kärsin jännittämisestä ja syön päivittäin 10-20mg propralia jännitysoireisiin. onko pitempiaikaisesta käytöstä haittaa? entä raskauden aikana? en halua edes kuvitella esimerkiksi kahvittelutilanteita ilman lääkkeitä nolattuani itseni pari kertaa ennen lääkitystä.onko käsien vapinaan ja muihin oireisiin muita apukeinoja? joudunko tosiaan syömään loppuelämäni lääkkeitä voidakseni elää normaalia elämää? voisko joku kertoa kokemuksia tai vinkkejä, ajatus on vaivannut jo pitkään.
haluaisin tulevaisuudessa myös lapsia,mutta olen kuullut että beetasalpaajia ei saa syödä raskauden aikana. kommentteja pliis!
haluaisin tulevaisuudessa myös lapsia,mutta olen kuullut että beetasalpaajia ei saa syödä raskauden aikana. kommentteja pliis!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Voin lohduttaa sinua ensinnäkin sillä että et ole ainoa jännittäjä. Meitä on kymmeniä tuhansia pelkästään Suomessa ellei enemmänkin.Itse kokeilin hypnoositerapiaa mutta se ei minun kohdallani oikein lähtenyt toimimaan. ilmeisesti kemiat ei pelanneet terapeutin kanssa. En pystynyt rentoutumaan ja vaipumaan hypnoosiin. Ainakin Seinäjoella toimii tunnettu hypnologi.
yhteystiedot löydät esim.netistä hakusanalla "hypnoosi" ja sieltä sitten eteenpäin. Kannattaa tutustua asiaan. Aion itsekin vielä sitä kokeilla.
Tuo jännittäminen ja itsensä tarkkailuhan on jotain elämän aikana tapahtuneen ja koetun ilmenemää ja siinä mielessä alitajunnan ja muistin "imurointi" hypnoosissa voisi tosiaankin
auttaa.
Itse olen popsinut 1 - 2 psyykepilleriä jo yli 10 vuoden ajan sosiaalisten pelkojen hallintaan ja mielestäni on parempi pysyä sosiaalisessa toiminnassa ja elämässä kiinni lääkkeidenkin avulla kuin ei ollenkaan. Itsearvioiden sanoisin ettei nuo pillerit ole persoonaani miksikään muuttanut eikä ole ollut tarvetta myöskään lisätä päivittäisannoksia joten tässä mielessä en koe olevani lääkeriippuvainen.
Onhan sitten muutakin terapiaa ja vertaisryhmätoimintaakin. Esim.paniikki-ja ahdistusoireilevien ryhmiä joiden toimintaa kannattaa kysyä oman alueesi mielenterveystoimistosta.
mukava lukea etten ole ainut, joka kärsii jännittämisestä. olen ajatellut hypnoosia ja lukenut siitä paljon, mutta valitettavasti asun niin pienellä paikkakunnalla että se ei ole täälläpäin mahdollista. olen huomannut että puhuminen kavereille auttaa, ja yllättäin huomaa että jopa kaveripiirissä kärsitään samasta ongelmasta, joskin lievempänä. jännittäjien pahin virhe taitaa olla itsekritiikki ja hirveä pelko siitä mitä muut ajattelevat. pitää toivoa että opimme hyväksymään itsemme sellaisenaan ja tämän myötä unohtamaan koko jännityksen! lääkkeet ovat kuitenkin oiva apu, se on myönnettävä. hyvää kevään jatkoa sulle!
Taidat jännittää enemmän sitä jännittämistä.
Itse olen elekroniikka-asentaja, ja koulussa (aikuiskoulutus) oli todella tukalaa kun opettaja katsoi vieressä. Kamala vapina, mutta opettaja ymmärsi koska itselläänkin oli ollut joskus samoja oireita. Joskus olen isommassa porukassa vapissut niin, että kahvi ei pysy kupissa.
Vaikka jännitänkin, en silti välitä tuosta jännityksestä. Läikkyköön! Työssä käsien vapinasta on joskus haittaa jos joku katselee "olan yli". Työt kuitenkin tulee hoidettua ja ollessani yksin, vapina on lähes nolla (ellen ole ollut syömättä ja juonut pannullisen kahvia).
Lääkkeitä en aio tuohon vaivaan ottaa. Jos vapina jotain häiritsee, häiritköön!
Kahvinjuonti kannattaa lopettaa ainakin jos olet seurassa.
vastauksesi oli kannustava, kiitos siitä. olen ajatellut itse kyllä ihan samaa, taidan olla itselleni liian ankara. pitäisi opetella ajattelemaan tilanteissa että vapiskoot, jos en kelpaa tällaisena kuin olen niin olkoot!olen vähentänyt lääkkeiden käyttöä ja joka päivä en edes ota. kokeilin kahvinjuonnin lopetusta kyllä (selityksinä tietysti epäterveellisyys ym...) mutta pidän kuitenkin kahvista niin paljon että juon edelleen. ja kyllähän kylässä ollessa tarjotaan kuitenkin jotain muuta kahvin sijasta...
paras keinohan tähän olisi unohtaa koko jännittäminen ja vapina, se ei vain ole niin helppoa.kai sitä oppii elämään sen kanssa. tsemppiä sulle!
kun kirjoitit että taidetaan jännittää enemmän sitä jännittämistä osuit aika oikeaan monien meidänlaisten kohdalla! ehkä ongelma ei olisi niin paha jos ei jännittäisi itse jännittämistä..
Minä joudun käyttämään lääkkeitä lopun ikäni vapinaan ja essentiellillä vapinalla on tapana vain korostua mitä enemmän ikää tulee (olen kohta 34-v. mies, joten raskaudenaikaista ongelmaa ei kohdalleni satu). Käytän neurologin määräämänä klonatsepaamia (Rivatril) ad 1,5 mg päivässä jatkuvana ja propranololia (Ranoprin) 40 mg x 1-3 tarv.
Raskauden aikana käsittääkseni voi ottaa satunnaisesti propranololia ja ilmeisesti jokin muu beetasalpaaja saattaa sopia paremminkin.
Eihän esim. FAS-lapsia synny äideille, jotka juovat muutaman lasillisen viikossa. Täytyy olla melko doku raskauden aikana, ennen kuin pilaa lapsensa elämän. Siihen verrattuna Propral ei vaikuttaisi kovin vaaralliselta lääkkeeltä.
Kysy lääkäriltäsi. Toivoa ei kannata menetettää.
Moi! Kärsin ihan samasta ongelmasta juhliin ei voi mennä ollenkaan olen syönyt propanol lääkettä se poisti multa jännityksen mutta ei vapinaa ihan kokonaan nyt syön tarvittaessa sotacor 80mg ne poistaa vapinan mutta yksi ongelma se pitää ottaa tunti ennen ruokailua eli tyhjään mahaan kun ei ole vielä syönyt. Yllätysvieraat pelottavat. Olis joku sellanen lääke mikä alkaa vaikuttamaan heti on sitten syönyt tai ei, mulle tuli tämä kun lopetin tupakan polton. Miten sinulla alko
luin internetistä hypnoosista joka voisi auttaa. itse vaivani on ollut vasta puoli vuotta ja ilmenee erityisesti koulun ruokailussa. olen 15-vuotias.
Kiitos sulle nimimerkki MASENTUNUT siitä,että otit asian esille.Itse olen ollut jännittäjä ja kahvikuppineuroosi yli 20-vuotta. Söin aluksi OPAMOX 50mg,mutta otettuani 1-2taplettia kävelykin oli kuin pahalla humalaisella,eli laidasta, laitaan.Sitten astui kuvioon seuraava rohkaiseva elementti,itse kuningas KOSKENKORVA.No ittehhän siinä ittensä ihmisten eessä munaa ja viestittä että HEI kattokaa mää juon viina aina kun tuun kylään.Kävin kuilunpartaalla itsetuho aikein.Sitte tuli kuvioon TEATTERITOIMINTA, ja sieltä sain vähä voimaa,mutta edelleen jännitän, en esiintymistä ihmisten eessä vaan sen pikkuruisen KAHVIKUPIN.Haluaisin täten vastata kahteen kirjoitukseen.Nimimerkki KOHTALOTOVERILLE, että kävin muutamankerran mielenterveystoimistossa juttelemassa,mutta minun kohdalla se ei toiminut,koska jo TOISELLA tapaamiskerralla multa ruvettin kyseleen,että miltä tuntuisi nousta aamulla nukkumasta ja huomaat,että sinua ei nyt enään jännitä.VOI VITTU ,kävin siinä sitte 2tai3 kertaa vielä,mutta se tunteroinen joka siellä piti olla,oli tosi piinaavaa,okei jollekkinhan se sopii,mulle ei. Sitte NIMIMERKILLE TARMO oot TOSI rohkea KAVERI, että antaa vaan läikkyä. Mutta näin lopuksi TEILLE KAIKILLE rakkaat mielipiteitänne kirjoittaneet,semmonen juttu,että JOS me tämän asian tiimoilla painiskelevat JOSKUS nähtäis ja tästä NEUROOSISTA puhuttas ME jotka siitä jotain ymmärrämme,niin se olis paras lääke, koska MINÄ kaipaan VIELÄKIN ja vahvasti semmoista vasta peluria joka OIKEESTI puhuu omista kokemuksista. Mutta kirjoitellaan ja kuulostellaan .Hyvää jatkoa kaikille.
Asiaa puhut vertaistuki olisi mainio tapa purkaa paineita, ja helpottaa oloa, auttaa kestämään ja löytämään keinojakin. Ottakaahan yhteyttä kaikki asiasta kiinnostuneet.