Paljon yksin..

Onko muita äitejä jotka ovat paljon yksin lapsen kanssa? Miten pärjäätte? Meillä on kaksi vuotias lapsonen ja mies lähtee työmatkalle kolmeksi viikoksi ja uusi työ vaatii paljon matkustelua ja pitkiä aikoja pois kotoota. Nyt jo pelottaa miten selviä niin pitkistä ajoista. Miten muut? Tuntuu siltä että tulen olemaan todella yksinäinen.. vaikka ystäviä ja sukulaisia asuu lähellä mutta silti.. Haluaisin kuulla muitten kokemuksia tällaisista.
4310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

lemppaat pihalle, kun mies tulee matkilta, ja sitte kun se lähtee, soitat taas uudelle miehelle, et heiiii... mie oon yksin!;))) Kätevää.

Äänestä

Muistan kun mieheni oli lähdössä ekaa kertaa lasten syntymän jälkeen yön yli työmatkalle. Kyllä se vaan hirvitti jäädä kolmen pienen lapsen kanssa kotiin. Ensimmäinen ilta oli vaikein, mutta kun tuli useamman yön reissuja, oli toinen peräkkäinen ilta ilman isää jo huomattavasti helpompi kuin eka. lapset ikäänkuin tottuivat tilanteeseen. Kun mies lähti ulkomaanreissulle, jäi auto minun käyttööni. Se helpotti elämää kovasti. Yksi reissu oli sellainen, että 10 päivän varoitusajalla piti lähteä joulunalusviikoksi ulkomaille. Minä jäin 4:n lapsen kanssa valmistelemaan joulua, viettämään yhdet (muistaakseni 7v) synttärit ja kahdet joulujuhlat. Lisäksi sille viikolle sattui yksi silmälääkäriaika. Onneksi siskoni tuli kummityttönsä synttäreille vähän pidemmäksi aikaa, jotta sai auttaa kemujen järjestämisessä ja olla kahta nuorinta hoitamassa kun minä käytin päivänsankaria silmälääkärissä. Muuten meni hyvin, mutta kun mies tuli kotiin 22.12, oli minulla täysi työ saada hänet tajuamaan kuinka lähellä joulu todella on. Moni, jolla mies tekee paljon reissuhommaa, on sanonut, että kyllä sitä silloin pärjää kun mies ei ole kotona, mutta kun hän tulee kotiin, on vaikea tottua siihen, että joku muukin tekee jotain siellä kotona. Eli kun ihan kaikki tavarat ei olekaan omilta jäljiltä. Meillä on ollut isoin ongelma miehen kotiinpaluun jälkeen se, että kun lapset(kin) ovat vähän skarpanneet sillä aikaa kun isä on ollut poissa, niin isän paluun jälkeen ottavat sitten rennommin ja esim. nukkumaanmenot ovat jonkun aikaa melkoista taistelua.

Äänestä
  • Aluksi lapsi voi ikävöidä isäänsä, mutta siihen auttaa kovasti, kun näyttää hänelle valokuvia isästä ja soittaa isälle ja antaa lapsen kuunnella isän ääntä puhelimesta. Mutta se riippuu ihan tosi paljon lapsen iästä, kuinka paljon ihmettelee isän puuttumista ja miten reagoi esim. niihin valokuviin tai puhelimesta kuuluvaan tuttuun ääneen.

    Äänestä

Mun mies on myös aika paljon pois kotoa. On tietenkin aikoja, jolloin hän on hyvinkin paljon kotona niin kuin mm. ensi kesän hän on kokonaan kotona. Hyvin olen pärjännyt kolmen lapsen kanssa kotona. Lapset puhuvat isin kanssa puhelimessa päivittäin. Meille on syksyllä tulossa neljäs lapsi ja olen aivan varma, että pärjään myös neljän kanssa.

Mies siis on putkeen poissa korkeintaan muutaman päivän. Useita viikkoja hän ei oo putkeen pois. Onneksi! Ystävät ja kummit kyllä auttavat lasten hoidossa. Mummit asuu aika kaukana, joten heistä ei silloin ole kovin apua!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miiiitooo kirjoitti:

Onko muita äitejä jotka ovat paljon yksin lapsen kanssa? Miten pärjäätte? Meillä on kaksi vuotias lapsonen ja mies lähtee työmatkalle kolmeksi viikoksi ja uusi työ vaatii paljon matkustelua ja pitkiä aikoja pois kotoota. Nyt jo pelottaa miten selviä niin pitkistä ajoista. Miten muut? Tuntuu siltä että tulen olemaan todella yksinäinen.. vaikka ystäviä ja sukulaisia asuu lähellä mutta silti.. Haluaisin kuulla muitten kokemuksia tällaisista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu