Olen raskaana ja ihan vasta alussa. lapsi on toivottu ja haluttu. Iän puolestakin kaikki pitäisi olla ok (26v). Olen naimisissa ja minulla on mahtava aviomies joka ymmärtää ja tukee. Ensimmäiset päivät raskausuutisen jälkeen olivat hienoja ja onnellisia. Nyt vain ahdistaa ja pelottaa suunnattomasti. Heräilen aamuyöstä paniikkiin, sydän hakkaa ja pelottaa. En tiedä mitä ihmettä pitäisi tehdä ja onko tämä masennusta vaiko hormonaalista. Olen todella herkkä ja olen aiemmin elämässäni joutunut läpikäymään kriisejä, menetyksiä ja hieman masennustakin. Menetin oman äitini -94 ja tuntuu ettei minulla ole ketään "aikuista synnyttänyttä naista" tukena tai jolle voisi puhua.Nyt pelottaa jo valmiiksi, mitä jos esim synnytyksen jälkeen sairastun vaikka psykoosiin koska nyt jo masentaa. Kaikki muut ympärilläni iloitsevat raskaudestani mutta minä itken ja pelkään. Ja luulin että koska en ole ikinä ajatellut lapsensaannista mitään ruusunpunaista, selviän tästä ihan hyvin. Onko jollain vastaavia kokemuksia ensimmäisestä raskaudesta ja mikä tähän auttaisi. Haluaisin niin kovasti vain nauttia tästä asiasta ja toisaalta tiedän senkin että nämä asiat pitää käydä läpi mutta liika on liikaa ja minulla pelko on ottanut yliotteen...
Paniikki
Mila
3911
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mene nyt heti lääkäriin tai neuvolaan ja puhu asiasta. älä jää miettimään asioita yksiksesi sillä mitä enemmän niitä vatvot sen pahempi olo tulee ja siitä voi alkaa oravan pyörä! asiantuntijalta saat neuvoja ja ohjausta. toimi pian niin ehdit nauttiakin raskaudestasi!
kaikkea hyvää sinulle, miehellesi ja vauvalle!
kanssa ihan sama juttu.Itselläni ei ollut myöskään äitiä,eikä ole ollut kunnon perhe-elämää,niin kyllä se vauvan saaminen jännitti ja pelotti suunnattomasti.Ja se halu että vauvani saa kaiken sen mistä itse jäin lapsena paitsi.(rakkaus,syli,huolenpito ym.)Mulla oli myös masennusta senkin puolesta,kun ei ollut ketään kenen kanssa jakaa suruja ja murheita.Ystävät ja sukulaiset kaukana.Mutta kyllä me selvittiin hyvin,vaikka alussa oli suuria vaikeuksia.Kyllä kaikki järjestyy,ajattelet,että on ne muutkin pärjänneet.Jos asiat tuntuu mahdottomilta selvittää yksinään,niin suosittelen myös neuvolan tätiä,ne on siellä sitä varten,että niiltä saa kysyä mieltä painavista asioista ja vaikka ratkaisua ei löytyisi jo puhuminenkin helpottaa.
Iso kiitos lohdutuksen sanoista ja tieto siitä että jollain on ollut samanlaista mutta kuitenkin kaikki on mennyt parhain päin, lohduttaa suunnattomasti.
Neuvolan tätin kanssa olen jutellut vähän ja sekin on kai hiukan helpottanut. On vain niin vaikeaa tukeutua ja luottaa kehenkään, itse pitäisi aina muka pärjätä omillaan eikä ne ulkopuolisten asettamat paineet helpota tällaisia tilanteita koskaan. kai pitäisi vaan osata sulkea korvansa kaikelta negatiiviselta. Ja nauttiakin välillä.