Olen päällisinpuolin ihan normaali, yhdeksättä luokkaa käyvä tyttö.
Oon jo täysin varma siitäkin, mikä ala kiinnostaa ja niihin kouluihin olen hakenutkin, pääsykokeisiinkin kutsun saanut ja niissä käynyt.
Koulussakin on kavereita enkä joudu yksin olemaan.
Eli kaikki on ihan okei, eikös nii?
Sisältä oon kuitenkin ihan rikki.
Mulla on aivan älyttömän suuria ulkonäköpaineita.
Onhan mua usein kehuttu nätiksi jne. ja jätkiäkin on ollut ihan mukavasti, mutta ei sillä ole merkitystä.
Kun katson peiliin, näen läskin ihmisen.
Haluaisin laihtua, mutta itsekurini ei riitä siihen.
Saatan olla useita päiviä syömättä ja välillä pakotan itseni liikkumaan vaikka olisin kuinka väsynyt tahansa.
Lasken usein ruokien kalorimääriä, jotta en lihoisi.
Okei, joku ajattelee heti, että olen anorektikko.
Ei, en ole. Olen normaalipainoinen painoindeksin mukaan, mutta eiväthän ne tämän ikäisellä pidä aina paikkaansa.
Itken usein ulkonäköni takia, haluaisin olla laiha. Joskus jopa ihailen anorektisen laihoja ihmisiä, mikä ei todellakaan ole normaalia.
Vapaa-ajalla (koulun jälkeen ja viikonloppusin) vietän aikani yleensä kotona.
Ei mulla vapaa-ajalla ole oikeastaan kuin kaksi kaveria joidenka kanssa viettää aikaa.
Toisella on kuitenkin omat kaverinsakkin, joten enhän mä häntä voi itselleni omia.
Ja toinen taas on luonteeltaan sellainen, että viihtyy enemmänkin kotona ja hänen kanssaan tulee aika harvoin oltua.
Muut kaverini ovat joko netin välityksellä olevia kavereita tai "koulukavereita", joiden kanssa vietän aikaa koulussa.
Tämäkin masentaa, olen luonteeltani aika menevä ja sosiaalinen tyttö, mutta minkäs teet.. Pitäskö sitä lähteä yksin pomppimaan tonne ulos?
Itsetuntoni on kärsinyt todella pahasti ulkonäkö ja kaveriongelmieni takia.
Mua ahdistaa ja masentaa päivittäin.
.. Enkä oikeastaan halua puhua kellekkään tutulle ongelmistani.
Siitä on reilu vuosi aikaa, kun viiltelin.
Sen olen onneksi saanut lopetettua, arpien takia.
Kädestä on kaikki lähtenyt hyvin pois, mutta ei kuitenkaan joka paikasta..
Kaverit/ystävät kun ovat nähneet arpeni olen vain sanonut, että kaaduin joskus tms.
Olen myös käynyt lähellä kuolemaa alkoholi lääke sekakäytön vuoksi.
Onneksi olen senkin touhun saanut lopetettua.
Mikä auttaisi tähän ahdistuneeseen olotilaan? :(
Kaipaan seuraa, en yksinäisyyttä !
Olisi tottakai mukava, jos saisi myös niin sanottuja "kohtalotovereita", joiden kanssa jutella vaikkapa mesen tai sähköpostin välityksellä, ainakin aluks..
Eli, jos on joku joka jaksaa jutella niin ilmottele, annan osotteeni vasta sitten.
Kiitos niille, jotka jaksoivat lukea loppuun asti ja jaksaisivat vielä antaa neuvoja miten päästä tästä ahdistuneisuudesta eroon.
Elämäni on täyttä
paskaa..
2335
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Uskon sun olevan tosi kaunis tyttö, solakalla vartalolla. Sä vain luulet olevasi lihava.. Mutta luulo ei ole tiedon väärti. Kysypä muilta ihmisiltä, että oletko "läski". Vastaus on mitä ilmeisimmin kielteinen. Jos joku sanoisi sua lihavaksi, täytyisi olla aikamoisen ilkeämielinen henkilö kyseessä. Mullakaan ei ole yläasteella ollut kuin kaksi kaveria. Nyt ei ole niitäkään. Ei se kaverien lukumäärä, vaan oman persoonansa hahmottaminen.. Jollakin toisella voi olla sata kaveria ja silti olla ihan huono itsetuntemus. Sulla tuntuu olevan melkoisen hyvä itsetunto, kun osasit kuvailla tuossa äsken itseäsi. Moni nuori voi mennä täysin sanattomaksi, kun pitäisi kuvailla itseään. Elämässä ei kuulu välittää liikaa ihmisten ajatuksista. Itseäni ahdisti 15-vuotiaana esim. mennä yksin ravintolaan/pizzeriaan syömään, mutta nykyään (parikymppisenä) menen heti kun siltä tuntuu. Muutenkin menen kaikkialle yksin (uimaan, syömään, huvipuistoon, leffaan jne) enkä välitä yhtään, jos joku tuijottaisi. Harvemmin edes tuijottaa. Eiköhän ihmisillä ole ihan omakin elämänsä. Turha itsekriittisyys vain pois, niin mielesi tulee hyväksi :) Kerran täällä eletään eikä liikoja pidä murehtia. Painokin on semmoinen asia, joka on niin kertakaikkisen yhdentekevä (ellei sitten ole jokin valas..). Nykyajan "normaalipaino" on aina ehdottomasti hoikan ihmisen paino. Painoindeksit ovat menneet sellaisiksi. Ota rennosti, olet hyvin suurella todennäköisyydellä oikein viehkeä neito.
Mä olen myös, melkein sinun ikäisesi tyttö. Mulla on aika samankaltaisia ongelmia. Mä olen ihan normaalipainoinen, tiedän sen, mutta silti ahdistun päivittäin siitä, kuinka lihava olen. Vihaan itsessäni tätä itsekriittisyyttä, mutten voi ajatella itsestäni positiivisesti. Se vaan on niin. Mulla on myös samanlainen kaveriongelma. Mulla on kyllä muutama kaveri, mutta he ovat enemmänkin kotona viihtyvää tyyppiä. Olen itse aina ollut sosiaalinen tyyppi, ja inhoan iltojen viettoa yksin kotona. Mun itsetunto on alkanut kärsiä näiden lisäksi myös kotiongelmista. Mulla on ollut vaikeeta kotona tosi pitkän aikaa, välillä helpottanut, ja kuitenkin jossain vaiheessa kaikki kaatuu päälle uudestaan. Mä oon yrittänyt jotenkin päästä siitä ahdistuneisuudesta eroon ihan normaalin arjen varjolla. Vaikkei mun kaverit niin erityisemmin lähde minnekkään, aina välillä käyn heidän kanssa leffassa ja kahvilla. Ja välillä käyn ihan yksinkin. Tsemppiä sulla, yritä pärjäillä!