Wincapita mediassa

Kappas, sivujen lay-out on uudistunut sitten viime vierailun. Ja kirjoitustenkin määrä on taas ilahduttavassa kasvussa, kiitos mm. EOK:n sivuilla olleen kirjoituksen, joka antoi ainakin osalle WC:n jäsenistöä uutta toivoa(?). En nyt ota kantaa sen enempää EOK:n kompetenssiin asiassa enkä tuohon kirjoitukseen sinänsä, mutta muutama asia on syytä nostaa esille.

Täällä on jälleen kerran ihmetelty suomalaisen median vaitonaisuutta asian tiimoilta, joten lienee syytä (jälleen kerran) kerrata ainakin osa median toimintatavoista. Missähän muuten viipyilee se ulkomaisen median julkaisema jymyjuttu Suomen viranomaisista, jota täällä lupailtiin julkaistavan vielä muutama aika sitten? Kuten jo tuolloin totesin, ainakaan mikään niistä julkaisuista joihin minulla on kontaktit, ei moista juttua ole tekemässä. Mutta onhan noita lehtiä.....

Seuraavassa muutama tosiasia;

Uutinen määritellään seuraavasti (osa määritlemää): Uutinen (uutiset) tarkoittaa uutta tietoa ajankohtaisista asioista. Uutisen oletetaan vastaavan mitä-, missä-, milloin-, miksi-, miten- ja kuka-kysymyksiin. Useimmiten toimittajat ensin tutkivat uutisten taustat ja esittävät ne sitten yleisölle totuudenmukaisesti tarkoituksenmukaisessa muodossaan.

Kun ihmetellään, miksi media ei kirjoita/julkaise tuota EOK:n sivuilla esitettyä mielipidettä, pyytäisin kiinnittämään huomion tuossa uutisen määritelmässä olevaan muutamaan sanaan:

- uusi tieto - kirjoitus ei sisältänyt mitään uutta
- ajankohtainen asia - WC alkaa menettää tuota ajankohtaisuuttaan, ainakin jos mitään uutta tietoa ei median välitettäväksi tule
- kirjoitus ei vastaa yhteenkään mitä-. missä-, milloin-, miksi-, eikä kuka -kysymykseen

Ja lopuksi, toimittajat TUTKIVAT uutisen TAUSTAT ja kirjoittavat TOTUUDENMUKAISESTI.

Joten, toimittakaa lehdistölle todennettavat faktat, niin varmasti ne myös julkaistaan. Sitä, ettei tiedotusvälineet julkaise UUTISINA mielipidekirjoituksia, ei pidä ihmetellä. Niitä vartenhan mm. lehdissä on yleisönosastot. Tämä EOK:n sivuilla julkaistu kirjoitus nimittäin voidaan laskea mielipidekirjoitukseksi, vaikkapa tuon edellä esitettyjen uutisen määritelmien mukaan.

Edelleen sähköpostini on avoinna niille kaivatuille todisteille, ja edelleen tarjoukseni on voimassa - mikäli saan todistettavat faktat joko WC:n laillisuudesta/virkamiesten tekemistä rikoksista, lupaan saada ne julkisuuteen. Eikä se ole edes vaikeaa.

11

844

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • plötinää

      Mistä saat todisteet puolesta tai vastaan tänään? Ei niitä ole vielä kukaan esittänyt.
      Et varmaan usko itsekään kirjoittamaasi "tarinaan".

      • ylläoleva

        ihan tosiasiaa, luitko edes mitä kaveri kirjoitti?


      • tosissaan kirjoitettu
        ylläoleva kirjoitti:

        ihan tosiasiaa, luitko edes mitä kaveri kirjoitti?

        Kuinkahan moni uskoo esim. seuraavaan:
        "Useimmiten toimittajat ensin tutkivat uutisten taustat ja esittävät ne sitten yleisölle totuudenmukaisesti tarkoituksenmukaisessa muodossaan."
        Sana TARKOITUKSENMUKAISESSA kaataa usein tuon sanan TOTUUDENMUKAISEN.

        Ja tässä kohtaa jo repesin:
        "Ja lopuksi, toimittajat TUTKIVAT uutisen TAUSTAT ja kirjoittavat TOTUUDENMUKAISESTI."
        Jos olet vähääkään seurannut uutisia, niin ollet huomannut, että ne ovat usein sanasta sanaan samanlaisia. Hyvin tutkittuja.

        Toistaiseksi kaikki mitä esim. Capitasta on kirjoitettu, on ollut pelkästään mielipiteitä. Mitään ei ole todistettu mihinkään suuntaan vielä.
        "Sitä, ettei tiedotusvälineet julkaise UUTISINA mielipidekirjoituksia, ei pidä ihmetellä."


      • totta?
        tosissaan kirjoitettu kirjoitti:

        Kuinkahan moni uskoo esim. seuraavaan:
        "Useimmiten toimittajat ensin tutkivat uutisten taustat ja esittävät ne sitten yleisölle totuudenmukaisesti tarkoituksenmukaisessa muodossaan."
        Sana TARKOITUKSENMUKAISESSA kaataa usein tuon sanan TOTUUDENMUKAISEN.

        Ja tässä kohtaa jo repesin:
        "Ja lopuksi, toimittajat TUTKIVAT uutisen TAUSTAT ja kirjoittavat TOTUUDENMUKAISESTI."
        Jos olet vähääkään seurannut uutisia, niin ollet huomannut, että ne ovat usein sanasta sanaan samanlaisia. Hyvin tutkittuja.

        Toistaiseksi kaikki mitä esim. Capitasta on kirjoitettu, on ollut pelkästään mielipiteitä. Mitään ei ole todistettu mihinkään suuntaan vielä.
        "Sitä, ettei tiedotusvälineet julkaise UUTISINA mielipidekirjoituksia, ei pidä ihmetellä."

        en nyt ihan mielipiteenä pidä sitä tosiasiaa että tuhansien "sijoittajien" rahat ovat olleet yli vuoden täysin tietymättömissä.

        Monet uutiset ovat usein esim. STT:n välittämiä ja toimitus vain copy-pasteaa ne julkaisuun, ts. ovat vain laiskoja, tuskin salaliittoa joka uutiseen liittyy.


    • niin suosittelen

      Ettet pidätä hengitystäsi.;)

      Lue hyvä kirjoitus tuolta alempaa "Mihin EOK:ta tarvitaan!---->lähdekritiikki

    • no huhhuh

      johtuu tod.näk. mediassa siitä että toimittajat tutkivat niitä taustoja krp:n kanssa kilpaa (koska ovat ERITTÄIN KRIITTISIÄ omiin kirjoituksiinsa) eivätkä ennätä palstojaan toimittaa...sinänsä mielenkiintoista että krp:n ensimmäisen "tiedottteen" jälkeen kaikki,pienimmät ilmaisjakelulehdetkin, kiljuivat wc:n pyramidihuijausta sekä kriminalisoivat siihen osaa ottaneet (tosin ERITTÄIN KRIITTISESTI SEKÄ KRP:N OIKEUDEN MUKAISESTI)...jopa krp on "tiedotteissaan" lieventänyt kriminalisointiaan sekä lopettanut pyramidihuijauksesta puhumisen, ilmeisesti jopa asiaa tutkittuaan (vai onkohan kenties tiedotusvastaava vaihtunut jo useampaankin kertaan)...elikkäs toi sun alustukses ontuu aikasen pahasti sekä toimittajista ja totuudesta (samassa lauseessa-) puhuminen on jo sinänsä myytti (ehkä joskus on näin päässytkin käymään mutta onneksi sitä ei enää kukaan muista) mutta sillähän ei olekkaan minkäänlaista kaupallista arvoa...

    • AdaFlink

      ... tässä uudistuneessa forumissa kappalejaon näkymään oikein? Vai onko se mahdollista vaan aloituksessa ja vastauksissa ei kappalejakoa tunneta.

      Ja mitaan ette voi...

      • no huhhuh

        ei se o niin justiinsa ton muotoilun kanssa...senkun "pölötät" putkeen vaan...ja aikasen harva edes esikatselee kirjoittamaansa, puhumattakaan niistä jotka eivät edes itse ymmärrä tekstiään...mutta AINA on joko vastaan tai puolesta (näkemysten mukaan järjestys on juuri noin päin) ...miksihän tämä wc-juttu on kaikille niin "henkilökohtainen" ?


      • sillä

        Enter-näppäimellä ne rivinvaihdot. Kirjoitatko mahdollisesti viestisi ensin jossain tekstinkäsittely-ohjelmassa? Esim. Wordissa käytetty "pehmeä" rivinvaihto (CTRL Enter) ei välttämättä toimi täällä.


      • AdaFlink
        sillä kirjoitti:

        Enter-näppäimellä ne rivinvaihdot. Kirjoitatko mahdollisesti viestisi ensin jossain tekstinkäsittely-ohjelmassa? Esim. Wordissa käytetty "pehmeä" rivinvaihto (CTRL Enter) ei välttämättä toimi täällä.

        ... millään tekstinkäsittelyohjelmalla juttujani. Naputtelen likimain sokkona tekstini (ei tartte kattoa paljon näppistä). Ei tulis edes mieleenkään alkaa sellaiseen ruljanssiin. Enhän mä ehtis kettuilla puoliakaan siitä, mitä nyt ja lisäksi se olisi hirveetä vekslaamista.

        Siis rivinvaihto pitäis tehdä entterillä? Ei voi olla totta, että enää nykyaikana joutuu niin tekemään (siis huolehtimaan itse rivinvaihdosta). Se pitää olla niin, että senkun vaan naputtelee ja rivi vaihtuu kyllä sitten ihan automaattisesti, kun "kenttä tulee täyteen". Kun kappalejaon haluaa tehdä, niin silloin kaksi entteriä. Niin on ainakin ollut jo kautta-aikojen. Mentiinkö uudistuksessa -80 luvun kirjotuskoneaikaan?

        Ja mitaan ette voi...


      • AdaFlink
        no huhhuh kirjoitti:

        ei se o niin justiinsa ton muotoilun kanssa...senkun "pölötät" putkeen vaan...ja aikasen harva edes esikatselee kirjoittamaansa, puhumattakaan niistä jotka eivät edes itse ymmärrä tekstiään...mutta AINA on joko vastaan tai puolesta (näkemysten mukaan järjestys on juuri noin päin) ...miksihän tämä wc-juttu on kaikille niin "henkilökohtainen" ?

        ... se.

        Mä oon pilkun*piip* tietyissä äidinkielen perusteissa. On oikeesti hirveetä lukea sellaista tekstiä, mikä on tuupattu yhteen putkeen.


        Ja mitaan ette voi...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      405
      1726
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      145
      1121
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      67
      1073
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      87
      1065
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      101
      1004
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      142
      822
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      731
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      669
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      644
    Aihe