Onnellisia ?
Oletteko
SYÖMISHÄIRIÖISET
7465
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei, kaukana siitä.
ajoittain olen iloinen laihuudestani.. se ei kuitenkaan ole kaiken ahdistuneisuuden arvoista, että kerran viikossa kaksi minuuttia iloitsen ja muun ajan funtsin 'nälkä, nälkääää' ja syön ja oksennan. :P
Syömishäiriöisillä on usein masennusta, ahdistusta, riippuvuuksia. Itellä masennusta ja ahdistusta ja tunne-elämä heittlee miten sattuu. Luulen, että kärsin rajatilapersoonallisuudesta. En tiedä... Ruokaan menee sairaasti rahaa, kaupassa menee pari kertaa se summa mitä menis jos söis "normaalisti" Eipä tää herkkuu oo, vaikka välillä ihan hyvältä tuntuu. Maha on usein sekasin, viinaan ja ruokaan menee menlkeen kaikki rahat. Täällä sitä vaan koitetaan pärjäillä SAIRAALLOISEN LIHOMISENPELON KANSSA! Aika siistii!
nimittäin mullakin on ja oon Bulimiasta kärsivä.. Ja munkin rahan käyttö on välillä aivan holtitonta, samoin kun muutkin teot ja ihmis-suhteet.. Just vähän aikaa sitten petin miestäni ja erottiin, palattiin yhteen.. Ja sit olin vähän shoppaamassa,ja pöllin siinä samalla taas kaikkea tarpeellistaa:B..kun impulsseja on vaan niin vitun vaikeeta hallita.. Niin ja oon muutenkin aika agressiivinen ajoittain,tappelutakin on käyty aivan tarpeeks.. ja ikää on vasta20v- Niin ja sille kysyjälle niin kyllä sitä on samallailla hauskaa kun muillakin, ja kun Bibo olen niin välillä on tosi hauskaa.
Ei oo kaksisuuntasta todettu, enkä oo kokenu koskaan selviä maniajaksoja...tosin eipä ne aina niin voimakkaita oo. Ja en oo pölliny sitte teinivuosien vaikka joskus mieli tekiskin...heh. Mut miks on niin sairaan paha olla aina välillä? Voiko epäluottamus miehiin (hylätyksi tuleminen) pelkästään sekottaa pään? Tai no oon kärsiny mielenterveysongelmista ehkä noin 10-vuotiaasta saakka, eli kymmenen vuotta! Mietin iltasin itteni tappamista, miten sen tekisin, metroasemalla sitä että ois vaan kiva juosta metron alle. Pelkään itteäni jopa enemmän selvin päin, sillon on aika paha olla. Terapiaa on ehdotettu se taitaa olla mun viimänen mahollisuus...
Kyllä sun kannattais mennä terapiaan,ja pyytää vaikka lääkitystä.
Jaksamisia sinne.
Pääasiassa maailman pinnallisuus v***ttaa niin ettei veri kierrä. Onneksi on pieniä asioita,joista jaksaa olla iloinen.
Noin suunnilleen asiat on hyvin,mutta lihomiskammo jyskyttää takaraivossa ja oksenneltua tulee lähinnä viikonloppuisin.
En osaa pitää karkkipivää ilman "tyhjennystä". Haluaisin olla rennompi ja iloisempi, sellainen kun joskus olin. Nyt olen lähinnä kireä ja ahdistunut,vaikkei se aina päällepäin näy. Punttistreeni pitää mut parhaiten kasassa. Muuten en varmasti kestäisi.
En ole ikinä tarpeeksi hoikka,jotta maailma hyväksyisi mut, saati että itse hyväksyisin. En ole koskaan tarpeeksi kaunis. En ikinä tarpeeksi hyvä äiti tai vaimo. Enkä varsinkaan tarpeeksi hyvä työntekijä. Tällainen on sielunmaisemani. Never enough.
Toivottavasti joskus nousen tästä suosta,eikä tarvitsisi taakseen katsoa. Nyt mennään päivä kerrallaan.