Minua kiinnostaisi miten vanhempanne ovat suhtautuneet kertoessanne elävänne toisen naisen kanssa tai yleensä seksuaalisesta suuntautuneisuudestanne? Itse olen jo kohta kolmekymppinen ja elänyt onnellisessa suhteessa naiseni kanssa kohta 5 vuotta vanhempieni siitä tietämättä. Nyt olen kuitenkin päättänyt asian tuoda ilmi ja "haistellut" heidän suhtautumistaan asiaan:) He ovat melko nuorekkaita ja suht avoimia, enkä sen takia varsinaisesti pelkää asiasta puhumista, mutta ongelma onkin se, miten asian esittäisi...Suoraan kertomalla vai jotenkin hienosti kiertotietä?:) Kertokaa kokemuksistanne.
Vanhemmille kertominen?
Zappa
112606
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kutsu vanhemmat kylään kahville ja kerrot asian suoraan!
ihan suoraan. Tosin en olisi sitä ehkä tehnyt, mutta oli pikku pakko. Satun olemaan ns. "myöhäisherännyt" ja ollut naimisissa. Ex-miehelle kun selvisi eron jälkeen suhteeni naiseen, niin hän alko kiristämään, että hän kertoo äidilleni ja isovanhemmilleni. Lupasi toki olla kertomatta, jos hänet sänkyyni huolin silloin kun seksiä on vailla. Siihen en alkanut, vaan kerroin itse. Äitini ilmoitti vain, että pääasia että olen onnellinen, riippumatta siitä kenen kanssa seurustelen ja mikä olen. Hänen lapsensa olen kuitenkin ja rakastaa minua. Isovanhemmilleni en ole kertonut, koska en katso sitä tarpeelliseksi, vaikka sille exälle sanoin heillekin kertoneeni.
Näin minulla :)
Mun vanhemmat ei ole ikinä kunnolla hyväksyneet et mä olen lesbo. Mä kans ajattelin, et ei muuta ku rehellisesti kertomaan ja menin kans. Vastaanotto oli tosi vaivautunut ja asiasta ei puhuttu sen enempää eikä sen jälkeen. Välit ei menny poikki mutta mä ja mun tyttöystävä ollaan ikäänkuin näkymättömiä. Mä olen olemassa vain naisena ja heidän tyttärenään mut mun rakkauselämää ei vaan ole. Sukulaisille ei kerrota, olen aina vaan sinkku, juhliin saan kutsun aina yksin ym. Se on oikeestaan aika loukkaavaa ja siksi käyn heidän luonaan nykyisin aika vähän. Mikä kyllä ottaa päähän varmaan puolin ja toisin. Mut en tiedä.. Ehkä on hyvä vähän ensin tunnustella mitä mieltä vanhemmat noin yleensä on. Tällä palstalla on tossa vähän aiemmin Laikan aloittama keskustelu aika samasta aiheesta ja siellä kans hyviä näkökulmia, joten käy lukeen jos kiinnostaa.
Minä kerroin asiasta vanhemmilleni jo 16-vuotiaana, kun ensimmäistä kertaa seurustelin naisen kanssa. Äitini vain totesi, että "kyllähän minä sen jo tiesinkin". Äitini suhtautui asiaan niin hyvin kuin toivoa saattaa. Isälleni asia oli hiukka vaikeampi, mutta suurempia ongelmia ei hänenkään kanssa ole ollut.
Sanoin äidille suoraan kasvotusten että olen rakastunut tällä kertaa naiseen.Äitini tokaisi:"Ei ole sitten ilmeisesti lapsen lapsia ihan äkkiä tulossa". Ollaan seurusteltu 3 vuotta ihanan naiseni kanssa ja vuosi asuttu yhdessä. Äiti alkaa pikkuhiljaa hyväksymään. Kahteen ensimmäiseen vuoteen äitini ei katsonut kumppaniani edes silmiin ja oli niin kuin kumppaniani ei olisikaan olemassa. Isäni ei ollut moksiskaan. Hänelle kertominen tapahtui äidin kautta. Siskon mielestä "hieno homma".
Minun vanhempani eivät todennäköisimmin kestäisi totuutta kaikkien muiden murheidensa jälkeen. Aiheesta on ollut puhetta, yleisesti, mutta tarpeeksi. Minä en kuitenkaan taida pystyä koskaan kertomaan itsestäni. Harmi sinänsä, olisi helpottavaa, jos tärkeät ihmiset voisivat tietää ja hyväksyä minusta niin oleellisen osan.
Minä kerroin vanhemmilleni parikymppisenä, juuri kaapista ulos tulleena. Tosin tiesin uskonnollisen taustani takia varautuakin siihen, mitä tuleman piti.
Ensimmäistä tyttöystävääni ei ollut olemassa niinä vuosina kun seurustelimme. Suutuin itse asiassa sen verran, että en noin kuuteen vuoteen ollut juurikaan vanhempieni kanssa tekemisissä.
Välit olivat näennäislämpimät, mutta minusta ei saanut mitään säätä tai työasiaa syvällisempää irti. Tämä keino tepsi, ja nykyinen rakkaani on lämpimästi tervetullut ja jopa kaivattu vieras, ollut kaikki nämä vuodet.
Se voi kestää aikansa, minulla meni melkein 10 vuotta aikaa saada äitini ymmärtämään, että lesbous ei tee minua onnettomaksi, että en kärsi poikkeavuudestani ja että olen ihan oikeasti onnellinen tällaisena kuin olen. JA että ainoa huoleni onkin hänen suhtautumisensa, kun kukaan muu ystäväpiirissä tai työpaikoilla ei ole koskaan pitänyt asiaa minkäänlaisena ihmeenä:-)
Isällä tai sisaruksillani ei ole ikinä ollut asian kanssa ongelmia.
Minä kerroin kirjeitse, pitkällä kirjeellä.
Jätin myös keittiön pöydälle kaiken materiaalin, mitä aiheesta olin löytänyt; kirjoja, esitteitä...siihen aikaan ei vielä ollut netissä tällaisia tietovarastoja.
Huonosti käyttäytyville vanhemmille ei kannata missään tapauksessa kertoa yhtikäs mitään. Tälläiset vanhemmat luulevat voivansa korjata "tehdasvian" puuttumalla kaikin keksiminsä keinoin jälkikasvunsa elämään (iästä riippumatta), suosittu keino on mm. kiristys (henkinen ja rahallinen). Onnellista loppulifea vaan kaikille :)
...varsin pian sen jälkeen, kun olin uskaltanut tunnustaa asian itselleni ja löytänyt elämääni rakkauden ja Rakkaan. Aidille sanoin, että minä minä olen löytänyt ihanan, ihmisen ja hänen nimensä. Äiti pillahti itkuun, mutta onnesta!! Pyysin häntä kertomaan isälleni, joka oli sanonut olevansa onnellinen siiitä, että minulla on Ystävä. Käymme kyläilemässä vanhempieni luona yhdessä ja olemme molemmat yhtä tervetulleita, kuin minä yksin aiemmin. Rakkaani on otettu hyvin vastaan ja hänestä pidetään vähintään yhtä paljon kuin minusta. Olimme vanhempieni kanssa myös yhteisellä lomareissulla ja kaikki suijui hyvin.
Ennen kertomista minua hieman jännitti, miten vanhempani tulevat asiaan suhtautumaan, mutta päätin että kyllä heidän fiksuina ihmisinä täytyy asia pystyä hyväksymään ja käsittelemään. Kaikkien kannalta on lopulta mielestäni parempi, että voi rehellisesti elää sellaisena kuin on. Minulle olisi ollut suuri pettymys, jos minua ei olisi enää kunnioitettu ja rakastettu. Olisin joutunut valintatilanteeseen ja tulos olisi ollut selvä: rakkaus olisi mennyt vanhempieni ja heidän mielipiteidensä edelle ja he olisivat joutuneet luopumaan minusta.
Ajankohdan ja oikean kertomistyylin valintaan kannattaa kiinnittää huomiota. Minulle paras tapa oli suoraan kertominen, kirjekin olisi voinut olla hyvä.
Onnellisia hetkiä kaikille. Tämän lisäksi voimia ja rohkeutta niille naisille, jotka eivät ole asiaa vielä pystyneet kertomaan.
Ei kai sille kertomiselle oo yhtä ainoaa kaavaa, jolla vanhemmat saadaan iloitsemaan lesboudesta.
Musta tuntui, että äiti oli kauheen huolissaan, että mun elämä tulee olemaan aivan älyttömän hankalaa lesbouden takia. Hän oli ehkä enemmänkin surullinen ja huolissaan, kuin mitään muuta.
Ajan myötä vanhemmat näki mut välin onnellisena, välin murtuneena sydänsuruista - koko skaalan tunteita. Pikkuhiljaa hekin ymmärsivät, että ihan oikeista parisuhteista tässä on kyse.
Alkuaikoina sain kuulla pariin otteeseen, että kyllä se oikea mies mulle jostain vielä löytyy. Naureskelin vain asialle.
Mun vanhemmat on aika konservatiivisia perheasioissa, ja se kai niitä välillä estää ajattelemasta erilaisia parisuhteita ihan autenttisina.
Kotona ei tytsin kanssa kauheesti näkyvästi halailla ja pussailla, etteivät vanhemmat tunne oloaan vaivaantuneeksi. Onhan se heidän kotinsa.
Missään tapauksessa vanhempani eivät ole hyljänneet minua tai tyttöystäviäni. Täytyy vaan kunnioittaa heitäkin ja olla itse kärsivällinen.
Seuraavalle sukupolvelle asia on aina hitusen helpompi...
Itse kerroin isälleni suoraan erään riidan yhteydessä ja itkuhan siitä tuli. Myöhemmin soitin hänelle uudelleen ja hmm.. asia tuli harvinaisen selväksi, "ole vaikka koiran kanssa, jos olet onnellinen, se minulle on tärkeintä". Tämä siis tästä keskustelusta ja hyväksyntä napsahti heti. Veljeni tiesi kertomattakin, ja välillä jopa taistelimme samasta naisesta. Sisareni oli yhtä hankala pala kuin äitini. Olimme kuitenkin kerran yhdessä juhlimassa ja tyttöystäväni oli mukana. Muiden mennessä tanssimaan, jäimme sisareni kanssa kahdestaan pöytään ja kirjaimellisesti pudotin hänet tuolilta. Kuitenkin loppuillasta ja järkytyksen laannuttua hän halaili tyttöystävääni ja totesin kaiken olevan niínkuin aina ennenkin. Äitini puolestaan sai asian selville ehkä nolointa ja myös koomisinta kautta. Olimme heidän kakkosasunnollaan ja tietysty hieman intiimimmässä tunnelmassa kun vanhempani tuli. Asia ei häneltä makuuhuoneeni ovella voinut jäädä epäselväksi kun kaksi alastonta naista makaa sylikkäin 80 senttisellä vuoteella. Kuitenkaan asiasta ei puhuttu jälkeen päin mitään. Vuotta myöhemmin olin kai kuitenkin onnistunut väsyttämään äitini hyväksymään asian, kun hän kerran sitten asiasta vitsin murjaisi. Kaikki siis lopulta kykenivät hyväksymään tilanteen, ja tyttöystäväni on aina yhtä tervetullut mukani kotiin.