Kirjoitan tätä yön sudenhetkinä ahdistuneena, ajankohtaisia kauheuksia ajatellen, omia tekojani pohtien, kauhistellen ja katuen. Ei, en sentään ole murhannut ketään tai edes ajatellut sellaista hirveyttä milloinkaan ainakaan tietoisesti.
Olen tehnyt kiitettävän paljon pahoja asioita, tietoisestikin, elämäni varrella, kai niitä näihin ikiin mennessä lienee kertynyt muillekin. Aioin kirjoittaa ensin 60 -palstalle, kun olen tässä ikäasiassa välialueella. Päädyin tänne, koska täällä ei näy ainakaan selvästi agressiivista, vähättelevää, haukkuvaa, pilkkaavaa mitätöintiä.
En luettele ns 7 kuolemansyntiä, omani riittänevät:
Olen kateellinen joillekin tutuilleni siksi, että he ovat edelleen onnellisia avioliitoissaan. Minä epäonnistuin kahdessa yrityksessäni. Tiedän, että ei pidä olla kateellinen: en ole ns. kypsä aikuinen.
Olen ollut katkera siitä, että ainoa lapseni ei syntynyt terveenä. Lapseni ollessa 3 kk:n ikäinen lääkärin sanat "tämä lapsi ei opi puhumaan eikä kävelemään, aivoainesta on liian vähän" olivat minulle lähes kuolemantuomio. Lyyhistyin ja masennuin totaalisesti ja sen tunteen vallassa elän vieläkin hyvin usein, yli 20 vuoden jälkeen.
Onneksi lääkäritkin voivat olla väärässä! Lapseni, nyt nuori nainen, puhuu ja kävelee, elää täyttä elämää lievästi kehitysvammaisena, viihtyy työpaikassaan lasten parissa, ehkä onnellisempana kuin monet ikätoverinsa. On hyvä asunto ja ainakin kohtuullinen toimeentulo. Uskon, että hyvinvointiyhteiskuntamme tulee huolehtimaan hänestäkin hyvin. Hän on nyt 26 vuoden ikäinen, minä 63. Minkälainen mahtaa olla maailma silloin, kun tyttäreni on 50 v?
Hetkinen, kuvittelin kirjoittavani vuolaasti vaikka mitä, taitaa hiipua...tai tulvia!
Mutta vieläkin...
...olen kateellinen, ahne, pikkumainen, kiitoksenkipeä - esim. omien sketsieni jälkeen, tavoittelen omaa etuani, olen mustasukkainen, sanallisesti ilkeä jos en muuhun pysty kokiessani tulleeni loukatuksi, vahingoniloakin olen kokenut - hyi miten alhainen tunne!
Miten tulisin paremmaksi ihmiseksi? Kaipaan rakastavaa, ymmärtävää (mies)ystävää, mutta voisiko tällaisesta, näin rikkinäisestä ruukusta kukaan kiinnostua?
Olen tehnyt kiitettävän paljon pahoja asioita, tietoisestikin, elämäni varrella, kai niitä näihin ikiin mennessä lienee kertynyt muillekin. Aioin kirjoittaa ensin 60 -palstalle, kun olen tässä ikäasiassa välialueella. Päädyin tänne, koska täällä ei näy ainakaan selvästi agressiivista, vähättelevää, haukkuvaa, pilkkaavaa mitätöintiä.
En luettele ns 7 kuolemansyntiä, omani riittänevät:
Olen kateellinen joillekin tutuilleni siksi, että he ovat edelleen onnellisia avioliitoissaan. Minä epäonnistuin kahdessa yrityksessäni. Tiedän, että ei pidä olla kateellinen: en ole ns. kypsä aikuinen.
Olen ollut katkera siitä, että ainoa lapseni ei syntynyt terveenä. Lapseni ollessa 3 kk:n ikäinen lääkärin sanat "tämä lapsi ei opi puhumaan eikä kävelemään, aivoainesta on liian vähän" olivat minulle lähes kuolemantuomio. Lyyhistyin ja masennuin totaalisesti ja sen tunteen vallassa elän vieläkin hyvin usein, yli 20 vuoden jälkeen.
Onneksi lääkäritkin voivat olla väärässä! Lapseni, nyt nuori nainen, puhuu ja kävelee, elää täyttä elämää lievästi kehitysvammaisena, viihtyy työpaikassaan lasten parissa, ehkä onnellisempana kuin monet ikätoverinsa. On hyvä asunto ja ainakin kohtuullinen toimeentulo. Uskon, että hyvinvointiyhteiskuntamme tulee huolehtimaan hänestäkin hyvin. Hän on nyt 26 vuoden ikäinen, minä 63. Minkälainen mahtaa olla maailma silloin, kun tyttäreni on 50 v?
Hetkinen, kuvittelin kirjoittavani vuolaasti vaikka mitä, taitaa hiipua...tai tulvia!
Mutta vieläkin...
...olen kateellinen, ahne, pikkumainen, kiitoksenkipeä - esim. omien sketsieni jälkeen, tavoittelen omaa etuani, olen mustasukkainen, sanallisesti ilkeä jos en muuhun pysty kokiessani tulleeni loukatuksi, vahingoniloakin olen kokenut - hyi miten alhainen tunne!
Miten tulisin paremmaksi ihmiseksi? Kaipaan rakastavaa, ymmärtävää (mies)ystävää, mutta voisiko tällaisesta, näin rikkinäisestä ruukusta kukaan kiinnostua?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Osta Erikeeperiä sillä voit liimata särkyneen ruukkusi palat yhteen. Eipä muuta kun keitä kuppi Juhala Moccaa ja aloita homma.
Lukiessani tekstiäsi tunsin hyvin monta ominaisuutta jotka tunnustan aivan omiksikin ominaisuuksiksi, näistä kaikistahan me olemme saaneet itse kukin kärsiä tai nauttia.
Nuo ominaisuudet jokainen kantaa omalla tavallaan kuten sinäkin, ja ainakin kohdallani asiaton loukkaus saa suuni purkaantumaan vuolaasti, enkä kanna siitä kovinkaan isoa taakkaa, jokainen meistä saa puolustautua.
Molempien lasten syntymä oli ihana asia mutta lääkärin tarkastus ja saadut ennusteet saivat kyllä itkupuuskan, vihanleimahduksen ja ties mitä heräsi mielessä.
Asioilla kuitenkin on tapana järjestyä niin kuin kohdallasikin kerroit, kaikki hyvin.
Älä ole liian ankara itsellesi, sinulla kuten kaikilla on oikeuksia ja vastuuta tasapuolisesti, näistä nautitaan ja näitten kanssa eletään.
Tämäkin aamu avautui sateisen makuisena, vaan kyllä aurinkokin tulee ajallaan ja kuivaa sateen jättämän kosteuden.
Aurinkoa ja valoa elämääsi.
Et todella ole ainoa jolla itsesyytökset aika-ajoin painaa.
Hei, kiitos vinkistä, käynkin Tokmannilla heti arjen koitettua hakemassa Erikeeperiä.
Lisään vielä pahojen asioitteni listaan, että olen ollut uskoton miehilleni. Kumpikaan mieheni ei ollut uskollinen minulle. Kaipasin ja halusin antaa rakkautta, se ei riittänyt kummallekaan. Jäin yksin ja niin olen edelleen. Haluaisin kuitenkin herätä uudelleen elämään!
Terveisin se joka juuri heräs ,
vastaahan tähän heti aamuteräs?!
Olet kirjoittanut aika armottoman kuvauksen itsestäsi.Siihen nähden mitä olet
kokenut,voi tuon kaiken ymmärtää. Armottoman rehellinen olet yön hetkinä ollut!
Siteeraan sinulle laulusta, Särkynyt saviruukku.
Olen särkynyt saviruukku
pala palalta murtunut pois.
Vain ihmettelin ja itkin,
en millään murtunut ois.
Sinä Herra minut murskasit
vaan talletit kaikki palat.
Niin paljon minua rakastit
tahdoit uutta kokonaan.
En kirjoita koko laulua,koska jokin sanoo minulle,sinun olevan juuri tuossa
vaiheessa, uutta kokonaan:)
Olet niin rehellisesti katsellut virheitäsi? tuntemuksiasi,että se on kunnioitettavaa.
Mutta älä hyvä ihminen ole itsellesi armoton! Katso itseäsi hellästi ja rakastavasti,
ihan todella,silloin voit tuntea rakkautta muihinkin ihmisiin, ja positiivisemmat tun
pääsevät esiin.
Uskon sinun olevan jossakin kehitysvaiheessa,jossa tuot ilmi nuo negatiiviset tun-
teet.Se on hyvä pohja lähteä eteenpäin. Inhimillisiä tunteita nuo kaikki ovat,et
ole yksin!
Voimaa ja rohkeutta muutoksen tiellä.
kirjoituksiasi että Katicat on tasapainoinen ja hyvää elämää elänyt ihminen.
Hyvä että olet tehnyt niinkuin on ollut sinulle kulloinkin paras.
Mitä sitä taakseen katselee ,eikös se ollut Leakin joka taakseenkaselemalla sai koko kaupungin tuhon.
Luen harvoin raamattua ,mutta nämä jotkut kertomukset jäävät mieleeni.
Olisikoos ne vihjeeksi meille muille.
Kiitosksen paikka onkin nyt ,niistä mukavista Juutuupin musiikki kappaleista ,olen saanut montakertaa hauskan hetken kuunnellessani , musiikki on se, joka saa mielen rauhoittumaan ,jos ei kuuntele HordRokkia.
onko Katikat ottanut uuden nikin, tuommoisen kaksi osaisen?
Luin ketjun onneksi, että saan oikaistua väärän käsityksen. En ole tähän ketjuun tämän lisäksi mitään kirjoittanut. Olin rekattuna Katicat ennen, nyt olen Katleija3.
Kun lirtisanoutumisen jälkeen rekisteröityy uudelleen, ei ole mahdollista ottaa käyttöön entistä nimeään.
Muistaakseni olen jonkun kirjoituksen heittänyt vanhalla Katkatilla** näin.
Tämän ketjun "katis ja pahis" en ole.
Meinasin jo kirjoittaa edellisen viestin uudelleen, sillä se oli välillä poissa, mutta ilmestyi kuitenkin sitten taas. Kyllä takkuilee tämä sivusto.