Lapseni on nyt n. 1,5-vuotias. Kaikki on mennyt ihan ok, lapsi ollut terveenä, nukkunut yöt läpeensä alusta asti ja mies osallistunut hyvin lapsen hoitoon. Ensimmäisen vuoden raha oli tiukalla, mies työttömänä. Nyt kuitenkin mies töissä ja minäkin välillä.
Viimeisen puolen vuoden aikana olen kuitenkin alkanut tuntea itseni riittämättömäksi sekä lapselle että miehelleni, tarpeettomaksi, laiskaksi ja turhaksi taakaksi. Päätoimisesti olen kotona lapsen kanssa. Sillointällöin olen viikonloppuja töissä, tämän jälkeen olen hetken energisempi ja tunnen oloni taas "normaaliksi", lukuun ottamatta syyllisyyden tunnetta siitä kun en ole ollut mieheni ja lapseni kanssa kotona.
Pelkään myös että lapsellemme tulee tai on jokin sairaus jota ei ole huomattu. Neuvolassa on sanottu että kaikki on täydellisesti ja sukulaiset myös kehuu kuinka terveeltä lapsi vaikuttaa, pelkään silti.
Välillä lähdettyäni töistä saan "itku kohtauksia" ja joudun pysäyttämään auton kunnes nämä lakkaavat.
Olen jatkuvasti väsynyt, nukuin sitten 6 tai 10 tuntia. Olen myös laihtunut n. 3kk yli 10kg vaikka mielestäni olen syönyt normaalisti. Tarvetta ei olisi ollut laihtua, en raskauskiloja saanut ja nyt paino alarajoilla.
Läheisimmät ystäväni asuvat kaukana joten heitä harvoin näen. Kavereita kyllä on, tuntuu vain että ne joilla on lapsia puhuvat vain lapsista ja lapsettomat kysyvät vain lapsestani. Haluaisin olla kuitenkin myös muutakin kavereille ja ystäville kuin pienen lapsen äiti. Eli pelkään myös ihmisten ja itseni unohtavan minun olevan myös persoona joka on paljon muutakin kuin äiti.
Tuntuu niin turhalta tilittää tätäkin kun tiedän monella olevan suurempiakin ongelmia. Jonnekin saatava kuitenkin purettua, enkä haluaisi kuormittaa ystäviä ja sukulaisia joilla on omat ongelmat. Jäisi vain painamaan omaa mieltäni jos vielä muita asialla vaivaisin.
Anteeksi jos teksti on sekavaa tai hankalasti luettavaa, tarkoitukseni oli kuitenkin lähinnä purkaa oloani.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Lapsihan on vasta 1,5 v. Sinä tarvitsisit rakastavia ja ymmärtäviä ihmisiä ympärillesi, jotka tukevat ja auttavat sinua. Tuttua tuo, että kaikki kyselevät lapsesta aivan niinkuin äiti olisi jokin kone, joka kyllä selviää.
Kyllä sinulla voi olla masennustakin, sehän on hyvin tyypillistä sen jälkeen kun on saanut lapsen ja on tapahtunut tosi suuri muutos naisen elämässä. Mutta ennenkaikkea, voimiasi on koeteltu 1,5 vuotta äärirajoille saakka. Töissä on kyllä helpompaa tuossa vaiheessa kuin kotona, se on aivan totta. Mutta toisaalta on väärin äitiä kohtaan, että hänen täytyy "revetä" joka paikkaan. Viikonloppuina kun mies on kotona, sinun pitäisi saada levätä ja mies saisi ottaa enemmän lasta mukaansa ulos jne.
Yhden vinkin sulle sanoisin omasta kokemuksesta: kodin ei tarvitse olla tiptop-kunnossa, se lapsi on tärkeämpi. Sitä ehtii kyllä puunata sitä huushollia sitä myöhemminkin. Hermostuu vaan turhaan lapseen, jos siinä vielä yrittää siivotakin kovasti, kerron tämän kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Tuo aika on kuitenkin lyhyt. Lepää ja nauti aina silloin, kun lapsikin lepää. On mielenkiintoista seurata lapsen kehitystä. Se on huimaa tuossa vaiheessa. Itseään on turha syyttää yhtään mistään. Saa vaan kiittää jokaisen päivän jälkeen, että kiitos kun taas jaksoin tämänkin päivän.
Ensin kiitos neuvoista ja ymmärryksestä!
Työ tai koulu on aina ollut minulle se ainoa tapa elää. Se on siis myös yksi syy miksi ahdistaa, ei ole töitä. Tarkoitukseni oli aiemmin töihin lähteä, niitä nyt ei ole vain ollut kuin satunnaisesti. Toisaalta jos olisin lapseni näin pienenä hoitoon laittanut olisin varmasti myös siitä ahdistunut.
Niin ja kodin siisteydestä. En ole koskaan ollut kauhean tarkka siitä kuinka siistiä kotona on. Ennen lapsen syntymää en kotona käynyt kuin nukkumassa. Nykyään on niin paljon aikaa, kun lapsi nukkuu ym. että ei ole muuta tekemistä kuin kämppää puunata. Paikallaan kun en oikein osaa olla.
"Olen jatkuvasti väsynyt, nukuin sitten 6 tai 10 tuntia. Olen myös laihtunut n. 3kk yli 10kg vaikka mielestäni olen syönyt normaalisti."
Olisiko sinun sittenkin syytä olla huolissasi omasta terveydentilastasi. Eli voisi olla syytä käydä lääkärissä ja tarkistuttaa, että kilpirauhasarvot yms. ovat kohdallaan, eikä muutakaan häikkää ole.
Jatkuva väsymys yhdistettynä äkilliseen nopeaan laihtumiseen, ilman suuria ruokavaliomuutoksia, viittaa siihen, että vika saattaisi olla jossain muualla kuin korvien välissä.
Lääkärin mielipide laihtumiseen ja väsymykseen oli hormooni toiminta. Kysäisin samalla kun muissa asioissakävin.