Eka kerta skutsissa

Sotilaspoika

Olin justiinsa päässyt lomille intistä kovien taisteluharjoitusten jälkeen. Olin niissä joutunut pelastamaan monia varusmieskavereita palavista taloista harjoituksissa ja muutaman olin opastanut pois sellaisesta kaasuvaara-alueesta. Komppaniamme päällikkö siis antoikin minulle koko viikonlopun vapaaksi kiitoksena niistä hommistani. Olipa puhetta arvonnostostakin joten olin hyvällä tuulella lähtiessäni ansaitulle lomalle.

Yhtä vain uupui - pillua miehelle Suomen raskaassa.

Kävin pikapikaa himassa moikkaamassa mutsia ja faijaa. Mutsi teki tapansa mukaan hernerokkaa ja pannukakkua, faija taas puhdisteli Sig Sauer automaattikivääreitään olkkarissa. En kuitenkaan jäänyt vanhusten kanssa turisemaan sen kummemmin, vaan painuin tuttujen sällien luokse kerhohuoneelle. Hiukan nostalgiselta tuntui nähdä kaverit ja vanhat kunnon Suomen liput ja iskulauseet vielä seinillä entisillä paikoillaan. Kamut tervehtivät minua sotilaallisesti oikean käden nostolla. Huomautin muutamille siitä että ne olivat antaneet tukkansa kasvaa eikä aikaakaan kun pojat alkoivat parturihommiin tarjottuaan minulle kaljat ensin.

Kerroin kundeille intistä dokailun ohessa ja pojat päättivät hakea kukin vapaaehtoisena Suomen kunnian palvelukseen. Se lämmitti sydäntä. Mutta edelleen oli pillusta puute, joten läksin siitä sitten kaupungille parin heebon kanssa. Otettiin kaljaa kunnolla mukaan. Tosin olin jo juonut muutaman kehäketterän ja olin aika jurrissa.

Nakkarin ja kipsan kulmilla hengailtiin aikamme ja koska oli kuuma kesäilta päädyin lähiskutsiin yhden sopivan Anun kanssa. Juotin sille kaljaa aika monta huikkaa ja se alkoikin olla melko juubassa. Istuttiin kaltsilla ja päätin sitten suudella sitä. Eikä muutakuin tuumasta toimeen. Painoin huulet sen huulille ja se olikin aikamoinen suudelma. Molemmat hierottiin huulia toisen huulia vasten aika pitkään. Nostin käden sen sopivan kokoisille tisseille. Ne olivat ainakin D3-kuppiset. Hieroin sen rintoja samalla kun suutelin sitä niin, että huuliin alkoi sattua. Se alkoi sitten hieroa minun kulliani joka oli jo ihan juhlakunnossa.

Kohta oltiinkin ilman vaatteita ja sen käsi oli kullin ympärillä ja se runkkasi sitä. Samalla minä imin sen tissejä ja ajattelin, että nyt lähtee poikuus. Suutelin sen vatsaa ja siirryin alemmas. Sillä oli tuuhea karvoitus ja sen alla häpykielet, häppärihuulet ja klitoris. Nuolin niitä. Anu vinkaisi huohotuksensa keskeltä olevansa neitsyt. Minä sanoin, ettei se haittaa. Levitin sen jalkoja entisestään ja työnsin kielen syvälle sen sisään. Se huudahti kivusta kun kieli puhkaisi sen immenkalvon helposti. Asetin sitten kovan kalun sen pillunreiälle ja aloin panemaan sitä kovaa. Nautinto oli valtava. Se huusi, että raiskaa mua, raiskaa mua. Vahingossa työnsin kerran sen pissaputkeen, mutta se sanoi, ettei haittaa. Jatkoin panemista ja se vaati kohta että panisin sitä kanssa perseeseen. Tein työtä käskettyä. Sen rinnat heiluivat naamani edessä kun panin sitä pakoputkeen todellisella sotilaan riemulla. Se alkoi yhtäkkiä väristä ja huusi, että nyt tulee. Annoin sen tulla ja siirryin panemaan sitä suuhun. Panin sitä niin kauan että se tuli uudestaan ja ajattelin, että nyt minäkin tulen. Siirryin kuusysiin ja panin sitä pilluun syvälle ja hartaasti. Tuntui että olin tulossa ja kohta satsi lensikin sen sen vitun uumeniin.

Seksin jälkeen se makasi raukeana sammaleisella kalliolla ja kiitti hyvästä nussimisesta ja sanoi, että jos haluan uudestaan joskus niin se olisi valmis. Lupasin miettiä asiaa, mutta olin varma, että moni muu nainen haluaisi kovaa kyrpääni sisäänsä myös. Pillusta ei tulisi tämän ekan kerran jälkeen olemaan puutetta.

12

9620

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lady~

      En tahtoisi olla pilkun viilaaja, mutta miten tyttö voi saada orgasmin jos ottaa suihin?
      Ja jos olette 69 asennossa niin miten voit nussia häntä??

      • mie

        mä mietin justa samaa ku luin tota et en sit tiiä et oisko ollu viel armeija iässä kirjottaja....


      • Mii
        mie kirjoitti:

        mä mietin justa samaa ku luin tota et en sit tiiä et oisko ollu viel armeija iässä kirjottaja....

        Mietein ihan samaa ittekki.. xP
        tais olla kirjottaja joku 10v ei millää pahalla.


      • böö
        Mii kirjoitti:

        Mietein ihan samaa ittekki.. xP
        tais olla kirjottaja joku 10v ei millää pahalla.

        nii kerroit et menitte kuusysiin ja sit sanoit et lasti lensi syvälle sen vittuun... miten ne spermat voi mennä sen vittuun jos ootte kuusysissä? täytyy olla kyl aika ihmemies jos sen pystyy tekee...


    • Jussi_03

      "Sillä oli tuuhea karvoitus ja sen alla häpykielet, häppärihuulet ja klitoris. Nuolin niitä. Anu vinkaisi huohotuksensa keskeltä olevansa neitsyt. Minä sanoin, ettei se haittaa. Levitin sen jalkoja entisestään ja työnsin kielen syvälle sen sisään. Se huudahti kivusta kun kieli puhkaisi sen immenkalvon helposti. "

      Kielelläsi et puhkase mitään, edes immenkalvoa!

      Ihan bullshittiä tässä tarinassa... :(

    • Doris

      Eiks häpykieli ja klitoris ole sama asia...

    • jamppa

      kuppikoko D3?

      ja..
      "Vahingossa työnsin kerran sen pissaputkeen, mutta se sanoi, ettei haittaa."

      ns. virtsarakkoon mahtuu ehkä juuri ja juuri hammastikku. mutta tämähän kertoo vain sinun koostasi.

      • Nainen

        kuppikoko on D3??????

        Voi helvetti mikä runkkari.. ikää 10 v.


    • ....

      Kyllä näkee suomen armeijan tason...

    • Hilppa

      Kiitos, tästä irtosi päivän makeimmat naurut! Enpä ole vastaavan tasoiseen viihteeseen ihan lähiaikoina törmännyt.. =DD Mahaan sattuu jo nauraminen.. =DDD

      • neitdyt

        Nii, mikä asento se 69 on?


      • LOL

        Täyttä paskaa sanon minä.Ei ees jaksa naurattaa..Kysymyksessä on joko tietämättomyys tai tyhmyys.Ikää veikkaisin olevan n.9vuotta...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      81
      3918
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3287
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      120
      2579
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      183
      1817
    5. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      20
      1754
    6. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      76
      1580
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      93
      1568
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      108
      1489
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1281
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      55
      1123
    Aihe