On se uskominen vain käynyt liian vaikeaksi! Tunnen oloni tässä liikkeessä hyvin yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi. Rauhanyhdistykselle on yhä vaikeampaa ja vaikeampaa mennä. Enää en ole jaksanu raahautua lainkaan seuroihin. Tiedän, että mua kartellaan. En saa ystäviä sieltä. Toisekseen on niin tympeää, kuin pitää kieltäytyä epäuskoisten kutsuista vain siksi, ettei vain narahtais.
Minulla ei mene niin hyvin, mitä useat puhujat muistavat puheissaan muistuttaa, kuinka uskovaisilla on laaja tukiverkko kaikkialla. Että uskovaisena on helppo muuttaa toiseen kuntaan ja saa heti kavereita. Tätä en voi itse allekirjoittaa.
Muutin erääseen kaupunkiin, jossa eli kaksi vuotta yksin. Kävin seuroissa ja yritin iltakyliin. Ovet eivät auenneet. Minun ehkä olisi pitänyt tuntea joitain entuudestaan, niin pääsy iltakyliin yms. olis ollut helpompaa.
Kaksi vuotta asuin ja aloin hajoamaan. Keskeytin työni ja muutin uudelle paikkakunnalle. Kulmasohvan kautta yritin itselle kämppistä, jota ei siunaantunut. Asuin yksin enkä oikein päässyt edelleenkään porukkoihin. Sain paikkakunnalta töitä ja työkaverit olivat pyytämässä mua milloin mihinkin. Tuolloinkin oli vielä sen verran uskoa, että pystyi kieltäytyy niistä.
Tälläkään paikkakunnalla ei onnistanut.
Päätin vaihtaa paikkakuntaa. Mutta sielläkin jouduin käymään yksin seuroissa. Vika voi olla siinä määrin minussakin, että en osaa oikealla tavalla ottaa kontaktia ihmisiin. Tai sitten olen vain liian erilainen. Herää vain kysymys, miksi epäuskoiset ovat pyytämässä mua menoihinsa mukaan?
En jaksanut tuollakaan kauaa. Kaksi vuotta sinnittelin, joka oli mielestäni aivan liian pitkä aika. Uskoni horjui välillä kovastikkin. Tuolloin myös erehdyin kerran lähtemään työkaverin kans kaljalle. Tämä sattui kuitenkin muhun niin kovasti, että se piti saada sopia. Koska edelleenkään ei ollut meikäläisiä kavereita, soitin kotia ja kysyin vanhemmiltani, saanko uskoa tällaisen synnin anteeksi.
Nyt olen muuttanut kotipaikkakunnalleni asumaan. Olen edelleen yksin. On kuitenkin koti, missä käydä, ettei tartte kärsiä ihan täydellistä yksinäisyyttä. Seuroihin en ole enää jaksanut mennä en aikoihin. Usko on ruvennut hiipumaan. Toisaalta nyt mullei oo työtäkään. Olen työtön. Tunnen itseni hyvin turhaksi ja ylimääräiseksi. Ku ois edes niitä epäuskoisia kavereita nyt!
En jaksa enää uskoa Jumalaan
toivonsa menettänyt poika.
14376
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Viestiäsi lukiessani tuli mieleen, että olet oikealla tiellä. Ei sinun jumalasuhteessasi ole vikaa, mutta olet huomannut vl-liikkeen harhat.
Luin kirjoittamasi. Ja tajusin, missä vika on. Olet uskossa uskoviin ihmisiin. Jos todella olet uskossa Jeesukseen Kristukseen ja täyttynyt Pyhällä Hengellä, et ole ulkopuolinen etkä yksin. Minä en tarvitse kauheasti ihmisiä ympärilleni, minulla on elävä yhteys Jumalaan! Ja seuroissa käyn, vaikka ei tälläkään paikkakunnalla ole yhden yhtäkään tuttia naamaa.Tarkista uskosi kohde. Mikä, kuka se on.Jos ihmisiä seuraat tulet pettymään. Yksikään uskova ei ole kristus. Vain Jeesus on kristus.
monesti tämä elämä on vaikeaa uskosta huolimatta. Pienen ihmisen ei auta kuin hyväksyä tyynesti minkä osan saa. Tietysti noita pinnallisempia asioita voi tehdä, kuten etsiä harrastuksia yms. ja jos ne poistaa ongelman tai edes lievittää pahaa oloa niin hiemo juttu. Monesti syy on kuitenkin tässä vaikeassa lopunajassa. Kristitty joutuu katselemaan niin suurta ristiriitaisuutta: pahuuden vallassa olevaa maailmaa ja toisaalta saman systeemin rattaissa pitäisi jaksaa... Rukoile vain Jumalaa, että Hän ojaa ja antaa uskovia ystäviä ja ota vastaan ne vaikka eivät olivi VL-uskovia, sillä vilpittömiä Jumalanlapsia on muuallakin.
Raamatun mukaan Kristuksen voi löytää vain seuraajiensa keskeltä. Jeesus sanoi: "Minä olen kanssanne maailman loppuun asti" ja "Jumalan valtakunta on teidän keskellänne". Paavali kirjoitti: "Seurakunta on Kristuksen ruumis" ja "Sana on teidän sydämissänne". Johannes kirjoitti: "Sana oli Jumala -- ja asui meidän keskuudessamme"...
Yritä rakas ystävä kestää. Jostakin syystä Jumala koettelee uskoasi yksinäisyyden kautta. Pietari totesi, että uskoamme koetellaan, "jotta se kalliimmaksi löydettäisiin kuin katoava kulta". "Sitä Herra kurittaa, jota hän rakastaa".
Jumalalla on varaa antaa ystäviäkin. Ole kärsivällinen ja käy seuroissa. Kumpi on sinulle tärkeämpi usko vai ystävät?
Toki seurakuntayhteys on tärkeä. Se on uskon lähtökohta: "Jos me valkeudessa vaellamme niin kuin hänkin valkeudessa on, niin meillä on osallisuus keskenämme ja Jeesuksen Kristuksen hänen Poikansa veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä".
Jeesus oli kaikessa kiusattu niin kuin mekin. Sen tähden hän osaa meitäkin auttaa. Hän tietää, mitä on yksinäisyys. Pitkäperjantaiyönä kaikki hyvlkäsivät hänet Getsemanen puutarhassa.
ole kiellettyjä!!! Pitää ihmisellä olla muutakin kuin seuroissa tai kylässä istuminen. Voi uskosta osattomien kanssa tehdä muutakin kuin vahingollisia asioita. En usko että on Herran tahto täysin eristäytyä. Tuollainen "maailmasta" eristäytyminen johtaa kyllä siihen että lopulta on niin yksinäinen että suostuu mihin vaan, vaikka kaljan juontiin... Esim. kalastusta ja jotain kuntoilua, uintia tai keilailua voi harrastaa ilman kaljaakin. Sitäpaitsi, uskovia on muuallakin kuin Rauhanyhdistyksessä. Mut on aikoinaan hyvää tarkottavat ystävät pelotellu (tahattomasti)eroon "omasta aidosta elämästä" ja muista kristityistä, joten ymmärrän hyvin miten sul on vaikeeta. Joskus voi tulla pettymyksiäkin ettiessä omaa paikkaa maailmassa. Itsenäistyminen on rankkaa. Ehkä sinäkin "kuulet" sisältäsi tuomion sanoja "älä koske, älä tee sitä tai tätä, se on väärin, se ja se puhuja sanoi niin... ihan tavallisten asioitten kohdalla, jotka ei siis ole syntiä, tekoja ja asioita, jotka Jumala on aikoja sitten hyväksynyt. Eti sellanen ammattiauttaja joka ei tuputa nappeja eikä muutakaan vaan kuuntelee ja antaa ite löytää ratkasut. Ja joka suhtautuu sinuun myönteisesti. Lue myös Psalmeja ja Jesajaa. Koita myös päässä jonnekin työhön jos vaan suinkin jaksat ja vaikket ihan jaksaskaan! Turhaa ihmistä ei ole!
että Jumala kasvattaa sinua yksinäisyyden kautta. Usein Jumalan työtoverit ovat kasvun aikana ilman ihmisiä, mutta eivät ilman Jeesusta.
Ymmärrän miltä susta tuntuu. Itse olen myös ihminen, jonka on tosi vaikeaa saada kavereita. Ääritilanteessa ajattelen niin, ettei kukaan mun kans haluakkaan olla, että olen huonompi kuin muut ja etten edes ansaitse kavereita. Sitten ei tarvitsekaan toisaalta ihmetellä miksi on yksin. Minussa vaan ei ole sellaista karismaa, hohtoa ja elämäniloa kuin muilla on. Olen lisäksi henkisesti erittäin pahasti vaurioitunut elämässäni, enkä koskaan tule toipumaan terveeksi. Pahimmassa masennuksessa olen rukoillut kuolemaa.
Uskoa Jumalaan en ole menettänyt, mutta luottamuksen Häneen olen menettänyt aika pahasti. Kun muut puhuvat, että Jumalalla on varaa siunata esim. puoliso, niin ajattelen heti että ...sensuroitua tekstiä...
Kyllähän Jumala muita tuntuu siunaavan kahmalokaupalla, mutta mulle on annettu vain särkyneen saviruukun palaset käsiin, jotka repivät sormeni verille.
Terapiat ja lääkkeet olen jo kahlannut, niitä ei tarvi mulle kenenkään enää suositella. Paskaako niistä on apua. Ihme mut vain "parantaisi" tästä...
Olen kahlannut kans terapiat ja lääkkeet, mutta syy, miks ne ei auta tilanteeseen on liian lyhyeksi jäävät hoitojaksot. Psykkoja on aaivan liian vähän. Potilas heitetään ulos jo ennen kuin on alkanut kunnolla edes parantumaan. Lievästi ja keskivaikeasti masentuneita ei oteta edes hoitoon. Täytyy olla mieli tosi syvällä, ennen ku on edes mitään mahkuja. Terapiassa sitten hoidetaan vaikea masennus lievälle tasolle ja kenkää. Ei tarvi ihmetellä, miks masisjaksot sit uusiutuu. Lopulta ollaan loppuelämä lääkkeillä. Tilanne on vain tällainen, ei voi mitään. Itse kyllä toivon ihan mielettömästi kuolemaa omalle kohdalleni. Seuroihin meno on kyllä nykyään tod vaikeaa ja rankkaakin. Ei musta oo enää seuroihin menijäksi!
ovat terapiat täysin turhia - eiku nappia naamaan ja maate!
Minun mielestäni on aivan oikein luopua uskosta Jumalaan, koska Jumalakin on ihmisten keksimä olento.
Seuroissa käyvät ihmiset ovat lähes poikkeuksetta ahdasmielisiä. Ei sellaisten ihmisten kanssa voi olla kovin hauskaa, joten jos ihmisellä on vähänkään taipumusta ahdistumiseen, niin seuroissa käyminen sen laukaisee varmasti.
Uskoasi Jumalaan ja hänen poikansa sovitustyöhön älä hylkää, farisealaiset ihmisopit kyllä.
Ei kannata elätellä mitään kuvitelmia taivaasta tai helvetistä, joihin pääseminen ansaitaan uskomalla jonkun tietyn uskonnollisen yhteisön (esim. vl) oppeja. Jumalaa ei oikeasti ole edes olemassa. Tämä selviää kaikille ihmisille, jotka onnistuvat ajattelemaan uskonasioita edes hitusen järjellä.
http://www.godisimaginary.com/
Olet aikuinen mies ja polkusi valinnut. Edelleenkin voit muuttaa suuntaa, mutta menneisyyttä et. Työkaverit tarjosivat sulle seuraa mutta ei herralle kelvannut, kuten ilmeisesti ei mikään muukaan "epäuskoinen" seura.
VL:ät ei halua olla sun kanssa, ja muut ei sulle kelpaa. Olkoon siis niin.