Huomasin vähän aikaa sitten, miten Suomi24:n palstalla eräs 30 v. sijaisvanhempana toiminut henkilö ihmetteli, että hän vieläkin saa lastensuojeluviranomaisilta soittoja kysymyksellä 'otatko lapsen'? Hän kertoi aikaisempaan eroa olevan se, että ennen perheessä aikuisella oli sairaus tai päihdeongelma. Nykyisin lapsella on ehkä neurologinen ongelma ja perhe (usein yksinhuoltaja-äiti) ei jaksa lasta. Monasti tarjotulla lapsella ei ole ollut minkään valtakunnan diagnoosia, siis kysyjä tarkoitti ilmeisesti, että tarvittavat tutkimukset ja hoito on lapselle järjestyneet vasta huostaanoton jälkeen.
Tämä onkin hyvin tavallista, että lapsi saa asianmukaista terveydenhuoltoa vasta sijaisperheessä, koska kaikkien on niin helppo uskoa HUOSTAANOTETUN lapsen niitä tarvitsevan ja sillä tavalla myös hänen oikea diagnoosinsa saadaan selville. Vastasin kysyjälle seuraavalla kirjoituksella, joka ei ole omasta elämästäni, vaan kuvitteellinen esimerkki siitä, millainen erityislapsen kohtalo turhan usein tuntuu olevan. As-lapsen oireista olen koonnut tähän ne, joita psykiatrien lastensuojelulle ja sitä kautta sijaisvanhemmille/lastenkotien henkilökunnalle syöttämään kaltoin kohdellun lapsen oirekuvaan niin sopivasti saadaan istumaan. Tässä siis vastaukseni:
Koska kirjoittajakin on huomannut kyseessä olevan usein yh-äiti voidaan kuvitella, että esim. As-isä ei Asperger-ihmisille aika tyypilliseen tapaan ole pystynyt kumppanuuteen ja pariskunta on eronnut. Äiti ei ole ehkä koskaan kuullutkaan neurologisista oireyhtymistä, eikä osaa vaatia lapselle lähetettä neurologisiin tutkimuksiin.
Niin naapurit ja tuttavat, kuin tarhassa ja koulussakin ihmetellään lapsen erikoista käytöstä, mutta ei vahingossakaan osata neuvoa neurologin vastaanotolle, vaan aina joka paikassa ehdotellaan psykiatrin vastaanottoa. As-ihmisten oirekuva vaihtelee tapauskohtaisesti ja myös samalla henkilöllä kausittain, vointi on ikäänkuin aaltoilevaa. Taustalla on aivojen välittäjäaineiden aineenvaihduntahäiriö ja oireyhtymä on perinnöllinen.
Äiti voikin viedä lapsen paykiatrille jo varsin pienenä. Jos kohdalle sattuu fiksumpi lääkäri, hän ei ohjaa ensimmäisenä lastensuojeluun jos ei siihen näe todellista aihetta, vaan ehdottaa terapiaa. Psykiatrit tarjoavat As-ihmisille yleensä jotain analyyttista psykoterapiaa, josta ei ole yhtään mitään hyötyä ja niin hoito lopetetaan. Pahimmassa tapauksessa äiti jää lapsensa kanssa taas kotiin ilman, että mitään todellista apua olisi saatu.
Kun lapsi kasvaa niin varmaa on, että Varpu-projektin silmätikkuna he ovat joka paikassa missä liikkuvatkin. Jos äiti jaksaa ajoittain erittäin vaikeahoitoisen lapsen kanssa kouluun asti, viimeistään kolmanteen luokkaan mennessä he saavat kouluterveydenhuollosta lähetteen perheneuvolaan, josta heidät ohjataan psykiatrisiin tutkimuksiin. Jatko on arpaonnea.
Tai äiti saa burn outin jo paljon aikaisemmin ja kääntyy sossujen puoleen apua saadakseen. Ihan pienikin apu, vaikka pari tuntia viikossa joku vieras hoitaja, että äiti voi levätä. Sossut haluavatkin tarkkaan tutkailla lapsen käytöstä, joka ilman muuta tulkitaan kiintymyssuhdehäiriöksi lapsella, joka on normaalia paljon enemmän takertunut äitiin, on aina vaatinut paljon enemmän äidiltä huomiota, rakkaudenosoituksia, hoitoa, hoivaa kuin tavallinen lapsi ja on aina sitä saanutkin. Ja nyt äiti saa kuulla joko hylänneensä lapsen tunnetasolla tai vähintään pahoinpidelleensä hänet. Seuraa tahdonvastainen huostaanotto tai äiti suostutellaan siihen vapaaehtoisesti, että 'päästään helpommalla'.
Sijaisvanhemmat kauhistelevat, miten huonoista oloista lapsi tulee, koska hän ei siedä kosketusta ollenkaan, ärsyyntyy käsittämättömistä asioista ja saa raivareita, ei osaa tulkita toisten elekieltä ja ilmeitä, hänellä on myös voimakkaita pelkoja, on välillä niin omissa oloissaan, että ei 'kuule' mitä hänelle puhutaan, ei tule oikein toimeen toisten saman ikäisten kanssa, ei välttämättä edes tunne tavallisia ruokia, pelkää tulla ruokapöytään, ettei pakoteta syömään hänelle outoja ruoka-aineita, hän uhmaa kaikkea tavanomaista kasvatusta, niin kuin ei ikinä olisi joutunut mitään sääntöjä noudattamaan jne.
Lasta on paljon helpompi ymmärtää kun tietää jotain As-ihmisen ajatus-, tunne- ja aistimaailmasta. Aistiyliherkkyydestä johtuen pieni tönäisy voi olla hänelle kuin isku vasten kasvoja, hän ei siedä isoja ääniä, vaan pitkään jatkuneessa melussa saa fyysisiä oireita ja raivostuu, puhu hänelle mieluummin lyhyillä lauseilla jos lapsi on hermostunut tai väsynyt, hän ei jaksa keskittyä kuuntelemiseen, vaan stressaantuu, karsi ympärillä olevat virikkeet minimiin, kun hänen on keskityttävä koulutehtäviin, neuvoista voisi kirjoittaa kirjan. Keskustele hänen kanssaan ja vielä sen jälkeen keskustele, keskustele ja keskustele aina kun lapsella on puhumisen tarve, koska se on hänelle tärkeä tapa oppia jopa ihmissuhteista, jotka hänelle ovat ongelma.
Monelle Asperger-lapselle maailma on paikka, jossa kukaan ei ymmärrä häntä, eikä kukaan pidä hänestä, kaikki loukkaavat (hänen kokemusmaailmansa) ja satuttavat häntä fyysisesti. Mutta äiti ymmärtää. Äiti on kehdosta asti ihmetellyt erikoista, ihanaa lastaan ja kasvanut ymmärtämään lapsen maailman, hänen tarpeensa, jopa tavan kasvattaa, joka osin poikkeaa tavanomaiseen lapseen suhtautumisesta. Monesti As-lapselle äiti on elämän ainoa tukipylväs, koska muille lapsen tapa reagoida ihmisiin ja asioihin on vierasta. Hän irtautuu lähi-ihmisestään hitaammin kuin muut lapset, eikä erottamista hänenkään kohdallaan saa tehdä väkivalloin, vaan sen on tapahduttava vähitellen sitä mukaan kun lapsi on siihen valmis. Siksi nimenomaan Asperger-lasten huostaanotot ovat monesti niin järkyttäviä sekä vanhemmalle että lapselle.
On kamalaa ajatella, miten paljon vuosien mittaan on tehty huostaanottoja, vaikka lapsella olisi jo kotona hankittu diagnoosi. Tiedän tapauksen, jossa lapsi 11-vuotiaana huostaanotettiin vastoin äidin tahtoa, kotiutettiin vasta 18-vuotiaana, eikä lapsi ollut saanut mitään kuntoutusta ja tukea sijoitusvuosinaan. Äidin mielipiteillä ei ollut huostaanoton aikana sossulassa mitään merkitystä ja tapaamiset estettiin tiukasti koko seitsemän vuoden ajan. Jos hoitajilla ei ole mitään tietoa Aspergerin oireyhtymästä, voi sanoa melko suurella todennäköisyydellä, että lapsi tulee kotiutumaan huonompi kuntoisena kuin on ollut sijoitukseen mennessään.
Kyllä monet As-lasten vanhemmat ottaisivat mielellään tuki perheen, jos sellainen olisi saatavissa. Mutta toinen ongelma on se, suostuuko lapsi irtautumaan vanhemmasta edes pariksi päiväksi. Pahimmassa tapauksessa kun lasta on käyty itkettämässä tukiperheessä puolisen vuotta aina pari vuorokautta kerrallaan, hänen vointinsa alkaa muutenkin huonontua niin, että tukiperheestä on luovuttava.
Kuten alussa sanoin, oirekuva vaihtelee henkilöstä toiseen verrattaessa, eikä kaikilla lapsilla eroahdistus ole yhtä voimakasta, vaikka As-diagnoosin kriteerit muuten täyttyvätkin. Nämä lapset ovat yleensä älykkäitä, heillä saattaa olla jokin erikoislahjakkuuskin ja siksi opettajalle annettavan oikean tiedon ja ohjauksen avulla lapsi pystyy vähintään tavanomaisiin, joskus jopa loistaviin koulusuorituksiin. Mutta siihen pystyäkseen he tarvitsevat nimenomaan heille tarkoitettua kuntoutusta ja tukea aina.
Tietysti sekin on mahdollista, että Asperger-lapsi tulee huonosta kodista ja on joutunut kaltoinkohdelluksi. Siinä tapauksessa on vielä käsittämättömämpää hänen kohdallaan perhesijoitus, koska vointi voi olla sitä tasoa, että tarvittaisiin sairaalahoitoa.
Neurologisia oireyhtymiä on myös paljon muita Assin lisäksi, tavallisin ADHD, joita lapsia on myös paljon sijoituksessa, koska ylivilkkaus on asiaa tuntemattomien mielestä ilman muuta vanhempien kasvatuskyvyttömyyden tulosta. Joillakin ADHD-lapsilla voi olla niin voimakasta aggressiivisuutta, että lapsen kasvaessa varsinkin yksinäinen kasvattaja on hätää kärsimässä. Joskus löytyy sopiva lääkitys, joka helpottaa ja joskus taas ei. Vaikeimmin oireilevia ADHD-lapsia ovat vanhemmat joutuneet antamaan sijoitukseen, koska eivät yksinkertaisesti ole enää kotona pärjänneet lapsen kanssa. Täältä saa lukea, miten 'vanhemmat eivät viitsi kasvattaa omaa lastaan', mutta jos tv ja kodin ikkunat on rikottu jo muutaman kerran viimeisten kuukausien aikana, lapsen ulottuville ei voi jättää teräaseita, kotieläimiä tai pikku sisaruksia, ja useita vaikeita kiinnipitotilanteita on päivittäin, alkavat vanhempien neuvot yleensä olla aika vähissä. Huostaanotto on silloinkin perheelle vaikea toimenpide, eikä siihen varmasti lähdetä kevyin perustein.
http://isansana.com/keskustelu/YaBB.pl?num=1172702598
Erityislapset viranomaisinkvisition
kohteina
17243
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Häirikkö ja poistattaja on sitä mieltä että tuon turhaa asiaa palstalle? Kannattaisi sinunkin nyt kerrankin lukea alusta loppuun kunnolla niin oppisit todellisesta tilanteesta jota viranomaiset ovat harrastaneet jo -90 vuodesta asti tähän päiväänkin asti ja vielä tulevaisuudessakin ellei tätä systeemiä jollain tapaa saada pysäytettyä ja korjattua niin kuin se lapselle/nuorelle olisi parempi ratkaisu kuin huostaanotto ja varsin kallis sellainen, suurin osanhan se on kunnan päättäjistä kiinni jotka sitä valtion tuki rahoja jakaa mihinkin vaan nyt todellakin vääriin kohteisiin! Sosiaaliviranomaiset vain auttavat tekemään näitä laittomia hoidollisia huostaanottoja peitelleksään kunnan päättäjien rahojen pimittämisiä kun eivät rahat ole kulkeneet sinne johon valtio on tarkoittannut ne suunnattavan. Etenkin tämä jo kertoo paljon hoidollisista huostaanotoista! "Neurologisia oireyhtymiä on myös paljon muita Assin lisäksi, tavallisin ADHD, joita lapsia on myös paljon sijoituksessa, koska ylivilkkaus on asiaa tuntemattomien mielestä ilman muuta vanhempien kasvatuskyvyttömyyden tulosta."
Hieman muunnellen kuin meidän elämästä:) Luin alemmasta ketjusta Lipposen kirjallisen kyselyn Ristikolle ja kauhistuin vastauksesta. Siinä kysymykset koskivatkin last.psyk. asiakkaita, niin silti en osaa kuin kiehua raivosta. Vaikka olemme saaneet pojalle dg:n ja asiat ovat nyt hyvin, ajattelen kauhulla monia vanhempia jotka joutuvat samaan "piip" kuin me. Ja vain koska haluavat saada lapselleen apua, yleensä koulunkäynnin vaikeuksiin, tämäkö sitten tekee meistä "huonoja vanhempia"??? Tässä tovi sitten eräs henkilö kysyi minulta: eikös olisi paljo helpompaa jos sun tenavat olis normaaleja? Sitten laskettiin mielessä useaan kertaan "sataan"... Vastasin kyseiselle ihmiselle: Lapseni ovat normaaleja, mutta heille on suotu muutamia erikoispiirteitä, tiesitkös että monet keksijät ovat olleet asseja tai ADHD-ihmisiä, löytyy heitä ohjaajista kuten näyttelijöistäkin. No tässä vaiheessa kyseinen henkilö vaihtoi heti puheenaihetta... Mietittyäni kysymystä jälkikäteen: EN vaihtaisi heitä "taviksiin". (Heissä on niin monia ihania piirteitä jotka häviäisivät) Jos jotain haluaisin muuttaa, se olisi: last.psyk.osaston käytöstä: ei kaikki ole kasvatuksen vikaa, on myös olemassa neurologisia oireyhtymiä, eikö koulussa opetettu, että ne ovat periytyviä... Niin ja miksi vanhempia on niin "piip" vaikea kuunnella. Ei minullakaan ole "erikoislääkärin koulutusta", mutta kas kummaa äiti oli oikeassa, ok, en täysin, hyvätasoinen autismi yllätti, mutta Aspergeristä olin oikeassa.
aloituksen alkumetreillä, miten sijareille TARJOTAAN näitä lapsia hoitoon!
Tekisi mieli kirota, koska Autismi- ja Asperger- sekä ADHD-liitotkin ovat ottaneet kantaa tuohon jo vuosia sitten, miten heidän jäsenilleen tehdään aiheettomia lastensuojelutoimia. Ja kun ne poikkeuksetta huonontavat lapsen vointia!
Kyllä suomalainen lastensuojelu on niin metsään suistunutta monessa asiassa kuin olla voi! Kuntapäättäjillä on myös lusikka sopassa näiden laittomien huostaanottojen suhteen, ja sijaishuolto tietysti kieroilee, että "me emme tee huostaanottoja, sen tekevät sosiaalihuolto". Sijareille kun ei kuulu näköjään mitenkään osallistua lasten puolesta tehtävään aktiivityöhön heidän olojensa auttamiseksi, millään muulla tavoilla kuin huostaanotoilla. Sitten vedotaan siihen, että ei ole aikaa, koska heillä on ne lapset hoidossa. Ja HAH, HAH, on minullakin oma erityislapsi hoidossa ja silti ehdin pitää yhteyttä päättäjiin, koska on halua siihen.
katoaa, kun lapset otetaan huostaan? Eikö se lisää kuntien menoja entisestään.
Ei muuta kuin ADRESSI kiertämään:
"Vaatimus viranhaltijoiden virkarikosten tutkimiseksi ja rankaisemiseksi.
Ole mukana muuttamassa viranomaistoimintaa allekirjoittamalla adressi, jossa vaaditaan viranhaltijoita kunnioittamaan voimassa olevia lakeja. Pääsääntöisesti esim. sosiaaliviranomaiset eivät noudata toimeentulotukilakeja, joihin syynä näen sen, etteivät nämä viranhaltijat saa virkarikoksistaan minkäänlaisia rangaistuksia. Sosiaaliasiamiesyhdistys oli lähimenneisyydessä vaatimassa lakialoitetta virkarikosten kriminalisoinnissa, mutta enää tästä asiasta ei ole kuulunut mitään. Näillä sosiaaliviranomaisten lainrikkomuksilla luodaan kuntiin säästöjä. Mutta muista.. Juuri sinä voit olla tämän viranomaismielivallan kohteena jo lähitulevaisuudessa. Allekirjoita siis adressi alla olevasta linkistä.
Manu Saarinen"
http://www.adressi.org/Virkarikoksettutkittavarangaistava
todella hyvin. Ja ilmaista raivonsa ilman tehostesanoja päinvastoin kuin minä!
jossa ovat mukana nämä "yhteistyö"kumppanit eli sairaala
niin teidän asiaakin kun ajattelee niin nousee ääretön ärtymys, suuttumus näitä todella taitamattomia viranomaisia kohtaaan.
Miten ajattelemattomia ja tietämättömiä, ammattitaidottomiakin viranomaisissa ollaan ja siltikin touhutaan ja viedään asioita jääräpäisesti viranomaisten taholta eteen päin vaan ....
Jo aivan alkuvaiheessa ja tässä matkan varrellakin kun lapsenne tilannetta ja oireilua ja varsinkin kun tuota alkulähtö tilannettakin kun muistaa pitää taustalla
niin ilman lääkärikoulutustakin olisi voinut vannoa, että lapsellanne on jotain neuroperäistä oiretta ja juuri sellaista oiretta, mitä vanhemmat eivät voi omalla käytöksellään aiheuttaa ja mitä lapsenne itse ei voi "pidätellä" eikä "jarrutella". Tietenkin nyt kun tiedetään mikä hänellä on, niin oikeanlaisella terapialla ja ohjauksella ja tietyillä toimenpiteillä häntä voidaan auttaa hänen elämän poluilla.
Mutta voimia Teidänkin koko perheen kevääseen ja kesään.
Toivotaan että saatte oikeutta tämän maan järjestelmissä ja että lapsenne kaltaista kohtaloa ei tarvitsisi kenenkään lapsen tulevaisuudessa kokea.
Toivotaan, että vastuuseen ja varsinkin oikeudelliseen vastuuseen,
joutuvat ainakin ne viranomaiset keiden käsistä tämä huostaamislumipallo lähti alunalkujaankin väärille poluille vierimään.
Kertokaa minulle, mikä on NORMAALI!
Mitta, paino, ulkonäkö, käytös. Sanokaa minulle, mikä on normaali.
En itse nostanut tuota vanhaa kirjoitusta tänne, joka tietenkin on täysin ajankohtainen vielä tänäkin päivänä. Ja saahan näitä siksi nostella, aina toivoa sopii, että siitä olisi hyötyä jollekin.
kirjoitusten nostosta hyötyä. Nyt kun luin sen, mahdollisesti siis toistamiseen, ahdisti se siten, etten itse oman lapsen aikaan ollut noista asioista tietoinen ja toimin aivan turhaan väärin ympäristön painostuksesta ja vastoin omaa äidin vaistoani. Hyvä muistutus se oli nyt, miten suhtauduinkaan väärin ylivilkkaaseen "kasvattamattomaan ja kasvatustavaativaan" lapsenlapseen viime käynnillä. No, nyt pidän taas asian mielessä.
laittaa kiertoon ja luettavaksi juuri esimerkiksi ministeri Risikolle vastineeksi hänen "ei luettavaan ja ei ymmärrettävään" vastaukseensa, jonka hän antoi eduskunnassa kansanedustaja Päivi Lipposelle.
Kaikille muillekin mahdollisille ja lasten ja nuorten asioista päättäville, valvoville, keskusteluun osallistuville jne tahoille; lapsiasiavaltuutetulle, eduskunnan Lasten puolesta -ryhmälle, Ulkoministeriöönkin ("keräävät" materiaalin, vastineen Suomen YK:n Lapsen Oikeuksien komitealta saamiin "moitelistoihin"), Eduskunnan oikeusasiamiehelle, Oikeuskanslerille, Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokseen (Pekka Puska ja kuka tässä uudessa organisaatiossa vastaakaan lastensuojelun asioista), Valviraan jne jne
nuorimmaiseni diagnoosien kanssa. Kiitos! Sain niin paljon virikkeitä ja ajatuksia tämän kirjoituksen johdosta.
Esikoulun ope sanoi pojastani, että on kuin Tommy Tabermann, runoilija.
Sainkin niin ihanan äitienpäivärunon:
"Kevätruno
Keväällä ei ole lunta. Perhoset lentävät. Siili piikikäs metsässä. Sammakko lammessa. Sisilisko pyydystää. Puut kasvavat. Lomapäivänä hauskaa on. Lehmästä saadaan maitoa. Leskelehtiä ja aurinko. Leikkiä ystävän kanssa. Älä ole töissä pitkään, ota korttisi Äiti.
Hyvää äitienpäivää."
Ja korttiin oli piirretty äidin kuva. Äidillä jalassaan korkokantakengät. Ihana!
tavallisia ja normaaleja. Oletko koskaan kuullut? Tuollaiset termit asettavat heidät kaikkine sellaisten perheiden yläpuolelle, jotka kohtaavat jossain vaiheessa ongelmia. Tavalliset ja normaalit sen kuin porskuttaa aina vaan...
Ja paljonkin ....
muutoin hänellä ei olisi mittaria, millä määritellä lastensuojeluperhe epänormaaliksi ja kelvottomaksi = erilaiseksi kuin sossu itse.
kenenkään yläpuolella, se on ihan laihon torstin juttuja=)
Kyllä meillä ainakin murkkuikäisen kanssa on ongelmia, sellainen hulivili kun on.Onneksi ei ole kaljasta kiinnostunut eikä polta tupakkaa, mutta muuten suhtautuu koulunkäyntiin hälläväliä tyyliin, aika yleistä 14-15- vuotiailla pojilla.
Vanhempi onkin viisampi, ei myöskään polta tupakkaa, muta ikänsä puolesta käy joskus kavereillaan vähän huvittelemassa.
Tyttöjen eteen tehdään tosi paljon, ihan siksi, että he tosiaan tuntisivat olonsa täällä hyväksytyksi ja rakastetuksi ja oikeastaan ovat saaneet vanhemmiltaan luvan siihen, joten siinä suhteessa meillä menee hyvin.
Mutta kumpikin on oma persoonansa ja toinen paljon vahvempi toista, joten odottelen mielenkiinnolla miten murkkuiässä hänen kanssaan pärjätään.
Emme me ole ylentäneet itseämme mitenkään sen kummemmiksi kuin muutkaan perheet, tytöiltä yleensä kysytään myös mielipide siitä, kenelle saa sanoa, että ovat sijoitettuja , kenelle ei.
Ja sen mukaan mennään.
Koska mitä järkeä on tehdä esim. hoidollisia huostaanottoja sijaisperheeseen?
Oma vanhempi on sentään kantapään kautta oppinut lapsensa oikean kohtelun, kaiken sen, millaista kohtelua lapsi tarvitsee, että hän voi hyvin ja edistyy myönteisesti kehityksessään. Mitä ihmeen järkeä on siirtää lasta tuntemattomalle ihmiselle, jolla ei ole lapsesta muuta tietoa kuin yleistyksiä tai ennakkoluuloja?
Ja miten täälläkin eräs häiriintynyt henkilö on kirjoittanut, "mikä onni on, kun lapsi pääsee kurjasta kodistaan HYVÄÄN sijaisperheeseen". Mistä kurjasta kodista, jos sossutkaan eivät näe lainmukaisia huostaanottoperusteita, mutta ei ole tarjota perheen "avuksi" muuta kuin huostaanotto?
Jos sijaisperheitä käytettäisiinkin vain siihen tarkoituksiin, kuin niiden uskotaan olevan tarkoitettu, ei mitään tällaisia kirjoituksia tarvitsisi mistään lukeakaan kuin tämäkin ketju on.
palstalla ovat olleet erityisen paljon YLÄPUOLELLA olevia, etkö itse huomannut, muut huomasivat.