Minulla on jo pitkään jatkunut tyhjä tunne, varmasti jostain ala-asteelta asti... Nyt olen parikymppinen. Nuorempana ystävät hävisi, minusta tuli sulkeutunut ja jossain vaiheessa olin kai ihan tyytyväinen siihen. "Ystäväni" olivat pinnallisia, ilkeitä, sanoisin jopa pahoja... heidän taustansa heistä sellaisia tekivät, sikäli ymmärrän kyllä miksi he sellaisia olivat/ovat. Nykyään osaan arvostaa että olin heille liian kiltti enkä mennyt heidän mukaansa ja häpäissyt itseäni itselleni sellaisella käytöksellä. Mä halusin olla ystävällinen ja kiltti, auttaa muita mutta nyt se on hävinnyt. Olen yrittänyt kaivaa osan tästä hyvästä tytöstä esille mieheni takia ja varmaan osittain onnistunutkin. Olen vaan oppinut että kiltti ja säyseä saa tässä maailmassa aina turpaan, siksipä mulla on sellainen panssari nykyään että siitä ei kukaan näe läpi... Välillä kostan pahaa oloani läheisille. Vihaan sitä. Se saa mut tuntemaan itseni vielä huonommaksi. Jos voisin antaa niille jonkin unohduspillerin ettei ne muistaisi niitä kauheita sanoja mitä olen joskus päästänyt suustani... Myös jotain pientä väkivaltaa on tullut tehtyä. Ketään en ole hakannut tai mitään, ehkä tönäissyt tai raapinut. Häpeän niitä paria kertaa suuresti ja olen sen jälkeen hillinnyt itseni. Oloni on nykyään todella epätosi. Koulukiusaus, syrjintä ja halveksunta teki minusta ihmisen joka pelkää muita. Piiloudun mieluusti ihmisiltä. Tuntuu että jokainen katse on arvioiva ja osa jopa pahansuopa. Joskus mulla on kuitenkin energiaa, teen päätöksiä ja saan jotain aikaiseksikin. Tuntuu melkein että olen onnellinen. Ne onnenhetket ovat vain ja ainoastaan yhden ihmisen seurassa tapahtuneita... Toisaalta seuraavalla viikolla saatan itkeä joka yö selittämätöntä kipua sisällä, jota en osaa selittää. Jos näen televisiossa jonkun masennuksesta kärsineen joka kertoo kokemuksistaan, en voi kuin itkeä (jos siis olen yksin). Joskus taas olen suuren raivon vallassa, huudan ja itken, vihaan itseäni ja kiroan kaiken helvettiin. En ymmärrä enää itseäni. Olin ennen melko tasainen, mistä olen alkanut aaltoilla näin? Anteeksi sekava ja pitkä virsi, toivottavasti edes joku jaksoi lukea. Toivon ajatuksilleni jotain vastakaikua, tuntuu etten ole koskaan edes kertonut mitä pääni sisällä liikkuu.
Aaltoileva masennus...
Cinski
1521
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Masennukseen liittyy ahdistus, viha yms. Kuulostaa ihan "normaalilta" masennukselta. Sun on hyvä hakeutua ammattiauttajalle juttelemaan, koulukiusaamiset yms. jättävät aina arpia. Toivon että saat asiat parempaan kuntoon ja jos vielä olet löytänyt miehen jonka kanssa on muuten hyvä olla, niin se antaa varmaan tsemppiä ja rohkeutta hakea apua.