Miten pystyn luottamaan?

Mul on ongelma jost en pääse yli enkä ympäri. En jaksa tätä enää, oon viime päivin vaa kelannu et pitäiskö mun olla enää täs suhtees vai ei (Oon 19v). Ihanaa jos joku jaksais lukee ja hjelppii mua!

Ongelma on se et en vaa kerta kaikkii osaa luottaa mun poikaystävään. Mul on päivii jolloin luotan ja kelaan et haluun elää sen kans koko mun loppuelämän, sit taas on päivii jolloin mietin pääni puhki kakkee tyhmää (kuten nyt se taas on siel ryyppäämäs ja mitäköhän se taas tekee..) En viiti huomautella sille asioista, mitä se välil tekee koska koen itteni säälittäväks, vaik mua ne asiat vituttaaki..

Auttakaa onks oikein seuraavat asiat vai oonko vaan vainoharhanen..?? Esim: Jätkä sanoo vaa et joo yhet millan bileet meen sinne huomen, eikä aikomustakaa kysyy mua mukaan tai mitää (Ei yleensä koskaa kysy messii), tai sit huomauttaa sivulausees et mun oli ryyppyreissun jälkee pakko ottaa pari muijaa mulle yöks ku ei ne olis päässy himaa tai mitää, tai venaas soitan sulle koht mut nyt mun pitää kantaa yht tyttöö ku se on liian kännis... plääplääplää. ymsyms. Ja ei se haittais jos tällasii samanlaisii tapauksii olis joskus, mutku se on jatkuvaa.

Ite en ees tykkää niin paljon juoda ja en haluis mitää muuta ku tasapainosen suhteen ilman mitää kännisekoiluja. Mut mun jätkälle näyttää olevan kaikki kaikes sen ego ja frendit juominen. Vaik aina se sanoo et se rakastaa ja ei oo sellanen ihminen joka pettäis, ja on sanonuki ettei koskaa vois pettää. Sit se aina sanoo ettei haluu satuttaa mua, mut en sit tajuu et eiks se vaan huomaa mitä se tekee. Saa mut kelaa et välittääks se must oikeesti. Vai onks sanat vaan sanoja. Teot näyttää muuta.

Se et en luota siihen ja oon mustasukkanen ajaa mut koht hulluks. Kehittelen päässäni kaikkii kauhutarinoita sen tekemisist. Oon kelannu et onks tää sen arvost. Mut just kaikki oudot asiat mitä jätkä tekee saa mus sen epäilyn aikaan. Onks tää normaalii? Onks jollain samanlaisii kokemuksii? Yritän ohittaa niit mun epäilyjä ja ajatella et ei ne sen teot mitään. Mut oon huomannu et asiat vaan kasautuu ja itken iltasin, ku pidän kaikkee sisälläni enkä pysty sanoo niit sille.

Vaik mä rakastan sitä ja meil menee muuten hyvin en enää pysty olee täs näinkää. Luottamus on sellanen asia et jos sitä ei oo ni ei oo hyvää suhdettakaa. Miten pystyisin alkaa luottaa mun jätkää? vai pitäiskö mun tehä jotain radikaalia? puhuminenkaa sille ei varmaa olis pahitteeks...