En juurikaan käytä alkoholia. En ole ikinä käynyt baarissa. Minulla ei ole ainuttakaan hengenheimolaista, ei ikinä ole ollut ketään todella läheistä ihmistä. En käytä minkäänlaisia sivuja, kuten IRC-galleria ja Facebook. Pystyn kuitenkin luomaan uusia kaverisuhteita esim. opiskelutovereihini, mutta lähes poikkeuksetta ne myös jäävät "hengataan jos törmätään käytävällä" -tasolle, koska en käy bileissä enkä baareissa enkä festareilla. Jotkut sanovat, että soitellaan. En ole soittanut, enkä kyllä myöskään kaivannut heidän soittoaan jota ei tule.
Tunnen itseni aivan törkeän oudoksi. Ala-asteella olin kai suosittukin, olin hyvä urheilussa. Monet tytöt halusivat "alkaa oleen", mutta en ikinä suostunut. Pelkäsin. Kavereiden kanssa olo sujui kun homma oli sitä kukkulankuningasta ja jalkapalloa.
Yläasteellakaan en ollut mikään hylkiö ja sain joku vuosi jonkinmoisen hymypojan palkinnonkin. Kavereidenkin kanssa oleilin paljon. Olin kaiketi ihan mukiinmenevä sälli. Olin tyytyväinen etten alussa omistanut kännykkää, kun joku tyttö tavoitteli puhelinnumeroani. Pelkäsin tuollaisia päällekäyviä tyttöjä, olin arka enkä tiennyt mitä ne oikein minusta halusivat. En tiedä vieläkään. Kun itse ihastuin, pidin sen visusti omana tietonani enkä edes harkinnut mitään lähestymistä.
Nyt lukion suorittaneena mietiskelen, voiko tästä elämästä enää tulla mitään kunnollista. Vanhojen kavereiden tapaaminen saa lähinnä sappeni kiehumaan heidän pröystäillessään alkoholisekoiluistaan enkä ymmärrä miten he vieläkin jaksavat jauhaa abiristeilyn sammumisistaan. Tosiaan, sielläkään en ollut.
No, kai tämä elämä jatkaa raiteillaan niin kuin on tähänkin asti mennyt kunnes rata loppuu ja juna vaunuineen syöksyy rotkoon. Yksin, vieden ajatukseni ja tunteeni mukanani. Olen kai vain loppujenlopuksi todella sulkeutunut persoona. Toisaalta ajatus läheisestä ihmissuhteesta houkuttelee erittäin paljon, mutta enpä taida olla kykenevä sellaisen saavuttamiseen tai ylläpitoon.
Pakko taas purkaa tarinaa jonnekkin. Nyt nauttimaan auringosta kun se vielä paistaa. Aivan kuin auringossa kaikki huolet ja murheet sulaisivat.
Aurinkoista mielentilaa kaikille! Ja miksei myös säätäkin. :)
Erikoinen yksinäisyys.
Neanderthal
131578
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
En käy oiekin missään, mutta se ei johdu siitä etteikö minua kiinnostaisi. En vain uskalla tai halua mennä yksin, niitä harvoja kavereita joita minulla on, ei kiinnosta mennä kanssani minnekään. Ollaan me kyllä aika erilaisia.. mutta vois sitä nyt tehdä yhdessä jotain jo sen takia että pitää toisesta. On mua joskus pyydetty mukaan jonnekin, kun muita ei ole ollut, mutta neki jutut on sitte peruttu ku on tullu parempia tyyppejä kuvioon. Vittu et vituttaa. Ei muakaan jaska oikeen baarit ja alkoholi kiinnostaa. Vaihtoehtopäihteet kyllä kiinnostaa, mutta niitäki on niin hankala hankkia ilman kunnon suhteita. Kaikenlaista kusipäätä on kyllä tullut vastaan. HUoh.. tuntuu et elämä vaan pysyy samanlaisena turhuutena päivästä toiseen. Nyt auringon paistaessa ahdistus tuntuu kahta kauheammalta.
En minäkään ollut abiristeilyllä silloin toistakymmentä vuotta sitten. Olin silloin kovin arka. Ajattelin, että abiristeily ei kiinnosta minua koska siellä voi olla humalaisia. Suhteeni alkoholiin oli tuolloin pelokas ja tuntematon. Ei mielestäni baarit ole niin tärkeitä tutustumiskohteita. Esim. ulkona on paljon viihtyisämpää ja kauniimpaa, myös rauhallisempaa. Facebook? Onko se joku tanssiorkesteri? Ei sius ole mitään vikaa, sen kun alat sosiaalisemmaksi. Olithan nuorempanakin suosittu.
Ajatteletko nyt jälkeenpäin, että sinun olisi kuitenkin kannattanut mennä sinne iristeilylle ja kännätä siellä osana porukkaa?
Tiedän lähipiiristäni, että alkoholi on tuhoisaa. Mutta mille riskille ei ihminen olisi valmis altistumaan, kun kyseessä on näinkin tärkeä ihmisiä yhdistävä tekijä?
Sosiaalisemmaksi muuttuminen on vaikeaa. Usein sosiaalisten tapahtumien jälkeen olen väsynyt ja ärtynyt. Se pistää miettimään, onko tässä nyt mitään järkeä. Eikös kanssakäymisestä olisi tarkoitus saada mukavaakin oloa? Onneksi sentään joskus saan myös "positiivista energiaa". Ehkä tuo ärtyneisyys johtaa juurensa ruostuneista vuorovaikutustaidoistani ja ajoittaisesta estyneisyydestäni.
Heh, tässä vaiheessa suosittuna olemiseen tarvitaan jotain muutakin kuin urheilullisuutta ja ruumiin kokoa. Enää ei tehdä vaikutusta voittamalla kukkulan kuninkaassa, nythän moisesta nujakoinnista saa suorastaan halveksuntaa osakseen. Miksi ei enää vanhemmalla iällä olla kukkulan kuningasta sanan alkuperäisessä merkityksessä, vaan taistelut käydään aivan muilla areenoilla? Taidanpa olla vähän jälkeenjäänyt.
Facebook on uusi italialainen itsepuolustulaji. Tekniikat keskittyvät kirjalla suoritettaviin tainnuttaviin iskuihin, jotka kohdistetaan vastustajan naamaan.
On minullakin lähipiirissä (isäni) ongelmallinen alkoholinkäyttäjä, tai siis oli sellainen kunnes kävi sellaisen ohjelman läpi, jonka seurauksena lopetti juomisen.
Kaikille se tavara ei vain sovi.
En kuitenkaan kasvanut ajattelemaan mustavalkoisesti, vaikka on moiset kokemukset. Muistutan, että valtaosalle ihmisistä alkoholi ei muodosta tai tule koskaan muodostamaan ongelmaa, vaikka he käyttäisivätkin sitä säännöllisesti.
Olen tavannut monia absolutisteja, joilla on ihmeellinen käsitys. Aivan kuin yhden oluen ottaminen muuttaa ihmisen hulluksi ja vie rappiolle lopullisesti.
Saatat ottaa normaaleina sinulle määrättyinä lääkkeinä paljon tujumpaa tavaraa kuin mitä alkoholi on, eivätkä nekään sinua tuhoon aja.
Itselläni ei ole kuitenkaan ongelmaa ollut absolutistien suhteen. Mutta älä tee sitä virhettä, että rupeat nipottamaan muille sen käytöstä, vaikka se ei itse sinua kiinnosta. Et voi vaatia muita taipumaan omaan ajatusmalliisi vaan sinun täytyy,
jos se kerta niin kovaa ärsyttää, etsiä kaltaisiasi. On hyvin itsekästä ajatella, että toiset eivät saisi jutella niistä ryyppyreissuistansa vain siksi, että joukossa on yksi, joka ei nauti.
Juomattomuus, yhteisöpalveluiden käyttämättömyys yms. eivät tee minun mielestä ihmisestä yhtään mitään hienompaa tai herkempää tunteiden tulkkia. Jos vielä lähtee muita moisesta arvostelemaan, niin se vain kuvaa luonnetta, joka todellisuudessa ei ymmärrä kuin omia ihanteitaan ja haluaisi myös muiden toimivan näiden mukaan.
T. mies 23v
Ehkäpä koko maailmankuvani tosiaan on liian mustavalkoinen. Täytyypä yrittää saada siihen vähän väriä.
Nipottanut en ole, itsekseni vain miettinyt, että eikö tosiaan enää mitään muuta keskusteltavaa ole. Mutta enpä ole häävi keskustelija mistään aiheesta, omaan piikkin kyllä menee tämä asia. Oikeassa olet siinäkin, että itsepähän seurani valitsen. Vanhat kaverit vain tuntuvat yhä tutuilta ja turvallisilta, vaikka elämät menneet aivan eri suuntiin. En muuten ole absolutisti jos se kuva välittyi.
"Juomattomuus, yhteisöpalveluiden käyttämättömyys yms. eivät tee minun mielestä ihmisestä yhtään mitään hienompaa tai herkempää tunteiden tulkkia."
En todellakaan luule olevani muita yläpuolella noiden kertomieni asioiden takia, päinvastoin. Tunteiden tulkkia minusta ei saa kirveelläkään.
Vedän pois kaikki valitukseni, jotka jollain tapaa syyllistävät muita ihmisiä omasta kurjasta tilastani. Itse olen tämän kuopan kaivanut, itse täältä on kiivettävä ylös tai sitten jäätävä tänne lojumaan. Todellakin MINÄ ITSE olen syyllinen, eivät ne jotka eivät tee kuten tahdon.
Kiitos jooseppi herättävästä vastauksesta.
Ps. Onko suomessa vielä nuoria, jotka tykkäävät vaikkapa eräretkeilystä? ;)
Älkää pitäkö tätä yleistyksenä. Mutta näin voi asia olla joidenkin kohdalla. Ne ryyppäämisistään kertovat saattavat olla itse hyvinkin yksinäisiä, ehkä heillä ei ole muuta seuraa kuin baarikaverit. Kysymys voi olla myöskin yrityksestä aloittaa keskustelu, mutta muita aloitus aiheita ei ole tai keksitä, ja juomisesta puhuminen käy varsin monelle aiheeksi. Juomaseuraa saa helposti, erityisesti jos ei vaadi puistonpenkkiä korkeampaa tasoa. Tässä yksi kavereiden etsimisen vaara, siis päätyminen juoppoporukoihin. Niissä ei ole oikeita ystäviä, vaan paras "ystävä" on se, ken juomaa tarjoaa.
Sulla on vielä kaikki keinot käytössä muuttaa asioita. Pääasia, että pidät mielesi avoinna myös muiden näkemyksille, kuten olet nyt tehnytkin. Eikä saa turhautua, vaikka paljon sellaista kieltämättä tulee eteen. Olen itse elänyt lukion ja armeijan jälkeen aikamoisia kriisikausia. Aikuistuminen, jos tätä nyt siksi voi kutsua, ei tule yksin. Mutta aina oppii ja kitkeräksi nipottajaksi tosiaan ei kannata antaa itsensä ajautua ;) Positiivinen, oma itsensä ja ennen kaikkea kunnioittaa muita, niin tutustuu uusiin hyviin ihmisiin varmasti. Itsellä auttoi opiskelun tuoma paikkakunnan vaihto löytämään uusia kavereita ja joukossa muutaman tosi läheisenkin uuden ystävän.
Ja kyllä esimerkiksi itsekin pidän luonnossa liikuskelusta. Armeijan jälkeen kaikki normaali, kiireetön(!) luonnossa liikkuminen on tuntunut kumman hauskalta!
Tosiaan tuo positiivisuus... Tunnistan itsessäni ajoittain erittäin paljon negatiivista ajattelua ja synkeää pessimismiä. Ja tulevat täysin tahtomatta ja haittaavat elämääni. Kun oppisi niistä pois, voisi helpottaa aika lailla. Jos vaikka aluksi omaksuisi neutraalin ajatusmaailman ja siirtyisi siitä sitten asteittain positiiviseen.
Kiitänpä vielä rakentavista kommenteista.
"Facebook on uusi italialainen itsepuolustulaji. Tekniikat keskittyvät kirjalla suoritettaviin tainnuttaviin iskuihin, jotka kohdistetaan vastustajan naamaan."
Keksitkö tämän itse?
Ihan itse sen väsäsin tuohon loppukevennykseksi. :)
Eksyin tänne käydessäni läpi palstoja uudistuneessa suomi24:ssä.
Tunsin kaverin, joka heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen ilmoitti mustavalkoisesti, että haluaa hyvän elämän eikä anna minkään perinteisen (kuten esim. tyttöjen, alkoholin jne.) sotkea suunnitelmiaan. Varmasti oli joidenkin mielestä outo.
Mutta hän piti päänsä ja alle kolmekymppisenä hänellä oli todella mielenkiintoinen työ lakimiehenä kansainvälisessä yrityksessä, meni naimisiin kauniin ja fiksun naisen kanssa (ei ollut koskaan seurustellut kenenkään kanssa), osti upean asunnon ja on nyt tosi kivan pikkupojan isä. Vaikuttaa onnelliseltä tai ainakin tyytyväiseltä.
Yritä etsiä ala, joka sinua todella kiinnostaa, kyllä kaikki sitten järjestyy.
Oletko muuten nähnyt elokuvan Erämaan armoilla (Into the Wild) vuodelta 2007, ohjaus Sean Penn? Jos et, niin katso. Mahtava leffa.
Olen nähnyt kyseisen elokuvan ja täytyypä sanoa, että on yksi parhaista näkemistäni elokuvista. Inspiroiduin leffasta niin, että lukaisin jopa saman nimisen kirjan johon elokuvakin pohjautui. Suosittelen itsekin tuota katsottavaksi.
Hyvä kuulla, että joku on onnistunut elämässään tuollaistakin tietä, mutta siihen tarvitaan juurikin tuo suunnitelma. Pitääpä itsekin tehdä jonkinnäköisiä suunnitelmia.
Eihän se helppoa ole. Nimittäin, esimerkissäni kaveri halusi hyvää elämää, joka ehkä oli juuri sitä menestystä uralla, omakotitaloa jne. Leffan Christopherilla oli kaikki materiaaliset ja älylliset mahdollisuudet menestykseen, mutta hän ei halunnut SITÄ. "I dont't want things".
Se on se motivaatio. Yritä kumminkin löytää se. Good luck!:)
Ps. Täällähän kirjoittelee täyspäisiä ihmisiä! Kaikkea hyvää palstalaisille!