella tänne muuttaneella. Luikkimalla joutuu liikkumaan, kun ei yhtään tiedä, mistä päin taas häirikkö ilmaantuu esille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7093845 kirjoitti:

johtuu uusikaupunkilaisten väkivaltaisuus. näin tilaston missä oli listattu suomen väkivaltaisimmat paikkakunnat, uki hienosti 14:sta 400 kunnasta ja ykkösenä oli maarinanhamina johtuen tietenkin siitä että matkustajalaivat ovat rekisteröity sinne ja nekin jutut menevät siihen piikkiin. nyt kaksi vuotta täällä asuneena ja muutamat tikit päähän ommeltuina osaan jo pysyä kotona ettei vieras naama vaan ärsyttäisi ketään. itse olen ajatellut että kun tämä paikkakunta on kaikesta niin syrjässä niin väestö on keskenään lisääntynyt eli dekeroitunut ja se saa kaikenlaisia häiriökäyttäytymista ja mielenterveysongelmia aikaiseksi. ehdotankin että tänne perustetaan jokin pakolaiskeskus ja kannustetaan näitä ihmisiä yhtymään uusikaupunkilaisiin , niin saataisiin sitä uutta verta tähän västön ryhmään ja laitilalaiset laskettakoon tähän joukkoon mukaan!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu