Miksei Virossa ymmärretä

Suomea? Ei pysty muuta sanomaan kuin, että häpeällistä touhua kun ei veljeskansa ymmärrä meidän Suomalaisten puhetta. Tartossa kun menin kadulla ihmisiltä kysymään ihan puhtaalla ja selvällä Suomen Kielellä "Anteeksi, mutta tiedättekö missä täällä olisi toriaukio?", niin kukaan ei ymmärtänyt. Ei voi olla sen verran tyhmä kansa etteivät edes meidän kieltä ymmärrä! Häpeällistä touhua. Viroon en mene uudestaan ennen kuin ymmärtävät Suomea kunnolla. Hävettää noin tyhmien ihmisten puolesta.
15576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

muutaman huomion, ennen kaikkea kirjoitusvirheistäsi. Voisit opetella parempaa suomea, siis suomen kieltä. Hieno juttu, että et enää mene Viroon. Tuskin oppisit viroa, heidän kieltään, niinkään paljon kuin virolaiset osaavat suomea.

Äänestä

hyvä,ettet enää mene sinne naurattamaan ihmisiä.Mene vaan "Lontoon kirkolle" ja kysy siellä sama asia suomeksi!!!?

Äänestä

Itsekkään en ole käynyt kolmeen samaisen asian vuoksi, jos virolaiset todella ovat niin tyhmiä etteivät opi suomea vaikka sitä kreikkalaiset ja espanjalaisetkin oppivat saa olla käymättä. Luulisi ettei sukulaiskieli ole mahdoton, kun Virossa ei muita turisteja edes olekkaan.

Äänestä
  • Parempi että pysytte siellä kotikonnuillanne jos ei edes lontoon kieli väänny senvertaa sussa että pärjäis ulkomailla!!

    Äänestä

  • Jamppa. kirjoitti:

    Parempi että pysytte siellä kotikonnuillanne jos ei edes lontoon kieli väänny senvertaa sussa että pärjäis ulkomailla!!

    sinä neuvot?

    Äänestä

  • mikä hintti se kirjoitti:

    sinä neuvot?

    Sunlaisille varmaan löytyy joku gay- palsta jostain.

    Äänestä

  • Jamppa. kirjoitti:

    Parempi että pysytte siellä kotikonnuillanne jos ei edes lontoon kieli väänny senvertaa sussa että pärjäis ulkomailla!!

    väännetään ja revitään irti ja viskataan koirille!

    Äänestä

  • Olet varmaan tavannut jonkun suomea osaavan virolaisen? Aika harva suomalainen vain osaa viroa... Uskomatonta että menet toiseen maahan ja vaadit että heidän tulisi osata sinun kieltäsi. Suomen kieltä, joka on kuitenkin aika vähän puhuttu kieli. Ja niistä turisteista, jos kävisit joskus Tallinnan ulkopuolella, löytäisit niitä muitenkin turisteja kuin suomalaisia. Itse tavannut Virossa saksalaisia, englantilaisia ja belgialaisia. Kielitaitokin riittää niin pitkälle että osaan englantia puhua, mutta paikallisten kanssa menee viron kieli mielummin. Kattos, mä en oo niin tyhmä kuin sä, etten yhtä helppoa kieltä oppisi.

    Äänestä

tässä sun tekstissäsi oli jo sen verran typeryyttä, että suosittelin ensin mennä lääkäriin (neuvosto suomessa jonot ovat pitkät ja lopuksi vastaanottaa sinut joku epäpätevä venäläinen lutka tai somalialainen huora terveyskeskuksessa)... etkä mitään apua saa. Olen sen vittumaisen suomalaisen "terveysjärjestelmän" kanssa tapellut jo vuosia. Se on olematon ja paskanlaatuinen se suomalainen terveyskeskusjärjestelmä! Suomalainen valtiollinen terveydenhuolto on aivan perseestä. Se ei ole mikään ihmisten välittämistä.

Äänestä

En tiedä mistä johtuu, mutta olen ihmetellyt samaa asiaa täällä Suomessa. Muut eurooppalaiset oppivat suomea paljon paremmin kuin virolaiset. Naapurinani on englantilainen mies joka ollut Suomessa parisen vuotta ja puhuu/ymmärtää suomea todella hyvin. Virolaiset sanoo aina vaan "jaa,jaa" mutteivat kuitenkaan ymmärrä. Missä vika??

Äänestä
  • virolaiset sanovat "jaa,jaa" suomalaiset sanovat "joo,joo",sukulaiskansa, kielikin sama.

    Äänestä

et voi olla tosissasi kielivaatimuksissasi :D

Äänestä
  • Osaatko itse puhua viron kieltä? Voisit opetella Viron kieltä seuraavaa Viron matkaasi varten kerran veljeskansoja ollaan ja kielet oppii niin helposti.

    Äänestä

kun virolainen tule suomessa sun luokse ja kysy, vabandust, kas teate, kus lähim turg on, osaatko sä sitten antaa hänelle viroksi vastauksen?

Äänestä

Et sitten ole oppinut viron kieltä ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toivola6 kirjoitti:

Suomea? Ei pysty muuta sanomaan kuin, että häpeällistä touhua kun ei veljeskansa ymmärrä meidän Suomalaisten puhetta. Tartossa kun menin kadulla ihmisiltä kysymään ihan puhtaalla ja selvällä Suomen Kielellä "Anteeksi, mutta tiedättekö missä täällä olisi toriaukio?", niin kukaan ei ymmärtänyt. Ei voi olla sen verran tyhmä kansa etteivät edes meidän kieltä ymmärrä! Häpeällistä touhua. Viroon en mene uudestaan ennen kuin ymmärtävät Suomea kunnolla. Hävettää noin tyhmien ihmisten puolesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu