silmien räpsyttely

asiani koskee sitä kun eräs kerran huomautti minulle että räpytän silmiäni oudosti (vitsillä hänen mukaan) ni minullehan tästä kehkeyty tällänen että ajattelen aina kun olen ihmisten kanssa kasvokkain/sosiaalisessa tilanteessa ni sitä että miten räpäytän silmääni ni sehän johtaa siihen että senat mennee ihan sakasi ja niin edelleen rupee tarkkailemaan ihteensä ja miettimään ni osa toisen jutuistakin voi mennä täysin ohi ja tämä on minun mielestä aikalailla pakkoajatus mitenkähän tästä voisi päästä eroon? :| siksi tähän aikaan kirjotan ku ei uni tule millään.
71118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mikä se sellainen pakkoajatus on?en ole kuullutkaan aiemmin.Onkohan se tautiluokituksessa?Taitaa olla niitä juttuja jotta saadaan sulle joku lääke päälle.

Äänestä
  • F42 Pakko-oireinen häiriö
    Olennainen piirre ovat toistuvat pakkoajatukset tai pakkotoiminnot. Pakkoajatukset ovat ajatuksia, mielikuvia tai yllykkeitä, jotka yhä uudelleen palaavat henkilön mieleen kaavamaisina. Ne ovat melkein poikkeuksetta ahdistavia, ja henkilö yrittää usein menestyksettä vastustaa niitä. Hän kuitenkin tunnistaa ne omiksi ajatuksikseen, vaikka ne ovat vastentahtoisia ja usein vastenmielisiä.

    Pakkotoiminnot ja -teot ovat kaavamaisia käyttäytymistapoja, joita henkilö toistaa yhä uudelleen. Ne eivät ole luonnostaan miellyttäviä, eivätkä ne johda luonnostaan hyödyllisten tehtävien täyttämiseen. Niiden tarkoituksena on estää jokin henkilön pelkäämä vahingollinen tapahtuma, joka henkilön mielestä voisi uhata häntä tai jonka hän voisi aiheuttaa, mutta joka todellisuudessa on epätodennäköinen. Tavallisesti henkilö tunnistaa tämän käyttäytymisen tarkoituksettomaksi tai tehottomaksi ja tekee toistuvia yrityksiä vastustaakseen sitä. Ahdistusta esiintyy melkein poikkeuksetta. Jos henkilö vastustaa pakkotoimintoja, ahdistus pahenee.

    Sisältää:
    Anankastinen neuroosi
    Obsessiivis-kompulsiivinen neuroosi
    Ei sisällä:
    - Obsessiivis-kompulsiivista persoonallisuutta (F60.5)
    F42.0 Pakkoajatuspainotteinen pakko-oireinen häiriö
    Oireet ovat ajatuksia, mielikuvia tai toimintayllykkeitä, jotka ovat lähes aina ahdistavia. Joskus nämä ajatukset ovat päättämätöntä, loputonta vaihtoehtojen pohdintaa, joka liittyy kyvyttömyyteen tehdä arkipäiväisiä, mutta välttämättömiä jokapäiväistä elämää koskevia päätöksiä. Pakko-oireisen pohdiskelun ja masennuksen välinen suhde on erittäin läheinen, ja pakko-oireisen häiriön diagnoosi asetetaan etusijalle vain, jos nämä pohdiskelut alkavat ja jatkuvat muulloin kuin masennusjakson aikana.
    F42.1 Pakkotoimintopainotteinen pakko-oireinen häiriö
    Suurin osa pakkotoiminnoista liittyy puhtauteen (erityisesti käsien pesuun), toistuvaan tarkistamiseen ja varmistamiseen, ettei jokin mahdollisesti vaarallinen tilanne ole päässyt kehittymään, sekä järjestykseen ja siisteyteen. Näkyvän käyttäytymisen takana on pelko tavallisesti joko henkilöä uhkaavasta tai hänen aiheuttamastaan vaarasta, ja pakkorituaali on tehoton tai vertauskuvallinen yritys torjua vaara.
    F42.2 Pakkoajatuksina ja pakkotoimintoina ilmenevä pakko-oireinen häiriö
    F42.8 Muut määritetyt pakko-oireiset häiriöt
    F42.9 Määrittämätön pakko-oireinen häiriö

    Äänestä

  • hohoijakkaa kirjoitti:

    F42 Pakko-oireinen häiriö

    Pakkoajatuksiin ja toimintoihin kuuluu myöskin tällainen ihmisten luokittelu diagnoosinumeroin.Lääkärit itse eivät milloinkaan huomaa,millaisessa koukussa he ovat moniin asioihin ja ajatuksiin,mutta ovat valmiita vaikka millaisiin pakkotoimintoihin sekä pakkoajatuksiin.

    Myöskin pakkoajatuksena jo lukioaikana päästä pakosta lääkikseen on yksi pakkoneuroosin muoto,jolloin tuo ihminen ei pysty muuta ammattivaihtoehtoa näkemään.Mutta miksi?Lääketieteellisessä painotetaan kaavamaista pakkoulkolukua,jos aikoo pakostakin haluta lääkärinä toimia omassa elämässään.

    Äänestä

kanssa mitä muut minusta ajattelee, kunnes opin ajattelemaan toisella tavalla, nimittäin jos aina ajattelee mitä muut ajattelee ei ehdi muuta ajatellakaan. Et sä varmaan lääkkeitä tartte vaan itsesi kouluttamista ja vahvistamista toisten ihmisten läsnäollessa. Eli anna itsellesi ihmisarvo äläkä anna muiden päästä pääkoppaasi sekoittamaan tiedostojasi.Ajattele OMILLA aivoilla älälä toisten! Jos jonkun mielestä "räpyttelet kummallisesti silmiäsi" tai teet jotain muuta "outoa", niin so what? Mitä sillä on oikeasti kellekään merkitystä? Ja jos joku tyhmä sanois jotain vielä joskus niin ainahan voisit sanoo että "kato kun huomasit, en ois uskonu, mä ihan vaan kokeilin sun reagointikykyäs"!Uskoisin että huomauttelija menis noloks...Ja ongelma siirtyiskin häneen!Tsemppiä ;)

Äänestä

joku huomauttaa,niin räpsyttele nyrkkiä nenän alla vähän aikaa.Typeriä huomauttelijoita täällä maailmassa kyllä riittää.Huomauttelijat ei tartte kun ämpärin päähän.

Äänestä
  • oletko nähnyt tuota tyyppiä uudelleen?Jos näet niin huomautappa hänelle jostakin asiasta ja oikein kunnolla.Mahtaakohan hänellä olla ihan viimeistä huutoo olevat vaatteet.?????Onko hän ihailtava tyyppi ulospäin sinun mielestäsi.?????ym.Kyllä sä kekkaat mistä huomautat tollasta junturaa.

    Äänestä

  • Just niin, kirjoitti:

    oletko nähnyt tuota tyyppiä uudelleen?Jos näet niin huomautappa hänelle jostakin asiasta ja oikein kunnolla.Mahtaakohan hänellä olla ihan viimeistä huutoo olevat vaatteet.?????Onko hän ihailtava tyyppi ulospäin sinun mielestäsi.?????ym.Kyllä sä kekkaat mistä huomautat tollasta junturaa.

    infoa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

niskunen kirjoitti:

asiani koskee sitä kun eräs kerran huomautti minulle että räpytän silmiäni oudosti (vitsillä hänen mukaan) ni minullehan tästä kehkeyty tällänen että ajattelen aina kun olen ihmisten kanssa kasvokkain/sosiaalisessa tilanteessa ni sitä että miten räpäytän silmääni ni sehän johtaa siihen että senat mennee ihan sakasi ja niin edelleen rupee tarkkailemaan ihteensä ja miettimään ni osa toisen jutuistakin voi mennä täysin ohi ja tämä on minun mielestä aikalailla pakkoajatus mitenkähän tästä voisi päästä eroon? :| siksi tähän aikaan kirjotan ku ei uni tule millään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu