Pieni kevätruno

Olen jälleen uteliaana odotellut tällaista silkan rasistista kannanottoa ties mihin. Tuossa muutama kuukausi sitten pohdin miten jatkaa kirjoittamista tällä saitilla. Olin tullut erään tien päähän enkä osannut enää muodostaa selkeää näkemystä siitä mihin olin kulkemassa tai mihin halusin. Kuulun itse siihen sukupolveen joka ei ole kyennyt unohtamaan punavalkoista jojoaan. Usein istun työtuolilla ja retkotan kuin laiska uneksiva koala ja jojottelen. Tyyli on tunnettu. Kaiken maailman kiireen keskellä ihminen elbaa ja kelaa mitä turhaa tekisi ja viskoo muovirumbaa. Koska ystävinäni on paljon ulkomaalaisia ja hyvinkin erikoisia ihmisiä, niin ajattelin hetken olla kuin he; kokea mitä he kokevat ja mitä he kadulla harmikseen tapaavat. Tilanne oli aivan uusi. Tällainen ei olisi mitenkään onnistunut vielä 90-luvun alussa, mutta nyt oli tilanne toinen. Olen älyllinen perverssi, sillä minusta mikään ei ollut hauskempaa ja opettavampaa kuin olla venäläinen nainen keskellä Helsinkiä - mutta netissä. Tulokset olivat mullistavia. Äkkiä edessäni oli koko miessukupolven verbaalinen raadollisuus ja munattomuus, sekä naiskauneuden loputon viha. Eikä tämä mitään, sillä olen ripotellut pieniä jyviä sinne ja tänne vielä pidempään kuin nämä muutamat kuukaudet ovat minulle venäläisenä antaneet. Olen tietoisesti viitannut katkeamatta olevani joko Tunisiasta tai Marokosta. Tämä johtuu ainoastaan siitä, että Marokossa tapasin naisen joka varasti minun sieluni (ei lompakkoa). Nyt, näin lakupekkana, voin sinulle ihan julkisesti tässä ilmoittaa olevani sitä "parempaa väkeä". Omistan kaksi passia, johtuen isäni syntyperästä (USA), ja olen syntymältäni kolmikielinen. Ja sitten hieman valheita perään ikään kuin höysteeksi: kaksi kertaa naimisissa ja yhteensä viisi lasta, valkoinen kolmevitonen mies, aika paskamaisen mukiinmenevä ja varakas sinkku. Ai, mutta eihän tämä ollut tarkoitettu minulle... yps.

Hieno runo!!