Sananvapaus

Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Yhdessä 43:n muun valtion kanssa Suomi on allekirjoittanut Euroopan ihmisoikeussopimuksen, jonka 10. artikla toteaa sananvapaudesta muun muassa: »Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta.» (Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklan ensimmäinen kohta.[3]) ELI EIPÄ POISTELLA NIITÄ KESKUSTELUJA!!!!!!!!
61349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sananvapaus antaa nuo oikeudet mitä luettelit, mutta et saa silti julkaista niitä missä tahansa! Jokaisella sivustolla ylläpitäjä on vastuussa sivustollaan julkaistusta teksteistä yms. Eli jos itselläsi on sivusto, niin siellä voit julkaista mitä mieleesi tulee ja antaa muidenkin julkaista, mutta olet itse julkaisuista myös vastuussa, myös viranomaisiin nähden.

Äänestä
  • esimerkiksi herjaus, panettelu ja laiton uhkaus on suomen laissa kielletty ja niistä voi nostaa syytteen, kunnianloukkaus on myös aika vakava asia, jotta tuskin niitä ihan turhaan poistellaan niitä ketjuja, niin ja niillä poliiseilla on myös pääsy tänne palstalle ja saa teidän tiedot selville, ttä kannattaa vähän miettiä mitä kirjottelee..

    Äänestä

  • sananvapaus, mutta kirjoitti:

    esimerkiksi herjaus, panettelu ja laiton uhkaus on suomen laissa kielletty ja niistä voi nostaa syytteen, kunnianloukkaus on myös aika vakava asia, jotta tuskin niitä ihan turhaan poistellaan niitä ketjuja, niin ja niillä poliiseilla on myös pääsy tänne palstalle ja saa teidän tiedot selville, ttä kannattaa vähän miettiä mitä kirjottelee..

    Saat olla mitä mieltä tahansa mutta jos sanot mielipiteesi ääneen tai kirjoitat sen nettiin, joudut vastaamaan siitä.

    Äänestä

  • Ei ylläpitäjä nyt aina ole vastuussa. Kyllä aika monta tuomiota olisi Suomi24:kin saanut muuten. Vastuussa on viestin lähettäjä mutta Suomi24 hoitaa oman osansa ja siten kaikki palstalla tehdyt rikokset eivät tule edes asianomistajan tietoon, eli jos ei vaikka lue palstaa lainkaan, tai lukee väärään aikaan. Onko tuo sitten hyvä vaiko rikollisten suojelemista? Lähtökohta sananvapaudessa on, että ennakkosensuuri on kielletty.

    Äänestä

  • valehtele kirjoitti:

    Ei ylläpitäjä nyt aina ole vastuussa. Kyllä aika monta tuomiota olisi Suomi24:kin saanut muuten. Vastuussa on viestin lähettäjä mutta Suomi24 hoitaa oman osansa ja siten kaikki palstalla tehdyt rikokset eivät tule edes asianomistajan tietoon, eli jos ei vaikka lue palstaa lainkaan, tai lukee väärään aikaan. Onko tuo sitten hyvä vaiko rikollisten suojelemista? Lähtökohta sananvapaudessa on, että ennakkosensuuri on kielletty.

    on vastuu sivustonsa sisällöstä. Tästä syystä yleensä ylläpitäjä myös pitää yllä viestien tai muiden julkaisujen postaajien IP-numerot, joiden avulla itse tekijä saadaan (mahdollisesti) kiinni tarvittaessa virkavallan toimesta. Sivuston ylläpitäjä on vastuussa, vaikkei tekijää saataisinkaan kiinni, mutta jätetään syyttämättä nykykäytännön mukaan. Mikäli ylläpitäjä ei olisi vastuussa, ei mitään seriffin toimiakaan olisi, ei millään sivustolla. Näiden tällä sivustolla (Suomi24) tapahtuvien herjaamis ja yksityisyyttä loukkaavien julkaisujen lisäksi netti on pullollaan vastaavia, sekä lisäksi tekijänoikeuksia loukkaavia tekstejä. Valitettavasti meiltä puuttuu ennakkotapaus tässä asiassa.

    Äänestä

  • ylläpitäjällä kirjoitti:

    NIIDEN SUKU, NYT IHMEESSÄ KORVAUKSIA, SILLÄ KAIKESTA PÄÄTTELLEN JUURI TE OLETTE UHREJA. HEKOHEKO.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

minä vaan kirjoitti:

Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Yhdessä 43:n muun valtion kanssa Suomi on allekirjoittanut Euroopan ihmisoikeussopimuksen, jonka 10. artikla toteaa sananvapaudesta muun muassa: »Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta.» (Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklan ensimmäinen kohta.[3]) ELI EIPÄ POISTELLA NIITÄ KESKUSTELUJA!!!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu