synnytys ilman

onko kuinka moni kokenut? itsellä la heinäkuussa ja meinasinpa kestää sen verran kipua että en kivunlievitystä pyydä. niin kauan toivottu lasta, ja pitää tämän lahjan eteen kipua sietää.
312352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

kävi niin, että epiduraalipuudutus, ei tehonnut.. ainokainen kivun lievittäjä oli ilokaasu.. hyvin kestin vaikka sattuikin:/. terveenä ollaan ja hengissä:).

Äänestä

hyvä meinailla kaikenlaista. Mä meinasin, että epiduraali, mutta synnytys eteni niin nopeasti, että mitään kivunlievitystä ei ehditty antaa. Kyllähän siitä hengissä selvisi, mutta seuraavalla kerralla lähden sairaalaan aiemmin, ettei toista kertaa tarvi ilman lievitystä synnyttää.

Äänestä

aiemmin joku kirjoitti että epiduraali ei tehonnut, niin kävi myös minulle. Joskus raskauden alkumetreillä minäkin suunnittelin että synnytän ilman kivunlievitystä, että kyllä minulla sen verran korkea kipukynnys on. Mutta kun tuli tosi paikka eteen niin kivut oli sen verran kovat että suunnillen anelin epiduraalia! Kun et varmaan ole ennen synnyttänyt niin antaisin sinulle saman ohjeen kuin lääkäri minulle, että ei kannata etukäteen suunnitella että on ilman kivunlievitystä tai että haluaa ehdottomasti juuri epiduraalin tms, kun ei koskaan tiedä miten synnytys menee/millaisia ne kivut on. Jos selviät ilman kivunlievitystä niin hyvä niin, ja jos et niin kätilöt osaa neuvoa mitä kivunlievityskeinoa kannattaisi kokeilla.

Äänestä
  • ettei synnytystä kannata liikaa suunnitella etukäteen, ettei tule turhia pettymyksiä. tietenkin toiveita voi olla, mutta kannattaa varautua, ettei aina kaikki mene niinkuin itse haluaa. Koskaan ei tiedä mitä siellä on vastassa! Mutta on hyvä ottaa itse asioista silti selvää, ja ilmaista asioista kantansa myös henkilökunnalle. Näin pääsee varmasti niin lähelle toiveitaan kuin mahdollista!

    Äänestä

en ole koskaan ymmärtänyt miksi tehdä päätöksiä kivunlievityksestä ennen synnytystä? kun sitä ei oikein voi niin tarkaan ennelta suunnitella..synnytyksessä kun ei tiedä mitä tapahtuu... . ja miksi tahallaan kärsiä paljon kipua jos apua on saatavilla? itsellä oli 18 tuntia ja 55 minuuttia kestävä synnytys joka vei monet yöunet jo etukäteen ja jouduttiin tipalla paljon avittamaan joten supistukset kovempia kuin luonnolliset..se ilman kivunlievitystä...ei kiitos. lisäksi istukka jouduttiin repimään irti ja silloin oli kivunlievitystä otettava...joten älkää kauheasti suunnitelko etukäteen. meillä lapsi tuli monien vuosien lapsettomuushoitojen jälkeen ja lähinnä ajattelin että kun raskauskaaan ei ole alkanut luomusti niin miksi synnytyskään sitä olisi. käytin myös akupunktiota ja sitä suosittelen, auttoi.

Äänestä

ennen vanhaankaan ollu kivunlievityksiä, miettikääs meijän mummui ja äitei;). Hyvin ovat selvinneet synnytyksestä, vaikka kipuja ollut varmaan aikaslailla erilaisia.:)

Äänestä
  • synnytykseen, että se siitä selviytymisestä. Luojan kiitos ei tarvi enää synnyttää kotisaunassa, jättää vastasyntynyttä isompien sisarusten hoiviin ja lähteä heinäntekoon. Varmaan siihen pystyttäisiin, jos pakko olisi, mutta onneksi ei ole.

    Äänestä

kolme lasta ilman mitään kivunlievitystä. Olisi ollut kiva saada jotakin, mutta menihän se ilmankin. Siihen aikaan kivunlievitystä oli paljon vaikeampi saada kuin nykyään. Toisaalta supistuskipu on sellaista, että supistusten välillä ei ole mitään kipua. Synnyttäessään ei tunne itseään sairaaksi vaan tavattoman voimakkaaksi. Synnytyskipu on paljon iloisempaa kipua kuin hiukan lievempikin sairaudesta johtuva kipu. Synnytys on niin intensiivinen tapahtuma, ettei siinä ehdi murehtia tulevia. Aika ikään kuin pysähtyy. Ei sitä voi verrata muuhun kuin superorgasmiin. Haikeaksi vetää mielen kun tietää, että omalla kohdalla se ei ole enää koskaan mahdollista.

Äänestä

Oksensin koko synnytyksen ajan, kaikki supistusten välit, mikään ei pysynyt sisällä. Olin kahdessa tippaletkussa, toisessa supistuksia voimistavaa liuosta, toisessa jotain ravintoliuosta. Synnytys käynnistettiin ja kuulemma käynnistetyn synnytyksen kivut on voimakkaampia kuin luonnollisesti käynnistyneen, en tiedä kun kyseessä oli eka synnytykseni. Lapsi tuli otsa edellä jonka takia ponnistusvaihe kesti todella kauan, tunti pari, en tiedä edes tarkkaan. Se oli sitä että ponnista, oksenna, ponnista, oksenna... Ja kivunlievitystä ei ollut. Ainoastaan kuuma jyvätyyny ristiselässä avautumisvaiheessa ja se auttoi kyllä vähän. Epiduraalia en huolinut kun pelkäsin että siitä tulisi sivuvaikutuksina päänsärkyä ja lisää pahoinvointia. Kohdunkaulan puudutuksen olisin ottanut muttei keretty antaa kun olinkin jo 10cm auki. Sen lisäksi repesin niin pahasti että vuodin yli litran ylimääräistä verta ja sain kamalat peräpukamat moneksi viikoksi. Hemoglobiini laski alle 90:n enkä päässyt osastolle muuta kuin rullatuolilla. Jälkeenpäin ajatellen luulen että jos en olisi oksentanut koko ajan eikä synnytystä olisi käynnistetty niin kivut olisivat olleet paljon paremmin siedettävissä ilmankin kipulääkitystä. Selvisinpä tuosta nyt kuitenkin hengissä ja toivottavasti seuraava synnytys sujuisi vähän paremmin. Mutta ei tuo kipulääkitys minun mielestä niin välttämätön ole. Kyllä ne kivut unohtuu vaikka olisi kuinka vaikea synnytys niinkuin minullakin.

Äänestä
  • Todella epämukava synnytys:(. Noi kivut riippuu niin paljon tosta, että miten kaikki sujuvat. Sitä etukäteen ei osakkaan ajatella. Minulle tuli pahaoloa siitä ilokaasusta, iski siitä kaamee päänsärky, joka kesti viel toiselle päivälle. Toikaan ei sovi kaikille:/:

    Äänestä

ihan molemmat :) kuitenkaan en voi sanoa että olisin ihan ilman mitään ollut kun hengittelin ilokaasua... mutta en saanut mitään sen suurempaa kivunlievitystä.. loppuvaiheessa oli voimat aika vähissä, kun vielä keinopoltoilla varmisteltiin synnytyksen kulku ihan lopussa, oli kivut aika kovat. itse koin luonnolliset poltot "lievemmiksi" kuin keino poltot, jotenkin ne oli erilaisen tuntuiset. jokatapauksessa, sitten kun tuli oikein reilut supistukset meni filmi minulta poikki. kätilö sanoi että ihan norm kun on väsynyt ja kipu on oikein kova. olisin kyllä ottanut epiduraalia tai muita kivun lievityksiä jos oma terveydentila olisi antanut myötä. onhan noista ihan hyvin selvitty ihan ilmankin kipulääkkeitä. on kuitenkin parempi jo näin valmiiksi miettiä mitä haluaa kokeilla jos tuntuu että liian kovat tuskat :)

Äänestä
  • tuntui kun otin sitä ilokaasua, että olisin kauheessa kännissä:). Ihan kun olisin juonut oikein kauheasti:D. Sitä ei kannata liikaa ottaa. Keskittyminen saattaa mennä sen myötä.

    Äänestä

Ei synnytykseen kannata sillä asenteella mennä, että mitään ei kivulle tehdä muutakun purraan hammasta. Kipujen armoille ilman mitään kivunlievitystä on kamala jäädä, tosi ikäviä juttuja nämä kun on esim. laitettu kaikki toivo epiduraaliin/spinaaliin ja sitten sitä ei ehditä laittaa tms. Mutta ilman lääkkeitä on mahdollista synnyttää! Ja se on ihan eri asia kuin synnyttää ilman kivunlievitystä. Lääkkeitä kannattaakin hiukan varoa, ne muuttavat aina synnytyksen luonnollista kulkua ja lisäävät toimenpiteiden määrää ja riskejä. Esim. epiduraalin vuoksi verenpaine yleensä aina laskee, eli täytyy laittaa tippa, ja usein se myös vaikuttaa supistuksiin niin että niitä täytyy ruveta oksitosiinitipalla lisäämään. Suosittelen että tutustut esim. aktiivinen synnytys ry:n nettisivuihin ja hyviin kirjoihin (esim. Hanna Hirvonen: Vesi kannattaa). Synnytyskipua todellakin sietää paremmin kun ymmärtää sen merkityksen. Itseasiassa kipu ei minulle enää ollut mitään mitä pitäisi "sietää", vaan se oli ystävällistä, tarpeellista, tietä tekevää kipua jota tarvittiin että lapsi pääsi syntymään. Eikä kipua ole tarkoitus vain "sietää", sitä voidaan hoitaa monin pehmeämmin tavoin: vedellä, äänellä, hieronnalla, rentoutumisella, lämmöllä, vyöhyketerapialla jne. Itse olen synnyttänyt 2 lasta lääkkeettömästi, ja molemmat kokemukset ovat kertakaikkiaan upeita. Parhaat avut itselle ovat olleet miehen ja kätilön tuki, synnytyslaulu ja vesiamme.

Äänestä

Neljä lasta olen synnyttänyt, jokaisen puudutuksen kera (epiduraali). On mukava kun synnytyksen jälkeen on vielä voimissaan ja jaksaa heti nauttia vauvasta. Itselläni viides on vielä tulossa ja olis varmaan jäänyt tekemättä ilman puudutuksia. En ymmärrä turhien kipujen merkitystä, kun helpotustakin kerran on keksitty. Jokainen tekee itse päätöksensä, mutta suuret kivut synnytyksessä eivät tapahtuman arvoa lisää. Lopputulos on tärkein eli lapsen syntymä.

Äänestä
  • Ekalla kerralla sain epiduraalin kahdesti, synnytys kesti 6 tuntia, olin aivan naatti pitkän aikaa synnytyksestä ja istua en voinut ekaan viikkoon iman uimarengasta, vaikka oli vain yksi tikki, epiduraalin antaja oli todella kamala, joten siitä jäi jotenkin tosi paha mieli. Lisäks pistopaikkaa särki toisinaan aika ilkeästi (tämä taitaa olla kovin harvinaista, en oo keneltäkään, kuuullut vastaavaa). Toisen synnytin lähes luomuna, ilokaasua otin alussa, mut en sit sitäkään, kun tuli siitä tosi ällö olo. Synnytyksen jälkeen en ollut kipeä ollenkaan. Olo oli tosi kummallinen, aivan, kun en olis synnyttänyt ollenkaan, 1 tikki laitettiin, ei väsyttänyt ollenkaan. Jos kolmannen lapsen tekisimme, luultavimmin sekin menis ilman lievityksiä, mutta mitään ei kyllä kannata suunnitella etukäteen... Syy, miksi ei lievityksiä ollut, oli se, että ei ehditty antaa ja synnytyksen kulku oli hieman ennalta- arvaamaton. lapsi syntyi 2 tunnin päästä siitä hetkestä laskettuna, kun ensimmäinen supistus alkoi... Minäkin mielestäni lähdin sairaalaan ihan ajoissa, sanoivat, että jos seuraava lapsi tulee, kannattaa soittaa ambulanssi ekan supistuksen alettua... :)

    Äänestä

  • On tosiaan ollut hienoa, kun synnytyksen jälkeen on ollut voimissaan ja pirteänä. Mikään lääke tai puudutus ei ole häirinnyt omaa tai lapsen vointia. Synnytyksen luonnollinen hormonitoiminta on huikea jos se saa täysillä häiritsemättä toimia, olo on todella hyvä ja jotenkin "kirkas" jälkeenkinpäin. Lapsikin jaksaa imeä. Tavoitteenani ei tosiaankaan ole ollut kipujen maksimoiminen! Miksi aina luullaan että lääkkeet ovat ainoa tehokas tapa hoitaa synnytyskipua? Minun kipuni on ollut hyvin hoituvaa ja hoidettua oman valmistautumiseni, asenteeni ja pehmeämpien kivunlievityskeinojen ansiosta. Puudutuksia en ole halunnut, koska ne aina vaikuttavat synnytyksen kulkuun, joskus positiivisesti (jos synnyttäjä on esim. ihan paniikissa eikä kertakaikkiaan muuten osaa rentoutua) mutta usein negatiivisesti. Puudutusten käyttö lisää seurannan tarvetta, lisäoksitosiinin tarvetta, tarjontavirheitä, episiotomioita jne. Mutta tietysti jos synnyttäjä ei osaa itseään auttaa esimerkiksi liikkumalla (mikä auttaa lasta laskeutumaan synnytyskanavassa ja kääntymään oikeanlaiseen tarjontaan) vaan käpertyy makaamaan kivuissaan, on parempi puuduttaa ettei homma mene ihan kärsimiseksi. Psyykkinen puoli on synnytyksessä harmittavan unohdettu asia. Avautumisen nopeuteen kuitenkin vaikuttaa todella paljon se, onko synnyttäjä rentoutunut ja rauhallinen. Avautuminen voi hidastua paljon, tai jopa pysähtyä, jos synnyttäjä pelkää ja jännittää. Näihin asioihin pitäisi kiinnittää paljon enemmän huomiota, eikä olla hoitamassa kaikkea piikeillä.

    Äänestä

  • Kipu on tosi yksilöllistä. Itse ajattelin, että yritän ilman epiduraalia, koska siinäkin on riskinsä.Tässä lista epiduraalin mahdollisia sivuvaikutuksia eli toimenpide ei ole täysin riskitön. Itse pelkään eniten neurologisia komplikaatioita. Minulla on tullut usein toimenpiteistä komplikaatioita (kehkotähystyksestä tuli sepsis, keuhko-ohutneulanäytteestä ilmarinta, antibiootista kielen hermovaurio) siksi itse pelkään kaikkia turhia toimenpiteitä. Mother: Additional interventions Restricted mobility, IV, and EFM (all epidural patients) Increased likelihood of bladder catheterization, oxytocin administration, internal monitoring Increased likelihood of operative (i.e. forceps, episiotomy, cesarean) delivery Automatic blood pressure cuff throughout labor Mother: Short term Dural puncture Hypotension (29%) Nausea, vomiting, shivering (frequent) Prolonged labor Uneven, incomplete or nonexsistent pain relief Feelings of emotional detachment Respiratory insufficiency or paralysis Convulsions Toxic drug reactions Slight to severe headache Septic meningitis Allergic shock Cardiac arrest Maternal death Mother: Long term Neurological complications: Backache (weeks to years) Postpartum feelings of regret, loss of autonomy Fecal and urinary incontinence or bladder dysfunction (inability to urinate) Paresthesia ("pins and needles") Loss of perineal sensation and sexual function Baby Direct drug toxicity: Fetal distress, abnormal FHR (can lead to emergency cesarean) Drownsiness at birth, poor sucking reflex Maternal fever (impeded thermoregulation from numb skin) leads to fetal hyperthermia and neonatal NICU workup (spinal tap, etc.) Poor muscle strength and tone in the first hours Neonatal jaundice Decreased maternal-infant bonding, behavioral problems Hyperactivity up to seven years (suspected)

    Äänestä

  • yksilöllistä kirjoitti:

    Kipu on tosi yksilöllistä. Itse ajattelin, että yritän ilman epiduraalia, koska siinäkin on riskinsä.Tässä lista epiduraalin mahdollisia sivuvaikutuksia eli toimenpide ei ole täysin riskitön. Itse pelkään eniten neurologisia komplikaatioita. Minulla on tullut usein toimenpiteistä komplikaatioita (kehkotähystyksestä tuli sepsis, keuhko-ohutneulanäytteestä ilmarinta, antibiootista kielen hermovaurio) siksi itse pelkään kaikkia turhia toimenpiteitä. Mother: Additional interventions Restricted mobility, IV, and EFM (all epidural patients) Increased likelihood of bladder catheterization, oxytocin administration, internal monitoring Increased likelihood of operative (i.e. forceps, episiotomy, cesarean) delivery Automatic blood pressure cuff throughout labor Mother: Short term Dural puncture Hypotension (29%) Nausea, vomiting, shivering (frequent) Prolonged labor Uneven, incomplete or nonexsistent pain relief Feelings of emotional detachment Respiratory insufficiency or paralysis Convulsions Toxic drug reactions Slight to severe headache Septic meningitis Allergic shock Cardiac arrest Maternal death Mother: Long term Neurological complications: Backache (weeks to years) Postpartum feelings of regret, loss of autonomy Fecal and urinary incontinence or bladder dysfunction (inability to urinate) Paresthesia ("pins and needles") Loss of perineal sensation and sexual function Baby Direct drug toxicity: Fetal distress, abnormal FHR (can lead to emergency cesarean) Drownsiness at birth, poor sucking reflex Maternal fever (impeded thermoregulation from numb skin) leads to fetal hyperthermia and neonatal NICU workup (spinal tap, etc.) Poor muscle strength and tone in the first hours Neonatal jaundice Decreased maternal-infant bonding, behavioral problems Hyperactivity up to seven years (suspected)

    Miten olet uskaltanut hankkiutua raskaaksi kun synnytykseen voi kuolla monen eri syyn vuoksi. Olisiko kannattanut miettiä miten käy jos vaikka kohtu halkeaa tai saat keuhkoembolian. Joka vuosi äitejä kuolee juuri synnytykseen mm. Pietarsaaren seudulla.

    Äänestä

  • Tietäjä.. kirjoitti:

    Olen minäkin ollut lähellä kuolemaa synnytyksessä (verihiutaleet lähes loppu, hyytymisarvot koholla, kouristelut, munuaiset ja maksa sanoutuneet irti), silti uskaltauduin uudelleen raskaaksi. Turhaan tuollaisia kirjoitat. On eri asia joutua kuolemanvaaraan esim. raskausmyrkytyksen vuoksi, jota ei ole voinut itse ehkäistä, kuin kivunlievityksen vuoksi, jonka olisi voinut välttää. Jos joku haluaa välttää turhia komplikaatioita, joita kivunlievitys saattaa tuoda tullessaan, niin onko se syy ilkeillä...

    Äänestä

Nykytutkimusten mukaan ei ole lapsen kannaltakaan järkevää, että synnyttäjä kokee kovaa kipua synnytyksessä. Kivun mukaan tulee usein paniikki ja ponnistusvaiheessa ei uskalleta ponnistaa kun olisi se aika. Ja se taas voi aiheuttaa ongelmia lapselle. Synnytyskivun tarkoitus on se, että raskaana oleva osaa hakeutua hoitoon. Nykyään siis sairaalaan. Itsellä synnytykset olleet helppoja ja en ole kivun lievitystä tarvinnut, mutta ystävilläni kivut olleet kovat ja silloin varmasti apu paikallaan.

Äänestä
  • ilman kivunlievitystä. Omissa sektioissani otin kaiken lievityksen , mitä tarjottiin:) Alatiesynnytyksessä , jota en ole itse kokenut voi varmaan sopia asiasta esim. niin , että saa kivunlievitystä jos "tilanteessa" tuntee niin. Ei kai sitä oikein voi etukäteen tietää.

    Äänestä

  • vanhempi äiti kirjoitti:

    ilman kivunlievitystä. Omissa sektioissani otin kaiken lievityksen , mitä tarjottiin:) Alatiesynnytyksessä , jota en ole itse kokenut voi varmaan sopia asiasta esim. niin , että saa kivunlievitystä jos "tilanteessa" tuntee niin. Ei kai sitä oikein voi etukäteen tietää.

    Miksi et käyttäisi kivunlievitystä. Siitä kun ei ole mitään haittaa lapselle. Ehkäpä muutat mielesi kun synnytät, ei sitä kannata tosiaan etukäteen miettiä, varsinkaan jos olet ensisynnyttäjä niin et voi tietää kivun määrää. En halua pelotella, mutta kuitenkin. Eikä mies eikä kukaan sitä voi vaatia!

    Äänestä

  • Ihmetellen kirjoitti:

    Miten niin ei ole haittoja esim epiduraalista. Tuohon ylemmäksi kopioin listankin mahdollisista sivuvaikutuksista. Ei sekään toimenpide ihan riskitön ole.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Miten niin ei ole haittoja esim epiduraalista. Tuohon ylemmäksi kopioin listankin mahdollisista sivuvaikutuksista. Ei sekään toimenpide ihan riskitön ole.

    Kyllä Afrikassakin synnytetään ilman epiduraalia pääsääntöisesti ongelmitta. Jos joku haluaa kärsiä synnytyksen aikana niin se on tietysti oma valinta ja siitä voi syyttää vain itseään. Huonokuntoisille epiduraalipuudutus antaa apua niin että sydän ei joudu liian kovalle koetukselle ja synnyttäjä ei väsy jolloin olisi mahdollisuus ajautua helpommin sektioon.

    Epiduraalipuudutuksessa on riskejä jotka ovat erittäin harvinaisia käytännössä. Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana yksi puudutus on johtanut kuolemaan (totaalispinaali) eli riski on arviolta 1/600000 (jos puolet synnyttäjistä saa puudutuksen) eli ei kovin paljon kun äitejä kuolee vuosittain 2-4 synnytyksen yhteydessä (embolia, raskausmyrkytys, massiivi verenvuoto jne.). Käytännössä useimmiten tapahtuva komplikaatio on durapunktio joka aiheuttaa postspinaalipäänsäryn ainakin puolelle jos näin sattuu käymään ja tähän voidaan hoidoksi laittaa veripaikka.

    Äänestä

  • Tietäjä. kirjoitti:

    kivunlievitykselle, koska joka ikinen toimenpide synnytyksessä vaarantaa alatiesynnytyksen onnistumisen. Siis kaikki puudutukset, makuuttaminen, piuhoihin kytkeminen, oksitosiinin tiputtaminen. IHAN KAIKKI.

    Kaikista paras ja turvallisin vaihtoehto on kieltää kaikki toimenpiteet (myös sisätutkimukset) synnytyksen aikana, ellei niitä todella pystytä KUNNOLLA perustelemaan.

    Synnytän seuraavan lapseni ilman kivunlievitystä enkä todellakaan makaa sekuntiakaan sängyllä. Esikoisen synnytys oli täysin lääketieteellinen tapahtuma, eikä hän alkanut itse hengittää syntymän jälkeen ja minun annettiin luulla hänen kuolleen. Edelleenkään, yli vuosi synnytyksestä, en ole saanut vastauksia kysymyksiini siitä mitä lopulta tapahtui ja miksi.
    Siksi synnytän toisen lapseni, joka on jo matkalla maailmaan luonnollisesti, pysyen liikkeellä tai vähintäänkin pystyssä. Sairaalaan menen vasta juuri ennen ponnistusvaiheen alkua ja ponnistan jakkaralla tai kyykyssä tai seisten. Haluan tietää ja tuntea mitä tapahtuu, muistaa tapahtuman.

    Äänestä

  • sanon ei kirjoitti:

    2 päivää kärsin kipujani kotona ja vietin aikaani suurimmaksi osaksi vessassa koska luulin että minulla on kauhea hätä ja kun en päässyt vaivoistani vessakäyntien eroon jälkeen niin luulin että minua vaivaa jokin tulehdus.
    Mieheni ei kipuilujani suostunut katsomaan ja kuuntelemaan vaan soitti kielloistani huolimatta synnärille ja hommas ambulanssin...
    Heh.. Kun ambulanssimiehet saapuivat, olin silloinkin vessassa ja kun he kysyivät että kauanko supistuaksia on ollut niin parahdin että ei mulla sellasi oo vaan mulla on ihan V*tun moin pissa ja kakka hätä!!!

    Synnärille saavuttuani kätilö totesi että heti kun seuraava supistus tai pissahätä tulee niin voit alkaa ponnistamaan... En saanut puudutusta enkä mitään muutakaan koska ponnistusvaihe oli mennyt jo menojaan ja kätilö vaan totesi että rankin vaihe on ohi jonka kestit hienosti kun kerran kotona pystyit olemaan...
    (Höh...en vain kehdannut ottaa mihinkään yhteyttä kipujeni takia...)
    Ja muka rankin vaihe... Kyllä mielestäni se varsinainen synnyttäminen oli kipeämpää kuin avautumisvaihe... Tosin tuohon kivun kovuuteen saattoi vaikuuttaa se ympäristö....

    20 min päästä vauva syntyi...Todellisesta kestosta en tiedä kun olin kotona "tulehdukseni" kanssa...

    Olisin siis kyllä ottanut jonki kivunlievityksen, jos olisin saanut,,,

    Äänestä

  • Blondi kun olen kirjoitti:

    *avautumisvaihe oli mennyt jo menojaan :D

    Hippusen pelkään tuota samaa kohtaloa, sillä saan helposti virtsarakontulehduksen. Se tuntuu siltä, että olisi kauhea pissa ja kakkahätä, polttava tunne alapäässä ja kauhea kipu. Yleensä se iskee aina yöllä ja sinnittelen buranan ja runsaan juoman kanssa aamuun ennen lääkäriin pääsyä. Mitäs jos tuo yö, esim. 7h meneekin synnytyspoltoissa, enkä tajua asiantilaa?

    Äänestä

  • Toinen blondi kirjoitti:

    Itselläni on myös ollut paljon virtsatietulehduksia ja joskus jopa pahoja, joten luulin että poltot johtuvat infektiosta.
    Kävin polilla, mutta siellä ei voitu tehdä muuta kuin pikatesti joka oli negatiivinen.
    Kirveli ja pissatti. Pissatti, mutta pissaa ei tullut kuin vähän kirvelyn kera.
    Olin sitä mieltä että pikatesti oli väärässä ja minä oikeassa.
    Elelin nuo kivut panadolin ja suihkun voimalla, mutta kyllä se niin on että ne kivut kyllä pakotattavat menemään sairaalaan....

    Älä turhaan pelkää tätä samaa kohtaloa. Jos sinulla on kipuja niin ota rohkeasti yhteyttä synnärille. Osastolle pääset vaikket vielä synnyttäisikään.....

    Äänestä

en ole ottanut mitään kivunlievitystä kummassakaan aikaisemmassa synnytyksessä enkä nytkään ota.

eka synnytys oli pitkä ja kivulias. lapsivesi meni mutta paikat ei halunnut aueta ja synnytys kesti melkeen 50h.

tokasta sama juttu mut meni vaan 20h.

katotaan miten tää kolmas ...

on se kivulista mutta ...

Äänestä

itse en osannut pelätä synnytystä etukäteen, mutta niin hirveät traumat siitä jäi etten vähässä kummassa halua kokea uudelleen. Synnytys kesti toistavuorokautta, kätilöt oli ilkeitä, kivunlievityksistä ei tehonnut mikään muu kuin epiduraali n.tunnin ajan, kivut oli järkyttävät ja voimat aivan loppu. Vauva syntyi napanuora pahasti kaulanympärillä (hyvä ettei mitään kuitenkaan tullut siitä) ja repesin pahasti. Sen operaation jälkeen ei osannut aluksi vauvaankaan suhtautua oikein mitenkään ja kaikki vaan masensi ja pelotti...varmaan johtui myös hormooneista. Ja minäkun luulin että minulla on hyvä kivunsietokynnys, paskat en vaan ollut ikinä kokenut sitä kun oikeesti sattuu niin paljon että tuntuu että henki lähtee. En todellakaan suosittele mitään luomusynnytystä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kivunlievitystä.. kirjoitti:

onko kuinka moni kokenut? itsellä la heinäkuussa ja meinasinpa kestää sen verran kipua että en kivunlievitystä pyydä. niin kauan toivottu lasta, ja pitää tämän lahjan eteen kipua sietää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu