Yli neljäkymmentä suvea takana..eikä järki ole lisääntynyt vuosirenkaiden myötä.Olen sydänjuuriani ja joka solua myöden ihastunut..jotten jopa rakastunut tähän Naiseen. Kurjaa tässä on se, että vaikka tunne onkin molemminpuolinen, silti tämä rakkaus ei toimi. Toinen elää liiaksi menneessä ja minä taasen olen suunnannut katseeni tulevaan. Toinen ei anna toivoa itselleen eikä ehkä millekään tulevalle ja minä taasen ajattelen, että elämä on tässä ja nyt ja let´s make the best of it. Järki ja tunne..kun ne edes joskus kävelisivät kadun samaa puolta..mutta kun ei. Luulen, että menetän vain mielenrauhani tässä epätoivon värittämässä ns. suhteessa..jos tätä edes suhteeksi voi sanoa..eikä voikaan. Jonkun toisen kanssa voisin ehkä saada koko elämän. Huisia tässä on sekin, että tunnen vahvasti, että Hän on juuri se sielunpalloni toinen puolisko. Niin...minä tunnen niin..tähän tarvitaan kaksi, jos johonkin. En osaa irrottautua tästä..en pysty enkä edes tahdo tavata siinä mielessä muita naisia. As Bob Marley sings...No Woman No Cry...mikä neuvoksi? Pitäisikö irrottautua vaikka väkisten..vai ehkä odottaa? Ja antaa toisen toipua jostain menneistä..? En tahtoisi luovuttaa..tahtoisin jaksaa odottaa..mutta odotanko kuitenkin turhaan? Vai laitanko sittenkin tanssikengät tanssijalkaan? Soulsister
kuinka höpsö voi Nainen olla...
mystifiedbymoon
1458
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
odottaisin ja laittaisin hänet ajattelemaan tulevaa. Tietysti menneet pitää käsitellä etteivät jää roikkumaan, mutta kyllä se elämä on edessäpäin ja ei mäitä ole kuin se yksi=) PS. Järki ja tunteet eivät mahdu samaan aikaan eikä paikkaan, eivätkä ne kuulukaan sinne....