YK:n lapsioikeussopimuksen mukaan kaikessa päätöksenteossa joka koskee lapsia on otettava huomioon lasten etu.
Mielestäni aina kun kunta käyttää rahaa johonkin, siis mihin tahansa, niin pitäisi myös pohtia, että olisiko tämäkin raha parempi käyttää lapsiin, eli satsata tulevaisuuteen.
Viime maanantain kh näytti vihreää valoa kultakoukkuun tulevalle 3000 euron kivimöhkäleelle. Tuolla rahalla olisi saatu useampikin risa kierrätyskirja uusittua, tai yläasteelle kunnollisia säädettäviä tuoleja, ettei pitkien poikien tarttisi lattialla istua.
Mutta päättipä kh hiljattain myös metsästysoikeuden vuokraamisesta neljäksi vuodeksi. Vuokrattiin 26 hentaarin metsästysoikeuden 10 eurolla. Totta 10 eurolla. Olisivat antaneet ilmaiseksi. Nyt tulee asian käsittelystä jo kuluja paljon enemmän. Olkaa harjavaltalaiset onnellisia, teillä on metsästäjiä päättäjinä, ja koko lautakunta peijaisiin, siinä kympille vastinetta?
Koulutoimen
sääästöt...
0509
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.