Sekarotuinen karjalan karhukoiran ja labradorin noutajan risteytykseni ei pysy hallinnassani irti ollessaan. Koira on 4 vuotias, ja karkaa heti kun sattuu huvittamaan, myös vieraassa paikassa olessamme, ei paljoa jää omistajaa kaipailemaan kun retkilleen lähtee. Minua harmittaa suunnattomasti että joudun sitten koiran kiinni pitämään uimarannallakin ja joka paikassa omaa aidattua pihaamme lukuunottamatta. Toimisiko kauho-ohjattava sitruunapanta?? Käyttökokemuksia muilta kaipaisin ennen kalliin pannan hankintaa. Luoksetulon vahvistamista siis lähinnä ajattelin että jos koira ei tule luokse pyynnöstä, vaan uhmakkaasti mulkaisee silmiin ja lähtee juoksemaan toiseen suuntaan, voisi antaa happaman sitruunasuihkeen. Tietysti palkkaus kun tulee luokse. Kokisiko koira tämän sitruunasuihkeen niin epämiellyttävänä että tottelisi luoksetuloa, vai onko suihke pienempi paha koiran mielestä kuin menettää 8 tunnin omaehtoinen juoksulenkki missä huvittaa..
Kokemuksia kauko-ohjattavasta sitruunapannasta
Luoksetulo ei ole hallinnassa
3308
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
pitkälle kun ehtii minne radio-ohjaus ei kanna, niin mahtaakohan käydä niin että ei halua tulla takaisin sitäkään vähää? Itte kyllä kallistuisin vain ihan normaaleihin koulutusmenetelmiin, tai jos tuo karjalaisveri koiran luonteessa hyvin ilmeinen niin pitäisin suosista kiinni muualla kuin pihassa. Reviiri niillä on hiukan laajempi käsite kuin oma piha. Toisaalta luulisi että labbiksen osuus luonteessa tekisi kuitenkin suhteellisen helpon koulutettavan... Kunhan kouluttaja tietää mitä haluaa. Jos kiinnipito kuitenkin osoittautuu välttämättömäksi, niin suosittelen pitkää fleksiä. Se antaa kuitenkin koiralle illuusion vapaudesta. Tosin sekin vaatii kyllä että koira tottelee luotettavasti, ainakin p******illä säestettyä käskytystä. Ettei rynni autojen ja pyörien alle eikä hööki skeittareiden, hölkkäreiden ja toisten koirien niskaan.
Koira on todella fiksu, ei ole höynäytettävissä helposti. Turhaan olen vuosia kokeillut jos jonkin laisia koulutusmetodeja, ei vain toimi jutut samalla tavalla kuin perheen paimenkoiralla. Kun paimenkoiran päästää irti vieraassa paikassa ei varmasti lähe kauas omistajasta, ja tosiaan jos lähtee juoksemaan koiraa karkuu niin ei mene monta sekunttia kun se on juossut omistajan kiinni tai etsinyt minne olit mennyt piiloon eikä enää päästä omistajaa silmistään. Mutta päästäpä karhukoira irti ja lähe juoksemaan karkuun ja kato sitten taakse että seurasko se, taivaanrantaan on jo kadonnut.Pitkässä liinassa kouluttaminen.. ei ole koira niin tyhmä ettei näe eroa sillä milloin on ihan sama tulla luokse että voi saada palkkion, kun kuitenkin on hihnassa kiinni eikä pääse karkuun niin paras palkkio mitä voi saada on se nakki. Iloisesti tulee luokse koira kun hihnassa opettaa. Mutta päästäpä irti se ja kokeile samaa, mikään grillimakkara tai maailman parhain syötävä ei ole niin iso palkkio kuin koko päivä juosta villinä ja vapaana kuin susi missä huvittaa... Labbiksesta periytynyt ainakin se, että koira on ihmisiä kohtaan paljon sosiaalisempi kuin karhukoirat ovat, tykkää semmoisista tempuista missä pitää tehdä joku työ, nostaa joku lattialle tippunut tavara tai kantaa polttopuu. Mutta karhukoira voimakkaasti luonteessa muuten on, miellyttämisen halu tahtoo kadota tykkänään kun sielussa herää kaipuu olla villi ja vapaa omien teiden kulkija. Ei sillä ole tarvetta roikkua omistajan lähellä tai pelkoa eksyä. Löytää kotia sitten kun huvittaa ja maha kurisee, vaikka seuraavana päivänä. Puusta pitkälle en ole päässyt koulutuksessa tuon vapaana pitämisen suhteen, nyt en ole yrittänytkään pitää koiraa irti kohta puoleen vuoteen pihan ulkopuolella. Koiralla kuitenkin todettiin viime talvena toisessa lonkassa nivelrikko, ja eläinlääkärin mukaan hyvää liikuntaa olisi uiminen ja omaan tahtiin lenkkeily pehmeällä alustalla kuten metsässä. Mukava olisi sille itselleenkin, että irti voisi pitää uimarannalla esimerkiksi. Sillä nyt sitä kauko-ohjattavaa pantaa olen miettinyt, että saisko siitä apua tuon luoksetulon ja irtipitämisen suhteen.
Esitit todella kauniisti kuvauksen näiden pohjoisten pystykorvarotujen luonteesta. Villi ja vapaa omien polkujen kulkija. Mitenköhän sitä saisi hillittyä, mietein ja muistelin yhtä pystykorvaa joka perheelläni oli kun olin nuori, juuri ajokortin saanut kloppi.
Sen sain oppimaan auton äänitorvella kutsuttua luokse kun oli poislähdön aika. Ensin kotipihassa soittelin torvea ja kutsuin koiran autoon ja käytiin tekees pieniä ajeluita. Sitten lähdettiin vähän pidemmälle, meren rannalle ja ennen vapaaksi laskemista vannotin koiraa että takaisin tullaan kun torvi soi. Ja todellakin tuli. En vain muista että silloin ensimmäisen kerran kun tämän teimme, että lähdimmekö samantien mutta luultavasti. Taisimme jatkaa matkaa johonkin toiseen paikkaan jossa päästin vielä uudelleen. Kunnes palasimme retkeltä kotio.
Myöhemmin sitten teimme näitä retkiä usein ja aina koira tuli satavarmasti kun torvi soi. Tiesi että muuten lähden yksin. Taisin kyllä joskus joutua lähtemäänkin ja ajoin muutaman sata metriä ja palasin takaisin hakemaan huolestuneen haukun.
Voisiko tästä kokemuksesta olla jotain apua että koiran saisi palaamaan takaisin? Jokin kuuluva torvi tai pilli joka kertoo että nyt lähdetään ja että on tosi kysymyksessä. Antaisit koiran vaan muutoin olla ihan rauhassa koko päivän mutta lähtiessä vasta ilmoitat että nyt on poismenon aika. Ja todella myös "lähdet". Jos oppiminen on sitten tosi sitkeessä niin mietein että ehkä jättäisin paikalle jonkin vaatteen ja ruokaa ja palaisin muutaman tunnin kuluttua kattomaan josko suvaitsisi saapua. Koiraa ei luonnollisesti näy ehkä missään, mutta torvi ilmoittaa että olet paikalla ja lähtemässä jotta jos kiinnostaa paluu kodin lämpöön niin wellcome vain. Tätä nyt ei tietysti missää kaupunkialueilla eikä taajamissa kannata tehdä vaan ihan syvällä perinteisessä suomalaisessa korvessa maaseudulla tai merenrannalla.