Eipä voisi luulla että liian antelias anoppi on ongelma, eikös? Olemme olleet yhdessä pian 4 vuotta, ja koko tämän ajan anoppi on ostiskellut ties mitä sälää meille. Ja ei, en ole kiitollinen koska hän on aina ostanut tahallaan sellaista mistä en pidä, tajusin jonkun ajan kuluttua etten enää tuo esille omaa mielipidettäni yhtikäs missään asiassa sillä anoppi ostaa taatusti mulle sitä mistä en pidä. (Parhaana esimerkkinä Marimekon Unikko, en voi sietää sitä, mielestäni se on niin vanhanaikainen kamala kuvio, ja meillä on Unikkoverhot ja pussilakanat plus melamiinisia kamalia muovisia astioita jne, anoopi ostaa kaikki unikot mitä eteen sattuu ja olen sanonut varmaan sata kertaa että minä ja mies ei tykätä tuosta kuviosta, argh!) Ärsyttävää. Olen muutamaan otteeseen alussa yrittänyt sanoa että hankin itse arabian lautaseni ja alusvaatteeni, kiitosta vaan, mutta siitä nousi niin iso poru jota piti soitella mun miehelle töihin saakka että päätin sitten olla hiljaa. Ongelmana onkin ollut sen lisäksi etten ole saanut edes sisustaa kuten haluan, se että melkein kaikki tavarat on anopilta. Nyt eron uhatessa en tiedä miten tavarata jaetaan. Luulen että miehen mielestä jaetaan suunnilleen puoliksi, mutta luulen että anopin mielestä taas kaikki hänen ostamansa kuuluu miehelle. Hulluinta on että anoppi on kokoajan povannut meidän eroa ja pelkään että hänellä on vielä kuititkin tallessa tavaroista (en missään nimessä haluaisi luopua esim noista astioistani koska ehdein itse ostamaan haluamastiani sarjasta yhden kutakin ja anoppi meni ja osti sarjan kerralla täyteen ja lisäks ties mitä iittalaa ja halppista sekaisin..). Eli voiko anoppi vaatia takaisin verhoja, vaatteita, astioita jne jos hällä on kuitit? Ja ukkoni on niin nössö että se ei pysty sanomaan mitään äidilleen vastaan. Minä sen sijaan, kun olen nyt vain joku nainen hälle, en enää miniä, aion laittaa todella törkeästikin vastaan siinä että saan edes jotain itsellenikin. Saas nähdä kuinka sotaiseksi anoppi käy.
Liian antelias anoppi
25
3560
Vastaukset
- eronkaan edessä
Ethän sinä ole miehesi kanssa allekirjoittanut mitään tavarakuitteja hänelle?
- ymmärryksen
Joo en tajua ollenkaan sun ongelmaa: -anoppi antaa liikaa -anoppi antaa vääränlaista tavaraa -et ole saanut sisustaa mielesi mukaan -nyt on ero tulossa, ja sinua huolestuttaa jos vaikka et saakaan puolia näistä tavaroista. Siis niistä kamalista tavaroista, joita alun alkaenkaan et halunnut ja joita olet inhonnut koko ajan ??? Miksi oi miksi sinä haluat niitä? Kaiken järjen mukaan tavarat kuuluvat teille puoliksi. Mutta jos niiden vastaanottaminen on ollut niin vastenmielistä niin anna nyt ihmeessä pojan pitää äitinsä ostamat romppeet. Hanki nyt sellaisia kuin itse tahdot. Jooko?
pitänyt sinusta alkuaankaan, siksi hän on ostanut kaikkea mistä et pidä. Näin saa helposti aikaan erimielisyyksiä, joka yleensä johtaa eroon. Periaatteessa ota mukaan ne, mitä itse olet ostanut/tuonut ja jätä loput exällesi.
- ihmiset saa eroamaan:)
Elikkä oletko nyt ihan tosissasikaan? Olet todella sitä mieltä että kun anoppi ostelee tavaroita joista miniä ei pidä, tulee pariskunnalle riitaa ja tästä johtuu avioero? Kyllä olisi kenties kannattanut jättää yhteenmeno kokonaan jos näin helpolla eron saa aikaiseksi. Ap:n ongelmaa en ymmärrä alkuunkaan. Anoppi ostanut tavaroita joista ap ei pidä ja nyt ap on huolissaan jos ei saakaan tavaroita joita anoppi ostanut. Jos ne tavarat nyt kerran olivat niin vastenmielisiä, luulisi heittävän volttia riemusta kun pääsee moisesta krääsästä eroon. Tässä valituksessa anopista ei ollut mitään logiikkaa.
- pakko
kirjottaa eräs tapaus...äitini(50v) seurusteli erään miehen kanssa ja yhdessä vaiheessa asuivatkin yhdessä.Hänen anoppinsa antoi pari taulua ja valurautapannun.Kun nämä erosivat,alkoi anoppi vaatia tauluja ja pannua takasin=)ja tämä anoppi oli silloin jo yli 60....onneksi itsellä on todella mukava anoppi=)
- o-let
Siis et tykkää, mutta haluat omaksesi? Miksi? Jos olisin tilallasi, lähtisin ilomielin pois unikkosateesta ilman omia vaateita. Ja miksi edes kehtaisit vaatia itsellesi mitään, kun olet niin selväksi tehnyt ettei anopin lahjat kiinnosta. Ja miksi ylipäätään olet suostunut laittamaan verhot ja muut esille, jos et niistä pidä? Siitä olen kyllä kanssasi samaa mieltä, että verhot ym. näkyvät sisustuselementit ei kuulu anopille sitten pätkääkään. Sisustakoon omaa kotiaan!
- eron edessä
Mies (tai anoppi, kumpi ne haluaakin) saa puolestani pitää unikot, sohvat ynnä muut. Haluankin pitää vain omani plus alusvaatteet joita nyt en taatusti ala antamaan takaisin. En omista enää yksiäkään omia pussilakanoita, kaikki on anopilta tai miehen mummulta. Eikö mulle kuuluis erossa edes muutamat pussilakanat, mulla ei ole edes sänkyä. Haluan myös omia Arabian asioitani pois, mutta kun anoppi osti sarjan täyteen, hän taatusti väittää että silloin koko sarja on hänen. Myös vaatteeni ovat melkein kaikki anopin antamia, mitä ihmeen järkeä mun olis ollu kuitenkin ostaa itselleni esim farkkuja kun toinen ronttaa niitä meille kokoajan, ja kun siellä mentiin käymään, oli pakko olla päällä anopin antamaa. Mutta pointtina olikin siis tuo kuitti-juttu, kunhan vuodatin vähän samalla turhautumistani pois. Juttelimme miehen kanssa eilen illalla henkeviä, molemmat on edelleen eron kannalla, mutta en uskaltanut ottaa vielä puheeksi tavaroiden jakoa ja anoppia..
- sarghah
vain mölyt mahassasi ja tietenkin lahjana annetut saat pitää. Vaatteesikin on anopin ostamia, aikas jännää? no ei niitä tarvitse antaa poies. Pidä astiastosta kynsin hampain ja ehdota että mies saa jotain muuta,sovi asioista miehen kanssa ajoissa ennenkuin anoppi ryntää mukaan tavaroiden jakoon.
- saman kokenut
sarghah kirjoitti:
vain mölyt mahassasi ja tietenkin lahjana annetut saat pitää. Vaatteesikin on anopin ostamia, aikas jännää? no ei niitä tarvitse antaa poies. Pidä astiastosta kynsin hampain ja ehdota että mies saa jotain muuta,sovi asioista miehen kanssa ajoissa ennenkuin anoppi ryntää mukaan tavaroiden jakoon.
Olipa melkein kuin olisi omaa entistä tarinaansa lukenut. Ex-anoppi oli ylintä ystävää ja anteliaisuudessaan varsin runsaskätinen. Myös hän osti juuri sitä mitä itse halusi ja pikku hiljaa oli koti hänen kädenjälkeään täynnä. Osti myös vaatteita minulle. Me olimme niin nuoria etten olisi tuolloin uskaltanutkaan vastaan sanoa mutta en tosin tilannetta silloin tajunnutkaan. Kun ero tuli, laitoimme tavarat kuta kuinkin puoliksi kysymättä anopilta siinä kohtaa sen enempää. Anoppi kääntyi pian minua vastaan ja haukkui mm. kiittämättömäksi ja ahneeksi. Uutta suhdettani yritti terrorisoida kaikin tavoin ja katkaisin sittemmin välimme kokonaan, sekä kielsin häntä enää soittamasta. Takana päin kertonut valheita ja mustamaalannut minua kaikille tutuille ketkä kohdalle ovat osuneet. Kai siinä osansa on saanut tuntemattomatkin. Ainoa asia joka todella surettaa on se, että yhteinen lapsemme saa myös varmaan kuulla näitä ilkeitä valheita äidistään. Itse olen pitänyt itselleni antaman lupauksen että samaan alhaiseen toimintaan en sorru!
- ero edessä
Anoppi soitti tänäpä, olin juuri katsomassa yksin asuntoa ja ääni siis kaikui. Puhelun loppupuolella kehtasi syytellä että olenko jo toisen miehen tykönä kun olen jossakin rappukäytävässä puhumassa salaa.. Huoh.
Mutta näin siinä kävi, että puhelin soi kesken yksityisen näyttöni ja vastasin, miksipä en olisi vastannut? Tiesin odottaa jotain, mutta en todellakaan sitä mitä sain kuulla. Anoppi huusi melkein suoraa kurkkua, huusi että hän haluaa avaimen meidän asuntoon ja jos en sitä anna, hakee sellaisen isännöitsijältä (onnea vain yritykseen..) ja että hän valvoo koko sen ajan kun pakkaan ja jos tarvis tulee, hän tulee pakkaamaan myös, omiin laatikoihinsa. Jösses. Olin edelleen kiltti häntä kohtaan, teki niin pirusti mieli huutaa takaisin mutta en ole mielestäni samalla tasolla joten olin hiljaa ja annoin toisen vuodattaa. Myönnettäköön että noin minuutin verran puhelun jälkeen olin ihan shokissa, en muista että mulle olisi koskaan huudettu noin pahasti.
Yllättävän hyvin anoppi muistaa mitä on meille ostanut, jopa sen yhden setin, jossa oli kannu ja yhteensopivat lasit, senkin hän haluaa takaisin.. En tiedä mitä anoppi tekee kaikilla tavaroilla, mutta en kerta kaikkiaan aio suostua moiseen, pidän kyllä jotain. Valitin exälle, sanoin että hänen äitinsä huutaa mulle puhelimessa, mutta mies oli sitä mieltä että hänen äitinsä vain huolehtii liikaa. Kumpa saisin nauhoitettua puheluita puhelimellani. Joka muuten sekin on anopilta, tulipa nyt mieleen..
Mutta ero etenee ja saan toivottavasti pian asunnon. Koitan saada vähän "ylimääräisiä" tavaroita itsellenikin. Anopin puolesta en voi sanoa muuta kuin että hän on todellinen riesa varmasti seuravallekin miniälleen. Anopilla on paljon rahaa ja kaikki mitä hän ostaa on kalleimmasta päästä, haluaa jotenkin saattaa velkaiseksi toisia. Olen onnellinen että saan aloittaa elämäni uudestaan alusta. :)- sinulla olevan rahaa
Luulisi sinulla olevan rahaa ostaa ihan omat uudet pussilakanasi ym koska et ole ilmeisesti penniäkään joutunut käyttämään kotiin, omiin vaatteisiisi ja jopa puhelimesi on anopin ostama.
Pakollahan se raha minkä normaalisti näihin asoihin käyttää, jää sitten ylimääräiseksi.
Muutenkin tuntuu tarinasi kovin kummalliselta, että anoppi veisi kaikki ostamansa tavarat pois. Onko hän ne ostanut vain sinulle vai miksi nyt kun eroatte hänen poikansa kanssa, katsoo että tavarat kuuluvat hänelle eikä pojalle? Loogista olisi että anopin mielestä (jos ilkeä on) sinä et veisi mukanasi tavaroita vaan kuuluisivat pojalle kun anoppi on ne ostanut, mutta miksi ihmeessä anoppi ottaisi tavarat itselleen?
Merkillisin juttu ikinä... - haluaa hallita.
sinulla olevan rahaa kirjoitti:
Luulisi sinulla olevan rahaa ostaa ihan omat uudet pussilakanasi ym koska et ole ilmeisesti penniäkään joutunut käyttämään kotiin, omiin vaatteisiisi ja jopa puhelimesi on anopin ostama.
Pakollahan se raha minkä normaalisti näihin asoihin käyttää, jää sitten ylimääräiseksi.
Muutenkin tuntuu tarinasi kovin kummalliselta, että anoppi veisi kaikki ostamansa tavarat pois. Onko hän ne ostanut vain sinulle vai miksi nyt kun eroatte hänen poikansa kanssa, katsoo että tavarat kuuluvat hänelle eikä pojalle? Loogista olisi että anopin mielestä (jos ilkeä on) sinä et veisi mukanasi tavaroita vaan kuuluisivat pojalle kun anoppi on ne ostanut, mutta miksi ihmeessä anoppi ottaisi tavarat itselleen?
Merkillisin juttu ikinä...Hän on mustasukkainen miniästä ja on kaikkensa natanut suhteen loppumiseksi, hyvällä tuloksella. Saa poikansa takaisin.
miniää ymmärrän siksi, että hän tietää jaon olevan puoliksi. Kuitenkaan en suosittelisi sitä täysin noudattamaan. kehoittaisin viemään ne astiansa pois jonnekin ennen anopin käymään tuloa. Itse sanoisin miehelleni, ettei anoppi kulu enää siihen kotin, hänellä on omansa.
Itse olen ollut innoissani miniäehdokkaista ja langennut samaan ostovimmaan. Poikani on onneksi sen verran fiksu, että kieltää minua sekaantumasta.
Nyt toivottavasti osaan olla varuillani ja olla sekaantumatta nuorten elämään.
Mahdollisen lapsenlapsen kohdalla on kyllä täysi työ olla ostelematta liikoja.
Tämä tarina oli minulle hyvä opetus.
Se on puolustuksekseni sanottava, etten missään tapauksessa olisi vaatimassa itselleni ostamiani tavaroita.
Omalta anopiltani olen saanut paljon lakanoita yms. Joitakin ostamiani lahjoja on jäänyt meidän käyttöön. Ehkä unohtunut tai ei ole pitänyt. Asumme siis anopin entisessä kodissa. Oma tarina on sikäli onnellinen, että välit anoppiin on hyvät. Käymme yhdessä kaupassa ja autan pienissä asioissa. Juttuseuraa hän kaipaa.
Hän onkin aina pysynyt erillään asioistamme. Lahjojen anto on keskittynyt juhlapäiviin. Tähän pyrin nyt itsekin, kunnes oikea miniä on kuvioissa. - Nutturatäti 1
>>puhelin soi kesken yksityisen näyttöni ja vastasin, miksipä en olisi vastannut?
Ai miksi et olisi vastannut? No sinullahan oli muuta menoa, olit varannut ajan asuntonäyttöön etkä olisi joutanut puhua puhelimessa. Puhumattakaan siitä kiinteistönvälittäjästä, joka oli vartavasten sinun takiasi tullut paikalle ja jonka aikaa sinä törkeästi tuhlasit kälättämällä puhelimessa. Vaikka itse haluaisitkin olla anoppisi käytettävissä ja milloin vain ja kuunnella hiljaa ja kiltisti kaikkea paskaa mitä hän sattuu suustaan suoltamaan, niin voisit hiukan ajatella edes muita ihmisiä.
>>Anopilla on paljon rahaa ja kaikki mitä hän ostaa on kalleimmasta päästä, haluaa jotenkin saattaa velkaiseksi toisia.
No siinäpä se. Juuri tämän takia pitäisikin ruveta hälytyskellot kilkattamaan, jos anopin lahjonta yltyy ihan poskettomaksi, varsinkin jos välit muuten eivät edes ole ystävälliset. Niitä lahjoja ei silloin pidä ottaa vastaan! Ei varsinkaan ellet pidä niistä. Mutta jos otat ahneuksissasi lahjukset vastaan niin sittenpä pääset tappelemaan kenen mikäkin tavara on. Sen siitä saa kun tavarat ja omaisuus ovat niin kauhean tärkeitä.
Mutta noin lain mukaan anopilla ei ole tietenkään mitään asiaa sinun ja miehesi omaisuuden ositukseen. Jos anoppi tunkee kotiisi häiriköimään, tee vaikka poliisille rikosilmoitus ellei sitä muuten saa ulos.
- Merle1
Juuri kerroit inhoavasi anopin ostamia tavaroita ja nyt haluat ne itsellesi. Olisit onellinen, ettei niitä tarvitse jakaa. Jos anoppi ne kerran osti, niin eikös olisi reilua antaa hänen pitää ne tavaransa. Sinä taas ansaitset palkkion niiden säilyttämisestä/varastoimisesta.
- Yksi anoppi ;)
Juuri sanoit ettet voi sietää anoppisi ostamia unikko verhoja yms...nyt kuitenkin eron edessä penäät niitä itsellesi???? Luulisi että olet nyt sitten tyytyväinen kun pääset eron myötä eroon niin anopin ostamista inhoamistasi tavaroista (sekä anopista). Mitä niistä tappelemaan sellasista misä et edes pidä.
Minä ainakin ihan suosiolla jättäisin kaiken anopin ostaman roinan ja alkaisin hommata sellaista mistä itse tykkään.
En edes ymmärtänyt että miksi sellaisia verhoja pitää ikkunaan laittaa joista ei tykkää vaikka anoppi olisikin ostanut. Minä ainakin pidän ikkunoissani just sellasia verhoja joista itse tykkään...ja mies tietysti myös, ostakoon kuka mitä tahansa. Ei kai se anoppi nyt määrää mitä teillä ikkunassa pidetään?? Jos määrää, niin aika suuren vallan olitte anopille antanut.
No, asiahan ei mulle kuulu...ihmettelin vaan :)- yksi etsijä
Kaikista viesteistä puutui yksi asia.
Olen pieneläkkeellä oleva avopuolison anoppi.
Avominiäni on todella kaunis nuori nainen.
Nyt kahden lapsenlapsen jälkeen yhä kokoa 34-36.
Katselen usein näyteikkunoissa naisten vaateita varsinkin sellaisia, jotka mielestäni sopisivat miniälleni. En osta niitä, koska makumme on hyvin erilainen, jo asusteiden ja vaatteiden värin suhteen. Muutaman korun olen ostanut, mutta niitä ei pidetä, vain talonpojan sydänketju ja -ranneke on joskus näkynyt...
Nyt hankin Hänelle syntymäpäivä lahjaksi lahjakortin kolmoishoitoon, kasvot kädet jalat ja lisäksi lupasin kuluvana aikana katsoa lapset.
Vaikka herättäisi närää: monelle rakkauden osoitus on lahjan antaminen, miten sen voisi ostaa ellei omalla maullaan?
En tuntisi miniääni, jos hän ei olisi poikani puoliso.
Emme mitenkään voisi tutustua, olemme hyvin erilaisista asioista kiinnostuneita.
Yhteistä meillä on lapset minun lapsenlapset.
Hän on aikuisen poikani valitsema puoliso. Poikani on aikuinen, jonka apua ja mielipiteitä minä kysyn niitä tarvitessani.
Kyllä >>> olen sulkenut suuni joissain asioissa joskus!
Kyllä >> en pidä kaikesta heidän hankinoistaan tai ratkaisuistaan.
Kyllä > suljen suuni vaikka tietäisin puolison mielipiteen jostain ei ole asiani puutua heidän vuorovaikutuksensa..
Miten miniä minut kokee, ehkä ei koe lainkaan, olen vain paikalla silloin kun olen..
Lapsenlapsi on vieraanani 1-2 kertaa viikossa ihan siihen varattuina päivinä edeltä sovitun ajan.
Meillä ei ole kasvatus tai sääntö ristiriitoja..
Miniäni on aikuinen avarakatseinen nainen. Niin ja minä rakastan häntä poikani puolisona lasenlasteni äitinä ja aikuisena itsenäisenä naisena. - Nutturatäti 1
yksi etsijä kirjoitti:
Kaikista viesteistä puutui yksi asia.
Olen pieneläkkeellä oleva avopuolison anoppi.
Avominiäni on todella kaunis nuori nainen.
Nyt kahden lapsenlapsen jälkeen yhä kokoa 34-36.
Katselen usein näyteikkunoissa naisten vaateita varsinkin sellaisia, jotka mielestäni sopisivat miniälleni. En osta niitä, koska makumme on hyvin erilainen, jo asusteiden ja vaatteiden värin suhteen. Muutaman korun olen ostanut, mutta niitä ei pidetä, vain talonpojan sydänketju ja -ranneke on joskus näkynyt...
Nyt hankin Hänelle syntymäpäivä lahjaksi lahjakortin kolmoishoitoon, kasvot kädet jalat ja lisäksi lupasin kuluvana aikana katsoa lapset.
Vaikka herättäisi närää: monelle rakkauden osoitus on lahjan antaminen, miten sen voisi ostaa ellei omalla maullaan?
En tuntisi miniääni, jos hän ei olisi poikani puoliso.
Emme mitenkään voisi tutustua, olemme hyvin erilaisista asioista kiinnostuneita.
Yhteistä meillä on lapset minun lapsenlapset.
Hän on aikuisen poikani valitsema puoliso. Poikani on aikuinen, jonka apua ja mielipiteitä minä kysyn niitä tarvitessani.
Kyllä >>> olen sulkenut suuni joissain asioissa joskus!
Kyllä >> en pidä kaikesta heidän hankinoistaan tai ratkaisuistaan.
Kyllä > suljen suuni vaikka tietäisin puolison mielipiteen jostain ei ole asiani puutua heidän vuorovaikutuksensa..
Miten miniä minut kokee, ehkä ei koe lainkaan, olen vain paikalla silloin kun olen..
Lapsenlapsi on vieraanani 1-2 kertaa viikossa ihan siihen varattuina päivinä edeltä sovitun ajan.
Meillä ei ole kasvatus tai sääntö ristiriitoja..
Miniäni on aikuinen avarakatseinen nainen. Niin ja minä rakastan häntä poikani puolisona lasenlasteni äitinä ja aikuisena itsenäisenä naisena.>>Kaikista viesteistä puutui yksi asia.
Mikä niin?
Kertomasi perusteella sinä olet huomaavainen anoppi joka ei puutu poikansa ja tämän vaimon elämään niin vastenmielisellä ja röyhkeällä tavalla kuin aloittajan anoppi, vaan sinulla on heihin paljon terveempi suhde. Sinä annat lahjasi rakkaudella, kun taas aloittajan anopille lahjojen anto on tapa käyttää valtaa ja saattaa muut ihmiset velallisikseen. Tässä keskustelussa ei ole kritisoitu lahjojen antamista tai anoppeja yleensä, vaan aloittajan anopin päällekäyvää pakkolahjontaa -- ja erityisesti aloittajan omaa jakomielistä suhtautumista lahjoihin sekä muuta sekoilua.
Tajuan tunteesi osittain. Minä ostin ensimmäistä kertaa elämässäni 50 vuotiaana meille sellaiset kahvikupit joista pidän;)) Minun äitini taas oli antelias samoin anoppini.
Kaikki padat, kattilat, veitset, haarukat, lusikat, verhot, matot, pöytäliinat, kahvipannunmyssyt (silloin käytettiin), poikieni vaatteet suuremmilta osin.....meille ostettiin lahjaksi. Jopa huonekaluista valtaosa.
En minä valittanut.;))
Äitini tuli sairaalaan tohkeissaan kun olin synnyttänyt ekan lapsemme ja oli ostaa pläjäyttänyt pojalle vaunut. Ei multa kysästy väriä ei mitään.
Se oli silloin tapana. Jospa anopillasi oli samanlaista.- nainen 46v.
Olen tytär, ollut miniä parikymmentä vuotta, nykyisin en vissiin ole oikea miniä kun elän avoliitossa, olen tavallaan äitipuoli kahdelle nuorelle aikuiselle, ja tavallaan jonkinlainen anoppi-avopin tapainen näiden kumppaneille, ja kahden oman nuoren tyttäreni äiti. Ja lisäksi pikkuveljeni vaimo on minua kaksikymmentä vuotta nuorempi, että vissiin olen jotain ikivanhaa hänellekin.
Muistan myös oman nuoruuteni avioliiton - itse asiassa koko sen parikymmentä vuotta. Häälahjaksi tuli tavaroita, olisi ollut ennenkuulumatonta toivoa rahaa tai tiettyä tavaraa. Lahjahevosen suuhun ei kuulunut katsoa. Osa lahjoista oli tietenkin hirveitä, mutta kyllä niitä käytettiin, jos ne käyttöön oli tarkoitettu. Muutenkaan ei niin kranttuiltu käyttötavaran suhteen. Oltiin opiskelijoita, ja onnellisia jos jostain löytyi halvalla tai ilmaiseksi se mitä tarvittiin. Mutta oli vaikea olla mielensä sisällä nurisematta äidin ostamia kaameita tekokuitupaitapuseroita jotka väriltään ja tyyliltään sijoittuvat omasta maustani mahdollisimman kauas, samoin kuin anopin ostamia neulepuseroita, jotka ehkä olivat kalliita mutta yhtä minulle mahdottomia. Ikinä ei tullut mieleenkään, että yhdelläkään lahjalla olisivat halunneet viestiä jotain vallasta, omistussuhteista, jaosta mahdollisen eron tullessa, tai tehdä minusta tai kodistani tahallaan rumaa. Hyvää nämä naiset tarkoittivat. Minä en ole vieläkään ostanut sellaisia kahvikuppeja jotka itse haluaisin. (Olen ratkaissut asian toisin: meillä on pari kamalaa sarjaa joita anopit ja äidit ovat keränneet minulle, ja yleensä käytössä itse keräämäni arsenaali, joka edustaa tyyliä jokainen kuppi on ainutlaatuinen ja suorastaan ainoa!)
Anopin kuten äidinkin anteliaisuus voi olla todella rasittavaa. Anoppini ehti kuolla ennen avioliittoni päättymistä, ja monista törmäysalttiista riskikohdista huolimatta muistelen häntä lämmöllä, hän oli hyvä ja hyväntahtoinen ihminen. Myös äitini on hyvä ihminen, joskin edelleen käymme keskustelua siitä, pitääkö minulle tuoda kattilallinen keittoa kun tulee käymään, kuka valitsee puut ja pensaat omakotitalomme pihalle, ja niiden istutusajankohdan, ja mitä se mahtaa tarkoittaa, kun ystävällisesti kerron että en todellakaan halua niitä edullisesti löytämiäsi pöytäliinoja meille, en todella halua... Tuskaahan tämä on minullekin, kun en haluaisi äitiäni loukatakaan. Toisaalta, ehkä vain kuvittelen tämän tai sitten en: äitini on minun kieltäytymisteni myötä alkanut myös tehdä omia valintojaan, kuten heittää omalta äidiltään jääneitä kippoja ja vilttejä menemään, kysyy kyllä aina ensin minulta ja tyttäriltäni huolimmeko...
En voisi kuvitella ostavani tavaroita tytär- tai poikapuoleni kotiin, ilman että neuvottelen ensin heidän kanssaan, tai, jos löydän jostain jotain yllättäin, niin ainakin varmistan mahdollisuuden vaihtaa tuotteen jos se ei miellytä. Omille tyttärilleni (18 ja 22) lakkasin ostamasta vaatteita jo kauan sitten. Nuorempi pitkään halusi minut silti "makutuomariksi", mutta harvemmin enää nykyään. Joskus heitä miellyttää makuni - silloin itselleni ostamani vaate katoaa lainaan tyttärille eikä kenties koskaan palaa vaatekaappiini. Lopetin myös vanhemman tyttäreni asuntoon tavaroiden hankkimisen, kun ostamani taidelasi oli kirpparilla tyttären myyntipöydällä ja maksoi siellä 1/20 siitä mitä olin siitä maksanut. En suuttunut kuin korkeintaan itselleni: tyhmä mikä tyhmä. Onneksi tyttäreni eivät ole niin pönttöjä miellyttäjiä kuin minä olin heidän iässään. nainen 46v. kirjoitti:
Olen tytär, ollut miniä parikymmentä vuotta, nykyisin en vissiin ole oikea miniä kun elän avoliitossa, olen tavallaan äitipuoli kahdelle nuorelle aikuiselle, ja tavallaan jonkinlainen anoppi-avopin tapainen näiden kumppaneille, ja kahden oman nuoren tyttäreni äiti. Ja lisäksi pikkuveljeni vaimo on minua kaksikymmentä vuotta nuorempi, että vissiin olen jotain ikivanhaa hänellekin.
Muistan myös oman nuoruuteni avioliiton - itse asiassa koko sen parikymmentä vuotta. Häälahjaksi tuli tavaroita, olisi ollut ennenkuulumatonta toivoa rahaa tai tiettyä tavaraa. Lahjahevosen suuhun ei kuulunut katsoa. Osa lahjoista oli tietenkin hirveitä, mutta kyllä niitä käytettiin, jos ne käyttöön oli tarkoitettu. Muutenkaan ei niin kranttuiltu käyttötavaran suhteen. Oltiin opiskelijoita, ja onnellisia jos jostain löytyi halvalla tai ilmaiseksi se mitä tarvittiin. Mutta oli vaikea olla mielensä sisällä nurisematta äidin ostamia kaameita tekokuitupaitapuseroita jotka väriltään ja tyyliltään sijoittuvat omasta maustani mahdollisimman kauas, samoin kuin anopin ostamia neulepuseroita, jotka ehkä olivat kalliita mutta yhtä minulle mahdottomia. Ikinä ei tullut mieleenkään, että yhdelläkään lahjalla olisivat halunneet viestiä jotain vallasta, omistussuhteista, jaosta mahdollisen eron tullessa, tai tehdä minusta tai kodistani tahallaan rumaa. Hyvää nämä naiset tarkoittivat. Minä en ole vieläkään ostanut sellaisia kahvikuppeja jotka itse haluaisin. (Olen ratkaissut asian toisin: meillä on pari kamalaa sarjaa joita anopit ja äidit ovat keränneet minulle, ja yleensä käytössä itse keräämäni arsenaali, joka edustaa tyyliä jokainen kuppi on ainutlaatuinen ja suorastaan ainoa!)
Anopin kuten äidinkin anteliaisuus voi olla todella rasittavaa. Anoppini ehti kuolla ennen avioliittoni päättymistä, ja monista törmäysalttiista riskikohdista huolimatta muistelen häntä lämmöllä, hän oli hyvä ja hyväntahtoinen ihminen. Myös äitini on hyvä ihminen, joskin edelleen käymme keskustelua siitä, pitääkö minulle tuoda kattilallinen keittoa kun tulee käymään, kuka valitsee puut ja pensaat omakotitalomme pihalle, ja niiden istutusajankohdan, ja mitä se mahtaa tarkoittaa, kun ystävällisesti kerron että en todellakaan halua niitä edullisesti löytämiäsi pöytäliinoja meille, en todella halua... Tuskaahan tämä on minullekin, kun en haluaisi äitiäni loukatakaan. Toisaalta, ehkä vain kuvittelen tämän tai sitten en: äitini on minun kieltäytymisteni myötä alkanut myös tehdä omia valintojaan, kuten heittää omalta äidiltään jääneitä kippoja ja vilttejä menemään, kysyy kyllä aina ensin minulta ja tyttäriltäni huolimmeko...
En voisi kuvitella ostavani tavaroita tytär- tai poikapuoleni kotiin, ilman että neuvottelen ensin heidän kanssaan, tai, jos löydän jostain jotain yllättäin, niin ainakin varmistan mahdollisuuden vaihtaa tuotteen jos se ei miellytä. Omille tyttärilleni (18 ja 22) lakkasin ostamasta vaatteita jo kauan sitten. Nuorempi pitkään halusi minut silti "makutuomariksi", mutta harvemmin enää nykyään. Joskus heitä miellyttää makuni - silloin itselleni ostamani vaate katoaa lainaan tyttärille eikä kenties koskaan palaa vaatekaappiini. Lopetin myös vanhemman tyttäreni asuntoon tavaroiden hankkimisen, kun ostamani taidelasi oli kirpparilla tyttären myyntipöydällä ja maksoi siellä 1/20 siitä mitä olin siitä maksanut. En suuttunut kuin korkeintaan itselleni: tyhmä mikä tyhmä. Onneksi tyttäreni eivät ole niin pönttöjä miellyttäjiä kuin minä olin heidän iässään.Samoin ei mulle tulisi mielen viereenkään ostella pojilleni kodin sisustustavaroita. Jotain olen kyllä ostellut, mutta saaja on ollut mukana valkkaamassa haluamansa.
Mites sulla, elääkö äitisi ja anoppisi vielä??
Surkuhupaisinta kohdallani on kun äitini kuoli, otin kaikki huonekalut kirjahyllyä myöten meille ja meillä ovat;)) Nostalgia tuli kuvioihin vahvana. Samoin meillä on anoppini peruja, kuten olkkarin ruokapöytä, hänen kanavatöitään jne.
Kodissani on nyt kuin aikoinaan lapsuudenkodissani, toki omiakin esineitä löytyy.
Nauroin juuri yksi päivä mieheni kanssa kun ympäri käydään niin....=))))
Ollaan sitä niin itsenäisiä että:-D- nainen 46v.
umalehtinen kirjoitti:
Samoin ei mulle tulisi mielen viereenkään ostella pojilleni kodin sisustustavaroita. Jotain olen kyllä ostellut, mutta saaja on ollut mukana valkkaamassa haluamansa.
Mites sulla, elääkö äitisi ja anoppisi vielä??
Surkuhupaisinta kohdallani on kun äitini kuoli, otin kaikki huonekalut kirjahyllyä myöten meille ja meillä ovat;)) Nostalgia tuli kuvioihin vahvana. Samoin meillä on anoppini peruja, kuten olkkarin ruokapöytä, hänen kanavatöitään jne.
Kodissani on nyt kuin aikoinaan lapsuudenkodissani, toki omiakin esineitä löytyy.
Nauroin juuri yksi päivä mieheni kanssa kun ympäri käydään niin....=))))
Ollaan sitä niin itsenäisiä että:-Dniin, kuten ylläolevasta näkyykin, anoppini (eli exäni äiti) kuoli 4 v. ennen kuin erosin hänen pojastaan, äitini elää edelleen, kun hänen kanssaan näitä kähinöitä käyn - ja toivottavasti elää pitkään.
Kai me höyläännytään edelleen keski-ikäisenä, lapset, vävyt ja miniät höyläävät. Ja ilmeisesti meidän tehtävä on edelleen höylätä omia iäkkäitä vanhempiamme. Eläköön kulmahiomarakkaat suhteet lähisuvun kesken!
- ongelma on niin tavallin
Elämä ei tuonut kiinnostavuutta ja omat ideat yltää arkipäivän ruotimiseen.
Arkipäivät ovat tylsiä ja pitkäveteisiä.
Suhde mieheen kuin piimälasi johan on lisätty puolet huonon makuista vettä.
Onneksi on yleinen ongelma Anoppi ja siitä saa hyvin "kiitollista" aihetta keskusteluun.
Totta kai Sinulle kuuluu puolet kaikesta ja ilman muuta kaikki itse ostamasi. - tavarat kirpparille
myytäväksi tai anna ystäville lahjaksi. Mekin saatiin nätit lakanat lahjaksi, mutta eivät sovi meidän sisustukseen. Annoin sitten kaverille tuparilahjaksi :)
- loppui....
Sanoin kiitos mutta pistin kaappiin jos en tykänyt, sitten vein kirpparille tai annaoin sisaruksille jos en sattunut tykkäämään....mutta ystävällisesti. Koko muukin sukuni tekee näin, tavara kiertää. Motto onkin: Annan tämän sinulle js et anna heti jollekin toiselle....jos ei tykkää voi sanoa..anna se sille suoraan ...en haluu.
Lopeta matsaaminen ja leikkiminen erolla, typerää!! - UFF:lle
loppui.... kirjoitti:
Sanoin kiitos mutta pistin kaappiin jos en tykänyt, sitten vein kirpparille tai annaoin sisaruksille jos en sattunut tykkäämään....mutta ystävällisesti. Koko muukin sukuni tekee näin, tavara kiertää. Motto onkin: Annan tämän sinulle js et anna heti jollekin toiselle....jos ei tykkää voi sanoa..anna se sille suoraan ...en haluu.
Lopeta matsaaminen ja leikkiminen erolla, typerää!!Mun anoppi kantaa minulle omia pieneksi jääneitä vaatteita ja höpisee, jotta ovat niin sinun näköisiäsi. Minä kiitän ja kiikutan UFF:n laatikkoon. Tämä anoppini ei siedä mitään poikkipuolisia mielipiteitä, joten on parempi vähän näytellä.
Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tänään pyörit ajatuksissa enemmän, kun erehdyin lukemaan palstaa
En saisi, silti toivon että sinä vielä palaat ja otetaan oikeasti selvää, hioituuko särmät ja sulaudummeko yhteen. Vuod202243Nainen, sellaista tässä ajattelin
Minulla on olo, että täällä on edelleen joku, jolla on jotain käsiteltävää. Hän ei ole päässyt lähtemään vielä vaan jost2281704Seiska: Anne Kukkohovi myy pikkuhousujaan ja antaa penisarvioita
Melko hupaisaa: https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/ex-huippumalli-anne-kukkohovin-amerikan-valloitus-vastatuulessa-myy3031216- 65949
Kulujen jako parisuhteessa
Hei, miten teillä jaetaan kulut parisuhteessa? Työttömyyttä ja opiskelua tulee omalla kohdalla jatkumaan vielä jonkin ai53905- 39834
Missä olit kun tajusit, että teistä tulee joskus pari?
Kuvaile sitä paikkaa, hetkeä ja tilannetta.53815J miehelle viesti menneisyydestä
On jo useampi vuosi, kun ollaan oltu näköyhteydessä. Jäi tyhjä olo, koska rakastin. En tietenkään sitä kertonut. Mutta e31716Valitse, kenen kanssa seurustelet
Seura turmelee, ja huono seura turmelee täysin. Vähän niin kuin valta turmelee, ja absoluuttinen valta turmelee kokonaan273673Paikat tapeltu
Ei mennyt ihan persujen toiveiden mukaan Ei kait nyt 20 ääntä ja arpajais voitolla voi olla Ähtärin kaupungin puheenjoh33642