Mulla pitäis olla rv 10, mutta mitään raskausoireita ei juurikaan ole. Ainoastaan rinnat on kipeet mutta pahoinvointi loppui jo rv 7. Silloin olin myös ultrassa jolloin näkyi syke. Viikko siitä tuli yhdellä pyyhinnällä hiemän ruskeaa vuotoa. Ja siitä kahdenviikon kuluttua veristä vuotoa hieman mutta ei mitään kipuja. Verta tuli n. puoli teelusikallista. Olo on niin outo. Pitäiskö vatsassa olla jotain tuntemuksia että olisi normaalia???
Mitähän ihmettä
tämä on
3371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
loppu oireet joskus noilla viikoilla ja nyt menossa rv. 26 4. Kaikilla ei edes ole oireita. Jos mieltä vaivaa tuo oireettomuus niin käy päivystyksessä.
Ihan samoihin aikoihin mulla loppui myös raskausoireet. Vuotoa mulla puolestaan esiintyi viikoilla 5-7. Ihan vähän ja ruskehtavaa. Oli ihan normaalia. Tuntui todella utopistiselta, kun mitään ei tuntunut ja pahoinvointikin loppui. Ihan, kun ei raskaana olisi ollut ollenkaan. Sitten viikolla 13 alkoi yhtäkkiä mahakumpu jo näkymään niin, että lähipiirikin siitä jo mainitsi ja ne, jotka ei asiaa vielä tiennyt, niin olivat kuulemma katselleet, mutta ei vaan kehdanneet kysyä asiasta. Housut ei mahtuneet myöskään enää kiinni. Nännit alkoi olemaan vähän arat ja välillä kutisi. Nyt huomaan siis todellakin olevani raskaana taas. : ) Kaikilla ei vielä tässä vaiheessa vatsaa ole edes tullut, mutta mulla on jo ihan selvä pikku kumpu. Olen nyt rv 15. Nyt olen myös tuntenut pikkuisen touhut aina välillä mahassa. Ihana heiveröinen tunne. Voithan sä tietenkin käydä varmistamassa sun hcg-arvot, että varmasti vastaa sun viikkoja. Toinen tietenkin, että odottelet siihet np-ultraan. Onko sulla jo se aika varattu? Tiedän, että nuo ovat pelottavia juttuja. Toivotaan, että kaikki on hyvin ja pian alkaa taas seuraavat "oireet".
on ihana kuulla että jollain toisellakin on ollut samat jutut ja silti kaikki on jatkunut hyvin. Hullua on se että aina kun jotain tulee, niin vastausta etsitään netistä ja siellä onkin mitä hirveimpiä juttuja sattunut. Mutta mitäs sitä itselleen voi. Ultraan olen menossa kolmen viikon kuluttua. Toivottavasti kaikki silloin ok.