Väheksymättä Anettea ihmisenä; niin miksi jos hänkin on 'maailman paras' laulaja niin menestystä ei sillä saralla ole aiemmin tullut?? Luulisi että näin hyvälle laulajalle olisi löydetty jo aikaisemmin tie menestykseen..kuitenkin sitä piti 35 vuotta odottaa.
Anetesta
Isla
301422
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Joo, ja Susan Boyle piti oottaa 47 vuotta ennen kun löy läpi.
hössötystä niin Tarjan, Anetten, Tuomaksen, Sibeliuksen kuin Matti Nykäsenkin kohdalla. Nykäsellä nyt tosin on titteliinsä eniten perustetta, koska hän on voittanut jonkin tietyn lajin viralliset MM-kilpailut, mutta siltikin hänen tituleeraamisensa edelleen maailman parhaaksi on hieman epäspesifiä, koska hän hyppäsi erilaisella tyylillä kuin nykyiset maailman parhaat mäkihyppääjät. Samankaltainen totuus piilee myös laulajien ja säveltäjien vertailussa: Parhautta on hankala osoittaa, koska he ovat kaikki erilaisia. Lisäksi on otettava huomioon myös se, että eri ihmisille musiikissa ovat tärkeitä aivan eri tekijät. Jotkut arvostavat oikeaa tekniikkaa yli kaiken, toiset taas muita (äänen) ominaisuuksia. Jos asiaa tarkasteltaisiin vain tekniikan näkökulmasta, voitaisiin ehkä laskea kumpiko laulaja (jos tarkastellaan vain Anettea ja Tarjaa) laulaa prosentuaalisesti enemmän oikealla tekniikalla ja/tai oikeassa sävellajissa. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, koska yhteistä nimittäjää parhaudelle ei varmasti tulla koskaan löytämään. Musiikissa on ja tulee varmasti aina olemaan kysymys erilaisista henkilökohtaisista mieltymyksistä. Vain Pohjois-Korean kaltaisessa diktatuurissa kaikilla kansalaisilla voisi olla näennäisesti yhteinen musiikkimaku, jota säätelisi hallinnon tarjoama musiikkirepertoaari. Tällainen kuvitteellinen tilanne olisi kuitenkin luonnoton, eikä sitä siksi liene syytä tarkastella sen enempää. Musiikintekijöiden parhautta ei siis voida tarkastella absoluuttisena totuutena, koska mitään yhteistä mittaria artistien hyvyydelle ei voida asettaa. Siksi pitäisi muistaa että jokainen voi puhua vain omasta mielipiteestään, eikä kenenkään laulutaitojen hyvyyttä tai huonoutta (tai sopivuutta/sopimattomuutta) voida pitää yleisenä mielipiteenä ja/tai absoluuttisena totuutena. Kun tämä seikka muistettaisiin vähän laajemmin (puolin ja toisin), niin keskusteluissa olisi hitusen enemmän järkeä.
Toisaalta on myös monia, jotka eivät hänestä pidä. Lisäksi ovat kaikki ne miljardit ihmiset, jotka eivät ole hänen lauluaan koskaan kuulleet, eivätkä siten ole edes muodostaneet minkäänlaista mielipidettä. Jos kuitenkin otetaan hyvän laulajan kriteeriksi se seikka, että maailmasta löytyisi vaikkapa vähintäänkin tuhat tai kymmenen tuhatta ihmistä, jotka pitäisivät jonkin yksilön lauluääntä hyvänä kuullessaan siitä vähintään neljä minuuttia pitkän näytteen, niin montako hyvää laulajaa arvelet maailmasta löytyvän? Entäpä moniko noista mahtaa työskennellä alalla ja/tai olla kuuluisa yhden tai useamman valtion alueella? Tuskin edes puolet. Silti he voivat olla hyviä ja monipuolisia laulajia, mutta he eivät vain ole syystä tai toisesta nousseet suuren yleisön tietoisuuteen. Susan Boyle on tästä ilmiöstä varsin hyvä esimerkki, mutta tuskin hän on ainoa laatuaan. Viihdeteollisuus on aika raadollista ja sitä kautta kuuluisaksi ja menestyneeksi pääseminen ei ole helppoa. Usein se vaatii yhdistelmän taitoa, harjoitusta ja onnea. Anetten onni oli, että hän tuli hakeneeksi ja myöhemmin valituksi jo ennestään kuuluisan yhtyeen solistiksi. Tarjaa onnisti aikaisemmin samalla tavalla, tosin hän ei sitä ehkä vielä Nightwishissä ensimmäistä kertaa laulaessaan tiennyt. Susan Boyleä onnisti tosi-TV-formaatin kautta ja Tangomarkkinoiden kautta nousee vuosittain aina muutama uusi lahjakas tangon tulkitsija julkisuuteen. Siinä se menestyksen resepti siis on. Lisäksi mainittakoon, että Anettella on ollut laulamisen ohella myös muita ammatteja ja että hän on myös perustanut perheen, mikä usein hidastaa uran luomista. Anette ei ole tiettävästi koskaan osallistunut mihinkään kykyjenetsintäkilpailuun, joiden kautta laulajan suosio voisi aueta ilman suosittua bändiä. Anetten aikaisemmat yhtyeet eivät ole syystä tai toisesta menestyneet maailmanlaajuisesti, joten siten heidän solististaankaan ei ole kuultu kovinkaan monessa maassa (ei edes koko Ruotsissa.)
tienyt eikä tuntenut yhtyettä nineltä Nightwish kun siihen innollan haki tiesköhän että on suomesta
ja ymmärtänyt että tässä on nyt se kauan kaivattu tilaisuus. Kyllä hän varmasti luotti omiin laulutaitoihinsa, koska lähetti oikein ekstrabiisejäkin bändin kuultavaksi. Toisilla laulajilla se "tilaisuus" vain antaa odottaa itseään pidempään kuin toisilla. Ja sitten on vielä ne, joille sitä suurta tilaisuutta ei tule koskaan, vaan he kuolevat suurelle yleisölle tuntemattomina laulutaitoineen kaikkineen.
lukuisiin kykyjenetsintäkilpailuihin, hän on tästä haastatteluissa kertonut, ja hänen fact filessäänkin asia mainitaan. Mutta miksi hänet valittin Nightwishiin? Syynä on yksinkertaisesti se, että parempaa ei löytynyt. Kun bändi julkaisi työpaikkailmoituksen sivullaan, se ei riittävän selvästi kertonut, että klasarilaulusta on päätetty luopua. Niinpä demoja lähettivät laulutaidottomien fanityttöjen lisäksi lähinnä nämä klassisen tyylin laulajat. Koko läjästä löytyi vain kymmenen sen verran laulutaitoista ei-klasaria, että heidät voi kutsua koelauluun. Ja näiden joukosta ei sitten tämän parempaa löytynyt. Nyt, jos Anette lähtisi ja järjestettäisiin uusi haku, olisi varmasti tarjolla paljon parempia laulajia.
vain parikymmentä ei klasaria :) Oi hiivatti, tämä on kyllä oikeesti ihan paras! Juu, ei varmasti ole maailman paras laulaja Anettekaan, kuten ei Tarjakaan. Hyvä laulaja kuitenkin, ja persoonallinen ääni hänelläkin. Minusta sopii nightwishiin oikeen hyvin. Ja vielä muutenkin persoonana aika ihanan oloinen. Heh, eli syy siihen, miksi nightwishillä on niin paska laulaja, on se, että tarjokkaita ei ollut joihin verrata? Oli niinku pakko ottaa Anette? Voisikko laittaa lähteesi, jotta tiedämme missä näin on kerrottu?
vaikka tekikin levyllä työnsä todella hyvin. Vaan uusiin saappaisiinhan ei kukaan sovi kylmiltään, täytyy mukautua ja sopeutua. Anette on nyt saanut mukautua ja sopeutua myös keikkaelämään ja hakea omaa tyyliään niin ulkoisesti, musiikillisesti kuin toiminnallisestikin. Luultavasti pahimmat kulmat on jo ehditty hioa ja mielestäni tämänhetkinen Nightwish on livenä melkoinen timantti. Toki hän on joskus sairaana varsinkin pidempien yhtäjaksoisten keikkarundien aikana, mutta niinhän ovat monet muutkin muusikot. Varmasti nekin laulajat, joita joku pitäisi Anettea parempana (ts. sopivampana) valintana, olisivat joskus sairaana. Anette pystyy kuitenkin nykyään tulkitsemaan todella laajasti myös vanhaa tuotantoa, joten tarjolla on varsin monipuolinen kattaus musiikkia, josta bändi pystyy kokoamaan sopivan shown kulloiseenkin tarpeeseen. Bändi vissiin etsi sitä sopivinta kokonaisuutta, ja ilmeisesti se oli heidän mielestään nimenomaan Anette, kaikkine puutteineen. Kukaanhan ei voi sopia toisen ihmisen odotuksiin täydellisesti, ei varsinkaan kun niitä odotuksia oli neljällä miesmuusikolla ( muu porukka bändin ympärillä.) Siihen kun vielä isketään fanien ja muiden asiaa mielellään kommentoivien kylänmiesten toiveet ja odotukset, niin laulaja saisi olla melkoinen kameleontti voidakseen miellyttää edes suurin piirtein kaikkia. Parempaa ei siis löytynyt, koska juuri Anette oli pyrkijöistä se paras kokonaisuus. Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, että hakijoiden joukossa saattoi olla ns. parempia laulajia, siis sellaisia joilla on paremmat tekniset edellytykset tulkita musiikkia studio-olosuhteissa, mutta ketään heistä ei kuitenkaan valittu? Miksikö näin voisi olla? Ehkä juuri siksi että laulajan tehtäviin kuului laulamisen lisäksi heti alkuun kamala mediaryöpytys ja kritiikki ja sen jälkeen massiivinen, fyysisesti ja psyykkisesti erittäin raskas kiertue. Solistin piti pystyä kestämään tuo kaikki edes suurin piirtein terveenä ja mielellään ihan täysissä järjissään ja lisäksi vielä laulamaan - uudelleen ja uudelleen, ilta illan jälkeen. Lisäksi olisi suotavaa omaksua suhteellisen nopeasti melkoinen määrä vanhoja biisejä ja saada ne treenatuksi keikkakuntoon. Anette oli siis melko varmasti sopivin laulaja, koska tässä tapauksessa laulajan työ sisälsi muutakin kuin äänihuulten taidokkaan käyttämisen. Aika hiton hyväksi laulajaksi Anette on minun mielestäni kasvanut kahdessa vuodessa. Aina tauon jälkeen hän on osoittanut pystyvänsä ottamaan suuriakin harppauksia, kun vain saa välillä levätä ja harjoitella kaikessa rauhassa.
Lauluääni tai teknisesti oikeinlaulaminen on vain yksi laulajan ominaisuus, se kuitenkaan yksin ei ratkaise pestiä mikäli ei kyseessä ole joku jumalainen löytö. Tuomas sanoi jo kesällä 2007 ennen keikkailua, että Anette on aarre. Ottaen huomioon aivan valtavan paineen, hän on kuitenkin ihailtavasti selvinnyt tähän kevääseen ja nyt kaikki näyttää jo hyvältä. Hänen skandinaavinen lookinsa istuu hyvin tyttömäisen äänensä kanssa ja onhan lavalla kaksi blondipoikaa hänen lisäkseen. Laulaminen on tekniikkalaji ja Aneten kohdalla rankka harjoittelu on tehnyt tulosta.
Mitä muuta tuomas voisikaan sanoa kun itse teki valinnan. Sitäpaitsi ei taida aarteen välit neroon olla enää kummoiset.
Mitä pahaa Tuomas muka on taas tehnyt? Jos yhtään haluat edes ymmärtää, niin Tarjan erottaminen ja Anetten valitseminen oli yhteispäätös. Luulen että Anette ja Tuomas ovat viimeiset jotka riitelisivät eihän heillä ole edes aihetta riitaan.
Anette ei roiku kun joskus Empun kaulassa
Olet taas tänään ollut niin aktiivinen palstalla.Laittaakohan jarmontieto wiskypullon tai jotain muuta mukavaa tuomaksen varastosta postissa ?
koska hyviä laulajia tuntuu olevan paljon tarjolla. Hyviä biisintekijöitä on ilmeisesti vähemmän suhteessa laulajiin, joten he päässevät hieman helpommin pinnalle omine tekeleineen (heidän on siis helpompi löytää lauluilleen hyvä tulkitsija kuin laulajan löytää itselleen tuoreita ja hyviä kappaleita.)
vähän niin, että Anette oli heti alussa bändin mieleen ja kaikkia verrattiin Anetteen, koska Anette oli se ensimmäinen todella hyvä ehdokas, joka löytyi. Ja siis loppujen lopuksi myös PARAS ehdokas (siis en tarkoita välttämättä laulutaidoiltaan paras, vaan sellainen kuin bändi halusi), koska bändi hänet valitsi. Ja muistanpa myös Tuomaksen sanoneen jossain vaiheessa, että laulajaa etsitään vaikka viisi vuotta, jos ei sopivaa heti löydy. Eli, mitä tästä voimme päätellä? Anette siis oli juuri se mitä bändi halusi. Bändi "hylkäsi" Aneten heti alussa, vaikka tykkäsi laulusta, koska hänellä on poika (ja oli päätetty jo ennen sitä, että laulajalla ei saa olla lapsia), mutta Anette oli sinnikäs ja otti selvää miksei häntä haluta, vaikka hänestä niin pidettiin. Ja päätti sitten lähettää lisää näytteitä laulustaan ja live dvd:n. Ilmeisesti bändi piti nimenomaan siis siitä LAULUSTA ja esiintymisestä niin paljon, että päätti unohtaa sen ei lapsia-määritelmän. Anette siis OLI ja ON se mitä bändi halusi. PS. Laulajan haku ilmoituksessa kyllä mainittiin että haetaan kaikenlaisia laulajia. Ja muistakaahan, että Anette lähetti demonsa jo ENNEN kuin oli virallisesti ilmoitettu laulajan hausta. Jopa Anettekin siis jo mielessään osasi päätellä, että entäpä jos bändi haluaakin jotain muuta kuin klassista laulajaa, koska tuolloinhan mitään hakukriteerejä ei oltu vielä ilmoitettu.
Tuomas kumminkin halunut,että Anette värjää hiuksensa mustiksi ja Anette teki kaikkensa mielyttääkseen Tuomasta ja tiesi myös,että antaa ajan kulua niin laitan oman värin takaisn ja otan oman managerin... kohta on koko NW hänen hejaa svärje;)) hop hop hop...
Anette aivan ITSE päätti värjätä hiuksensa mustiksi ja häntä ei missään vaiheessa pyydetty sitä tekemään.
luin jostain silloin,että Tuomas vaati,että tukka mustaksi
Hiustenvärjäämisestä minä taas muistan kirjoitetun, että se oli yhteinen päätös. Anette on myös kampaaja, joten hän on ihan itsekin saattanut osata ehdottaa ulkoista tyylinmuutosta. Joka tapauksessa bändityöhön kuuluu myös julkisuuspuoli, johon taas varsinkin naisten kohdalla kuuluu vahvasti tietyt ulkonäköodotukset. Anette siis tietenkin muutti ulkonäköään uutta työtään vastaavaksi, mutta ei kuitenkaan oman persoonansa vastaiseksi. Esiintyvä taiteilija ei ole lavalla täysin oma itsensä, vaan laittautuu juuri sen työnsä vuoksi Ei se siis ole kenenkään toisen bändin jäsenen miellyttämistä, jos julkisia esiintymisiä varten laittaudutaan. Olisi yleisöä kohtaan aika epäkunnioittavaa tulla lavalle laittautumatta erityisesti esiintymistä varten. Kyllä Tuomaskin värjää tukkaansa bänditouhuja varten, mutta ketäs hän sitten sillä miellyttää tai kuka sitä häneltä vaatii? Hän itse?
me ollaan vaan niin onnettomia, aina se tuo rakas ja vihattu länsinaapuri tulee ja vie. Se vie kaiken! Julmaa, niin julmaa.
Oletteko koskaan käyneet ulkomailla?
muutakin kuin tahkoa
Ahdasmielisyydestä päätellen tahkoa on kierretty ja käyty peräti saunan takana.
Missäs ihmeessä KUKAAN on väittänyt että Anette olisi maailman paras laulaja? Heh! Tämä nyt on tietysti etupäässä oma mielipiteeni mutta uskon sen oikeastaan menevän myös ihan faktana: Nightwishillä ei ole koskaan ollut "maailman parasta laulajaa" solistina. Kokonaisuus on Nightwishin "juttu", ei mikään yksittäinen instrumentti, kuten solistin ääni. Eihän Emppukaan ole ihan maailman paras kitaristi! #-D
...että ne "maailman parhaat laulajat" jotka jo ovat saavuttaneet suurta menestystä, eivät ehkä hakeneet Nightwishiin solistiksi! Vaikka me kuinka rakastetaan meidän Nightwishiä, niin ei se nyt kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys, että kaikkien maailman parhaiden laulajien suurin haave ja uran täyttymys olisi päästä laulamaan Nightwishin musiikkia. ;D Anette on tullut tunnetuksi nimenomaan Nightwishissä, samoin Tarja. Ei Tarjakaan olisi soolouransa turvin ilman Nightwishiä noussut kansainväliseen maineeseen, sori vaan.
ja ilman Tarjaa tuskin olisi NW
No olishan se.
olis, jos ei Tuoppi ois aikonaan menny pyytään Tarjaa laulajaksi nii bändiä NIghtwish EI OLISI olemassa, tai olisi olemassa jonakin partiolaisten leirinuotio-orkesterina (niinku Tuoppi sen kai alunperin suunnitteli). Mutta sitä menestystä minkä bändi on saavuttanu niin ILMAN TARJAA sitä ei olisi IKINÄ olemassa.
Tuomas vois lähettää pullon shamppankaljaa aina potkukirjeen vuosipäivinä ja samalla kiittää Tarjaa menneistä vuosista ja jos laulaja olisi ollut ääneltään nykyinen solisti niin suosiota ei olisi saavutettu ( en mollaa Anetten ääntä)mutta Tuomaksen musiikkiin se ei sovi on liian "tyttömäinen" ääni laulamaan kuolemasta ja surusta
jos on leirinuotiobändi :D Ei kukaan tosiaan kiistä sitä, etteikö Tarjalla olisi ollut oma tärkeä osuutensa suosioon nousemisen kanssa, mutta osansa siinä toki oli myös muilla muusikoilla. Tietysti Tarja oli näkyvin (ja kuuluvin) osanen, joten sitä voidaan pitää jokseenkin merkityksellisempänä kuin vaikkapa basistia, joka vaihtuikin juuri ennen suurinta menestystä. Anetten äänen tyttömäisyys on makuasia, minusta se toimii hyvin suurimmassa osassa biisejä.