Monasti puhutaan että sähkötalo kuluttaa sen verran ja öljylämmitystalo tämän verran. Eikö voisi yksinkertaisesti laskea kaiken energiakulutuksen yhteen? Lähes kaikki taloussähkökin tuottaa lämpöä joten esim öljytalossa lasketaan vuoden öljynkulutus sähkölasku yhteen jolloin saadaan kokonaiskulutus.
Ainoa bugi hommassa on puunpoltto, se kun voi olla tehokasta tai tehotonta. Ennenkaikkea sitä on vaikea seurata.
Ainoa bugi hommassa on puunpoltto, se kun voi olla tehokasta tai tehotonta. Ennenkaikkea sitä on vaikea seurata.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kirjoituksessasi on hyvä idea. Ongelmia aiheuttaa kuitenkin se, että ihmisten sähkönkäyttötavat poikkeavat toisistaan paljon. Joillakin palaa valot, TV on päällä ja radio huutaa aamusta iltaan. Olohuoneessa voi olla pari akvaariota ja lapset pelaavat pleikkaria aamusta iltaan. Vieressä asuva perhe käy töissä päivät ja istuu pimeässä illat. Taloussähkön kulutuksessa voi siis olla isoja eroja.
Siinä olet kyllä oikeassa, että taloussähkökin lämmittää taloa. Oikeassa olet myös siinä, että puunpolton tehokkuutta on vaikea mitata. Tuttavani hommasi patterikiertoon automaattisen säätäjän vanhan käsikäyttöisen tilalle. Puun kulutus tippui 40:stä kuutiosta 30:een pelkästään sillä. Asumismukavuus tietysti nousi samalla paljon. Puun käyttöä sinänsä on helppo seurata, jos vain viitsii mitata pinot.
Varsinkin lämpöpumppulämmittäjät ilmoittelee monesti pelkkiä koneen kertomat kWh:t. Taloussähkö voi olla merkittävä osa lämmitys, esimerkkinä perhe jossa leivotaan paljon.