Miksi ruokala Buffa on muuttunut sikolätiksi? Ihmisillä ei mitään ruokailutapoja- eikä kukaan ehdi siivota. Kuka korvaa, kun istuin vaaleat pikkuisen tyyriitkin housuni ruokamössöön, kun tuoleja ei oltu puhdistettu? Koko Buffan gourmetkin on muuttunut selvästi huonompaan suuntaan kuin kaupungilla vielä ollessaan. Salaatti on vaihtunut kaaliksi ja porkkanaraasteeksi. Ei näkynyt tomaattia eikä tuorekurkkua. Lisukkeiski tarjolla raejuustoa, ananaspaloja ja tummia oliiveita ja sipulirenkaita. Luulisi asikaskunnan laajentumisen myötä tarjoilujen paranevan-vaan toisin on käynyt. Kieltämättä haiskahtaa nyt rahastukselta.
Buff-buff
Flattarella
8597
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mutta eikös juuri nyt pitäisi kilpailla asiakkaista laadulla ja tarjonnan monipuolisuudella, menee tuo ajatuspuoli yrittäjällä nyt vähän pyllylleen.
kun kävin viime viikon alkupuolella. Salaattivaihtoehtoja oli ainakin silloin runsaasti. Pitsoja riittävästä vaikka väkeä oli aika lailla. Onhan se varmaan ihan mahdotonta pystyä joka kävijän perässä kulkemaan ja heidän jälkiään siivoamaan joten kannattaa tosiaan katsoa ennen kuin istuu. Ihmiset on nykyään aika sottaista väkeä, minkähän laiset heidän kotinsa ovat kun ei mitään pöytätapoja. Jos samalla lailla syövät kodeissaan, niin huh, huh. Keskustassa olleeseen buffaan verrattuna nykyisessä on vielä useampi kotiruokavaihtoehtokin ja ne kuuluvat hintaan. Paikka on todella suosittu ja siellä on väkeä välillä ihan jonoksi asti. Kkun edellinen pöydästä nousee on seuraava jo jonossa, joten siivousaikaa ei ole. Harvinaisen siistiä siellä mielestäni on siihen väkimäärään nähden mitä siellä käy syömässä. Ainahan on jotain parannettavaa, missä nyt ei olisi. Ihan mukava vaihtoehto ulkona syömiseen. Ei aina tarvitse käydä kalliimmissa ravintoloissa ja varmasti saa vatsansa täyteen.
Kyllä Buffan taso on laskenut roimasti siitä mitä oli kaupungissa. Onko olemassa enää mitään terveystarkistuksia tms? Luulisi jotakin laatuvaatimuksia olevan. Olen käynyt kaupungin Buffassa useasti syömässä, mutta valitettavasti Mikkolassa sijaitsevan Buffa ruokalan epäsiisteyden ja valikoiman vähyyden vuoksi, olen valinnut nykyään jokin toisen ruokapaikan. Voi kai sanoa, että olen entinen pitkänlinjan "buffalainen". Haluaisin keskittää S-kortin edut myös ruokapalveluihin, jota en nyt voi em. vuoksi tehdä.
perheeni kanssa enää koskaan buffaan..
Kyllä Buffa on ihan kiva ja hyvä ruokapaikka. Nyt sinne on vielä helpompi mennä kun on Prisman yhteydessä. Käuppaostoksien yhteydessä tulee viikonloppuna käytyö ja joskus viikollakin.
Ihmiset ei vahdi kersojaan, ruokaa heitetään mihin sattuu ja pöytäliinat sotketaan. Jotain tapoja saisi olla.
Hesessä ole nähnyt ja eihän lasten valvonta ja ruokailutapojen opetus ole ravintolan tehtävä. Kyllä vanhempien pitäisi opettaa lapsilleen miten ravintolassa käkyttäydytään.
pannaan muutenkin!