Ihmissuhteista viis, jos nyt saisi edes työtä...

Samat ajatukset pyörivät päässäni. Itse täytän pian 19 ja työkokemusta löytyy tasan 2 viikkoa. Senkin työn sain toissa kesänä kaupungilta arvalla.

Täksi kesäksi ei työtä näy ja mikä pahinta, olen tässä tyhjän päällä ensi tammikuuhun asti jolloin astun armeijan leipiin. Työtä olisi saatava, mutta ei ole tärpännyt. Olen ollut jopa haastattelussa, mutta ei näköjään kokematon jäätyjä kelpaa. Kävinpä työnvälittäjätoimistossakin haastattelussa ja annoin ymmärtää, että olen valmis tekemään mitä tahansa työtä. Ei vielä ainakaan ole kuulunut sieltä mitään.

Kaiketi tuo töihinpääsy vaatisi joko suhteita, tai armotonta tarmoa soitella ja säätää ja tyrkyttää itseään ja ennen kaikkea työkokemusta.

Jos pääsisi edes vessoja puunaamaan, siitä voisi lähteä kehittämään uraa eteenpäin.

Onko mitään paikkaa, josta voisi saada työpaikan erittäin pienellä palkalla?

Haluaisin toisaalta lohduttaa ja toisaalta vakavasti varoittaa teitä alle parikymppisiä, jotka kirjoititte.

Kuulun itse heihin, joiden elämää ujous on erittäin vaikeasti invalidisoinut. Minä olen ujouden takia todellakin jäänyt työelämän ulkopuolelle, ainakin toistaiseksi. Olen kyllä opiskellut vuosikausia yliopistossa, mutten ole valmistunut eikä minulla ole käytännössä mitään työkokemusta. Yhteiskunnan tuella olen elellyt pitkään. Itsetunto on täysin nollilla.

Mutta minulla on ikää jo kolmekymmentäviisi vuotta! Vertailkaa siis minuun ja näette, etteivät asiat ole vielä kovinkaan hullusti, jos on parikymppinen. Teillä on vielä koko nuoruus mahdollisuuksineen edessä! Maksaisin mitä vain jos pääsisin samaan ikään, aloittamaan uudestaan. Tahtoisin niin rohkaista teitä, älkää lannistuko vielä tuossa iässä. Ei ole maailman ihmeellisin asia olla 20-vuotiaana vailla mainittavaa työkokemusta.

Jos huomaatte ujouden olevan vakavaa, hakeutukaa ajoissa psykoterapiaan, lukekaa sosiaalista fobiaa käsitteleviä kirjoja ja hyvä olisi myös uskoutua jollekulle luotettavalle ystävälle, että teitä vaivaa tavallista vaikeampi ujous.

Jos ujoutta "hoitaa" jatkuvalla välttämiskäyttäytymisellä, ongelmat vain lisääntyvät vuosi vuodelta ja lopputulos voi olla katastrofaalinen, pahimmassa tapauksessa itsemurha (on jatkuvasti itselläni mielessä, vaikken kyllä halua tehdä sitä).

Älkää soimatko itseänne vaan ymmärtäkää, että kyse on asiasta, josta ette ole itse pohjimmiltaan vastuussa ja johon voi saada apua. Mitä aikaisemmin alkaa harjoitella (altistaminen sosiaalisille tilanteille on hyvin tärkeää) erilaisia sosiaalisia tilanteita, joista työelämään liittyvät ovat vain yksi laji, sitä paremmat mahdollisuudet on selvitä sosiaalisesta fobiasta ajan kanssa voittajaksi.

Olen itse 20-vuotias enkä ole tehnyt päivääkään töitä, ellei ysiluokan TET-jaksoa lasketa :DD Sitäkin jännitin ihan perkeleesti.

Onneksi minulla on yliopisto joka tulee viemään ainakin seuraavat neljä vuotta elämästäni, eikä töille ole akuuttia tarvetta, vaikka pitäisihän sitä kai kesätöitä joskus hakea kun ilmeisesti työnantajille voi olla aika negatiivinen asia jos hakija ei ole ollut kesätöissä eikä muutenkaan koskaan tehnyt mitään.

Mutta ei voi mitään kun on vaan ujo. Toisaalta yritän pysyä optimistina ja uskoa että näiden opiskeluvuosien aikana itseluottamuskin kehittyy ja uskallan sitten hakea töitä, työllistymisnäkymät ovat sentään erittäin hyvät alalla jota opiskelen joten ei tarvi ainakaan kilpailla paljoa muiden kanssa (siis esim työhaastatteluissa ei ole sitä painetta tehdä hirveä vaikutus ekstroverttiudellaan jotta olisi edes mahdollisuus työpaikan saantiin.).

Ehkä toivoni on turhaa, mutta toisaalta olen kyllä huomannut että osaan kyllä olla sosiaalinen silloin kun tiedän mitä tehdä eli on selkeä tilanne jonka hahmotan hyvin. Työhaastatteluun voi varmaan varautua ja tietää miten siellä tulee olla ja mitä odottaa. Ujoimmillani olen silloin kun en ole varma siitä miten jossain tilanteessa tulisi käyttäytyä.

Ennen yliopistoa pidin välivuoden jonka aikana olisi pitänyt mennä töihin mutta menin jotenkin lukkoon työvoimatoimistossa ja ne suosittelivast että olisin käynyt joissain rekrytointifirmoissa tjsp kyselemässä työpaikkoja, en tosiaankaan käynyt. Ahdistuin koko kokemuksesta ja tyydyin asumaan vielä sen vuoden kotona työttömänä.