Ajattelin kirjoittaa nyt tänne ja kertoa omasta ongelmastani.
Olen kohta 20 vuotias ja kärsinyt masennuksesta noin 3 vuotta. Nyt olen aloittanut Cipralex lääkkeen ja käyn juttelemassa psykiatrille kerran viikossa.
Olen aika tyytyväinen ja rakastan elämää noin yleensä. Kuitenkin ongelma on se että kun menen ulos ihmisten ilmoille tai kouluun tai töihin, niin minulla on tunne etten hallitse enään tapahtuvia asioita. Minun tekee mieli useinmiten olla asunnossani ja yksin, sillä silloin olen tapahtumien herra. Tai haluan olla sisareni tai ystävieni seurassa koska silloin tunnen myöskin hallitsevani heitä ja tapahtuvia tapahtumia. En myöskään pidä rutiininomaisista toimista jolloin herätään tuohon ja tuohon aikaan ja tehdään tuota ja mennään sitten kotiin tekemään taas jotain tietyssä järjestyksessä.
Joskus tilanteet kärjistyivät niin että olin valmis tappamaan itseni, koska mikään ei mennyt niin kuin halusin. Toivoin että voisin olla elossa mutta silti olla kuollut, aivan kuin joku aave. Haluaisin nauttia elämästä, mutta paineita tulee joka suunnalta. Minua painostetaan opiskelemaan, töihin, tekemään sitä tai tätä, mutta ne ovat painajaismaisia tilanteita. Haluaisin elää ja nauttia!
Joskus toivon että muita ihmisiä ei olisi olemassa lainkaan ja joskus toivon että tämä koko elämä ja ihmiset ovat vain mielikuvitukseni tuotetta. Jälkimmäinen ajatus helpottaa hieman, sillä silloin tunnen olevani taas hallinnassa.
Haluaisin tietää, että onko muilla tällaista ongelmaa? Olisi mukava tietää.
Olen kohta 20 vuotias ja kärsinyt masennuksesta noin 3 vuotta. Nyt olen aloittanut Cipralex lääkkeen ja käyn juttelemassa psykiatrille kerran viikossa.
Olen aika tyytyväinen ja rakastan elämää noin yleensä. Kuitenkin ongelma on se että kun menen ulos ihmisten ilmoille tai kouluun tai töihin, niin minulla on tunne etten hallitse enään tapahtuvia asioita. Minun tekee mieli useinmiten olla asunnossani ja yksin, sillä silloin olen tapahtumien herra. Tai haluan olla sisareni tai ystävieni seurassa koska silloin tunnen myöskin hallitsevani heitä ja tapahtuvia tapahtumia. En myöskään pidä rutiininomaisista toimista jolloin herätään tuohon ja tuohon aikaan ja tehdään tuota ja mennään sitten kotiin tekemään taas jotain tietyssä järjestyksessä.
Joskus tilanteet kärjistyivät niin että olin valmis tappamaan itseni, koska mikään ei mennyt niin kuin halusin. Toivoin että voisin olla elossa mutta silti olla kuollut, aivan kuin joku aave. Haluaisin nauttia elämästä, mutta paineita tulee joka suunnalta. Minua painostetaan opiskelemaan, töihin, tekemään sitä tai tätä, mutta ne ovat painajaismaisia tilanteita. Haluaisin elää ja nauttia!
Joskus toivon että muita ihmisiä ei olisi olemassa lainkaan ja joskus toivon että tämä koko elämä ja ihmiset ovat vain mielikuvitukseni tuotetta. Jälkimmäinen ajatus helpottaa hieman, sillä silloin tunnen olevani taas hallinnassa.
Haluaisin tietää, että onko muilla tällaista ongelmaa? Olisi mukava tietää.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Koin itse vastaavanlaisen/eräänlaisen tilanteen lopputyötä tehdessäni, eli oli työ- ja kouluasioita (molemmat eri paikkakunnilla) sekä ihmissuhde sotkuja ja kaikki asiat menivät minusta riippumattomista syistä enemmän tai vähemmän perseelleen, ja monta muuta tressin aiheuttajaa. Olin täysin rikki (myös masentunut) koska en todellakaan hallinnut asioita, vaan yritin vain reagoida jotenkin tapahtumiin...
Mutta asian ydin tässä hommassa oli opetus lopputyötä valvovalta yliopiston professorilta, että kun on tarpeeksi paljon asioita (kuten hallitsemattomia tapahtumia ja mahdollisia stressin auheuttajia) niin siihen turtuu, eli ei enää jaksa tressata pienistä asioista.
Eli asioita ei voikkaan hallita, vaan siihen pitää tottua, että asiat menevät jatkuvasti miten menevät ja siihen pitää tässä elämässä vain tottua! Et ikinä voi hallita kaikkia asioita, mutta voit oppia hallitsemaan reagointiasi tapahtuviin tapahtumiin, kuten asian itse ilmaisit.
Pärjäile, mutta älä murehdi, eli hoida asioita kun ne tulevat vastaan reagoimalla, mutta älä liikaa suunnittele, murehdia, panikoi jne. ,koska ei mikään ole oikeasti täysin pois tolaltaan.
Kävin kolme vuotta tarapiassa ja nyt on menossa 9. vuosi lääkityksellä. Yritän yhä opetella uskomaan, etten voi hallita elämääni enkä kontrolloida kaikkea mitä elämässäni ja ympärilläni tapahtuu.
Aika pitkälle pääsinkin kontrollifriikkinä, kunnes vakava sairaus romahdutti koko korttitalon. Sen jälkeen elämä on ollut yhtä opiskelua elämään yllätysten, sattumien, pettymystenkin maailmassa.
Miksei elämää voi suunnitella eteenpäin täsmällisesti kuin millimetripaperilla? Se olisi niin paljon helpompaa.
Siksi että käyttäisit koko elämäsi elämäsi suunnitteluun etkä ehtisi elää sitä.