LOMAVINKKEJÄ SOUSSEEN

basaari

Muutamia vinkkejä lomaan Soussessa. Lisätkää omianne perään ja minäkin laitan aina välillä uusia juttuja. Tässä nyt mitä ekana tuli mieleen. *Soussen vanhankaupungin kujat. Kauppakujien vilinää. Kulttuuria parhaimmillaan. Vilinää, tungosta, ääniä hajuja, tuoksuja, kiihkeää kaupankäyntiä. Rohkeasti sekaan. *Eikä vain ostoskujat vaan myös medinan asuinkujat. Kapeata labynrinttiä. Naisia ripustamassa pyykkejä ja lapsia pelaamassa palloa. Miehet tuovat kaupasta ruokatarvikkeitta pappatunturilla iso kori täynnä vihanneksia. Aitoa elämää. * Vanhasta kaupungista löytyy myös Dar Essid kotimuseo. Ehdottomasti suosittelen. Näette miten ennenaikaan asuttu. Upeaa arkkitehtuuria ja sistusratkaisuja. Kaikki säilytetty ennallaan. Pari dinaaria sisäänpääsyä ja dinaarin enemmän jos haluaa ottaa kuvia. Kassalta saa suomenkielisen opaspaperin mukaan. Talossa on korkea torni minkä kattoterassilla on kahvila. Upea näköala yli koko kaupungin. * Sunnuntain markkinat. Souk el ahad. Pari kilsaa keskustasta. Myynnissä kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä. Menkää heti aamusta. Puolen päivän jälkeen jo alkavat sulkemaan. * Tehkää joku matkanjärjestäjän päiväretki. Pääkaupunkiin missä käydään myös Sidi bou saidin taitelijakylässä. Karthago ja Kairouan ovat myös käymisen arvoisia. Tai Friguian luonnoneläinpuistoon mikä on tosi kaunis paikka. Ainakin aurinkomatkat käyvät Friguian retkellä myös pienessä valkoisessa kylässä nimeltä Hergla. Idyllinen paikka meren rannalla. Mummelit myyvät itse punottuja korituotteita suoraan kotitalon edessä olevan puun oksilta pilkkahintaan! * Tunisialainen Hammam eli sauna. Esim. pari kilsaa keskustasta (markkinoiden lähellä) on tanskalaisen naisen omistama anti-stress hammam. Siisti paikka, hyvä palvelu, monia eri hoitoja ja hierontoja. Oppaat osaavat opastaa ja kertoa ajoista. Naisille ja miehille on omat pesuajat. Tässä kylpylässä käy paljon suomalaisia turisteja. *Heittäkää kengät pois ja kävelkää pitkin hienohiekkaista rantaa vesirajassa tai viettäkää koko päivä kuumalla rannalla olkivarjojen alla makoillen ja mereen pulahdellen. Mukavaa matkaa.

6

901

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vinkeistä!!

      tällä viikolla tunisiaan menossa

    • Tunisian kävijä

      Loistava lista. Nuo kannattaa käydä läpi. Lisäksi kannattaa ehdottomasti käydä Dar am Taieb-nimisessä yksityismuseossa/taiteilijakodissa. Aivan fantastinen paikka ja ihmiset. Dar am Taiebissa voi nähdä mitä mielikuvituksellisimpia kierrätystaideteoksia. Paikassa on yksityisoppaana ja esittelijänä taiteilijan poika. Hieno nuori mies, joka puhuu hyvää englantia ja ranskaa.

      • basaari

        En ole kuullutkaan tuosta Dar am Taieb paikasta. Osaisitko kertoa tarkemmin missä päin sijaitsee?

      • Tunisian kävijä
        basaari kirjoitti:

        En ole kuullutkaan tuosta Dar am Taieb paikasta. Osaisitko kertoa tarkemmin missä päin sijaitsee?

        Anteeksi, että vastaan vasta nyt. Dar am Taieb on kävelymatkan päässä La Medinasta. Kun tulet La Medinasta ulos AV du commandant Bejaoui-kadulle (eräs niistä valtakaduista). Kävelet/ajat taksilla AV Marechal Titovia pitkin, kunnes tulet AV du 15 octobre 1963 kadun risteykseen, josta käännyt tälle 15 octobre 1963-kadulle (tai avenuelle, sama se). Jatkat eteenpäin, kunnes tulet AV du 25 juillet 1952-risteykseen ja käännyt sitten tälle AV du 25 juillet 1952-kadulle. Sitä pitkin vähän eteenpäin, siitä lähtee pikkukatu, jossa on tämä Dar am Taieb.

        Siellä on hyvät opasteet: virallinen osoite on Rue Ali Ben Ghdehem, 25 juillet, Cite Ezzahra 4002 Sousse. Puhelinnumero (oli ainakin silloin) 216 73 234 081 ja lisätietoja löytyy www.daramtaieb.com.net.

        Se alue oli sellaista paikallista esikaupunkialuetta. Siellä näytti asuvan varakasta väkeä. Ainakin niistä taloista tuli sellainen mielikuva. Kävellen siellä oli ihan hyvä liikkua.

        Suosittelen!

      • Tunisian kävijä
        Tunisian kävijä kirjoitti:

        Tuo www-osoite ei toimi ja se olikin www.daramtaieb.net, mutta sama se. Ei toimi. Kannattaa kuitenkin käydä paikan päällä.

      • Basaari
        Tunisian kävijä kirjoitti:

        Tuo www-osoite ei toimi ja se olikin www.daramtaieb.net, mutta sama se. Ei toimi. Kannattaa kuitenkin käydä paikan päällä.

        Tajusinkin juuri viime viikonloppuna tietäväni tämän paikan. Olen usein kävellyt ohi opasteen missä vinkataan sivukadulle missä se sijaitsee mutta en ole jostain syystä koskaan käynyt kurkkaamassa. Täytyy ehdottomasti joku päivä kävellä kurkkamaan sisältä asti. Hyvä kun mainitsit paikasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      367
      1415
    2. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      63
      936
    3. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      116
      895
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      83
      880
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      63
      840
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      701
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      681
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      609
    9. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      56
      594
    10. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      112
      554
    Aihe