Melusaastetta omakotitalossa

aamuvuorossa

Tilanne on siis tämä: asumme omakotitalossa jonka naapuriin (myöskin omakotitalo) muutti muutama kuukausi sitten uudet asukkaat. Välimatkaa taloillamme on muutama hassu metri, niin että piha on melkeinpä yhteinen. Pian muuton jälkeen selvisi, minkä ihanuuden olimme saaneet osaksemme. Joka viikonloppu, iltapäivän kello neljästä aamuyöhön kello neljään jatkuva bassonjytke ja nurkissa hiippailee ties mitä hörhöjä. parhaimmillaan eräs kaunis lauantai-ilta yhytin erään heidän vieraistaan talomme nurkalta kuseksimasta. Pihalla ei juurikaan pysty aikaa viettämään ja sisällekkin jytinä kuuluu niin ettei nukutuksi saa. Onko tällaisissa tilanteissa mitään tehtävissä? häädettyähän noita ei omasta talostaan saa, mutta kai jonkinlaiset kotirauhan häirinnän säännöt omakotiasukkaillakin on?

206

38928

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jogu.

      Siis ymmärsinkö ny oikein. Musiikkia kuunnellaan iltapäivä neljältä, aamuyön neljään ??!!! Jos näin on, niin ovat kyllä joitain huumeiden käyttäjiä, jotka elävät kuin viimeistä päivää ?

      • huohhed

        Hahaha :D Repesin kyllä aika pahasti joillekkin näille vastauksille täällä. Naapureillasi on oikee meininki käynnissä vaan!

        Mene juttelemaan, ei ne sua pure ja luultavasti on ihan asiallisia kumminkin.

      • toivottaaaaaaaa...

        Melusaastetta yli tontin rajojen.

      • Maarit:)

        Salli mun nauraa..itse asiantuntija kommentoi...

      • Anonyymi
        huohhed kirjoitti:

        Hahaha :D Repesin kyllä aika pahasti joillekkin näille vastauksille täällä. Naapureillasi on oikee meininki käynnissä vaan!

        Mene juttelemaan, ei ne sua pure ja luultavasti on ihan asiallisia kumminkin.

        En suosittele. Mistä sä tiedät kuka siellä on vastassa...

    • Naapuruussuhdelaki

      Tälläinen laki on olemassa ja siihen voi vedota, jos on osoittaa ns. riittävä näyttö melusaasteesta. Kannattaisi varmaan ottaa yhteyttä asianajajaan, joka hallitsee tämän puolen. Myös poliisilta voi kysyä, miten kannattaisi toimia. http://www.laki24.fi/ymas-naapurit-naapurihaitta.html Naapurit: Haitta ja sietämisvelvollisuus "Naapuruussuhdelain mukainen immissiokielto tarkoittaa, että kiinteistön käytöstä ei saa aiheutua naapurille kohtuutonta rasitusta esimerkiksi pölystä, hajusta tai melusta. Kielto koskee myös kerrostalon huoneiston käytöllä aiheutettua haittaa muille saman talon asukkaille. Jos naapurikiinteistölle aiheutuvat haitat ovat kohtuu1ttomia, voidaan myös kiinteistön rajojen sisällä tapahtuva toiminta kieltää."

      • aamuvuorossa

        kiitokset tästä, pakko kai tätä asiaa on jonnekkin lähteä eteenpäin viemään, ihan oman mielenrauhan ja hyvinvoinnin takia.

      • hiljainen naapurusto
        aamuvuorossa kirjoitti:

        kiitokset tästä, pakko kai tätä asiaa on jonnekkin lähteä eteenpäin viemään, ihan oman mielenrauhan ja hyvinvoinnin takia.

        Oletko ajatellut käydä asiallisesti keskustelemassa naapurisi kanssa. Itse aloittaisin siitä. En nimittäin tiedä mitään niin raukkamaista kun lähteä naapurina vetää oikeudellisia syytöksiä tai kutsumaan poliisia, ennenkuin on keskusteltu asianomaisen kanssa. Sillä, saattaahan naapurit olla vaan niin tottuneita elämään omissa piireissään etteivät kaikessa itsekkyydessään vaan tule ajatelleeksi mitä melusaastetta oikeasti levittää.

        Ota siis ensin asialinja ja jos tämä ei toimi lähde hakemaan oikeuksiasi virkateitse.

        Lykkyä pyttyyn!

      • ei nimimerkkiä
        hiljainen naapurusto kirjoitti:

        Mutta ,eikö taloa ostaessa pitäisi jo haastatella naapuria mihin tulee jos haluaa ostaa talon,että miten te elätte ja olette???

      • hahahahahah
        ei nimimerkkiä kirjoitti:

        Mutta ,eikö taloa ostaessa pitäisi jo haastatella naapuria mihin tulee jos haluaa ostaa talon,että miten te elätte ja olette???

        päivän paras ...

        oma talohan ostetaankin sen takia, että ollaan kiinnostuneita elämään kuten naapurit ..

      • Kuka vastaa?

        Kuka vain voi kirjoitella lakitekstejä nettisivuille, ymmärtämättä asiasta yhtään mitään.

      • mie vuan
        hiljainen naapurusto kirjoitti:

        Oletko ajatellut käydä asiallisesti keskustelemassa naapurisi kanssa. Itse aloittaisin siitä. En nimittäin tiedä mitään niin raukkamaista kun lähteä naapurina vetää oikeudellisia syytöksiä tai kutsumaan poliisia, ennenkuin on keskusteltu asianomaisen kanssa. Sillä, saattaahan naapurit olla vaan niin tottuneita elämään omissa piireissään etteivät kaikessa itsekkyydessään vaan tule ajatelleeksi mitä melusaastetta oikeasti levittää.

        Ota siis ensin asialinja ja jos tämä ei toimi lähde hakemaan oikeuksiasi virkateitse.

        Lykkyä pyttyyn!

        pitäisi ymmärtää miloin melusta on haittaa ympäristölle. Jos ei sitä tajua, niin siinä ei mikään puhe auta. Itse soittaisin poliisille seuraavan kerran kun melua alkaa kuulua.
        Mitään raukkamaista siinä ei todellakaan ole.

      • Anonyymi
        ei nimimerkkiä kirjoitti:

        Mutta ,eikö taloa ostaessa pitäisi jo haastatella naapuria mihin tulee jos haluaa ostaa talon,että miten te elätte ja olette???

        Naapuri olisi sanonut että ollaan liiankin hiljaisia, jumalanpalvelustakin kuunnellaan kuulokkeilla ja kaljat avataan vessassa ettei suhahdus häiritsisi ketään.

      • Anonyymi
        hiljainen naapurusto kirjoitti:

        Oletko ajatellut käydä asiallisesti keskustelemassa naapurisi kanssa. Itse aloittaisin siitä. En nimittäin tiedä mitään niin raukkamaista kun lähteä naapurina vetää oikeudellisia syytöksiä tai kutsumaan poliisia, ennenkuin on keskusteltu asianomaisen kanssa. Sillä, saattaahan naapurit olla vaan niin tottuneita elämään omissa piireissään etteivät kaikessa itsekkyydessään vaan tule ajatelleeksi mitä melusaastetta oikeasti levittää.

        Ota siis ensin asialinja ja jos tämä ei toimi lähde hakemaan oikeuksiasi virkateitse.

        Lykkyä pyttyyn!

        Itse olen eivätkä he ole huomaavinaan minua kun yritän heille mennä sanomaam että hiljemtäisivät musiikkiaan.

      • Anonyymi
        mie vuan kirjoitti:

        pitäisi ymmärtää miloin melusta on haittaa ympäristölle. Jos ei sitä tajua, niin siinä ei mikään puhe auta. Itse soittaisin poliisille seuraavan kerran kun melua alkaa kuulua.
        Mitään raukkamaista siinä ei todellakaan ole.

        Minusta tuo on aivan oikea ratkaisu juuri äsken yritin käydä naapurille sanomassa että laittaa musiikkia hiljemmalle tai pois sillä aelvä jumputus kuuluu minun huoneeseeni asti. Kello on siis (3:18 yöllä)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olen eivätkä he ole huomaavinaan minua kun yritän heille mennä sanomaam että hiljemtäisivät musiikkiaan.

        terroristeja!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta tuo on aivan oikea ratkaisu juuri äsken yritin käydä naapurille sanomassa että laittaa musiikkia hiljemmalle tai pois sillä aelvä jumputus kuuluu minun huoneeseeni asti. Kello on siis (3:18 yöllä)

        Mulla oli rivitalossa sama ongelma !!! menin sanomaan ja koputin ovea. Suuttuivat ja lopulta lähtivät jotain sos ammatissa ja huumeongelmaisia.

    • |juha|

      Jos mun naamurit meluais tommosesti ni soittaisin poliisit paikalle. eihän tommonenpeli vetele..

      • Vika yhteiskunnassa

        "Jos mun naapurit meluais soittaisin poliisit!"

        Tämä se on suurin ongelma yhteiskunnassamme.
        Aina, oli ongelma mikä vaan, ei uskalleta avata suuta sille häiriönaiheuttajalle, vaan heti ollaan soittamassa poliisisetiä apuun.

        Ja jos poliisisetä sattuu sanomaan että onko tullut mieleen puhua naapurille, siihen vastauksena vedetään lööppi iltapv lehtiin otsikolla "poliisia varoitettiin etukäteen meluavasta naapurista, mitään ei tapahtunut" tms. ÄLY HOI JUOKSE KIIREEN VILKKAA TAKAISIN MINNELIE KATOSITKAAN!!!

        ITUHIPIT JA VIHERPIIPERTÄJÄT OPETELKAA AVAAMAAN SUUNNE, ei ne naapurit pure, jos puree niin pure takas lujempaa ;)

      • musiikin

        Soittaminen on jotenkin laitonta vai?

      • |juha|
        Vika yhteiskunnassa kirjoitti:

        sen kyllä varmasti tekisin ensi... mut jos ei mikään auta ni sit ehkä ottaisisin lisää tiatoa ja sit :D joo :D

      • puukosta saattaapi
        Vika yhteiskunnassa kirjoitti:

        "Jos mun naapurit meluais soittaisin poliisit!"

        Tämä se on suurin ongelma yhteiskunnassamme.
        Aina, oli ongelma mikä vaan, ei uskalleta avata suuta sille häiriönaiheuttajalle, vaan heti ollaan soittamassa poliisisetiä apuun.

        Ja jos poliisisetä sattuu sanomaan että onko tullut mieleen puhua naapurille, siihen vastauksena vedetään lööppi iltapv lehtiin otsikolla "poliisia varoitettiin etukäteen meluavasta naapurista, mitään ei tapahtunut" tms. ÄLY HOI JUOKSE KIIREEN VILKKAA TAKAISIN MINNELIE KATOSITKAAN!!!

        ITUHIPIT JA VIHERPIIPERTÄJÄT OPETELKAA AVAAMAAN SUUNNE, ei ne naapurit pure, jos puree niin pure takas lujempaa ;)

        saada tai jostain muusta.
        Meidän häiriköivä naapuri istuu tällä hetkellä linnassa lusimassa 2 taponyrityksestä.
        Yläkerran viimisillään raskaana oleva nainen kävi yks kaunispäivä valittamassa herralla melusta ja puukosta tuli.Ei ollut edes apua soittanut vaan painunut takasi kämppäänsä juhlimaan ja jättänyt naisen ovensa eteen vuotamaan kuiviin.
        Onneks olin töissä muuten se olisin luultavammin ollu minä joka siellä verilammikossa olisi maannu.

      • hömps

        Ei siitä kovin kauaa ole kun yks nainen Lahdessa meni valittamaan yläkerran metelistä, sai puukosta eikä jääny henkiin.

      • ja rommia pullo
        puukosta saattaapi kirjoitti:

        saada tai jostain muusta.
        Meidän häiriköivä naapuri istuu tällä hetkellä linnassa lusimassa 2 taponyrityksestä.
        Yläkerran viimisillään raskaana oleva nainen kävi yks kaunispäivä valittamassa herralla melusta ja puukosta tuli.Ei ollut edes apua soittanut vaan painunut takasi kämppäänsä juhlimaan ja jättänyt naisen ovensa eteen vuotamaan kuiviin.
        Onneks olin töissä muuten se olisin luultavammin ollu minä joka siellä verilammikossa olisi maannu.

        Lahden Liipolassahan näitä tapahtuu harva se viikonloppu.:)

      • esimerkkinä
        Vika yhteiskunnassa kirjoitti:

        "Jos mun naapurit meluais soittaisin poliisit!"

        Tämä se on suurin ongelma yhteiskunnassamme.
        Aina, oli ongelma mikä vaan, ei uskalleta avata suuta sille häiriönaiheuttajalle, vaan heti ollaan soittamassa poliisisetiä apuun.

        Ja jos poliisisetä sattuu sanomaan että onko tullut mieleen puhua naapurille, siihen vastauksena vedetään lööppi iltapv lehtiin otsikolla "poliisia varoitettiin etukäteen meluavasta naapurista, mitään ei tapahtunut" tms. ÄLY HOI JUOKSE KIIREEN VILKKAA TAKAISIN MINNELIE KATOSITKAAN!!!

        ITUHIPIT JA VIHERPIIPERTÄJÄT OPETELKAA AVAAMAAN SUUNNE, ei ne naapurit pure, jos puree niin pure takas lujempaa ;)

        tässä esimerkkinanapureita, meehän sanoon vaikka noille :)

        "Naapuriterrorin vaiheet:
        1999: Veikko hakattiin sairaalaan.
        2004: Risto puukotettiin teho-osastolle.
        2006: Laukauksia ikkunaan.
        2008: Perheenisää lyötiin kirveellä."

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/5815884

      • Anonyymi
        Vika yhteiskunnassa kirjoitti:

        "Jos mun naapurit meluais soittaisin poliisit!"

        Tämä se on suurin ongelma yhteiskunnassamme.
        Aina, oli ongelma mikä vaan, ei uskalleta avata suuta sille häiriönaiheuttajalle, vaan heti ollaan soittamassa poliisisetiä apuun.

        Ja jos poliisisetä sattuu sanomaan että onko tullut mieleen puhua naapurille, siihen vastauksena vedetään lööppi iltapv lehtiin otsikolla "poliisia varoitettiin etukäteen meluavasta naapurista, mitään ei tapahtunut" tms. ÄLY HOI JUOKSE KIIREEN VILKKAA TAKAISIN MINNELIE KATOSITKAAN!!!

        ITUHIPIT JA VIHERPIIPERTÄJÄT OPETELKAA AVAAMAAN SUUNNE, ei ne naapurit pure, jos puree niin pure takas lujempaa ;)

        Olisi tosiaan hyvä lähestyä sitä häirikköä, ennen kun sotkee muitakin asioihin. Voihan olla ettei ole ollut tietoinen vääränlaisesta katseesta tai lasten metelöinnin aihettamista ongelmista. T. Jaana se teidän häirikkö

    • Pupuna77

      Yleinen hiljaisuus taajamaalueella alkaa klo 22 ja päättyy klo 6, myöskin omakotitalo alueella. Mielestäni muulloinkin yletön melu on haitaksi. Kts. www.laki24.fi

      Asun vuokra-asunnossa ja naapurin omakotitalossa teini-ikäinen poika soittaa musiikkia autossa kera subbareiden (vai mitä ne on) ja ajelee pihalla mopolla ja autolla, joihin on asennettu erikois pakoputket.....joskus kuuluu vielä klo 23.

      Tiettyyn pisteeseen asti siedän kovempaakin melua silloin tällöin ja pieni melu ei haittaa pojankaan unta kun ollaan totuttu, mutta tämäkin on jatkuvaa ja se todella häiritsee...kerrankin olin nukuttamassa poikaa päiväunille niin eiköhän musa alkanu soimaan. Se oli niin kovalla että sänkyni tärähteli basson tahdissa. Eihän siitä nukkumisesta tullut mitään. Mielestäni tämä rikkoo jo kotirauhaa!!!??

      Tämä on varmaan pientä verrattuna teidän melusaasteeseen. Mutta ajattelin että jos ei lopu käyn ystävällisesti puhumassa hänen äidilleen (mikä ei varmaan auta kun antaa muutenkin poikansa tehdä mitä haluaa) ja jos se ei auta niin soitan poliisille niin monta kertaa kun on tarpeen.

      Terveiset parturi-kampaajalle.

      • erja73

        Tuttu on tilanne, mulla kans juuri samanlainen naapuri, poika aloitti mun pihan editse ajamisen jo ennen ku kortin sai, edestakaisin sellaista sadan metrin pätkää, ja tunteja, ei äänenvaimenninta mopossa joten oleppa siinä pihalla ja nauti omasta kodista. Sanoin pojan isälle että tuohan on jo laitontakin ja siitä ku naapurin isäntä veti koko palkokasvin nenäänsä ja alkoi vaan v''''''lemaan ihan henkilökohtaisistakin asioista, jopa minun työstänikin, koska olin joutunut jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle halvaantumisen takia, enkä siis yksinkertaisesti pysty vaikka kovasti haluaisinkin. Kuulemma kelan elätti jne... ihan tajutonta... Nyt poika sai kortin ja oletin sen edestakaisin ajelemisen loppuvan, kuka hullu nyt tollasta pätkää ajelee edestakaisin kun saa ajaa muuallakin, ja olisin kuvitellut että pyritään välttämään tallaista jos se vältettävissä on ihan kunnioituksesta naapureihin. Mutta ei, ajelu on jo mielestäni tahallista häirintää, eihän se haittais ku tulis ja menis niinku normaalit ihmiset mutta ei kun otetaan äänenvaimennin pois ja oikein kaasutellaan tuossa. krossimopo joka ei tietääkseni ole edes kilvissä. Poliisillekko tässä soitettava, kun naapurin isännän kanssa ei kertakaikkiaan pysty keskustelemaan, ilman että sieltä tulisi v''''''lua. Järkky tilanne ja jatkunu jo neljä vuotta, kesä on yhtä painajaista kun ei itse voi olla pihalla ollenkaan ja koiran korviin melu ottaa varmasti vielä enempi.. Itse aina ollu sitä mieltä että kohtele naapuriasi niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.....

        Onneton naapuri

      • Anonyymi
        erja73 kirjoitti:

        Samanlainen naapuri oli minullakin. Lastenlapsi rälläsi mopolla aidan takana edestakaisin.
        Sosiaalitapauksiahan nämä ovat, ei normaaleja .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samanlainen naapuri oli minullakin. Lastenlapsi rälläsi mopolla aidan takana edestakaisin.
        Sosiaalitapauksiahan nämä ovat, ei normaaleja .

        Minulla juuri sama ongelma lapsi rällää edestakaisin prätkällä ja paiskoo auton ovia koko pävän eikä vanhemmat sano mitään. Ongelma on ettei lapsille opeteta rajoja sitten ollaan lasten tossun alla itse.

    • 222222222222222222222222

      SINULLHAN ON IHANAT NAAPURIT TOMMOSIA LISÄÄ OMAKOTITALOON JYSKETTÄ LISÄÄ PELIIN EIHÄN SIELLÄ TUNNETA MITÄÄN LAKEJA EIKÄ NE OLE VOIMASSA NIINKUN KERROS TALOSSA JOS MINULLA OLI TOMMOSE NAAPURIT MENISIN KÄYMÄÄN VETÄSIN TURPAAN JOKA IIKKAA EI VÄHÄÄN AIKAAN KUULUS MITÄÄN VETÄSIN SÄHKÖT POIKKI

      • kerrostalo

        naapureita,joita on nokapuolella ylhäällä jotka raahaavat yölläkin huonekaluja,ja pesevät pyykkiä.Seibäbaapuri joka pitää oveaan aina auki jotta kuulee koska naapuri läktee.Mustakaapuja jotka käyvät ympäri vuorokauden röökillä ikkunan alla.Tämä on yhtä helvettiä.

      • kieli pliisi
        kerrostalo kirjoitti:

        Mikä on seibäbaaburi? Mitä naapuri tekee kun se läktee? Mikä on nokapuoli? Onko sama kuin takapuoli?

        Ajatteleppppa sitä.

      • rrrrrrrrrrr

        sinä ketään käy lyömässä. korkeintaan akkaasi viikonloppuisin.

      • Päättelykyky
        kieli pliisi kirjoitti:

        Mikä on seibäbaaburi? Mitä naapuri tekee kun se läktee? Mikä on nokapuoli? Onko sama kuin takapuoli?

        Ajatteleppppa sitä.

        Miksi minulla ei ollut vaikeuksia ymmärtää tuota kirjoitusta vaikka sinne oli muutama kirjoitusvirhe vilahtanut. Onko usavutomus iskenyt luettunymärtämisenkin...

      • XD
        kieli pliisi kirjoitti:

        Mikä on seibäbaaburi? Mitä naapuri tekee kun se läktee? Mikä on nokapuoli? Onko sama kuin takapuoli?

        Ajatteleppppa sitä.

        toi on niin paras XD! ''mikä on nokapuoli? Onko sama kuin takapuoli?''

      • ja välilyönnin
        kerrostalo kirjoitti:

        naapureita,joita on nokapuolella ylhäällä jotka raahaavat yölläkin huonekaluja,ja pesevät pyykkiä.Seibäbaapuri joka pitää oveaan aina auki jotta kuulee koska naapuri läktee.Mustakaapuja jotka käyvät ympäri vuorokauden röökillä ikkunan alla.Tämä on yhtä helvettiä.

        käyttökin,ihan,kohillaan.

      • opettelisit
        kerrostalo kirjoitti:

        naapureita,joita on nokapuolella ylhäällä jotka raahaavat yölläkin huonekaluja,ja pesevät pyykkiä.Seibäbaapuri joka pitää oveaan aina auki jotta kuulee koska naapuri läktee.Mustakaapuja jotka käyvät ympäri vuorokauden röökillä ikkunan alla.Tämä on yhtä helvettiä.

        kirjoittamaan

      • naatitaan naatitaan
        Päättelykyky kirjoitti:

        Miksi minulla ei ollut vaikeuksia ymmärtää tuota kirjoitusta vaikka sinne oli muutama kirjoitusvirhe vilahtanut. Onko usavutomus iskenyt luettunymärtämisenkin...

        ei mittään muuta ku onnea vaan sullekkin vai mitenkä se nyt oli ... usavutomus

      • ONNEE VAAN

        Miten hemmetissä jonkun naapurin meluamisesta saadaan aikaiseksi tällainen taistelu ja nimittely uusavuttomuudesta ja kirjoitusvirheistä (...)
        Täähän on hauskaa!
        Naapurista valittajalle sanoisin, että mene naapuriin ja kysy saatko liittyä maailmanlopun meininkiin. Elämästä tulisi yllätyksellisempää ja ehkä rennompaa.

    • terrorista kärsinyt

      soita poliisit paikalle aina kun älytön meteli kuuluu,varsinkin yö-ja aamuyö aikaan.Kyllä se siitä alkaa loppumaan.

      • Korvat soi

        Meidän naapurissa on laitettu jättitramboliini tonttiemme rajalle, 3 metrin päähän meidän kesäterassilta. Pensasaidan olemme antaneet kasvaa korkeaksi ja kesäterassin lauta-aitaus on 170 cm korkea, joten näköyhteyttä meillä ei ole, mutta melusaaste on valtavaa.
        Eilen hyppimässä oli 5 lasta (2 omaa ja 3 kaveria)yhtäaikaa ja huuto älytöntä mölinää. Sellaista meteliä ei edes koulun pihasta lähde kun näiden suusta. Yritimme istua ulkona, mutta keskustelu oli mahdotonta, äänemme hukkuivat lasten riemukaisiin huutoihin: "v...tu kato kun mä hyppään, s.....na se on nyt mun vuoro ja kaikista hauskinta oli kailottaa kurkku suorana yhteenääneen lorua "pikku perse pomppaa". Noin 10 vuoden kahta puolta nämä reippaat miehenalut ja yksi 15 vuotias tyttö mukana.
        No kuuden tunnin melusaasteen uuvuttamana mieheni sanoi lapsille, että pitäkää jo pienempää ääntä, tämän jälkeen perheen äiti yltyi karjumaan, että heillähän saa omalla pihalla tehdä mitä halutaan ja hän kutsuu poliisit kun tullaan hänen lapsia ja heidän kavereita komentelemaan.
        Siinä hiljeni lapset ja kaverit katosivat. Jäimme jännityksellä odottelemaan poliiseja, sillä kahtena edellisenä kesänä hän on kutsunut poliisit tilanteessa jossa hänen omat lapset ovat olleet naapureille häiriöksi ja asiasta on jouduttu mainitsemaan. Poliiseja ei kuulunut ja tänään on ollutkin ihmeen rauhallista, tosin sateistakin. Näinkinpäin asiat voi kääntyä, kun yrittää asiasta ensin puhua, eikä suoraan kutsua poliiseja paikalle. Onkin itse se joka on häiriöksi kesänvietolle.
        Meillä on myös omat lapset ja heilläkin kavereita ja samanlainen tramboliini, mutta hyppiminen ei heillä tuota meteliä.
        Huhhuh ja kesäloma lapsilla alkamassa...ei kai muu auta kuin hankkia kaikille kuulonsuojaimet.

      • halkoja
        Korvat soi kirjoitti:

        kun naapurit rupee riehumaan.

      • sinisiipi

        Aikas hyvä kuntoisia lapsia, jos kuus tuntia putkeen hyppii trampoliinilla. ITe en jaksa kyllä tuntia pidempää eikä kunto huono ole, päinvastoin. Kyllä olen lasten äidin kanssa samoilla linjoilla, että kyllä siellä pihalla täytyy saada tehdä mitä tykkää. Yleinen hiljaisuus alkaa taajama-alueella klo 22. Lapset on terveitä, kun ne leikkii. JA omakotialueella tulee kyllä mielestäni kestää lasten huudot ja leikki. Terassin sijoittamista rauhalliselle paikalle olisi kannattanut myös itse miettiä, jos nimenomaan sitä rauhaa kaipaa. Ei kaikkien lapset leiki hiljaa ja rauhallisesti eikä pidäkään. Tuossa aloitus tekstissähän nimenomaan oli vikana se, että naapurissa melutaan pitkälle yöhön.

      • Tavallinen äippä
        sinisiipi kirjoitti:

        Ei lasten tule antaa olla ilman mitään rajoja. Rajat pitäisi olla jo lapsilla nuorena.
        Kyllä itseänikin ärsyttää kun naapurin 6v menee pienellä tontilla pikkumopoa huudattaen ees taas ja iskä virittää isompien poikien(silti alle 15v) kanssa mopoja, niin että kylän jannuja on isompikin lössi niitä pihalla virittelemässä. -Tosi redi iskä. Sitten niitä mopoja huudatetaan.. Tytöt hyppii tramppaa isolla lössillä ja huuto on välillä "painokelvotonta"....Onhan se kivaa se yhdessä olo lasten kanssa, mutta....
        Itselläni on 3 lasta (11-16v) ja joskus on vaikea perustella, miksi naapuri saa pitää sellaista mökää kun pitää...
        Ympäristökin on epäsiisti, kun leluja on hujan hajan auton ja moponosien ympärillä.
        Kyllä lapsetkin kaipaavat välillä hiljaisuutta!!!
        Itsekin sitä kaipaan...
        Ymmärrän täysin aikaisempia kirjoittajia.
        On asioita, mitä pitäisi jo nuorena hallita, esim muiden huomioonottaminen..
        Ei lapsi/lapset voi olla syy ja seuraus, että ympäristö kärsii epäsiisteydestä ja jatkuvasta älyttömästä mölinästä/huudosta!
        On normaalia, että lapsista tulee ääntä leikkiessään, mutta rajansa kaikella!!!

      • Sorvat soi
        sinisiipi kirjoitti:

        Aikas hyvä kuntoisia lapsia, jos kuus tuntia putkeen hyppii trampoliinilla. ITe en jaksa kyllä tuntia pidempää eikä kunto huono ole, päinvastoin. Kyllä olen lasten äidin kanssa samoilla linjoilla, että kyllä siellä pihalla täytyy saada tehdä mitä tykkää. Yleinen hiljaisuus alkaa taajama-alueella klo 22. Lapset on terveitä, kun ne leikkii. JA omakotialueella tulee kyllä mielestäni kestää lasten huudot ja leikki. Terassin sijoittamista rauhalliselle paikalle olisi kannattanut myös itse miettiä, jos nimenomaan sitä rauhaa kaipaa. Ei kaikkien lapset leiki hiljaa ja rauhallisesti eikä pidäkään. Tuossa aloitus tekstissähän nimenomaan oli vikana se, että naapurissa melutaan pitkälle yöhön.

        Varmaan jotain vuorottelua pomppimisessa oli, mutta meteli kesti klo 13-19
        -onneksi ei pitkälle yöhön.
        Ja se terassi on ollut siinä paikalla 50 vuotta ja tramboliini muutaman vuoden. Ymmärrän, että lapset on lapsia aikansa ja eiköhän se joskus laannu tuokin meteli ja siirtyvät muualle toteuttamaan itseään. Hakevat rajansa sitten aikuisena, sitä onkin mielenkiintoista sitten seurata...

      • yhden asian
        Korvat soi kirjoitti:

        Meidän naapurissa on laitettu jättitramboliini tonttiemme rajalle, 3 metrin päähän meidän kesäterassilta. Pensasaidan olemme antaneet kasvaa korkeaksi ja kesäterassin lauta-aitaus on 170 cm korkea, joten näköyhteyttä meillä ei ole, mutta melusaaste on valtavaa.
        Eilen hyppimässä oli 5 lasta (2 omaa ja 3 kaveria)yhtäaikaa ja huuto älytöntä mölinää. Sellaista meteliä ei edes koulun pihasta lähde kun näiden suusta. Yritimme istua ulkona, mutta keskustelu oli mahdotonta, äänemme hukkuivat lasten riemukaisiin huutoihin: "v...tu kato kun mä hyppään, s.....na se on nyt mun vuoro ja kaikista hauskinta oli kailottaa kurkku suorana yhteenääneen lorua "pikku perse pomppaa". Noin 10 vuoden kahta puolta nämä reippaat miehenalut ja yksi 15 vuotias tyttö mukana.
        No kuuden tunnin melusaasteen uuvuttamana mieheni sanoi lapsille, että pitäkää jo pienempää ääntä, tämän jälkeen perheen äiti yltyi karjumaan, että heillähän saa omalla pihalla tehdä mitä halutaan ja hän kutsuu poliisit kun tullaan hänen lapsia ja heidän kavereita komentelemaan.
        Siinä hiljeni lapset ja kaverit katosivat. Jäimme jännityksellä odottelemaan poliiseja, sillä kahtena edellisenä kesänä hän on kutsunut poliisit tilanteessa jossa hänen omat lapset ovat olleet naapureille häiriöksi ja asiasta on jouduttu mainitsemaan. Poliiseja ei kuulunut ja tänään on ollutkin ihmeen rauhallista, tosin sateistakin. Näinkinpäin asiat voi kääntyä, kun yrittää asiasta ensin puhua, eikä suoraan kutsua poliiseja paikalle. Onkin itse se joka on häiriöksi kesänvietolle.
        Meillä on myös omat lapset ja heilläkin kavereita ja samanlainen tramboliini, mutta hyppiminen ei heillä tuota meteliä.
        Huhhuh ja kesäloma lapsilla alkamassa...ei kai muu auta kuin hankkia kaikille kuulonsuojaimet.

        Skeittarit!

        Helewetti mikä mekkala, desibelit varmaan 80:pin kohdilla.

    • mökinmies

      vaimoni peri kuivanmaanmökin syrjäkyliltä. naapurina on mies, joka teki ihan mitä huvitti. leipoi pimeästi autoja kuntoon ihan rajalla. rälläköi, hioi, hakkasi. ja muahan jätkän touhut kyrsi. mutta sitten joko piruuttaan tai hölmöyttään maalasi kovalla tuulella ruiskumaalia johonkin metalliosaan..noh meidän uudenkarhee auto tuli ihan harmaaksi. olimme tosi järkyttyneitä.poliisi sanoi, että tekoa ei voi todistaa tahalliseksi. . annoin asian ympäristöviranomaisille.he siellä kävivät nuhtelemassa hörhöä..soitin veroviranomaisille.mitään veroja hän ei ole autonkorjauksista maksanut..heheh arvaatte, että viha on käsinkosketeltava, kun mökille menemme..
      tällaiset tyypit kyllä tuhoavat itse itsensä..nyt ei ole autoja kilkuteltu..enää..
      hyvää kesää kaikille..

      • ns.

        Veemäinen naapuri. Eli kun menet sinne mökillesi niin ajatuksesi on että naapuriesi tulisi mukautua sinun toiveisiisi.
        En näe mitään ihmeellistä siinä että naapurisi korjailee autoja omalla tontillaan. Ellei tee sitä hiljaisuuden aikaan. Tosin ammattimainen toiminta kai pitäisi siirtää jollekkin teollisuusalueelle.
        Älä sinäkään kiskaise sitä ruohonleikkuriasi käyntiin sunnuntaisin. Kun katsoo "toimenpiteiden" luettelosi niin en haluaisi sinua naapurikseni.

      • sinua naapurikseni

        , koska saatat itse olla tosi hankala tyyppi.
        Kohta menet varmaan leikkaamaan ruohoa koska et viikolla ehtinyt ja "pikku juttuhan" sinun itsesi aiheuttama melusaste on.

      • Bilettäjä Jani

        kiva kun rikkaat kärsii

    • Jasuragi5

      Meillä oli ihan sama ongelma, mutta noin kauan en jaksanut kuunnella. Soitin aluehälytyskeskukseen ja kerroin asiasta, koska eihän ohikulkevien autojenkaan bassonjytke saa häiritä tien varren asukkaita. Sanottiin, että he käyvät asian hoitamassa, kerroin talon ja oman nimeni.
      Minulle kerrottiin, ettei koskaan, mihinkään vurokauden aikaan saa naapureita häiritä millään toiminnalla. Olin yhteydessä ko. naapuriinkin ja hän sanoi, että kyllä saa, klo 22 asti. Alueh.keskuksen mukaan näin ei siis ole. Itse olen päättänyt, että otan yhteyttä suoraan poliisiin, en naapureihin. Katsotaan montako sakkoa he ottavat! (ovat uskoneet)
      Kehoitan sinua ottamaan poliisiin yhteyttä (ettei mene naapurisopu). He hoitavat asian.

      • Jytkeeseen kyllästynyt

        Ei auta, vaikka soittaa bongorummulla Bulvaaniaan.

      • hiukan ristiriitainen

        Kerroit (Jasuragi5) että "ei milloinkaan saa häiritä naapureita millään toiminnalla". Jopa ohiajavat autotkin pitäisi saada tunnistettua.
        Jos asia olisi kuten kerroit niin kuinka julkinen valta kuitenkin terrorisoi "naapureitaan" näillä jokakesäisillä rokkijuhlilla jotka on tuotu kaupunkien keskustoihin ja päättäjät tämän sallivat. Tulkitsenko siis oikein että julkinen valta syyllistyy rikokseen kuten esität.
        Soitappa seuraavan kerran rokkijuhlista aluehälytyskeskukseen ja kysy mitä sanovat mutta älä nyt kuitenkaan syyllisty itse sakotettavaan toimintaan ruuhkauttamalla hätäkeskusten toimintaa.

      • Kokemusta on
        hiukan ristiriitainen kirjoitti:

        Ihmetellä pitää, että nämä ns "Räikköset" kiertää kylällä noin km lenkkiä mustat lippikset tanassa ja auton perseessä jytkää miljoonaa BASSO: JUMP,JUMP!!
        Eikä auto ole tietenkään varustettu normaalilla auton äänellä, vaan se möyryää ja mouruaa, kun joku oikeen Räikkösen formula-auto.
        Sitä siis ihmettelen, että TAAJAMASSA ajetaan justiin näin illasta aamuun.
        JA MITÄ TEKEE POLIISI, EI MITÄÄN, (KOSKA MENO VAAN JATKUU.......... )sakkolappuja
        kun antais,joka lenkin jälkeen, niin luulen,että nää helveti lippalakit älyäis jotain, jos niillä on millä älytä.???

      • ... vähän asiaa

        Eikö tuo liene selvää, että yleisille tapahtumille on oltava viranomaisten lupa. Niinpä tämä asia ei ole yksityisten ihmisten häiriköintiin verrattavissa mitenkään. Viestisi on suoraa saivartelua, tietänet sen itsekin.

      • on nähty
        Kokemusta on kirjoitti:

        Ihmetellä pitää, että nämä ns "Räikköset" kiertää kylällä noin km lenkkiä mustat lippikset tanassa ja auton perseessä jytkää miljoonaa BASSO: JUMP,JUMP!!
        Eikä auto ole tietenkään varustettu normaalilla auton äänellä, vaan se möyryää ja mouruaa, kun joku oikeen Räikkösen formula-auto.
        Sitä siis ihmettelen, että TAAJAMASSA ajetaan justiin näin illasta aamuun.
        JA MITÄ TEKEE POLIISI, EI MITÄÄN, (KOSKA MENO VAAN JATKUU.......... )sakkolappuja
        kun antais,joka lenkin jälkeen, niin luulen,että nää helveti lippalakit älyäis jotain, jos niillä on millä älytä.???

        Tässä taannoin kuulin - olikohan Kuopion poliisin toiminnasta - tällaista:
        Jossakin pubissa tai ravintolassa joku "nuorimies" oli saanut idean ja maalannut jollakin tussilla tai vastaavalla seinään. Joku oli jo ilmoittanut epämääräisestä porukasta poliisille ja virkavalta saapui paikalle. Kun poliisi näki tuon tuherruksen, hän sanoi todella vakuuttavasti tälle häirikölle: "Älä enää IKINÄ tee mitään vastaavaa" ja osoitti vakuuttavasti sormella häirikköä.

        Eräs sivusta katsoja näki tämän ja kertoi häiriköstä löytyneen näiden sanojen tiimoilta kummallista nöyrtymystä, tämän kasvot muuttuivat katumuksesta punaisiksi. Häirikkö suorastaan pelkäsi poliisia. Niin sen pitäisi näissä tapauksissa ollakin. Taisipa vielä joutua itse puhdistamaan tekosensa.

        Se vaan on niin harmi, että meidän kotimaassamme poliisilla taitaa olla melko rajalliset oikeudet verraten suurempiin maihin. Rikollisilla on yksinkertaisesti liian hyvä kohtelu, laki on sen verran löyhä.

      • heee

        Naurettavaa jollekkin poliisille soittaa. Pitäisi katos mennä suoraan sanoon napurille, että voistko laittaa sitä musikkia pinemmälle. Varmsti sitten laittaa. Ei siihen mitään poliiseja tarvita.

      • ei ole
        heee kirjoitti:

        Naurettavaa jollekkin poliisille soittaa. Pitäisi katos mennä suoraan sanoon napurille, että voistko laittaa sitä musikkia pinemmälle. Varmsti sitten laittaa. Ei siihen mitään poliiseja tarvita.

        Kun ihminen itse ei pysty ajattelemaan/ymmärtämään, että liian kovalla soitetusta musiikista voisi olla naapurille haittaa, tuskin se ymmärtää sitä lopettaa naapurin kauniilla sanoillakaan, korkeintaan junttimaiseen tyyliin jotain uhoaa ja laittaa kovemmalle, sen jälkeen ikuisesti sota...jalalla!! kun joku uskalsi tulla huomauttamaan.

      • mitä auttaa
        heee kirjoitti:

        Naurettavaa jollekkin poliisille soittaa. Pitäisi katos mennä suoraan sanoon napurille, että voistko laittaa sitä musikkia pinemmälle. Varmsti sitten laittaa. Ei siihen mitään poliiseja tarvita.

        Ei kuule auta tuommoisille meluporukoille mikään jutteleminen. Kyllä se on paras soittaa poliisit paikalle joka kerran kun meteli yöllä häiritsee.Onko teillä muita naapureita lähellä jotka myös häiriintyy? Jos on ,kaikki vaan tekemään ilmoituksen häirinnästä.eiköhän loppune pikkuhiljaa kun poliisit on seurana harva se yö.

      • normaaleja

        elämän ääniä klo 07.00-20.00. Normaaleihin ääniin kuuluu ruohonleikkurit, lehtipuhaltajat korjaus rakentaminen / rakentaminen ,auton korjaus , moottorisahan ym. Ei yksittäinen henkilö voi/saa säädellä oman mielen mukaan mikä on häiriöö eikä kenkään tarvitse elää akvaariosaa toisten takia (varsinkaan jos toinen narsistisen pikku herkkä)

      • vain työn ääniä
        normaaleja kirjoitti:

        elämän ääniä klo 07.00-20.00. Normaaleihin ääniin kuuluu ruohonleikkurit, lehtipuhaltajat korjaus rakentaminen / rakentaminen ,auton korjaus , moottorisahan ym. Ei yksittäinen henkilö voi/saa säädellä oman mielen mukaan mikä on häiriöö eikä kenkään tarvitse elää akvaariosaa toisten takia (varsinkaan jos toinen narsistisen pikku herkkä)

        Joutavat helvettiin sellaiset joutavanpäivöisen metelin pitäjät! Vielä nyt työn äänet menettelevät, niin kuin rakentaminen ja muut aivan pakolliset hommat, ynnä lasten leikit, mutta kaikessa muussa vaimennin päälle ja järki käteen.

      • Arkkitehti
        Kokemusta on kirjoitti:

        Ihmetellä pitää, että nämä ns "Räikköset" kiertää kylällä noin km lenkkiä mustat lippikset tanassa ja auton perseessä jytkää miljoonaa BASSO: JUMP,JUMP!!
        Eikä auto ole tietenkään varustettu normaalilla auton äänellä, vaan se möyryää ja mouruaa, kun joku oikeen Räikkösen formula-auto.
        Sitä siis ihmettelen, että TAAJAMASSA ajetaan justiin näin illasta aamuun.
        JA MITÄ TEKEE POLIISI, EI MITÄÄN, (KOSKA MENO VAAN JATKUU.......... )sakkolappuja
        kun antais,joka lenkin jälkeen, niin luulen,että nää helveti lippalakit älyäis jotain, jos niillä on millä älytä.???

        Tuo on asiaa, näinhän se on. Minunkin mieheni OLI poliisi, mutta ampui itsensä tästä elämästä pois, tunsi itsensä turhautuneeksi sillä työsaralla esim. jos otat jotain hihasta kiinni vähänkin napakammin, niin johan ollaan oikeudessa vastaamassa tekosista.

      • on kokemusta
        Kokemusta on kirjoitti:

        Ihmetellä pitää, että nämä ns "Räikköset" kiertää kylällä noin km lenkkiä mustat lippikset tanassa ja auton perseessä jytkää miljoonaa BASSO: JUMP,JUMP!!
        Eikä auto ole tietenkään varustettu normaalilla auton äänellä, vaan se möyryää ja mouruaa, kun joku oikeen Räikkösen formula-auto.
        Sitä siis ihmettelen, että TAAJAMASSA ajetaan justiin näin illasta aamuun.
        JA MITÄ TEKEE POLIISI, EI MITÄÄN, (KOSKA MENO VAAN JATKUU.......... )sakkolappuja
        kun antais,joka lenkin jälkeen, niin luulen,että nää helveti lippalakit älyäis jotain, jos niillä on millä älytä.???

        Oletko kuullut esim juoppokuskeista?? Sattuu vaan oleen niin et kyl kaverin kyydillä pääsee kummasti halvemmalla kotiin ku taksilla, on kaverit mukana, rokki soi kovaa, mitä sitten?? Oletko katkeroitunut kun et omassa nuoruudessasi saanut pitää hauskaa, tai et osaa nykyään pitää hauskaa?? Ajattele asiaa näin päin: Kaikki nuo jokka niillä formula-autojen(tää on yks vuosituhannen vitseistä) äänisillä autoilla ajelee ja rokittelee hyppyhyppybassoo jättäis autot kotiin ja lähtis kylille ryyppään?? Olisko siinä sitte kivaa heräillä aina aamuneljän aikaan ku n. 5 hengen ryhmä kusee teidän porttikongiin ja melu on yhtä kova ellei kovempikin??

        Ja kyllä poliisi tarttuu tohon musiikin lujalla soittamiseen, se kun nyt ei vaan taida olla tärkeimpiä huolenaiheita tässä yhteiskunnassa??

        Ja olisit tyytyväinen, että nuoriso tuhlaa rahojaan selvinpäiseen harratukseen, eikä jokaviikonloppuiseen kännäämiseen.

        Nyky-yhteiskunnassa on myös meitä jotka haluamme erottua joukosta. Olkoot se sitten em. formula-auton(tälle ei vaan voi olla nauramatta) ääntä tai musiikkilaitteiden parantamista. Homehdu rauhassa harmaaseen corolla-massaan ihan omassa rauhassa omassa turvallisessa osamaksu-toyotassasi.

        T: Lippalakki

        ps. pyydän anteeksi jo tässä vaiheessa pilkunkäytön erheellisyyttä ja muitakin kirjoitusvirheitä tms. ettei kenenkään tarvi vetää herneitä nenään, jos on pilkku väärässä paikassa jne.

    • Naapurin Arska

      Oletko ko talon ainoa naapuri? Jos ympärillä asuu muitakin, niin keskustele muiden naapureiden kanssa ja menkää yhdessä puhumaan asiasta, jos et yksin uskalla mennä.
      Miten tämä maailma on tällaiseksi mennyt, että naapureiden kanssa asioita hoidetaan virkavallan välityksellä? Jos puhuminen ei auta, niin sitten otetaan muut keinot käyttöön. Ei taajama-alueella yöaikaan saa aiheuttaa kohtuutonta melua. Kyllä siihen lakipykälät löytyy.
      Kuitenkin, ja varsinkin ajatellen tulevaisuuttanne naapureina, lähtisin mieluummin ensin keskustelemaan asiallisesti ja hyvässä hengessä.

      • logiikkaa ...

        "Miten tämä maailma on tällaiseksi mennyt, että naapureiden kanssa asioita hoidetaan virkavallan välityksellä?"

        Järkevään suuntaan. Jos naapurin kanssa ei ole mitään muuta yhteistä kuin lähiosoite ja naapuri osoittaa toimillaan, että niljakkeeseen ei kannata tutustua niin asiat menevät vain huonompaan suuntaan, jos siihen tutustuu.

      • SLERBARTTI
        logiikkaa ... kirjoitti:

        "Miten tämä maailma on tällaiseksi mennyt, että naapureiden kanssa asioita hoidetaan virkavallan välityksellä?"

        Järkevään suuntaan. Jos naapurin kanssa ei ole mitään muuta yhteistä kuin lähiosoite ja naapuri osoittaa toimillaan, että niljakkeeseen ei kannata tutustua niin asiat menevät vain huonompaan suuntaan, jos siihen tutustuu.

        SANOT NAAPURILLES ET NYT NOSTETAAN KISSA PÖYDÄLLE TAI MINÄ SOITAN POLIIIISIT

      • Ninna

        ...saattaa saada aseen naamaansa mikäli itse menee jotain sanomaan. Niin hulluksi maailma on mennyt.
        En minäkään menisi mitään itse sanomaan vaan antaisin virkavallan hoitaa asian.

        Missä muuten sanotaan että naapureihin pitäisi muutenkaan tutustua? Nehän on vaan ihmisiä jotka sattuvat asumaan samalla alueella, ei niistä tarvitse tulla ystäviä...

        Meillä on osa naapureita sellaisia, että tervehditään ja jutellaan ja osa ei puhu mitään vaikka itse sanoisi hei. Eipä niitä sen enempää viitsi kiusata tervehtimisellä.
        Menipä vähän asian sivusta... =)

      • naatitaan naatitaan
        SLERBARTTI kirjoitti:

        SANOT NAAPURILLES ET NYT NOSTETAAN KISSA PÖYDÄLLE TAI MINÄ SOITAN POLIIIISIT

        mitäpä siihen sanot jos naapuri omistaakin koiran vai mikä se nyt oli

    • juuso.

      Poliisi asia! Turha tuollaisten kanssa pähkäillä.

      • tämän kokenut

        Jos menet poliisille asiasta puhumaan
        a) sut nauretaan ulos laitokselta
        b) käsketään muuttamaan itse muualle asumaan
        c) olet itse syyllinen meteliin
        d) sanotaan, ettei ole aikaa tuollaiseen turhaan asiaan

        varsinkin näin pienellä paikkakunnalla saattavat ne häiriköt olla vailla poliisin parhaat metsästyskaverit, joten näin se käy.....

      • kokemusta on
        tämän kokenut kirjoitti:

        Jos menet poliisille asiasta puhumaan
        a) sut nauretaan ulos laitokselta
        b) käsketään muuttamaan itse muualle asumaan
        c) olet itse syyllinen meteliin
        d) sanotaan, ettei ole aikaa tuollaiseen turhaan asiaan

        varsinkin näin pienellä paikkakunnalla saattavat ne häiriköt olla vailla poliisin parhaat metsästyskaverit, joten näin se käy.....

        Justii näin ja viimekädessä he sanovat:"Ei voida mitään, kun mitään ei VIELÄ ole tapahtunut:-(

    • amap

      ehdottomasti poliisiasia,sillä tuollaisessa tilanteessa asia voi vaan paheta jos menet puhumaan vaikkakin asiallisesti

    • mie...

      ei ole mitään tehtävissä

      • kesää ootellessa

        Asun vuokralla ja ihanassa paikassa, naapureinani on vanhuksia, en kuitenkaan asu vanhainkodissa,paikka on tosi mukava ja rauhallinen, mutta kun tulee ilta ja sitten yö, niin keskusta on todellakin kuin "formuloitten kisoista" ja sitä riittää
        aamuun 4-5 saakka, välillä painetaan auton "tööttiä" ja "tulevat Räikköset" innittää mopoillaan kuola valuen, silmissään lasittunut katse: "Parin vuoden päästä myökin päästään autoilla terrorisoimaan tänne."
        Eikä mitään apua mistään, vaikka on otettu rekkareita ylös ja ilmoitettu virkavallalle, niin ei siis mitään apua. Ei tässä MAAILMASSA enää ole millään mitään väliä, jotain pahaa, todella pahaa tulee tapahtumaan.. katellaan sitte..
        turha on sit itkee, kun paska on housuissa!

      • näin on
        kesää ootellessa kirjoitti:

        näreet tänäpäivänä maailmassa.

    • mk69

      Joka ikinen kerta kun häiriötä on klo 22-06 soitto poliisille niin häiriöt alkaa vähentyä. Tuskin tuollanen porukka on saanut pankkilainaa ok-taloon, asuvat kenties vuokralla siinä.

      • joopa joo

        Todellakin ennemmin soitan sillä bongorummulla Bulvaniaan (jos kerran pitää jonnekkin soittaa). Ei saaapua poliisilta, "kun mitään ei VIELÄ ole tapahtunut."

      • Terppa

        Et onkohan ne siinä nyt ihan omistajina? Todennäkösesti vuokralla vaan. Selvitä tää asia ensin niin löytyy sit enempi vaihtoehtoja miettii et miten toimit. Kyl ne poliisitkin pian kyllästyy siinä ravaamaan jatkuvasti et eiköhän ne siitä lähde aika nopsasti...

    • muutti

      kuusihenkinen perhe, neljä teini ja aikuispoikaa, jotka kavereiden kanssa hitsasivat ja korjailivat autoja ja moottoripyöriä päiväkausia. Valitimme vanhemmille. Välit rikkoutuivat, oli muutettava pois.
      Jälkeenpäin saimme tietää että naapuri oli tuttu kaupunginvaltuutetun kanssa ja oli valittanut meitä kaupungille hankaliksi naapureiksi.

      • asumaan

        Jos äänet häiritsee, kannattaa muuttaa sivummalle asutuksesta. Omakotitalot vieri vieressä, seinä seinässä kiinni ei ole tarkoitettu asuttavaksi ihmisille jotka eivät suvaitse ääniä. En ymmärrä muutenkaan kuka edes HALUAA asua tuollaisessa paikassa, sama ku rivitalossa asuis.

      • ametisti
        asumaan kirjoitti:

        Itse asun varsin rauhallisella asuntoaluella, ok-talossa. En muuttaisi tästä mistänn hinnasta pois. Puoli vuotta sitten alueelle muutti pariskunta koirineen. Siitä lähtien tieoon on täyttänyt kahden Lassien taukoamaton räyskytys. Ihmetten jo koirien omistajiakin, että miten he itse voivat olla kotonaan rauhassa, kun koirat huutavat alituiseen? Meillä on itsellä koira, jolle on alusta asti opetettu, että teillä kulkijoille ei haukuta. Koira on sen oppinut. Sekin pää kallellaan joskus istuu ihmetellen naapuruston koirien räyskystystä.

      • tollo peloton

        Älä tee lähimmäisellesi sellaista mitä et itse sietäisi omalle kohdalleen on jo hyvä alku !

      • metsän asukas

        Mitäs asutte vierekkäin jossain kaupunkilähiössä...? En ikinä muuttais omakotitaloon jossa on naapuri metrin päässä. Meillä on kuusi pientä ja äänekästä lasta, ja on aina asuttu sellasessa paikassa että ei ole naapureita vieressä. Nytkin voi vaikka itekki alasti juosta pihalla (jos nyt sattuu siltä tuntuun että pitäis...) eikä varmasti tuu sanomista.
        Jostain kumman syystä kaikki ihmiset tunkee ihtensä sinne Etelä-Suomeen asumaan vierekkäin ja ajeleen autoilla jonossa. Menkää ihteenne ja aatelkaa mitä oikiasti haluatte. Täällä on ainaki mukavan rauhallista :)

      • jos en siedä
        tollo peloton kirjoitti:

        Älä tee lähimmäisellesi sellaista mitä et itse sietäisi omalle kohdalleen on jo hyvä alku !

        mekastusta, niin en itsekään mekasta?
        Mitenkäs se ongelma sillä ratkeaa?
        Häirikkönaapurit lopettaa myös...?

      • kaupunkilainen...
        metsän asukas kirjoitti:

        Mitäs asutte vierekkäin jossain kaupunkilähiössä...? En ikinä muuttais omakotitaloon jossa on naapuri metrin päässä. Meillä on kuusi pientä ja äänekästä lasta, ja on aina asuttu sellasessa paikassa että ei ole naapureita vieressä. Nytkin voi vaikka itekki alasti juosta pihalla (jos nyt sattuu siltä tuntuun että pitäis...) eikä varmasti tuu sanomista.
        Jostain kumman syystä kaikki ihmiset tunkee ihtensä sinne Etelä-Suomeen asumaan vierekkäin ja ajeleen autoilla jonossa. Menkää ihteenne ja aatelkaa mitä oikiasti haluatte. Täällä on ainaki mukavan rauhallista :)

        Se työ? Ei kaikki voi muuttaa metsään. Pitää mennä työn perässä. Valitettavasti. Eikä kaikille löydy asuntoa, joka on etäällä naapureista. Senhän tietää kaikki joilla ei ole putkiaivoja.

      • töissähän
        kaupunkilainen... kirjoitti:

        Se työ? Ei kaikki voi muuttaa metsään. Pitää mennä työn perässä. Valitettavasti. Eikä kaikille löydy asuntoa, joka on etäällä naapureista. Senhän tietää kaikki joilla ei ole putkiaivoja.

        mekin käydään. Mutta ihminen voi olla tyytyväinen vähempäänkin eikä tarvi vertailla onko meidän Mersu hienompi kuin naapurin Bemari. Ja voin olla vaikka se putkiaivokin mutta kun noita juttuja lukee niin tällä putkiaivolla on asiat paremmin kuin monella teistä.

      • työstä..
        kaupunkilainen... kirjoitti:

        Se työ? Ei kaikki voi muuttaa metsään. Pitää mennä työn perässä. Valitettavasti. Eikä kaikille löydy asuntoa, joka on etäällä naapureista. Senhän tietää kaikki joilla ei ole putkiaivoja.

        sano pomolle suorat sanat ja ota lopputili!

      • kaikkea saa haluta
        metsän asukas kirjoitti:

        Mitäs asutte vierekkäin jossain kaupunkilähiössä...? En ikinä muuttais omakotitaloon jossa on naapuri metrin päässä. Meillä on kuusi pientä ja äänekästä lasta, ja on aina asuttu sellasessa paikassa että ei ole naapureita vieressä. Nytkin voi vaikka itekki alasti juosta pihalla (jos nyt sattuu siltä tuntuun että pitäis...) eikä varmasti tuu sanomista.
        Jostain kumman syystä kaikki ihmiset tunkee ihtensä sinne Etelä-Suomeen asumaan vierekkäin ja ajeleen autoilla jonossa. Menkää ihteenne ja aatelkaa mitä oikiasti haluatte. Täällä on ainaki mukavan rauhallista :)

        Hankala on kaikkien haluta paljon tilaa ympärilleen, kun sitä ei kaikille riitä. Olen myös kuullut puhuttavan sellaisesta, että kannattaa asua kohtuullisen matkan päässä työpaikastaan ettei mene iltakymmeneen, ennen kuin on körötellyt töistä kotiin.

      • ametisti
        metsän asukas kirjoitti:

        Mitäs asutte vierekkäin jossain kaupunkilähiössä...? En ikinä muuttais omakotitaloon jossa on naapuri metrin päässä. Meillä on kuusi pientä ja äänekästä lasta, ja on aina asuttu sellasessa paikassa että ei ole naapureita vieressä. Nytkin voi vaikka itekki alasti juosta pihalla (jos nyt sattuu siltä tuntuun että pitäis...) eikä varmasti tuu sanomista.
        Jostain kumman syystä kaikki ihmiset tunkee ihtensä sinne Etelä-Suomeen asumaan vierekkäin ja ajeleen autoilla jonossa. Menkää ihteenne ja aatelkaa mitä oikiasti haluatte. Täällä on ainaki mukavan rauhallista :)

        Me asutaan omakotitalossa, mutta ei vieri vieressä, vaan omalla isolla tontilla. Räyskyttävät koirat ovat tuossa puolen kilometrin päässä, mutta terävä-äänisiä kun ovat, haukku kantautuu läpi kylän. Itselläni on 4 lasta avoliitossa tullut pikkupoika, ääntää riittää...mutta ei öiseen aikaan, ei aikaisin aamulla eikä iltamyöhällä, koska ymmärämme muita kylän asukkaita ja haluamme säilyttää naapurisovun.

      • Anonyymi
        ametisti kirjoitti:

        Itse asun varsin rauhallisella asuntoaluella, ok-talossa. En muuttaisi tästä mistänn hinnasta pois. Puoli vuotta sitten alueelle muutti pariskunta koirineen. Siitä lähtien tieoon on täyttänyt kahden Lassien taukoamaton räyskytys. Ihmetten jo koirien omistajiakin, että miten he itse voivat olla kotonaan rauhassa, kun koirat huutavat alituiseen? Meillä on itsellä koira, jolle on alusta asti opetettu, että teillä kulkijoille ei haukuta. Koira on sen oppinut. Sekin pää kallellaan joskus istuu ihmetellen naapuruston koirien räyskystystä.

        Koirat ovat erilaisia jo ihan rotuominaisuuksiensa puolesta - toiset haukkuvat enemmän ja toiset vähemmän.
        Paljonko haittaa jos koira haukkuu pihalla? Se kuuluu elämisen ääniin…ei tietenkään niin että koko ajan ja jatkuvasti haukkuu. Mutta jos ohikulkijoille haukkuu, nii se ei ole kestämätöntä.

    • naapureihin!

      Ettekö ole viitsinyt edes mennä juttelemaan uusille naapureille? Kyllä luulisi, että jos vierekkäin asutaan niin tulee väkisinkin tutuksi. Kaikkein tyhmintä olisi suoraa ryhtyä lakiteitse tekemään yhtään mitään. Menkää muuten vain juttelemaan ja tutustumaan uusiin naapureihin. Sitten myöhemmässä vaiheessa on helpompi sanoa melusta, kun ollaan jo jonkinlaisissa väleissä. Naapurisopu menee varmasti jos lähdette oikein monen naapurin voimalla ovelle valittamaan että vedätte heidät oikeuteen musiikin kuuntelusta.

      Kyllähän tuollainen käytös on aika tavallista nuorille, ei siitä mihinkään pääse. Poliisithan voi soittaa sitten kun musiikkia kuunnellaan kovalla yöllä. Mutta kannattaa kyllä ensin ottaa itse naapureiden kanssa puheeksi. Kyllä nuoretkin voi olla ihan kunnollisia ihmisiä vaikka kuuntelevatkin musiikkia viikonloppuisin!!

      Tällä hetkellähän voivat ajatella että musiikin kuuntelu ei naapureita edes häiritse, kun siitä ei kukaan ole mennyt sanomaan!

    • ei kannata narista

      Joka ei kestä ääntä pitää muuttaa niin kauas ettei kuulu kuin oma pieru

      • räksyttää

        iltayöhään asti...onko se laillista?
        Asutaan paritalossa ja naapurin koira loksuttaa turpaansa aamusta iltaan. (On kyllä paljon muutakin, mutta tämä ärsyttää eniten!)

      • meluavat kakarat
        räksyttää kirjoitti:

        iltayöhään asti...onko se laillista?
        Asutaan paritalossa ja naapurin koira loksuttaa turpaansa aamusta iltaan. (On kyllä paljon muutakin, mutta tämä ärsyttää eniten!)

        Entä kun naapurin kiljukaulat hyppivät aamusta iltaan pihalla ja häiriköivät. Kyllä on korvat koetuksella. Samoin koirilla.. vähemmästäkin alkavat haukkumaan!

      • möhkispöhkis

        Toivottavasti joku naapurisi tarjoaa sinulle "herkkupalan" vaikka grillimakkarassa...

    • täällä myös

      Käykää muiden naapureiden kanssa sanomassa ko naapurille asiasta, kerää muilta naapureilta nimiä ja vie poliisilaitokselle, sekä ota yhteyttä Ympäristökeskukseen (heille kuuluu tämä mökäjuttu). Me tehtiin niin, mutta valitettavasti siitä ei tainnut olla apua. Meillä naapuri joka möykkää musiikinhuudatuksella ja rumpujen soitolla välittämättä naapureista. Kun heille sanottiin ja viranomaiset ottivat yhteyttä niin he kävivät huutamassa ja uhkailemassa muita naapureita, he voivat omasta mielestään tehdä mitä vain välittämättä toisista.
      Toivottavasti saatte asian kuntoon. Olkaa tiukkana koska itse saimme taistella ennenkun asialle jotain tehtiin. Kyllä omakotiasukkaillakin on kotirauhan häirinnän säännöt, kun esim. googletat asiasta niin löytyy tietoa.

      • harrkkamies

        Kun muutin omakotialueelle minua katsottin pitkään. Minulla on harrikka ja vanha amerikanvani (siis pakettiauto). En kuulu mihinkään jengiin, olen vaan tälläinen.
        Tulen usein yöllä kotiin töistä tai harrastuksista. Koska tontilleni viettää loiva alamäki löysään tehot pois jo kaukaa tai sammutan harrikan sillä siitä lähtee melkomoinen jytke. Jo muutaman viikon jälkeen huomasin tulleeni hyväksytyksi naapuriyhteisöön. Kukaan ei ole valittanut mistään vaikka joskus joudun lähtemään työni puolesta yölläkin eikä ylämäkeen vapaalla pääse, kevyellä kaasulla kuitenkin.
        Oma käytös on paras naapurussuhteiden luoja, ei ulkokuori. En minäkään sietäisi miltään pukuporukalta meteliä yöllä kun pitää nukkua. Kyllä jo kaupungin järjestyssääntö kieltää öisen metelöinnin, koirien haukuttamisen yms. häiriköinnin.

      • Onnellinen naapurusto
        harrkkamies kirjoitti:

        Upeaa, toivottavasti tulevalla asuinalueellani on samanlainen meno: omanlaisiaan ihmisiä, jotka ottavat toiset huomioon ja saavat myös itse olla kuten ovat.

    • Neuvoa.

      Laita itse stereot huutamaan yöllä pihalle ja hanki moottorisaha jota myös pärisytät yöllä.

      • alsjflksdjf

        Mitä niitä stereoita auttaa yöllä huudattaa, huudata päivällä kun nämä yömöykkääjät yrittävät nukkua.

      • casco

        ...melkoisen sivistymätön?

      • TK
        alsjflksdjf kirjoitti:

        Mitä niitä stereoita auttaa yöllä huudattaa, huudata päivällä kun nämä yömöykkääjät yrittävät nukkua.

        Siis ihan oikeasti voisin tuota jopa itse koittaa jos olisin samassa tilanteessa.

      • moottorisaha on ihana
        alsjflksdjf kirjoitti:

        Mitä niitä stereoita auttaa yöllä huudattaa, huudata päivällä kun nämä yömöykkääjät yrittävät nukkua.

        Hei toi on hyvä juttu. Tässä on asuttu näiden 24/7 paria metsästyskoiraa vuodesta vuoteen ulkohäkissä pitävien "rakkaiden" naapureiden kanssa. Aluksi oli vain makuuhuoneen ikkunan vieressä koirahäkki ja sitten toinenkin naapuri laittoi häkin ja nämä uudet naapurit pitävät 2 koiraa siellä häkissä ja kaikki ovat leikkaamattomia uroksia, joten repikää huumoria siitä. Asumme taajama-alueella. Meteli on usein todella kovaa mutta poliisit eivät tehneet mitään vaikka soitimme monet kerrat hälytyskeskukseen yöllä koirien pitäessä konserttia. Meille poliisi sanoi, että voisitte muuttaa muualle jos häiritsee, kun ei muita melu häiritse. Ja sitten vielä se, ettei koirien tarhoista poisteta ulosteita. Haju on todella kamala mutta terveystarkastajat sanoivat etteivät voi melulle mitään kun ei ole kyseessä kennel-toiminta.

        Mutta moottorisaha ja ruohonleikkuri aamutuimaan soimaan niin ulos ryntää koiran omistajat tukka pystyssä nyrkkien heristäen. Melua heillekin;)

    • niin...

      tutulta. Meillä naapurin kanssa välimatkaa n20m. Istuttiin illalla 20-21.30 asti takapihalla kavareiden kanssa. Eikös tämä yksi naapuri tullut huutamaan meidän pihalle että hiljempaa siellä ei täällä saa nukuttua on jopa soitellut poliisille häiriköinnistä. Paha se tässä talossa on isompia pippaloita pitää kun on kaksi pikkusta talossa. Sama naapuri on myös huudellut muillekkin asukkaille. No nyt tämä samainen asukas tekee mitä lystää. eihän häntä koske mitkään säännöt. Eli tässäkin tilanteessa mitä aloittelija kertoi, voi olla että tilannetta on väritelty. Mikä mahtaa olla todellinen tilane??

    • niin..

    • naapuri hell.....

      Muuta pois tai kärsi :)

    • Rauhaa rajalle..

      ÄLÄ AMMU NIITÄ !.. siitä saattaa saada saman tuomion kuin oikeistakin ihmisistä.

      OLETKO AJATELLUT VUOKRATA SUOJELUA!
      Käsittääkseni on vielä muutama moottoripyöräporukka, joiden puoleen voit kääntyä.
      Kilauta johonkin paikalliseen kerhoon ja kysele hintoja, MUTTA OTA ENSIKSI SELVÄÄ ONKO SE SUOMESSA LAILLISTA.

      Hanki haulikko ja ala harrastaa savikiekkoammuntaa omalla tontillasi. Aloita ammunta samaan aikaan kuin naapuri aloittaa oman meluisan bailuharrastuksensa.

      Eihän harjoitteluvaiheessa vielä joka kiekkoon osu.. sattuuhan niitä harhalaukauksiakin.. osumaan milloin mihinkin objektiin..

      MUUTA TUTTAVIESI LUOKSE puoleksi vuodeksi ja vuokraa talosi siksi aikaa romanian mustalaisille, he tarvitsevat väliaikaisia asuntoja.
      Saattavat naapurisi miettiä bailaamistaan uudesta näkökulmasta.

      Kaverini asui Viidennellä Linjalla, ja sinne kerääntyi jengi ryyppäämään ja rellestämään. Tuli tarpeeksi valituksia ja taloyhtiö otti osakkeen hallintaansa. Kaveri joutui muuttamaan asunnostaa pois kolmeksi vuodeksi, kun taloyhtiö pani asunnon vuokralle siksi aikaa.

      Nykyisin kaveri ei pidä bailuja omassa himassaan.

      Pekan kanssa oltiin aikoinaan maalaushommissa. Pekka asui Lahdessa, kerrostalon toisessa kerroksessa, jossa oli parveke.

      Oltiin Annankadulla maalaamassa yhtä toimistoa ja välillä käytiin ottamassa Bulevardin kuppilassa parit oluet.

      Yhtenä maanantaina käytiin taas ruokatunnilla ottamassa birrat.

      Kertoi Pekka että perjantaina kun meni himaan, niin kaveri piikkasi talon kivijalasta vanhaa rappinkia pois. Ei pekka siitä pahaa tykännyt.
      Mutta kun kahdeksan aikaan illalla kundi piikkasi vielä sitkeästi parvekkeen alla, niin Pekka kehotti kundia pitätään välillä paussia ja tulemaan maanantaina jatkamaan.

      Piikkari haistatteli Pekalle pitkät ja jatkoi sitkeesti duuniansa.
      Pekka oli silloin noin 55-vee, rauhallinen kundi, mutta suivaantui haistattelusta, haki kaapista haulikon ja ampui kerran ilmaan. Katsoi alas kundiin ja sanoi että seuraava tulee kohti.

      Kundi älys lähteä himaan, mutta sen jälkeen tuli poliisit Pekkaa kohti ja ja vei Pekan kaikki aseet, luvalliset.

      Pekka oli Lahden poliisin vanha tuttu.

      Eli vakavasti puhuen nimimerkki "aamuvuorossa", olet joutunut pahaan liriin.

      Luin muita vastauksia ja olen itse sillä linjalla, että ensiksi, jos mahdollista, kannattaa yrittää tutustua naapuriin, ja ottaa selvää mihin ryhmään kuuluuvat.

      Jos kuuluvat viinaa käyttäviin kansalaisiin, niin ongelmaan saattaa löytyä helppo ratkaisu, neuvotteluteitse ja vetoamalla unentarpeeseen yms.

      Jos kyseessä on porukka joka viinan lisäksi käyttää Hotaa tai Asperiinia vahvempaa lääkitystä, niin he saattaa olla ajautuneet elämän valtateiltä syrjäpoluille, jossa ei enää välitetä ympäröivästä muusta maailmasta hev.. vit.. vertaa.

      Tällaisille kun yrittää panna hanttiin kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla, niin tällainen porukka saattaa saada päähänsä alkaa kostaa, KOSKA HEITÄ EI YMMÄRRETÄ !!

      Itse yrittäisin ensiksi tutustua ja jos se ei onnistu, niin sen jälkeen olisi pakko aloittaa soittelu viranomaisille. Viranomaisten on jossain kohtaa kumminkin puututtava karkeloihin. Minkälaisen käänteen naapurisopu sitten saa, sen näyttää aika.

      Itselläsi on varmaan tietokone.
      Hankit siihen Web-Kameran, mikrofonilla varustettuna. Tulevan kesän kun taltioit tapahtumia, niin saat vankkaa todistusaineistoa, jos asia jonain päivänä etenee esimerkiksi raastupaas asti.

      Asennoidu asiaan sillälailla, että jonain päivänä tämäkin lievä henkinen helvetti on ohi.. tavalla tai toisella..

      Oikeutta ei saa jos sitä ei itse lähde hankkimaan.

      ÄLÄ ANNA PERIKSI !..

    • aika paskiaisia tollaset

      Aina voi tietenkin itse yrittää puhua järkeä ja saada ihmiset ymmärtään että heidän elämöintinsä häiritsee mutta jos ei se riitä niin suosittelen kääntymään virkavallan puoleen yletön metelöinti varsinkin yö aikaan on tosi ikävää ymmärrän sen. Ja jos viä tullaan omaan pihaan rettelöimään tai muuten käyttäytyyn sopimattomasti niin se on jo selvä poliisijuttu.

    • tuulicia

      Kesä on ja tietenkin pitää jotakin kestää. Elämää tämä vain on.
      Jos kovasti haittaa KESKUSTELE ASIALLISESTI älä ala ärjymään.
      Eikä haukkumaan tulee vain riitaa.
      Naapurit voivat olla vaikka kuinka mukavia.

      • gospodin

        Mukavat naapurit ajattelevat aivoillaan eivätkä aiheuta toisille naapureille puheena olevaa häiriötä.
        Ei noille auta muu kuin virkavalta niin monta kertaa että ne vie porukan aina pahnoille niin kyllä se metelöinti loppuu.

    • ei ole kivaa

      Mulla oli edellisessä asunnossa joka oli rivitalo naapurina viinaan menevä nainen joka kerran kysy multa häiritteekö mua kun hän kuuntelee yöllä kolmen aikaan radioo asuntojen välillä oli ohut pahviseinä josta kuulu läpi kaikki melkein jopa puhe ja mä olin kyllä sitä mieltä kyllä häirittee mä opiskelin sillon.

    • huono paikka

      pyytää neuvoja.. luin noita vastauksia niin vain murto-osa oli asiallisia. valitettavasti suomi24 on täynnä idiootteja. suomalaisille näyttää olevan erityisen vaikeaa antaa asiallista vastausta, toisen haukkumisesta ja ihmisille haistattelusta saadaan aina paremmat kicksit.

      Kehoittaisin että menet naapurin juttusille, jos se ei auta, niin käänny virkavallan puoleen. kotirauhan häirintäähän tuo on aivan selvästi.

    • kaipaat???

      Rohkeasti naapuriin puhumaan asiasta että mökä häiritsee sinua etkä halua että näin pieni asia koituu miksikään ongelmaksi. Pyydä päästä sisälle ja kysele kuinka kovaa hänen laitteilla voi musiikkia soittaa? Paljonko vahvistimesta irtoaa watteja ja montako desibeliä ämyreistä irtoaa. Pyydä hänen soittavan niin kovaa kun normaalisti musiikkia soittaa, mielummin pikkasen kovemmin vielä kuin normaalisti.

      Tuon tehtyäsi pyydä naapuria nyt jättämään musiikin päälle ja tulemaan teille. Kuunnelkaa teillä miten musiikki sinne kantautuu, ymmärtää naapurisikin sinua paljon paremmin. Basson ääni sieltä varmaan hyvin kantautuu. Bassossa onkin se mielenkiintoinen puoli että se saattaa kuulua hyvinkin kauas, hyvinkin selkeästi. Muut äänet ei niin hyvin kanna kauas. Naapurisi ymmärtää ongelmasi parhaiten käymällä teillä kuuntelemassa. Poliisin kautta ilmoitettuna hän ei varmasti ymmärrä ongelmasta juuri mitään.

      Ongelman poistamiseksi saattaa riittää pelkästään yhden seinän lisäeristäminen, jolloin naapurisi äänet ei sisälle kantautuisi niin hyvin. Se on sama kenen seinään sen lisäeristyksen laittaa. Myös musiikin kuuntelu maltillisemmalla volumella. Nämä vaihtoehdot on hyvä käydä yhdessä naapurin kanssa läpi. Jos mökä vaan jatkuu niin vastaa samalla mitalla. Kutsu paikalle jokin äänentoistoon perehtynyt jonka kautta hankit lainaksi kaameen PA laitteiston suuntaavilla kaijuttimilla. Pyydät ammattilaista auttamaan suuntauksessa ja annat kunnollisen kuurin naapurille sinä aikana kun naapurissa on hiljaista (oletettavasti yrittävät nukkua).

      Jos tämä johtaa äärimmäiseen desibelikisaan, palauta laitteistosi ja pyydä että joku käy mittaamassa desibelit asunnossasi. Rajaa en nyt muista mutta kai sekin tieto löytyy jostain sivuilta. Tämän jälkeen tee kirjallien tutkintapyyntö poliisille. On paljon tehokkaampi konsti kuin soittaa hätäkeskukseen. Lopputulos saattaa olla se että naapurisi jatkaa soittoa ja sinä eristät seiniäsi.

      Täällä meillä naapuriin on riittävästi matkaa. Naapurin pellot ja viljakuivuri on taloni lähellä. Viljakuivurissa kun on viljaa niin se pitää meteliä 24/7. Ääni kuuluu todella hyvin pihalle, mutta sisään mitään ei kantaudu. Seinät kun ovat sen verran paksut. Toisessa suunnassa on sikala, josta paskan käry kantautuu tuulen mukana toisinaan. Naapurin pellot on ihan tonttini ympärillä. Paskaa ajavat siis ihan tonttini rajalle. Tämä on normaalia toimintaa ja asuntoa ostaessa tiedossa. Minua ei naapurini toiminta häiritse eikä naapuriani minun musiikin soittaminen, autotallin rakentaminen, moottoripyörällä ajaminen, rälläköinti ja hitsaaminen. Mikään ei naapuria ole haitannut, eivät edes 4 kissaani jotka eivät ymmärrä tontin rajoja vaan käyvät naapurin vajoissa hiiriä pyydystämässä. Hänestä sekin on vain hyvä asia. Täyden kympin naapuri siis. Itse en kelloa katsele, silloin kun inspiraatio iskee niin pyörin täällä vaikka poravasaran kanssa.

      • Onnittelut!

        Kerro omakotitaloa suunnittelevalle, millaiset seinät tulee rakentaa, että kuivurin ääni ei kanna sisään. Olen tosissani. Kiitos, jos huomaat tämän ja jaksat vastata ;)

      • vinkiksi eri henkilö
        Onnittelut! kirjoitti:

        Kerro omakotitaloa suunnittelevalle, millaiset seinät tulee rakentaa, että kuivurin ääni ei kanna sisään. Olen tosissani. Kiitos, jos huomaat tämän ja jaksat vastata ;)

        En ole se jolta kysyt, mutta laita siihen seinään tuplaeristeet ja muista laittaa ikkunaan kunnon ikkuna, jossa on moninkertaiset lasit ja kunnon tiivisteet sekä suljettava ikkunaluukku, jossa myös hyvät tiivisteet. Sisähuoneiden seiniin on olemassa vielä erillistä materiaalia, joka eristää ääntä, jos tuplaeriste ei riitä. Kysypä rautakaupasta. Helppo ottaa rakennusvaiheessa huomioon, mutta jälkikäteen vähän hankalampi alkaa paksuntaa seiniä.

    • häirikkönaapureista

      - Kohteliasta olisi ensin itse ilmoittaa naapurille häirityksi tulostaan.
      - Poliisia voi kutsua apuun, mutta aina se ei auta. Saattaa jopa aiheuttaa häiriköinnin lisääntymistä, jos naapuri siitä hikeentyy.
      - Parhaalle kuulostaa neuvo todistusaineiston keräämisestä häiritsevästä käyttäytymisestä. Sitä kautta on mahdollista kenties saada apua tilanteeseen.
      - Jos ei jaksa tai halua "sotia" naapurin kanssa, muuta pois. Pääset helpommalla.

    • lääke tuollaiseen on

      naapuria halolla päähän,kyllä hiljenee jos tulee jotakin jälkipuheita niin
      se on korkeintaan,eläinsuojelulain rikkominen ja siitä saa vain huomautuksen.
      T:nimm. kokemusta on.

    • OMASTA

      Kyllä omasta talosta ja asunnosta voi häätää asukkaat. Siihenhänon ihan lakikin. Kyllä se koskee niin vuokralaisia kuin oman asunnon omistajiakin. Että asianajajan ja poliisinjuttusille vaan.

    • savolaiseen

      malliin.

      • pankista

        hakemassa reilusti rahaa ja osta "hörhöiltä" talo pois!! eiköhän myy jos tarpeeksi loimulehtisiä lyöt pöytään tai sitten muutat jonnekkin korpeen missä ei ole edes kunnon tietä perille??vaikutat ihmiseltä joka ei tule kenenkää kanssa toimeen,aina jotain rutinaa..

    • Lisää Ruutia

      Suomessa asiat selvitetään nykyään ampumalla. Suosittelen että ammut ne ja soitat sen jälkeen Seiskaan, ja kerrot tulleesi pikaisesti uskoon.

    • Korko ko

      Häiritseekö sikailu muita naapureita? Koeta saada muut naapurit puolellesi. Yhteistuumin teidän on helpompi saada muutosta aikaan. Ja muutenkin kiva vaihtaa ajatuksia jos joku oikeasti ymmärtää tilanteen. Btw, kiva toi talon nurkalle kuseminen, heh. Voimia!

    • ei näin

      Meillä oli sama tilanne paitsi että naapurit myös tykkäsivät olla alasti koko päivän pihalla. Ensin yritimme selviytyä puhumalla heille ja myös kyselimme muiden naapureidemme mielipiteitä ja kaikki olivat samaa mieltä, paitsi tietysti meluavat naapurit. Ruvettiin sitten koko perheen voimin vastatoimiin: soitettiin musiikkia melkein yhtä kovalla ja rakennettiin pitkä "valli" talojemme väliin. Asia kehittyi siitä oikein sodaksi, eikä kumpikaan osapuoli luovuttanut. Asiasta mentiin jopa oikeuteen ja kummallekin osapuolelle haettiin sitten lähestymiskieltoa. Olimme pitkään suunnitelleet jo muuttoa ja tämän sodan jälkeen siitä sitten tuli totta.

    • tiedän

      ..ettei muu auta kuin kutsua virkavalta paikalle, jos melu on jatkuvaa ja kestää aamuun saakka. Lisäksi, jotta on tarpeeksi näyttöä, pitää kirjata kellonajat ylös ja lisäksi olisi hyvä olla muita naapureita tai omia vieraita, jotka voivat todistaa meluhaitan.

      Kenelläkään ei ole mitään sitä vastaan, jos naapuritulee ajoissa sanomaan, että tänä iltana voi olla melua, koska on jonkun juhlat. Mutta sitä tarttee kestää vain 1-2 x kesässä.

      Itse olen joutunut juuri omakotitaloalueella samaiseen häiriöintiin ja sain asian kuntoon, kun ensin sanoin asiasta naapurille itselleen. Se tosin toi vain vihat ja haukut päälle ja lopun hoiti virkavalta. Nyt on uudet naapurit ja rauha maassa.

      En suosittele mennä tuntemattomien luo sanomaan asiasta, sillä ei tiedä kuka siellä odottaa vaikkapa aseen kanssa.

    • Naapurisi

      Ei näitä juttuja kauhean vakavasti voi lukea. Ihan yhtä hyvin valittaja voi olla ns. kyttääjä. Ihmiset elävät erilaista elämää ja hiljaista elämää viettävä pikkusielu ei sitä välttämättä siedä.

      Voi se olla niinkin, että naapuri oikeasti elää todella häiritsevää elämää ja silloin siitä tulisi ilmoittaa naapurille. Jos ajattelen itseäni ja sitä, että joku ei sulattaisi minua naapurina ja turvautuisi ensimmäisenä poliisiin, niin minussa se aiheuttaisi pahaa verta ja saattaisinpa siinä tapauksessa oikeasti ryhtyä hankalaksi naapuriksi. Jos kuitenkin minulle tultaisi siitä ensimmäiseksi henkilökohtaisesti sanomaan, niin sillon siitä voitaisi keskustella, että mikä mättää ja mitä asialle voitaisi tehtä.

      Vastapainoksi linkki toiseen Suomi24 keskusteluun, mikä tarjoaa tähän keskusteluun toista näkökulmaa http://keskustelu.suomi24.fi/node/6995374

      • Naapurisi

      • Naapurisi

    • ********

      Olisi kylläkin reilua ensin valittaa asiasta itse naapureille, ennen kun muihin toimenpiteisiin ryhtyy. Ihmisten näkemykset elämisestä ovat niin erilaisia, että he eivät voi tietää, että teitä tämä ainainen melu häiritsee. Koska ette ole heille valittaneet mitään, naapurinne olettavat ettei melu teitä häiritse...

      • Naapurisi

        Jep. Kun sitä joku kerkesi viisaana käydä juttelemassa ensin, sen jälkeen laittamalla poliisin asialle ja nyt suosittelee ensimmäiseksi poliisia niin olisi ehkä hyvä huomioda kaksi asiaa

        1) tapa millä asian esittää (jos tulee haukkumaan toisen pystyyn, niin saa varmasti samanlaisen vastaanoton naapurilta)

        2) hulluja toki riittää, mutta järkeä saa käyttää. Nurkalle kuseksivat "hörhöt" ei vielä kerro sinällään muusta kuin, että nuoret pitää bileitä. Eiköhän sitä naapuria kuitenkin sen verran joudu näkemään, että oppii sen onko tällä agressiivista/väkivaltaista käytöstä vai ei.

    • eivät meuhkaa

      ja kiusaa naapureita, eivätkä heitä eritteitään naapuritalon seinään (hyhhyi). Meuhkaajilta puuttunee pitempi opiskelutausta ja sitä kautta yleissivistys. Mukavana asuinsijana en pidä pellolla olevaa asuinaluetta täynnä taloja, joka tulee heti viehättävämmän omakotitaloalueen jälkeen. Sanat hörhö, hiippari ja häätö eivät voi kuvata mukavan asuinalueen asukkia eli toisin sanoen alueessa sinänsä on oltava jokin puute. Sinne muuttanee herkemmin myös ei-sivistyneitä ihmisiä fiksumpien ihmisten joukkoon, mikä on sääli. Tiedän paljon viehättäviä taloja mutta aivan väärällä alueella.

      • saattoi

        vaikeahan tuota lausetta on ymmärtää mutta se lienee totta. Sivistys näkyy.

    • joku:?:

      ite en muuttas missä ois naapureita ihan lähituntumassa.kyllä mää ainakin omaa rauhaa haluisin. toisaalta tilanteesi aika hankala.

      • sitroen.

        syvällä rintaäänellä väitän, että turha on häirikölle mitään sanoa. Ei muuta kuin heti poliisi asialle. Ja kun on muutaman kerran käynyt hiljentämässä, niin voisi poliisille ehdottaa, etteikö sitä pienellä maksumääräyksellä voisi tehostaa sitä hiljentämistä. Kummasti auttaa. Ei tosin naapuri enää päivää sano, mutta eipä haittaa! Saan ainakin nukkua yöni rauhassa.
        As Oy:ssä voi viedä asian hallitukseen. Hallitus antaa varoituksen (yhden) ja ellei se tehoa, ottaa huoneiston hallintaansa max. 1 vuodeksi. Tarkemmin löytyy kirjastosi lakikirjasta. Tämäkin on tehonnut.

      • tollo peloton
        sitroen. kirjoitti:

        ----NÄIN PALJON VIESTEJÄ : kerää tollo naapuri jolla ei ole sivistys edes peukalonkynnen vertaa mutta luulee oikeuksiensa kattavan kaiken MÖLYÄMISEN ???

        LOPPUTULOS: Maailma ei voi olla OIKEUDENMUKAINEN -jos joku örkki saa pomputtaa 5 ja ½ miljoonaa asukasta ??

    • m axell

      Naapureilla saattaa olla erilainen näkemys omakoti asumisesta ja saattaneet asua aiemmin hajaasutusalueella, jolloin tottumus kertoneen paljolti heidän käytöstään.
      Naapurisopu on oikeasti kaikken etua, joten jos heillä hivenenkin ihmisyyttä niin sopuun pääsette varmasti.
      Älä mene uhkavalla päällä naapurisopua hieromaan, vaan kerro asiallisesti tunteesi miten koet tilanteen. Kerro miten asia olisi sidettävää eli jokin aika milloin volyymi olisi alemmalla tasolla. Kapungissa kerrostaloissa se on klo. 22.00. Täyshiljaisuutta ei voi keltään vaatia.

      Kyllä laki velvoittaa kunnioittamaan toisten kotirauhaa, mutta poliisikin melko nihkeästi varmaan asiaan suhtautuu koska valituksia satelee usein mitättömistäkin.
      Jos asia menee ns. pieleen ja naapuri vain asialle nauraa ja uhmallaan jatkaa hälläväliä asenteella on syytä ottaa virkavalta sovitteluun mukaan.
      Yksilön perusoikeuksiin kuuluu kotirauha ja lakipykälät sille asialle löytyvät.

      Ota asia heti esille naapurisi kanssa jotta he saavat tiedon siitä että ovat häiriksi ajoittain.

      • ei kaikilla

        Jotkut saattaa myös olla yöllä töissä ja oikein mukavasti jos sattuu, niin tehdä pelkästään yötyötä. En siis minä itse. Kannattaa muistaa, että sinä joka aloitat nurmikon ajamisen aamulla klo seittemän, saatat omalla toiminnallasi viedä naapurisi yöunet.
        Että turha on valittaa, tulpat korviin tai eristettä seiniin.
        Ihminen voi tehä myös jotain itsekin. Ei tarvii aina olla poliisia vaivaamassa.

      • ihan väärinpäin
        ei kaikilla kirjoitti:

        miten usein saat neuvon, että jos et kestä ääntä, niin muuta pois, vaikka keskelle metsää. Kun oikeasti sinne metsään pitäisi muuttaa sen häiriön aiheuttajan!
        Uskon, että alkuperäisen kirjoittajan ongelma on aito, eikä hän ole valitettavasti ainoa, joka kärsii naapurin häiriköinnistä. Säännöt ja lait on sitä varten olemassa, että kaikkien elo olisi siedettävää. Kummallisesti vaan jotkut yksilöt ottavat eri vapauksia. Entä jos kaikki tekisivät niin? Miettikääpä, miltä täällä näyttäisi ja kuulostaisi. Suurin osa meistä onneksi "elää ihmisiksi", vielä.

    • akka

      ja vielä koko yön tupakointi. Tuttu juttu. Vanha puutaloko?
      On ollutkin Hämeenlinnassa ja Kaurialassa. Ja muille on aamuvuoro!!!

    • rouveli84

      Kyllä se on omakotialueellaki samat säännöt ku muuallaki et 10 hiljasuus jos ei erillistä lupaa bileille oo kysytty. ei muutako soitat poliiseille kuhan siellä on bileet menossa. kyllä se on ihan selvästi kotirauhan rikkomista. voit soittaa ihan huoletta poliiseille. Käy sanomassa ihan suoraan naapureillesi et jatkuva bilemeno häiritsee, jos se ei tehoo ni soita poliisit. kyllä omasta kodistakin voidaan ihmiset häätää jos tarpeeksi melua aiheuttaa naapureille.

    • Karkuun lähtenyt

      Kuten tämänkin keskustelun rönsyilyistä käy ilmi, tilanne on mahdoton hallittavaksi. Ainut pelastus on, että yleensä häirikköporukka on vakiintumatonta ja hajoaa muutamassa vuodessa. Osan hoitelee viina ja muut myrkyt. Vaikuttaa, että puolet asujaimistosta on asumisnormeista ja ympäristöstä piittaamatonta, hoitavat asioitaan ja seurustelevat väkivaltaisesti. On turhaa hurskastelua, että tämän asujaimisto-osan kanssa voi saada aikaan minkäänlaista rakentavaa keskustelua. Tuloksena on yleensä haistattelu, muuttokehoitukset ja väkivallalla uhkailu ja usein toteutuskin.
      Viranomaiset ovat voimattomia/haluttomia puuttumaan tilanteeseen. Poliisi ehkä käy paikanpäällä, mutta yleensä lähtee evästettynä, että naapurit ovat niin tiukkapipoisia. Seuraavaan hälytykseen eivät sitten enää tulekaan.
      Muut viranomaiset vaativat näyttöä, kun itse toimivat vain todistusvoimaisten näyttöjen perusteella. No voihan sitä yrittää videoida tilanteita kunnes videot on hakattu ja samalla itsekin.
      Itselleni on sattunut naapuriksi kiinteistö, joka on paljon oman taloni rakentamisen jälkeen saanut "teollisuuskiinteistö" statuksen. Varsinaista teollista toimintaa tässä nyttemmin hollantilaisten omistamassa kiinteistössä ei ole koskaan ollut. Lyhytaikaiset vuokralaiset ovat alivuokralaisten alivuokralaisia. Toiminta on yleensä ollut varsin meluisaa ja muuten ympäristöä häiritsevää. Pahin häiriö aiheutuu kiinteistön kellariin pesiytyneestä moottoripyöräjengistä. Alkuaan tallipaikka oli 2 pyörällä , nyt jo lähes 20. Yhä selvemmin esitellään jengitunnuksia ja pyörät on valikoitu ja rakennettu tuottamaan mahdollisimman kovaa ääntä. Olen käynyt keskustelemassa jengiläisten kanssa, yleensä paluu on ollut kiireinen.
      Kun kiinteistön pihalle kertyi parina viikonloppuna n 50-70 pyörää, tein ilmoituksen poliisille. Olivat käyneet ja todenneet tilanteen olevan kunnossa.
      Rakennuslupaviranomaisten katselmuksen tuloksena oli, ettei óle havaittu mitään häiriötä. No katselmus oli tehty helmikuun alkupuolella, jolloin luonnollisesti ulkosalla ei kovinkaan jengi harjoita kovin laajaa pyörien trimmaustoimintaa.

      Huomatkaa! Kaikki tämä tapahtuu yhtenäisen kerrostalo -ja pientalolähiön kupeessa. Pidän kyllä suurimpana syyllisenä tähän rakennuslupaviranomaisten lepsua toimintaa.
      Katselen tässä jonkinaikaa jos säilyn hengissä, todennäköisesti en keskustelujen perusteella. Hyvässä lykyssä löytävät uuden kokoontumispaikan.

      Ihmettelen n kyllä suuresti miten vähän tätä toimintaa vastuvaan liikkeeseen saa kannatusta ympäristöstä. Tuntuu, että suurin syy on pelko ja viranomaisten tuen puuttuminen.

      • Kas kummaa

        Kun jotkut oikein mistään välittämättä (uskaltaa) örveltää, mahtaako heillä olla jokin salainen ase näihin viranomaisiin nähden? Maalimallahan on kaikenlaista, ei kai meillä...

    • piiiipaaa

      kyseessähän on kotirauhan rikkominen, naapurien äänekäs elämä ei saa häiritä toisia mihinkään aikaan vuorokautta muita ihmisiä. Soita poliiseliile, he käyvät kylässä.

    • elämästä nautiminen

      Osaako suomalaiset muuta tehdä kun kytätä naapuriansa ja valittaa koko ajan. en väitä että kyseisessä asiassa olisi juuri näin mutta yleensä oli asia mitä vain niin ihme tarve on puuttua toisten elämään erilaisiin syihin vedoten. Jos lähdet esim koirankanssa ulkoilemaan siitäkin löydetään sanomista..jos ajelet mopolla sekän ei hyvä.. jos järvellä ajelet vesijetillä tai veneellä muuten vain ni sekin häiritsee..kuitenkin melua on jokus siedettävä tai erilaisia harrastuksia jotka ei aina kaikkia miellytä..nautitaan mielummin kuin valitetaan..Mikä voisi olla asia mistä ei valitettaisi..??

      • ärsyyntynyt

        no näinpä ! ihanat naapurimme valittavat siitä, että meidän pihasta lentää siitepölyä heidän pihalleen, tekivät oikein valituksen isännöitsijällekin. -.- heidän oma pihansa on täysi romuläjä ja muratit kasvaa meidän puolelle jne. tämä ei minua onneksi suuremmin liikuta. saisivat naapurit vähän miettiä millä asioilla voi ylempää tahoa vaivata ja eikö ensin kannattaisi sanoa henkilökohtaisesti.

    • tuttu tunne

      nykyään on olemassa sellainen sääntö että ilta kymmenestä aamu kuuteen on oltava hiljaista (yleinen hiljaisuus) että naapurit saavat nukkua.Naapurisi on siis omalla tavallaan rikkonut lakia, mutta sinuna menisin juttelemaan naapurisi kanssa ja jos se ei auta niin sitten kannattaa soittaa poliisille.

      • kyntää ja niittää saa

        Tuo sääntö ei koske maanviljelijöitä maaseudulla, jossa työtä tehdään säiden armoilla, eli silloin kun on kyntöaika, kynnetään ja kun niitetään, niin sitä heinää tehdään yhtä päivää ja yritetään saada sateelta suojaan. Ei minua haitaa, vaikka naapuri tekee kesät työtä ja lepää talvet. MInulla on talossa hyvät äänieristeet ja olen ostanut parilla eurolla rasiallisen korvatulppia. En todellakaan ala valittaa siitä, että joku on ahkera ja tekee töitä.

    • Patittaaa..

      Meidän naapurit ei melua yöllä..ainakaan vielä, vaan päivällä. Olisi se niin kivaa istua kesällä omalla pihalla, ottaa aurinkoa, grillata ym. mutta ei se oikein onnistu, kun ei kuule edes omia ajatuksiaan. Naapurin poika ajaa p..rallia ympäri tonttia viritetyllä mopollaan. Sehän on miltei verrattavissa linnun lauluun..just..joo.
      Ei viitsi edes mennä siitä mitään sanomaan..perheen tuntien taitaisi mutsinsa tulla kurkkuun kiinni.
      Että näin meillä.

      • yytikuuuuuu

        soita

      • Amar
        yytikuuuuuu kirjoitti:

        soita

        Kyllä on soiteltu, mutta apua ei tuu, ehkä hetkeksi, mutta kun "maija" häviää mutkan taa, niin meno jatkuu entistä riehakkaampana.

    • Rauha hänen sielulleen

      ja pian ois taas rauha.

    • ddb

      haiskahtaa vähän rasistiselta tai oiskohan kommunisteilla taas likaiset varpaat tässäkin mukana

      • Seppo R

        Mootoriurheilukeskus naapurina häiritsee ihan valtavati tuollaiseen
        johonkin äänitteiden soitteluun verrattuna.

        Jotenkin ihan valtavan epätasa-arvoista kun joku joutuu kärsimään
        ja toinen valittaa lähes olemattomasta.

      • eikä!
        Seppo R kirjoitti:

        Jos saat litsarin molemmille korville, niitä särkee. Jos joku toinen saa litsarin vain toiselle korvalleen, sitä särkee. Ja tästäkö on vedettävä johtopäätös, että yhden litsarin saanut ei saa valittaa?

      • häiritsee??
        Seppo R kirjoitti:

        Mootoriurheilukeskus naapurina häiritsee ihan valtavati tuollaiseen
        johonkin äänitteiden soitteluun verrattuna.

        Jotenkin ihan valtavan epätasa-arvoista kun joku joutuu kärsimään
        ja toinen valittaa lähes olemattomasta.

        Kauankohan rata-alue on öllut naapurissasi?? Suomen moottoriurheilukeskukset tuntien, veikkaan että olet muuttanut alueelle sen jälkeen ku ko. keskus on rakennettu?? Ei tullu siinäkohtaa mieleen et moottoriurheilukeskuksesta lähtee meteliä?? Eikö asuntoesitteessä aikanaan ilmoitettu em. keskuksen läheisyydestä?? Sit on kyllä kustu silmään ja isosti.

        Myös esimerkkinä tämän kevään Ahvenisto-keskustelut:

        Naapurit valittaa et lähtee ääntä ja on suuri ympäristöriski
        Kaupunki kävi tekeen sitte ympäristöluokitukset KOKO alueella(myös nuo rata-aluetta nuoremmat) omakotitalot ja totesi radan ympäristöluokituksen olevan A , eli erittäin pieni riski ympäristölle, kun taas omakotitaloalue sai D-luokituksen, eli erittäin suuri todennäköisyys suurelle ympäristövahingolle/-tapaturmalle...Koko alueen talot kun lämmitetään öljyllä!!

    • rtikuuuuuu

      soita poliisit paikalle niin musiikki loppuu, ja jos joluu tulee teidsän tontille soita taas poliisit kyllä loppuu ne sitte

    • *****************

      Jos muiden melu vaivaa niin tee niinkuin minä: muutat jonnekkin jossa ei ole naapureita ihan kolmen metrin päästä seinästä.
      Voihan olla että noin sopeutumttoman kaverin niinkuin sinä, pitääkin muutta TODELLA kauas muista ihmisistä. Sillä ei ne sinun naapurit ole niitä ketkä sinua häiritsee, vaan SINÄ ITSE häiriköit naapureitasi poliisinsoitteluilla ja loputtomalla kyttäämiselläsi.
      Todella lapsellista toimintaa ja osoittaa että kuinka itsekäs kaveri loppujen lopuksi olet - päähäsi ei mahdu muita ajatuksia kuin MINÄ - MINÄ - MINÄ - MINÄ - MINÄ.. MINUA häiritsee... MINUN mielestäni..

      "voih.."

      • elit elämääsi....

        Häirikkönaapureiden ehdoilla.

        Ja luovutit....kun et uskaltanut alkaa riitelemään näitä häirikkönaapureita vastaan.

        Täällä huutelet itsekkyydestä....minä minä minä

        Reppana,aika selkärangaton kulkija olet.

    • taajama...

      alueella niin kaipa niissä jotain säännöksiä on, korvessa kehno kieltää mekkkalaa, miuakin v**tuttaa lintujen aamu-rituaalit mutta minkäs voit, rääkkykööt siivekkäät.
      Rakenna vaan se muuri rajalle, maksaahan se mutta kysäse naapureilta osalistuuko kustannuksiin ;)

    • qwertyuiiiiop---

      Taidat olla melkoinen tylsimys kun vituttaa naapureiden hauskanpito, Tai sitten sinulla ei ole omaa elämää! Mene siis ihmeessä naapureidesi mukaan juhlimaan ja pitämään hauskaa.."muutama" lasi keittoo ei tekis pahitteeks!

    • poiuytrrew

        jep kerranki asiaa eli ei muuta ku äly ämpäri mukaan ja hyppää joukkoon mukaan vai mikä se oli

    • jv

      Olisi ne sinulle voinut bileistä ilmoittaa. Laki löytyy tälläiselle, kuten eräässä vastauksessa luet. Soitat tarpeeksi monta kertaa vain, niin kyllä se loppuu.
      Helppoa se ei ole. Viis muista viesteistä, ei sinne koputtaa kannata mennä.
      Voi olla että ei vähään aikaan pihalla istuta mutta se loppuu.

    • Ei voi.

      Asua luodinkantaamaa lähempänä toisiaan.

    • Forelli

      Tuttua, tuttua. Ei muuta kun alat katseleen itsellesi uutta pytinkiä. Toisia ei voi muuttaa. Itse muutin juuri saman vaivan takia, vaikka kalliiksi ne tulee huonot naapurit.

    • on kaikkialla

      ja juuri tämän vuoksi itse rakennamme hieman sivuun ettei naapurit ole näyttämässä sitä rumaa naamaansa viereisellä tontilla kun on etäisyyttä tarpeeksi,olen pahoillani että maailmassa on kusipäitä aivan liikaa jotka eivät ajattele naapuriaan,amerikassa voi nahka ola vaarassa kun kuset toisen tontilla mutta täällä jos menetät hermot ja käyt tinttaamassa niin hetken päästä olet oikeudessa ja saat siitä kovemman rangaistuksen kuin "nopeasti toimitetusta raiskauksesta" näin meillä,harmittaa puolestasi.

    • INRI

      Jeesus vastaan elämäänne ja todistakaa Hänestä, niin johan tulee herätystilaa ja kadotuksen tilalle ikuisuus Jumalassa. Rukouksessa on se voima ja voitelu! Alkakaa ylistämään ja soittamaan hengellistä musiikkia hieman isommalla uskoon tultuanne niin johan sielunvihollinen häiriintyy. Kyllä meillä on rauha maassa kummasti, kun porukat tietää, että olemme uskossa emmekä askossa. Jumalan siunausta

      • ja hellät on tunteet

        kyllä asia on niin että se joa pois muuttaa on SINä

    • yörauha

      Sähköaita pystyyn ja kunnon latingit aitaan, omapahan on häpeänsä jos ylimääräinen porukka haluaa säväreitä. Pihalle liikkeentunnistimet ja valot kameravalvontaa - on sitten todistusaineistoa mihin vedota ;O) .

      Ensin tottakai on hyvä käydä jututtamassa, josko naapureillasi on älykkyyttä vielä tallella ja osaisivat elää ilman esiintymistä ..

      Harmillisesti tämä on nykyaikaa monessa paikassa ja harmillisesti täytyy jopa käydä puhumassa mölyapinioille, että he ymmärtävät mölyävänsä - tämä ei ole enää itsestäänselvyys *uusavuttomia ihmisiä* , kannattaa myös ottaa poliisin kanta ja neuvo selville ;O) !

    • bassoa ei kestä korvat

      Itselläni oli sama ongelma, valitin naapurille että bassot aiheuttaa häiriötä. Naapuri eristi soittokopin, sen jälkeen korkeat äänet katosi, mutta basso jumputus ei, korvissa sattui kun jump, jump kuului,, vihloi korviiin,,

      Valitin uudelleen bassoista, kaveri suuttui ja meinasi että piruilen vain.. uhkasi ampua jakauksen päälalta jollen lopeta valittamista, silloin soitin poliiisille ja kerroin asian. Sitten tuli terveysviranomaiset ja mittasi soiton, no klopit silloin soittivat hiljempaa ja sallittu 60desibeliä ei ylittynyt, mutta basso häiritsi edelleen.
      soittaa saa klo 22,00 asti, viranomaisilta hyväksyntä häiriölle.
      Kyseessä on kotirauhan rikkominen jos metelijatkuu jatkuvasti.

      Koittakaa sopia, että ei käyttäisi vahvistimia ja meteli sellaisena että voitte asua talossanne, muussa tapauksessa poliisi paikalle, riittävän monta kertaa..

    • Pummit kuriin

      Asumme rivitalossa.Meitä häiritsee suunnattomasti että naapuririvarin porukka oikaisee pihamme poikki,tai sanotaanko häiritsi mutta vaan ei enää.Olin varannut ämpäriin laimennettua lietelantavettä ja kun huomasin porukan tulevan roipasin koko ämpärillisen häiriköitten niskaan,oikeusjuttuhan siitä tuli mutta minä voitin sillä minulla oli näyttöjä siihen suuntaan että kotirauhaani oli toistuvasti loukattu tunkeutumalla alueelleni,samoin talossamme asui perhepäivähoitaja jonka pakkomielle oli kaadattaa tontilta puita muka lasten turvallisuuden takia,hoitaja lähti ei puut.Samoin eräässä asunnossa toistuvia bileitä pitänyt nuorimies sai häädön ja osake otettiin taloyhtiön hallintaan.Kun talostamme myydään tai vuokrataan asuntoja taloyhtiön hallitus selvittää hyvin tarkasti tulevien asukkaiden taustat ja jos jotain epäselvyyksiä ilmenee emme heitä ota.Keskiikä meillä on 50 v. ei remuavia lapsiperheitä,ei musiikinjytkettä vaan rauhallista mukavaa asumista.Suurin huole meillä todella on naapuririvarin väki joissa on paljon epäsosiaalista ainesta ja se aiheuttaa suuria ongelmia muillekin.Meidän taloyhtiömme ja naapuririvarien taloyhtiöt ovat tehneet yhteisen sopimuksen että autolla ajo koko alueella on kielletty autoille on varattu oma alueensa ja vieraille omansa.Ainoastaan huoltoajo on sallittu,samoin ambulanssit.Ja tätä jotkut eivät meinaa tajuta eivät vaikka heitä siitä sakotettaisiin.Minusta rivarissa on mukavaa asua jos naapurit ovat samanhenkisiä ja ikäisiä kuin itsekin on,tietää ja tuntee ja noudattaa yhteisä sovittuja sääntöjä niin kaikki menee hyvin.

    • olisi huomautettava

      asiasta henkilökohtaisesti. Joskus nuoret ovat hieman ajattelemattomia. Itse muutin joskus 2kerroksisen talon alakertaan. Ent. asukas sanoi, että nuoret käy akkunan alla tupakalla, kesällä ei voi akkunoita avata. Heti ensi kerrasta menin sanomaan nuorille, tuli uudet ja sanoin heille. vielä kolmannet tuli ja siihen loppui. Kyllä nuoretkin ymmärtää ja asiallisesti kun kohteleyt, kenties Sinua samoin. Mutta jos ei sana tehoa, sitten voit ottaa viranomaisiin yhteyttä ja kotirauhan häirinnästä ilmoittaa. Ja jos siellä basisteja asuu, on heidän saatava harjoitella, mut on siinäkin rajat. Ja se pissaaminen ei todellakaan suotavaa. Mut kokeile näitä ja mitä vinkkejä saatkin. Mutta kivaa kesää kuitenkin.

      • tavallaan kärsinyt itsek

        On olemassa venkuloita eli mulkkuja joille ei käy mikään sovittelu,keksivät vaan uutta ja uutta saadakseen asiat hankaliksi,ja sitten ilmaistaan jatkoksi että olen uskovainen,helppohan se on uskon voimalla painaa toista eläjää alas,koska saa tekonsa anteeksi taivaasta ja homma jatkuu,eikä mihinkään neuvotteluun löydy reittiä,Mutta on sanonta. Se on vasta hullu joka hullunkanssa kiistelee.

      • pummit kuriin

        Nuoria alle parikymppisiä tai siinä main ei tulisi sijoittaa minnekään vuokralle missä asuvat normaalit työssäkäyvät ihmiset.Nuoret eivät tunne niitä lakeja joita niin rivitalo kuin kerrostalo kuin vuokralla asuminen omakotitalossa määrää.Kyllä virkavalta on se ainoa oikea osoite tai suora toiminta jota minä olen käyttänyt mutta pehmeässä muodossa.

    • bitlex
    • ok mies

      ihmettelen vähä mihin tollasella omakotitalolla pyritään .... naapuritalo parinmetrin päässä ja melkein yhteinen piha . eiks rivitalo olis käytännöllisempi.
      omakotitalossa pitää olla omaa pihaa ja vähä takamettääkin ja perunapelto ja silleen ja haulikko seinällä sentakia et saa joskus peuran pakkaseen omalta tontilta no ehkä peura sentään olis kivampi ampuseerata kiväärillä ...mut haulikko hihhuleiden varalle ,kun ne löytää ihan syrjäisempäänkin kolkkaan.
      tääl saa huudattaa stereoita ja kuunnella hurriganesia ihan rauhassa ja linnutkin pitää meteliä näin keväisin .mut sehän on kivaa ehtiihän sitä sit talvella nukkumaan. naapurin koiran haukunta kyllä kuuluu mut sehän on sen koiran työtä ,joten antaa palaa vaan.
      en kyllä vaihtais kotiani mihinkään sellaseen ok taloon missä naapuritalo on 10m päässä.
      no nurmikonleikkuuseen menee täällä kyl koko päivä... akka pitäis vissiin ottaa.

    • enää uskaltaa

      mennä naapureille sanomaan mitään, kun ei tiedä mikä on vastassa! Ja tuollainen häiriköinti on jo todella sietämätöntä.
      Hiljaisuus alkaa klo. 22.00 oli kyseessä sit kerrostalo/rivitalo tai omakotitalo.
      Poliisit vaan paikalle, jos vaan häiriö jatkuu yöllä! Ja eiks nykypäivänä ole niin et jos menetvalittamaan asiasta jollekin niin tulee kaikki kirosanat ja muut haukkumanimet silmille ja hyväs taukses aletaan sit seuraavissa juhlissa häirikömään sinua joka YRITIT kesksutella!

      Lapset voivat myös pitää omaa meteliä esim. trampoliinilla. Ja eiköhän siellä leikkikentällä myös ole yhtälailla meteliä kuin koulunpihalla missä välitunnilla on 300 lasta:)
      Kielenkäyttö on nyt sitä mitä on, se on vanhemmista kii miten antavat lastensa puhua.
      Jotkut vanhemmat ovat niin lässyjä että nostavat piikin pystyyn jos heen taaperoille nyt sanotaan komennuksen sana.

      No, mutta ainahan kuuluu valittaa milloin mistäkin...jopa ruohonleikkuusta sunnuntaisin:)
      Mikä on mielestäni myös aika typerää..!
      Jos ei aamukahvia pysty klo. 11.00 juomaan terassilla niin juokoon sisällä ku naapuri leikkaa ruohoa:)
      Eli ei mitään saisi tehdä omakotitalo alueella kysymättä ensin toisten naapureiden lupaa...!!!:)

      Onneksi itselläni on naapurisopu kunnossa eikä kukaan valita..päinvastoin..sakilla pidetään pihajuhlia. Eli kukaan ei häiriinny..!!

      • Dremeli

        Tässä kerrostalossa on aika ihme meininkiä aika ajoin. Pari viikkoa sitten koko viikko oli lähinnä tuskaa. Kun hiljaisuus alko(klo 23) niin sillon alko ihan jumalaton vasaroiminen ja paukuttelu yläkerrassa, tätä jatkui koko viikon.

        Sitten täällä on muutenkin vähän kummallista menoa viikonloppuisin. Lauantai-aamuyöstä joskus 3-5 aikoihin rappukäytävässä jotku huutaa kun syötävä varttitunnin ja päivällä kun menen asioille niin hissi lainehtii verestä. Ja tämä tapahtuu joka ikinen viikonloppu.

    • Läski ja hutsu olen

      Meillä saa rivitalossa yksi perhe haukkua muut naapurit.Läski, hullu, huora,sekä koko lintukirja on sanastossa.Kestänyt 2vuotta ja nyt käydään oikeutta,kunnianloukkauksesta.Siis jo nyt.!!!!????

    • Kylläsytnyt

      Tuttu tilanne on aivan kuin meidän tieltä.Meillä kyseinen talo vastapäätä.Viime lauvantaina käytiin sanomassa kun kamalaa jyskettä kuului heidän pihalle parkeeratusta autosta.Raivostuttavaa!!
      Autojen parkkerus niin ettei melkein omalle pihalle pääse,kun tulee töistä perjantaina 16 jälkeen. Meinattiin mieheni kanssa että jokakerta kun häiriötä käydään sanomassa ja jos ei auta niin kutsutaan poliisit.Toiset joutuvat myös viikonloppuisin käymään töissä.

    • Itse elän kesät maaseudulla, kerrostalo eläminen on yhtä helvettiä, rokkia ei voi soittaa kuin huvittaa. Maalla asiat ovat paremmin täällä voi tehdä melkein mitä huvittaa. Kunha ei mene naapurin kylvetylle ajelemaan rallia. Rokkia voi soittaa kellon ympäri jos jaksaa, Monesti ole lähtenyt tekemään harvennushakkuuta kello 4 ja työpäivä päättyy klo.23. Kaupungissa ei ole muuta tekemistä kuin olla kännissä, niin tylsää se eläminen on. Lähimmät naapurit ovat 100 metrin päässä ja niihin on hyvät välit toisin kuin kuupungissa jossa ei ole muita kuin kaikesta valittajia.

    • K.L.

      Meidän omakotitalonaapurin hurtta räksytti kaikkea liikkuvaa, useimmiten lähes ikkunamme alla (talojen seinien välillä etäisyyttä muutama metri). Naapuri vei hurtan säännöllisesti lenkille klo 23 jälkeen, jolloin koira tietysti haukkui iloisesti. Aamulla piski pantiin ulos (tietysti vapaana aitaamattomalle pihalle) päivystämään viimeistään klo 8. Joskus hauva sai olla ulkona yöllä, jolloin se räksytti viimeistään lehdenjakajaa. Kuunneltuani haukuntaa ja heräiltyäni uniltani keskellä yötä vuosikausia, sanoin asiasta naapurille (olin kohtelias ja asiallinen). Ja mitä tapahtui?! Tämä ilmeisesti hyvässä ja hienossa asemassa oleva rouva korotti heti ääntään, vähätteli asiaa ("no, voi se joskus vähän haukahtaa") ja käyttäytyi hyvin ylimielisesti ja törkeästi. Kehtasi vielä avautua siitä, kuinka karseaa on, kun kuivatamme pyykkiä sunnuntaisin ulkona.

      Eli se siitä rakentavasta keskustelusta. Olen myös muilta kuullut, ettei metelöitsijälle paljon kannata huomauttaa, ei ne tajua häiritsevänsä, muut ovat turhista valittajia. Kysyin koiran räksytyksestä myös poliisilta ja kanta oli, että koiran haukunta ei ole rikos (edes yöllä?! Eikö se ole kotirauhan häirintää?).

      Tähän on vielä lisättävä, että hurtta teki tarpeitaan meidän pihalle (vapaana kulkiessaan ja jopa "taluttajan" kanssa) ja naapurin äijä tekee pihatöitä (esim. hakkaa jäitä pihalta ja paiskoo auton ovia) aina klo 23 jälkeen maakuuhuoneemme ikkunan alla. Ainoa lohtuni on, että naapurini ovat landelta, eivätkä ne raukat osaa elää taajamassa.

      • rakastan meluamista

        Ensinnäkään, kuka soitattaa bassoja täydellä teholla monta tuntia? Taidat olla vain liian herkkä, muuta muualle. Toiseksi aivan älytöntä valittaa naapureiden möykästä jossakin netissä, menkää itse puhumaan niille naapureillenne älkääkä täällä angstatko ja kerjätkö sääliä. Luultavasti tässäkin oli aloittajana aikuinen ihminen, vaikka ei kyllä siltä vaikuta! Tai sitten ihan yksinkertaisesti muuttakaa muualle, mieluiten jonnekkin maan rajojen ulkopuolelle niin ei tarvitse teitä herkkänahkojakaan enää sietää!

    • talokauppoja seurann

      Eli sait tietää syyn, miksi talo oli myynnissä. No opettavainen kertomus kaikille niille, jotka ovat ostamassa taloa... Myyntiinhän on aina joku syy, eli jos ei pakkomuutto, kosteusvaurio tai rahat loppu, niin syynä voi olla naapuruussuhteet.

    • eimosh

      annat kymmenen kertaa enemmän mitä saat. herätät ne hihhulit puoli viideltä aamulla, vaikkapa nakkelemalla kuukauden roskat niiden tontille, tai laita hivipeloitin pihalle jyskäämään. kyllä se kuri löytyy jos on selkärankaa saada se aikaan, mutta tuollainen netissä vinkuva itikka tuskin on saanut omia lapsiaankaan kasvatettua kurinalaisiksi. siellä naapurissa ne sun lapset asuu. itke vähemmän, tee enemmän.

      • Puheen jatkeeksi

        Kuten edellä oleva kirjoittaja kertoi, on parasta antaa vähintään samalla mitalla takaisin.

        Kannattaa siis hankkia ilmatorvi ja megafoni ja mennä aamulla 06 aikaan naapurin oven taakse ja nasauttaa postilaatikosta torvea vahvistettuna. Sitten kun tulee ulisemaan niin voit kertoa, että tasoissa ollaan.

    • voiko olla?

      Eikös omakotitalojen pitänyt olla rauhan onnellisia tyyssijoja? Mites nyt tällaista voi olla onnelassa? Tällaistenhan piti olla vain kassuasukkaiden ongelmia.

      • ...

        Saiskohan siihen väliin rakentaa meluaidan? Ei tulisi noita yöllisiä vierailijoitakaan.

      • Anonyymi

        Omakotitalot ovat pahimpia kun sinne väleihin sattuu oikein kamala kiljuva lapsiperhe eikä vanhemmat hallitse tilannetta tai se on joku ihme uusperhe jossa on sekaisin ihan kaikki.

        Ei ole kuule enää omakotitalot mitään onnellisia vaan ihan kamalaa sekalaista perhettä saattaa tulla naapuriin.

    • 11122222222333333

      Wanha ketju mutta haluan kommentoida sen verran, että oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että sinulla ei ole mitään syytä valittaa! Omakotitalossa asutaan juuri niin äänekkäästi kuin itse tahdotaan. No, tietenkin kesällä pihabileissä voi _vähän_ miettiä naapureita, mikä ei tarkoita että siihen ja siihen kellonlyömään hiljennytään ja hissutellaan kuiskien. Vaan että _vähän_ hiljennetään_ musan volyymiä. Minulle tuli joskus vuosia sitten naapuri ilmoittamaan kotibileistä ja pyysi pyytämään hiljaisempaa bailausta jos meteli häiritsee. No talojemme välissä oli useampi metri matkaa ja basson jumputus kuului suihkuun asti, mutta ei tullut mieleenikään mennä valittamaan. Oli aina kivaa, kun naapureilla oli menoa ja meininkiä ja sai repiä viihdettä heidän känniläpästään. 8D

    • seinänaapuri

      juu mäkin kommentoin.edellinen näytti tykkäävän naapurien metelistä.me ei.
      ollaan jouduttu valvomaan joka helkutin yö miltei vuoden ajan.pikku perhe
      muutti seinän taa,nukkuvat päivät ja valvovat yöt läpeensä.meil normi rytmi päivät
      opiskelua,illat töitä.ja haluamme nukkua 20.30-06.30 välisen ajan arkisin.viikon-
      loppuisin on vissiin vain unelmissa nukkua 10 asti univelkoja pois.joka ikinen
      yö perhe joka aatteloo vain omaa napaansa möykkäävät,kolistelevat,hakkaavat
      kantapäitä lattioihin.välillä huutavat ja tappelevat,milloin siivoaa ja siirtelee
      huonekaluja yms...ja kaiken huippu on se että pahentavat meteliä joka kerta
      kun poliisit ovat heillä käyneet,ovat lastensuojelun asiakkaita,epänormia ihmisiä.
      sanottukin on monia kertoja,ei vain tehoa,nainen näyttää olevan masentunutkin
      ja mies selvästi tossun alla.ei hän pääse töihinkään kun vaimolla on usein flunssa
      eikä pysty/osaa hoitaa ainoaa lastansa.

    • Tohtori Sykerö

      Laita seiniin ja kattoon kipsilevyä parikolme varvia niin tulee hiljaisuus. Talon nurkalle virität olli sähköpaimenen ja pidät akut latingissa. Jos ei auta käy itse niiden ovikelloa pimputtamassa ja yritä oikein aktiivisesti käännyttää niitä jehoviksi ja muista vierailla myös silloin kun niillä on vieraita, uskonasiat on hauska juttu.

    • Ulanbatorin enkeli

      Musiikki on iloinen asia. Soita sinäkin udmurtialaista kurkkulaulantaa täysiillä mitä koneesta irtoaa. Tsygytt brother!

    • Anonyymi

      kuula kalloonn,toivo kuulakin oli muusikko.

      • Anonyymi

        Minua uhattiin tappouhkauksella kun meni vitutuksen yli ja aloin valittamaan siitä tramboliini kiljunnasta. Kaikki kuulemma valitti minusta vaikka meillä ei ollut kiljuntamattoa. Joku äijä tuli sanomaan että tulee nappi otsaan jos et anna kakaroiden kiljua rauhassa ja peloittelet ne kakarat hiljaiseksi. Ne kiljuu sitten sisällä jos ei saa ulkona ilmaista itseään ja vanhemmilla menee hermot. Oli kyllä jumalaton kuumakalle se äijä niin että hermot paukahtaa milloin tahansa. Että tämmöiset perustaa vielä perhettä joilla hermot repeää ihan heti omista tekeleistään. Kouluttaisi niistä hiljaisempia jos ei hermot kestä ja miksi sitten koko ympäristön pitäisi näiden meteliä kestää kun nuppi punaisena vaahtoovat vanhemmatkaan eivät kestä.

        Sitten on kärsitty rakin räykytyksestä täällä kymmenen vuotta ja se rakki alkaa huutamaan aina kun astun talosta pihalle. Ei jumalauta kuinka tuollaista rakkia joku kehtaa pitää niin että naapuri ei voi kulkea ilman räykytystä omalla tontillaan. Minä en kehtaisi tuollaista häiriöö tuottaa naapureille. Kyllä ihmiset ovat tyhmiä ja nykyään pitäisi olla sivistyneitä niin täällä on kuin apinoiden planeetta.

    • Anonyymi

      Kumpa täälläkin olisi saanut kuunnella musiikkia mutta kymmenen ensimmäistä vuotta oli kamalaa kakaroiden tramboliini kiljumista ja rakkien räykytystä. Olisin ennemmin valinnut sen musiikin.

      Jos vielä tulisi tonttini reunalle tramboliini niin puhkoisin sen yöllä jos vähänkin siellä kiljutaan. En kuuntele sitä enää yhtään. Toinen ongelma ovat tyhmät ihmiset kun täytyy ottaa joku ilmainen rakki netistä ja sitten se rakki terrorisoi koko lähitienoota räksyttäen kaikki kulkevat ihmiset. Se tyhmä ihminen ei pysty sitä kouluttamaan sitä olla räksyttämättä ihan kaikkea. Kummallakin on päässä vika, sillä rakilla ja sen omistajalla.

      • Anonyymi

        Älä valehtele et puhkoisi.

        Itse olisit oikeudessa

    • Anonyymi

      Meillä on aivan sama asia yrittää öisin nukkua ja he vaan popittaa useesti olen yrittänyt naapuriin häiriöntekotilanteen aikana olla yhteydessä mutta kukaan ei ole huomaavinaan minua. Mitä voisin tehdä että he lopettaisivat yöllisen popittamisen. Pitäisikö minun ilmoittaa häiriköinnistä poliisille?

    • Anonyymi

      Sirkkelöinnistä oli juttua tuolla,kuulostaako kivalle kun ihan toisen hollille pitää tulla,Ihmettelin WC takakannella mustaa ihan kuin metallipölyy..hiukkasta.Ilmastoinnista laskeutuu jotain,mitä???,pitää näyte ottaa joskus kiikuttaa se johki Luulis että terv.haitallista tätä jatkunut 30v kohta.Miksi kaiken melun pitää tapahtua tuossa kun tonttia olisi muualla tehdä.Kokeilkaapa myös miten kuuluu työkone sisälle,Avant.Se saattaa alkaa huutaa klo 6,30-22.30.Taajama ok.alue.Säännöt..puita kaadetaan milloin huvittaa.Ei me muut vaan saada.Melu on typerintä mitä olla voi.Autotalli discot loppuu kun soittaa poliisin 24viimestään.Koko yötä sitä ei tartte kuulla.

    • Anonyymi

      Pahempi se lesta naapuri on.

    • Anonyymi

      On käsittämätöntä tämä lestaadiolaisten metelöinti. Talvella terrorisoidaan moottorikelkalla, kesällä vesijetillä ja sitten äänenvaimentomittamilla mopoilla. Nauti siinä sitten kesän- ja talven ihanuudesta. Heille on ihan turha mennä sanomaan mitään, kun perheenpää on erityiskoulun käynyt, osaaminen on lastenteko, mutta siihen se sitten jääkin. Ei kaupunkiin tallaisia perheitä pitäisi päästää, vaan sijoittaa jonnekin syrjäseudulle muita ihmisiä häiritsemästä.
      ps. osoittaa tämäkin kyseisestä uskonlahkosta jotain, kun tyhjentävät asuntoautojen ja vaunujen likasäiliöt järveen heidän suurilla suviseuroillaan.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      325
      7718
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2186
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1866
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1412
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1297
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1261
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      59
      1202
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1091
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1029
    Aihe