Tuosta alempaa luin avauksen tekstin jossa luki suurinpiirtein näin; nimimerkki (X) ei ole esikoislestadiolainen.
Jokainen mainitun nimimerkin tekstejä lukenut tietää että nimimerkki on esikoislestadiolainen, saarnaajan tytär vielä, siis syntyperäinen esikoislestadiolainen. Lisäksi hän on Hengen erottamisen lahjalla varustettu ja Jumalan sanaan pitäytyvä.
Useamman kerran olen lukenut vastaavaa joidenkin muidenkin kohdalla. Esikoislestadiolaiselle on vastattu suoraan ettei hän ole esikoislestadiolainen.
Kysymys kuuluukin, kuka täällä on sellainen henkilö joka määrittelee toisen vakaumuksen ohi asianomaisen henkilön oman ilmopituksen? Kuka on ottanut omiin käsiinsä sellaista mikä ei hänelle lainkaan kuulu?
Jokainen mainitun nimimerkin tekstejä lukenut tietää että nimimerkki on esikoislestadiolainen, saarnaajan tytär vielä, siis syntyperäinen esikoislestadiolainen. Lisäksi hän on Hengen erottamisen lahjalla varustettu ja Jumalan sanaan pitäytyvä.
Useamman kerran olen lukenut vastaavaa joidenkin muidenkin kohdalla. Esikoislestadiolaiselle on vastattu suoraan ettei hän ole esikoislestadiolainen.
Kysymys kuuluukin, kuka täällä on sellainen henkilö joka määrittelee toisen vakaumuksen ohi asianomaisen henkilön oman ilmopituksen? Kuka on ottanut omiin käsiinsä sellaista mikä ei hänelle lainkaan kuulu?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Raamatussa on tasan yksi mahdollisuus pelastua, - usko ja Kaste.
*(Aha, copy/paste toiminto on siis estetty, ...no onhan tämä muutoinkin pilattu).
Joka tapauksessa Joh. 3:16 kertoo muuttumattomat pelastuksen perusteet.
1. Jumala rakasti kadotustuomion saanutta ihmistä niin paljon, että antoi oman viattoman poikansa syntiuhriksi.
2. Jokainen joka Jumalan poikaan Jeesukseen USKOO, hän ei huku kadotukseen vaan perii iankaikkisen elämän. Tuon elämän joka on kuolleista yläsnousseiden ESIKOISESSA Jeesuksessa Kristuksessa.
3. Vanhurskaus on lahja, sitä ei kukaan ihminen voi ansaita.
4. Tuo lahja otetaan vastaan sydämen uskolla.
5. Lahjan saanut henkilö tunnustaa omalla suullaan muille, vastaanottaneensa Jeesuksen Kristuksen täydellisen vanhurskauden.
------
Kuten edellä olevasta voimme helposti havaita, niin lestadiolaisuudesta (tai jostakin muusta -laisuudesta) ei ole mitään etua viimeisellä tuomiolla, mutta ilman USKOA Jeesukseen ei kukaan voi pelastua.
Siksi me jotka Jeesusta seuraamme Jeesusta, olemme kaikki "jeesuslaisia", riippumatta siitä minkä nimiseen joukkoon (traditioon) me täällä kuulumme.
AP määrittelee. (On viimeaikoina esiintynyt myös monilla muilla nimimerkeillä).
Hän tarkoitti , Oliko sulla jotain viestiä, vai jäitkö odottamaan , vai etkö huomannut että aika kuluu . Linnut laulaa ja kesä on tullut , Huomenna on Jeesuksen Taivaaseen astumis/nousemis päivä Helatorstai siitä 10 pv, Helluntaihin.
tullineuvos sentään. Älä vastaile kun et tiedä.
"Niin mitä"
Kuka pääsee taivaaseen, kuka joutuu helvettiin, kuka on omanvanhurskauden palvelija, kuka on piru, kuka on perkeleestä, yms.
Minä uskon Isään Jumalaan , Taivaan ja maan luojaan , ja Jeesukseen Kristukseen Jumalan ainoaan Poikaan , ja joka Hänet uskoo Jumalan Pojaksi , Hän pelastuu , USKOlla Armosta .
Hän pääsee Taivaaseen .
H:ttiin joutuu se korsi ja akanakasa joka , Jeesuksen tullessa viimeiselle toumiolle , on muodostunut Hänen vasemmalle puolelle , ne heitetään ikuiseen
tuleen , omavanhurskauden palvelija , kuuluu samaan satsiin. Mutta kuka on omavanruskas ?, se on sellainen joka ei USKO että Armosta saa kaikki synnit
anteeksi , ja sellainen jonka on vielä tehtävä työtä että voisi USKOa , ja sellainen joka EI VOI OTTAA LAHJAKSI JUMALAN VANHURSKAUTTA . Vaan luulee saavansa osettua tai tienattua itselleen armon.
Kuka on piru ? =saatana , Se on Vihollinen joka joka aina käy ympäri ,kenethän saisi niellä , ja on henkiolento , Joka on Raamutun mukaan viimeisenä päivänä hävitettävä , ja sillä lailla että se on totaalinen , se ei koskaan tule enää senjälkeen vaivaamaan ketään , ei tässä maassa eikä tulevassa .
Kuka on perkeleestä ? Se joka hyyssää ja palvoo vihollista.
Kuka on ottanut sellaista omiin käsiin mikä ei hänelle lainkaan kuuluu .
Se sanotaan Raamatussa 10:n käskyn kohdassa 7 käsky , ÄLÄ VARASTA.
Keneltä hän on varastanut , JUMALALTA.
Kysymys oli siitä, kuka tällä palstalla määrittelee esikoislestadiolaisen henkilön ei-esikoislestadiolaiseksi.
Onko olemassa ihminen joka kuvittelee olevansa valtuutettu määrittelemään ne henkilöt, jotka ovat oikeutettuja käyttämään esikoislestadiolaisen nimeä? Sehän
on jokaisen henkilökohtainen asia kertoa onko esikoislestadiolainen vai ei. Sitä paitsi jokainen esikoislestadiolainen ajattelee eri asioista ihan omalla yksilöllisellä tavallaan.
Saat sata lasissa ajatuksesta kiinni, henkilöä jota haet tuskin saat kiinni, Hän on joku sellainen joka pistäisi surutta kristytn kattilaan ja kannen päälle ja itse istuisi kannen päälle . OMAVANHURSKAS.
Tiukkis essu tai vanhoillislesta.
merkitystä? Siis onko joku esikoislestadiolainen vai ei?
(En ole Saara!)
Itse olen tuntenut olevani muukalainen siellä ja muukalainen täällä. Ehkä esikoislestadiolaset eivät pidä minua joukkoonsa kuuluvana, mutta "ulkopuoliset" näkevät minut aina esikoislestadiolaisena!
Olen huomannut, että "vieraaksi ääneksi" katsotaan esimerkiksi selkokielen käyttö. Jos ei käytä esikoislestadiolaista retoriikkaa, on väärähenkinen. Puhumattakaan nyt muista asioista...
Henkistä julmuutta ja joukosta pois eristämisen taipumuksia on esikoislestadiolaisissakin, valitettavasti. Erilaisuus pelottaa.
Sen tähden täällä nyt keskustellaan tästä aiheesta, että tällaisesta "muiksi ihmisiksi", tai "ulkopuolisiksi" leimaamisesta päästäisiin vihdoinkin eroon. Jeesus tahtoo että me jotka hänet tunnustamme Herraksemme olisimme YHTÄ. Yksi ruumis Kristuksessa ja toinen toisemme jäsenet. Mikään muu ei ihmistä pelasta kuin Jeesus, tämä on totuus joka ei pala tulessakaan.
tulisi aivan virheettömiä?
:))))) Salli minun hymyillä!
Silloin voisi tunnustaa senkin että kaikki äiti- ja vanhin- myytit ovat syntiä ja harhaoppia.
Kaikki Vanhin myytit ja äitiseurakunta on harhaoppia , Miksi ?
SIKSI ETTÄ NE EI SISÄLLÄ JEESUSTA KRISTUSTA.
Vaan ne sisältävät "tämän ristillisyyden " joka ei ole kuollut kenenkään puolesta mutta Jeesus Kristus on . Missään ei ole kirjoitettu (Pyhässä RAAMATUSSA) että
kristillisyys pelastaa . VAAN JUMALAN POIKA . Jos sinä USKOT JEESUKSEN JUMALAN POJAKSI SINÄ PELASTUT .
Ei ole yhden yhtäkään , joka ei syntiin ole joutunut , Vaan yksi on Jeesus Kristus
ja Hän on lunastanut meidät kaikki vuonna 33 synnit on maksettu maailman loppuun asti , se meidän tulee USKOA,
Ei sillä ole mitään meritystä , onko Es/Lesta tai muu Jeesukseen Kristukseen USKOVA tulee autuaaksi , HERRAN tie on tutkimaton . Mutta joka USKOo hän ei pety vaan saa ikuisen elämän.
Joka metsästää tälläista henkilöa kuin Saara, joka tunnetusti itse ei siitä välitä
mikä kohdistuu häneen itseensä , mutta ei anna sanoa väärää todistusta Jeesuksesta Krisrtuksesta , eikä muista uskon sisarista ei veljistä tämän ymmärrän ja tuen kaikessa missä voin.
Olen vähän kateellinen Saaralle siitä kuinka hän kykenee verikoirien kanssa pelaamaan. Se ei ole sellaista kateutta joka himmentäisi rakkautta häntä kohtaan, vaan sellaista kateutta että minäkin haluaisin olla yhtä vahva panettelijoiden hyökätessä. Olen huomannut että naisilla on usein paljon suurempi kyky joustaa heikon henkilön (= kovasti haukkuvan koiran) edessä. Miespoloinen on heikoilla kun joku tunkee ilkeän valheen stiletin kylkiluiden väliin.
Aivan niinhän se on Olen itsekin välillä ollut kipuratissa paikassa,
ja kun siitä selviää kiitos lähtee kyllä ylös, sitä ei pantata yhtään,
kyllä tietenkin on niin että naisella on parempi , henkilö kemia kuin meillä
Miehillä , minä en usko että nainen olisi kovinkaan paljon heikonpi astia,
Totuus on kuitenkin se , että Jumala on kummatkin tehnyt , tottahan HÄN
teki silloin molemmat hyviksi . Muu johtuu siitä että normaalistikin on eroja
henkilöissä ja ne on varsin monista asioista kiinni , kukaan ei ole seppä
syntyissään ja harjoitus tekee mestareita on se sitten mies tai nainen .