Olen tässä kauan yrittänyt tulla raskaaks. Odotan inolla raskautta mutta pelkään synnyttämistä! Jos mitenkään saan keisarileikkausta niin otan sen heti vastaan. Miten teillä on mennyt synnytykset? Saa kertoa negatiiviset että positiiviset asiat. Millainen oli kipu ja oliko kipu? Entäs jälkeenpäin pystyikö kävelemään?
pelkään
kissanainen
72054
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mä itse lähdin 1,5 vuotta sitten synnytykseen luottavaisin mielin, ajattelin että kyllä mä siitä selviän, kun onhan muutkin. Kyllä siinä tosi paikan koittaessa hymy hyyty. Tuntui että kuolema tulee. Supistukset oli aivan hirveitä, ponnistusvaiheessa tuntui ihan oikeesti että selviinköhän mä tai vauva tästä hengissä. Lopulta piti leikata välilihaa ja kaks kätilöö paineli mua mahasta ja kolmas veti lasta ulos. Synnytyksen jälkeen kohtuun jäi istukan palasia ja verihyytymiä ja kun päivän oli vuotanut kuin seula, tehtiin kaavinta. Kyllä siinä itkua väännettiin ja saatanata kiroiltiin, kun jo kipeeksi tikattua alapäätä sorkittiin kaikenmaailman vekottimilla.
Kuukauden alapää oli niin hellä etten pystynyt istumaan edes renkaan päällä, kävely oli yhtä tuskaa. Lisäksi synnytysrytäkässä murtui häntäluu ja sen takia en pystynyt PUOLEEN VUOTEEN istumaan normaalisti vaan piti istua etukenossa. Kyllähän tuo kokemus sen opetti, että sektiolla pääsee helpommalla. Vaikka se leikkaushaava on myös kipee, niin kyllä silloin istumaan pystyy ja kävelemäänkin.
tuttu tilanne. aloin pelätä synnytystä heti kun päätimme hankkia lapsia. vuosi kesti ennenkuin tulin raskaaksi, joten pelkoni ehti kasvaa. kerroin neuvolassa tästä, sain mahdollisuuden kätilön juttusille, kävin juttelemassa ja tieto siitä,että pelkoni on kirjattu kansiin rauhoitti hieman. halusin myös, että sielä painotetaan haluni saada epiduraalipuudutus. puudutuksen sain, ja lisäannoksenkin koska verenpaineet olivat liian korkealla, joten en tiedä oliko keskustelusta kätilön kanssa mitään hyötyä. mutta synnytys oli mielestäni nopea ja helppo. pahin oli ponnistusvaihe, mutta se ei pitkä olekaan. supistukset olivat kuin kovat kuukautiskivut, joista kärsin ajoittain. toisen lapsen synnytys oli vastaava, mutta 4 kertaa nopeampi, siinämielessä helpompi.
Huhhuh mahtaakohan sitä ite ikinä uskaltautua normaalisti synnyttämään ton luettuani :-o Kieltämättä olit kyllä kirjottanu ton niin hyvin että nauroin varmaan puol tuntia :-D Siis eikö ne sitten sairaalassa välttämättä saakkaan tehtyä mitään, ettei äidin tarvitsis kärsiä kivuissaan?? Mä luulin että aina olis puudutteita saatavilla ja sit vaikka leikattais jos näyttää että synnytys ei ihan hyvin menekkään? Mutta että se sit saatetaan repiä väkisin sieltä vaikka luut murtuis...? huhhuh :(
Itse sain ekan lapseni 4kk sitten.Pelkäsin synnytystä kauheasti kuultuani kaikki kauhu tarinat.Synnytys olikin sitten tosi helppo,kiitos epiduraalin.En tuntenut supistuksia ja sain levättyä hyvin ennen ponnistusta.Sainoisin lyhyesti että synnytykseni vastasi kirjaimellisesti samaa tunnetta kuin olisin käynyt kakilla.Välilihaa leikattiin ja ommeltiin mutten tuntenut mitään kipua.Puudutuksen loputtua oli kipuja jonkin verran varsinkin kävellessä ja istuessa.Pari viikkoa synnytyksestä ei ollut enää mitään kipuja.Jokaisen synnytys tietenkin on erilainen,mutta näin helppo oli minulla.Toivotaan,että sulla tärppää ja saat helpon synnytyksen!
olen kokenut "luonnollisen" synnytyksen,sekä keisarinleikkausen ja molemmat olivat tietenkin kivuliaita kokemuksia,mutta silti kaksi elämäni hienointa hetkeä.yritä ajatella että koskaan vauvat eivät ole mahaan jääneet,kyllä se sieltä tulee,vaikka epätoivo supistuksien keskellä vallitseekin.tulos palkitsee varmasti ja ehkäpä huomaatkin että pelkäsit turhaan.pelko varjostaa suotta sitä ihmeellistä kokemusta mistä kerrotaan kahvipöydässä koko loppuelämä.hyvin se menee,pyydät vain nauvoja ja kivunlievityksiä.keisarinleikkausta ei kannata itse pyytää,siitä toipuminen on kivuliasta ja hidasta.et saa pariin päivään edes nostaa omaa pienokaistasi.imettäessäkin joku kääntää sinua kyljeltä toiselle.ensimmäiset vaippojen vaihdot suorittaa joku muu kun itse et pääse ylös sängystä.se onturhauttavaa..näin siis minulla!
Minun synnytykseni ovat olleet melkein kivuttomia. Ensimmäinen kesti 9 tuntia ja ainut mikä aiheutti kipua oli välilihan ompelu johon en huomannut pyytää lisää puuduketta. Synnytyksen aikana ainut kivun lievitys oli parakervikaali joka toimi todella hyvin. Toinen synnytys 2 kuukautta sitten kesti 5 tuntia ja siinä käytettiin ilokaasua. Siinä kipua aiheutti istukan "synnytys". Kummallakin kertaa on väliliha leikattu. Kipu on ollut siis vain hetkellistä eli ketänyt koko synnytyksen aikana n. 5 min. "Kivuttomuuteen" vaikuttaa varmasti kohdallani kyky rentoutua täysin ja kuvitella itseni "johonkin muualla". Kannattaa kokeilla! Ja ilman muuta kannattaa ainakin yrittää kävellä heti synnytyksen jälkeen. Se nimittäin helpottaa kummasti ja uskon että nopeuttaa kanssa parantumista.
minulta meni 4 litraa verta ja lääkärin mukaan meinasin kuolla.hemis oli 69 kun sairaalasta kotiin lähdin.ponnistaessa 2 veti vauvaa ulos ja 2 painoi masun päältä.oli yli 5 kiloinen lapsi.en uskalla enään synnyttää hyvinkäällä kun pistetään synnyttämään noin isoja lapsia normaalisti.