Muistunut mieleen, kun olin nuori ja tein lähtöä maailmalle kotoota.
Sanoivat vanhempani, että jos "jotain" tulee, niin aina on kodin ovet auki palata.
Eämä onkin tähän asti mennyt ihan mukavasti, kunnes viime aikoina ylitsepääsemättömän tuntuiset ongelmat ovat tulleet elämääni.
muistunut mieleen nuo vanhempain sanat, joita silloin en sen kummemmin noteerannut, ihme, että jääneet edes mieleen.
Mutta kuinka ollakaan, niille vain oisi nyt käyttöä, paitsi etten voi sinne kotiin mennä, on monta estettä.
Kiitos kun luit.
saanko kirjoittaa tänne?
n. 50-vuotias
6384
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Esteitä elämä usein kasaa omien päätösten kautta. Kun miettii mistä solmut tuli, mistä kaikki alkoi voi ehkä esteen purkaa. Se vaatii puhumista, jotta aukeavat. Uskomista itseensä. Elämämme on ainutkertainen, rakkaat ja ystävät myös, niin sinäkin. Sanotaan ettei ole ylipääsemättömiä ongelmia. Selviävät jos uskaltaa kertoa omat tunteensa. Anteeksi pyytäminen ja antaminen on rakkautta. Puhuminen selvittää monta asiaa. Eiköhän vanhempasi siihen pysty ja sinä myös. Onnea elämääsi.
No, ei kyllä enää käy vaikeuksien sattuessa 5-kymppiseltä 'lapselta kotiinpaluu'. Vanhemmat jo vanhuksia ja turha mennä heidän vaivoikseen, asia on muuttunut jo miltei päinvastaiseksi: Vanhemmat voi pikemmin tarvita jo huolenpitoa.
aattelikin vain poikketa raattaamasa. joson nuarena alle kakskyppisenä saanu mukulansa ei oosi viäl iha vanhus itekää. Siitä vois olla apu kummalleki, eikä vaivaa.
isä ajeli takaa tähtipistoolin kanssa, sotahullu kun oli, yritti ampua, mutta ei osunut
Niin segertvarmasti tommottista kokemuksista. Minun isän sodanvastaisuus lujittui sodassa entisestään. Kaksi meistä lapsista sai vaikeasti korjattavat traumat sota-ajan ankeista ajoista. Mitä sitten heillä, joiden kodit jäivät rajojen taakse?
Tuskin näitä ikäryhmiä on Buchenwaldin aidalla erotettu toisistaan. Jos tunnet tarvetta kirjoittaa seitsemänkymppisiin, niin siitä vaan! Niitä mainitsemiasi kotiin menemisen esteitä, ei vieras tietenkään tiedä, mutta jos vanhempasi ovat elossa, en ymmärrä, miksi et voisi ottaa heihin yhteyttä. Itselläni on noin viisikymmpiset lapset, jotka ovat tervetulleita luoksemme iloineen ja suruineen. Elämä ei ole pelkästään ruusuilla tanssimista, ja onhan niissä ruusuissakin piikkejä, mutta ainoa ylipääsemätön este on kuolema. "Niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa", on vanha fraasi, mutta se pätee edelleen. Toivotan Sinulle hyvää kotimatkaa!