Miten elämäsi on muuttunut ulkomaalaisen puolison myötä?
Luuletko, että elämäsi on nyt erilaista, kuin se olisi, jos puolisosi olisi suomalainen?
Oletko joutunut luopumaan jostain aiemmista haaveistasi/suunnitelmistasi siitä syystä, että puolisosi on ulkomaalainen?
Luuletko, että elämäsi on nyt erilaista, kuin se olisi, jos puolisosi olisi suomalainen?
Oletko joutunut luopumaan jostain aiemmista haaveistasi/suunnitelmistasi siitä syystä, että puolisosi on ulkomaalainen?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Miten elämäsi on muuttunut ulkomaalaisen puolison myötä? Luuletko, että elämäsi on nyt erilaista, kuin se olisi, jos puolisosi olisi suomalainen?
- Hmmm...En oikein osaa vastata tuohon, koska minulla ei ole kokemusta esim. yhdessä asumisesta suomalaisen miehen kanssa, mutta ainakin elämästäni on tullut huomattavasti rikkaampaa, kuin mitä se oli ennen. Olen saanut tutustua mieheni kulttuuriin, hänen ystäviinsä ym. Mieheni on hyvin "suomalainen" tavoiltaan ja meillä eletään ns. normaalia suomalaista elämää.
Oletko joutunut luopumaan jostain aiemmista haaveistasi/suunnitelmistasi siistä syystä, että puolisosi on ulkomaalainen?
- En ole, päinvastoin. Meillä on paljon haaveita ja suunnitelmia, jotka kyllä ovat toistaiseksi jäähyllä tulevan poikavauvan takia, jota me kumpikin innolla ja rakkaudella odotamme :)
Elämä on IHANAA :)
no, ei oo elama muuttunut ulkomaalaisen puolison myota, hyvin on suomalaiset tavat myos minun puolisollani, joten tuskin elo eroaa muuten kuin etta kotona ei puhuta suomea. tuskin olisi kovin erilaista vaikka han olisikin suomalainen.
en ole luopunut mistaan haaveesta, suunnitelmista ehka sen verran, etta Suomessa ei ole viela tana paivana mielestani helppo asua ulkomaalaisen joka ei puhu suomea!
Olen ulkomaalaisen mieheni kanssa muuttamassa Suomeen tana vuonna. Minulla ei ole viela tietoakaan miten kaikki tulee sujumaan koska mieheni ei puhu suomea. Onko sinulla sellaisesta kokemusta? (Siis asutteko Suomessa vai muualla)?
Suunnitelmana oli heti lukion jälkeen haku opiskelemaan Suomeen yliopistoon. Ei mitään hinkua ulkomaille. Siinä kaikki. Lukion lopussa tapasin poikakaverini, suunnitelmat muuttuivat täysin. Nyt asun ulkomailla, kaksi vuotta ollut välivuotta jo lukion jälkeen. Tässä välissä olen ollut töissä niin USA:ssa kuin muuallakin Euroopassa, ravannut maita ja mantuja, nyt suunnitelmissa aloittaa yliopisto nykyisessä englanninkielisessä asuinmaassani - olisinko tätä aiemmin uskonut tapahtuvan?!
En voi muuta olla kuin kiitollinen, viimeiset vuodet ovat olleet mahtavia!
sillä lailla, että jos en olisi miestäni tavannut, en varmasti olisi jäänyt Suomeen asumaan, vaan olisin suunnannut töihin ulkomaille. Uskoisin myös, että jos olisin naimisissa suomalaisen miehen kanssa, hän olisi 33-vuotiaana ollut ansiotyössä jo jonkun vuoden, mutta nyt ulkomainen mieheni on "ikuinen opiskelija", sillä töitä ei vain löydy. Eli elämä on jatkuvaa kituuttamista pienillä tuloilla. Josta johtuen olen joutunut luopumaan aiemmin niin rakkaasta "harrastuksestani", matkailusta.
Positiivisena puolena on tietysti se, että on saanut tutustua toiseen kultuuriin niin läheltä, on saanut toisen kotimaan,...
sanoisin, että varmaan olis raharikkaampaa elämä jos olisi suomalaisen kanssa. Olisi myös miehen suku läsnä auttamassa arkipäivää, eikä niin että vain kerran vuodessa nähdään, jos sitäkään - lapsetkaan ei edes kunnolla oo tutustunu isovanhempiinsa tai serkkuihinsa.
Myöskään en joutuisi huolehtimaan niin paljon meidän asioista; enkä myöskään asioista, jotka kuuluisivat vaan miehelle, mutta kun toinen ei osaa suomea, niin kaikki kaatuu mun niskaan.
Toisaalta, kaksikielisyys on meille rikkaus.
Niinpä, kaksi edellistä kirjoitusta ovat aivan kuin minun suustani!
Elämä on toki osittain erilaista, mutta myös hyvin samanlaista. Samanlaista on esimerkiksi se mitä mieheltä vaadin: rakkautta, välittämistä, uskollisuutta, luottamusta, osallistumista perhe-elämään (kotityöt, lapset), työntekoa -> rahaa perheelle. Sitä vastoin annan miehelleni kaikkea tuota edellämainittua, kuten myös oikeuden omaan elämään meille molemmille (harrastuksia, omaa aikaa).
Erilaista:
- Puhumme ensinnäkin kotona kolmea kieltä ja lapselle niistä kahta pelkän suomen sijaan.
- Matkustamme noin kerran vuodessa ulkomaille miehen sukulaisia tapaamaan (mitä tuskin tekisin muuten, vaan menisin lomalle joka matkalla eri kohteeseen).
- Syömme erilaisia ruokia.
- Otamme huomioon kahden kulttuurin vaatimukset esimerkiksi lastamme kasvattaessa (ei mitään ympärileikkauksia tms. mutta esimerkiksi tapakasvatuksessa voi olla eroja, joista tulee keskustella, samoin uskonnossa, vaikka tapa-uskovaisia olemmekin.)
- Elämä on siinä mielessä rikasta, että meillä on aina toisillemme uusia tarinoita kerrottavaksi. Mieheni esimerkiksi on kiinnostunut historiasta ja politiikasta ja jaksaa minulle kertoa tarinoita omasta kotimaastaan jatkuvasti. (Jos olisimme molemmat suomalaisia, tuntisimme maamme historian ja tavat niin hyvin, että tuskin siitä tällä tavoin keskustelisimme.)
- Negatiivisena voisi mainita sen, että vaikka kuinka hyvin puhumme yhteistä kieltä (englanti), tulee ajoittain väärinkäsityksiä.
- Samoin työnsaanti on hiukkasen vaikeampaa ulkomaalaisella (mieheni on kyllä Suomessa koulutettu) kuin suomalaisella Suomessa. Emme siis välttämättä tule koskaan saavuttamaan kaikkia rahaa vaativia unelmiamme, kuten itsesuunniteltua omakotitaloa, mutta ehkäpä vanhempi omakotitalo, jota voimme pikku hiljaa remontoida mieleiseksi, täyttää unelmamme tarpeeksi. :o)
- Negatiivisena täytyy myös mainita se seikka, että jos olisin nainut suomalaisen, en "joutuisi" todistelemaan onneani jokaiselle vastaantulevalle. Sitä kun on tälläkin palstalla jo varmaan tusina kovaa kokenutta käynyt omaan kokemukseensa pohjaten "varoittamassa muita pahoista ulkomaalaispettureista, hakkaajista ja valehtelijoista". Ihmiset vain ovat niitä yksilöitä - ei siitä mihinkään pääse. Kun on kyse suomalaisesta epäonnistuneesta liitosta, puhutaan yksilöiden virheistä tai epäonnistumisesta. Kun puhutaan epäonnistuneesta monikulttuurisesta parisuhteesta, puhutaan _ulkomaalaisista miehestä yleistäen_. Se on väärin, yksi paska ulkomaalainen ei ole kaikki ulkomaalaiset.
Luopunut unelmista? En ole joutunut, kaikki on saavutettavissa, omasta itsestähän tämä vain on kiinni ja unelmatkin vaihtuvat jatkuvasti. Mitä halusin 18-vuotiaana elämältäni, en halua enää.
Heips. Monet täällä valittivat, että jos olisi suomalaisen kanssa, rahaa olisi enemmän... Meillä asia on toisin. Miehelläni on oma yritys, minä saan olla kotiäitinä kaksivuotiaalle pojallemme, taloa sellaset 240 neliöö, jonka mieheni on perhettämme varten rakennuttanut. Meillä on kaksi autoa, toinen vm. -01 ja toinen -04. Minulla itselläni ei varmasti olisi tällaisia mahdollisuuksia suomalaisen duunarin kanssa.
Poikamme on kristitty, mutta ympärileikkauksen mahdollisuutta harkitaan. tätä en tekesi suomalaisen miehen kanssa (en edes harkitsisi). Kasvatus välillä on kiivasta, kun toinen tekee ja toinen sanoo, kuinka kuuluisi tehdä (en vain ole samanlainen kuin hänen äitinsä......)
Kun nain mieheni, en kuvitellut naineeni koko sukua. Osa mieheni rahoista lähetetään hänen vanhemmilleen, ja suomessa asuvat veljet saavat myös osansa. En silti valita, onneksi meillekin sitä jää.
Luopumaan en ole mistään joutunut, päinvastoin. Koen saaneeni tältä mieheltä kaiken ja enemmänkin.