isovanhempien

Hei! Mulla on laskettu aika loppukesästä. Esikoista odotellaan. Ollaan tietysti onnesta soikeina, me tulevat vanhemmat, isovanhemmat (mun puolelta), ystävät. Ainoa mikä ihmetyttää on se, että anoppia ja appiukkoa vauvan tulo ei tunnu kiinnostavan. Kun kerrottiin että meille tulee vauva niin ei juuri mitään kommenttia, ei onnitteluja tms. Sen jälkeen olen nähnyt heidät vain pari kertaa ja kummallakaan kerralla ei mitään kommenttia vauvasta,odotuksesta, kasvavasta vatsasta, ei kysyneet mun vointia EI SIIS MITÄÄN. OUTOA! Heillekin ensimmäinen lapsenlapsi.Musta tuntuu pahalta kun meidän tuleva lapsi ei kiinnosta heitä. Muilla samanlaisia kokemuksia?
4413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ihmiset nyt vain sattuvat olemaan erilaisia

Äänestä

ovat olleet minulle hieman pettymys näin toista odotellessa. Äitini on kysynyt kerran miten olen voinut! Ja raskaus on vieläpä ollut melko hankala tähän asti. On vähän hylätty olo kun oma suku ei tue. Ei meillä kylläkään ole kovin lämpimät välit äitini kanssa. Onnittelut kylläkin sain kun asiasta kerroin. Mutta jotenkin surullista... Mutta opiksi itselle; ei kannata jatkaa suvun kylmiä välejä seuraavalle polvelle, toivoisin niin että lapseni aikuisenakin voisivat luottaa ja tukeutua minuun!

Äänestä

Se, ettei ala pomppia riemusta tai ettei muuten vain ala höösätä vauvauutisen takia, ei välttämättä tarkoita, etteikö olisi iloinen tai kiinnostunut. Ei minunkaan vanhemmat millään tavalla ihmeemmin reagoineet, kun aikoinaan kerroin esikoisesta ja nyt sitten tästä toisesta tulevasta. Kommentit on olleet tyyliin "aijaa, vai niin". Myös oma mieheni otti vauvauutisen yhtä tyynesti, eli meillä ei olla oltu ns. onnesta soikeita, vaan on todettu, että vauva tulee, ihan kiva juttu.

Äänestä

Mulla kans appiukko ei ole ollut millänsäkään kun kerrottiin mun miehen kanssa, et saadaan jälkikasvua, vaikka tääkin on eka lapsenlapsi sille... Kaikki ihmiset ei kai vaan osaa oikein reagoida tällaisiin tilanteisiin mitenkään... Mut on ihanaa kun mun omat vanhemmat on niin innoissaan tulevasta vauvasta, se merkitsee mulle kyllä tosi paljon!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


reaktio kirjoitti:

Hei! Mulla on laskettu aika loppukesästä. Esikoista odotellaan. Ollaan tietysti onnesta soikeina, me tulevat vanhemmat, isovanhemmat (mun puolelta), ystävät. Ainoa mikä ihmetyttää on se, että anoppia ja appiukkoa vauvan tulo ei tunnu kiinnostavan. Kun kerrottiin että meille tulee vauva niin ei juuri mitään kommenttia, ei onnitteluja tms. Sen jälkeen olen nähnyt heidät vain pari kertaa ja kummallakaan kerralla ei mitään kommenttia vauvasta,odotuksesta, kasvavasta vatsasta, ei kysyneet mun vointia EI SIIS MITÄÄN. OUTOA! Heillekin ensimmäinen lapsenlapsi.Musta tuntuu pahalta kun meidän tuleva lapsi ei kiinnosta heitä. Muilla samanlaisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu