Bavarian kestävyys

Keskustelut Bavarian ympärillä käydään usein purjehtijoiden ja ko veneiden omistajien välillä. Sain asiaan mielenkiintoista perspektiiviä kun toin veneeni välimereltä ja satuin kuulemaan kahden ilmeisen kokeneen ruotsalaisen ja saksalaisen veneenkuljettajan keskustelun. Ruotsalainen kuljetta kertoi että pitkät kuljetukset ovat muodostuneet ongelmaksi uusien veneiden kanssa, etenkin kapea kölisten kanssa mikä on ihan ymmärrettävää tuleehan rasitus huomattavan pienellä alueelle. hetken kuluttua keskustelu kuitenkin kääntyi saksalaisen puolelle joka kertoi että heidän yrityksessä jopa harkitaan ettei uusia bavoja oteta pitkiin kuljetuksiin koska ne eivät yksinkertaisesti kestä sitä. rungosta hän käytti termiä "paperia" Näillä kaveruksilla tuskin oli suurempaa intohimoa purjehdusta tai tiettyä valmistajaa kohtaa mutta sitäkin enemmän kokemusta veneiden kestävyydestä puolueettomalta kantilta.
51131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ajoin edelliskeväänä parisenkymmentä kilometriä veneenkuljetusrekan perässä Helsingistä Kotkaan päin. Olihan se melkoisen jännittävää katsella, kun tassut painoivat veneen kylkeä lommolle jokaisessa heilahduksessa! Tuossa vietiin uutta Bavaa, mutta luulen, että olisi voinut olla mikä tahansa uudempi merkki. En ole sen koommin voinut suositella maantiekuljetusta veneelle - varsinkaan, kun rekan lavalla ei ole riittäviä tukia! Olisi ollut kiva nähdä tuon veneen kyljet sisältä kuljetuksen jälkeen! Laipioiden kohdalla tassut eivät taatusti olleet.

Äänestä
  • Ostin Helmsman 31 veneen joitakin vuosia sitten. Se oli seissyt pari vuotta pukilla niin, että kaikkien tukien kohdalla oli yli viisisenttiset painumat. Tingin moisesta roiman hinnanalennuksen. Nyt kyljet ovat oienneet itsestään, eikä koputellessa löydy minkäänlaisia eroja äänissä näiltä kohdilta. Oletan kylkien olevan ok. Muutenkin vene on kaikin puolin jämäkän olinen purjehdittaessa. Tiedän muuten, että B:n maahantuojalla on luottokuljettaja veneille Suomessa. On takuulla luotettavan edullinen hinnaltaan!!

    Äänestä

  • Oikenivat kyllä kirjoitti:

    Ostin Helmsman 31 veneen joitakin vuosia sitten. Se oli seissyt pari vuotta pukilla niin, että kaikkien tukien kohdalla oli yli viisisenttiset painumat. Tingin moisesta roiman hinnanalennuksen. Nyt kyljet ovat oienneet itsestään, eikä koputellessa löydy minkäänlaisia eroja äänissä näiltä kohdilta. Oletan kylkien olevan ok. Muutenkin vene on kaikin puolin jämäkän olinen purjehdittaessa. Tiedän muuten, että B:n maahantuojalla on luottokuljettaja veneille Suomessa. On takuulla luotettavan edullinen hinnaltaan!!

    Bavarian maahantuoja vielä luottoa joltain kuljettajalta??? OH-HOH!!!

    Äänestä

  • SAAKO..... kirjoitti:

    Bavarian maahantuoja vielä luottoa joltain kuljettajalta??? OH-HOH!!!

    huhun mukaan ammattimies pumppaa niihin ilmaa kuljetuksen ajaksi (sisäkumi?)

    Äänestä

  • SAAKO..... kirjoitti:

    Bavarian maahantuoja vielä luottoa joltain kuljettajalta??? OH-HOH!!!

    Ymmärrätkö useinkin väärin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuultua kirjoitti:

Keskustelut Bavarian ympärillä käydään usein purjehtijoiden ja ko veneiden omistajien välillä. Sain asiaan mielenkiintoista perspektiiviä kun toin veneeni välimereltä ja satuin kuulemaan kahden ilmeisen kokeneen ruotsalaisen ja saksalaisen veneenkuljettajan keskustelun. Ruotsalainen kuljetta kertoi että pitkät kuljetukset ovat muodostuneet ongelmaksi uusien veneiden kanssa, etenkin kapea kölisten kanssa mikä on ihan ymmärrettävää tuleehan rasitus huomattavan pienellä alueelle. hetken kuluttua keskustelu kuitenkin kääntyi saksalaisen puolelle joka kertoi että heidän yrityksessä jopa harkitaan ettei uusia bavoja oteta pitkiin kuljetuksiin koska ne eivät yksinkertaisesti kestä sitä. rungosta hän käytti termiä "paperia" Näillä kaveruksilla tuskin oli suurempaa intohimoa purjehdusta tai tiettyä valmistajaa kohtaa mutta sitäkin enemmän kokemusta veneiden kestävyydestä puolueettomalta kantilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu