Ja miksi? Miksi ihmeessä olen yksin? Kavereita kyllä on, mutta kaikki ystäväni seurustelevat... Ja siinähän se ongelma onkin.
Haluaisin niiiin mahdottoman paljon ihastua, enkä vain ihastua (sillä aina ihastus-tunne on jääny omalla kohdallani vain yksipuoliseksi) vain haluaisin oman rakkaan, jota voisin todella rakastaa ja hän minua. Haluaisin olla yhtä onnellinen kuin ystäväni...
Miksi elämäni on ollut niin onnetonta? Miksi en saisi edes kerran kokea sitä ihanaa tunnetta, että kuulun jollekin? Sairastin taannoin lähes kolme vuotta vakavaa masennusta, josta ajasta ei ole paljon muistoja: tiedän, että halusin kuolla ja muutamia itsemurhayrityksiäkin oli. Minut on raiskattu kahdesti. Sydämeni on säretty monet kerrat ja luottamukseni petetty liian monesti.
Silti olen jaksanut masennukseni yli, ja yrittänyt olla onnellinen. Jos saisin vielä onneni. Heikolta vain näyttää, olen yhtä yksin kuin ennenkin, ellen yksinäisempi ja vielä katkeroitunut. Pelottaa, kun ikääkin on karttunut suhteellisen paljon ja koska en ole seurustellut koskaan, melkeinpä jo häpeän itseäni. Alan menettää kaiken lisäksi vielä otteen kaikista itselleni tärkeistä kavereista, joiden kanssa kaiken aikani olen viettänyt. He ovat nyt parisuhde-ihmisiä, eivätkä voi työltään/opiskelultaan/harrastuksiltaan vielä antaa aikaa, kun heidän rakkaansa ovat tietenkin tärkeämpiä.
Olo on mahdoton, ja kärsimätön. En tiedä kuinka kauan jaksan odottaa, että saisin hieman onnea itsellenikin. Antakaa minulle edes pieni pala onnea! Rakkautta!
Enkö ole jo tarpeeksi kärsinyt...
Haluaisin niiiin mahdottoman paljon ihastua, enkä vain ihastua (sillä aina ihastus-tunne on jääny omalla kohdallani vain yksipuoliseksi) vain haluaisin oman rakkaan, jota voisin todella rakastaa ja hän minua. Haluaisin olla yhtä onnellinen kuin ystäväni...
Miksi elämäni on ollut niin onnetonta? Miksi en saisi edes kerran kokea sitä ihanaa tunnetta, että kuulun jollekin? Sairastin taannoin lähes kolme vuotta vakavaa masennusta, josta ajasta ei ole paljon muistoja: tiedän, että halusin kuolla ja muutamia itsemurhayrityksiäkin oli. Minut on raiskattu kahdesti. Sydämeni on säretty monet kerrat ja luottamukseni petetty liian monesti.
Silti olen jaksanut masennukseni yli, ja yrittänyt olla onnellinen. Jos saisin vielä onneni. Heikolta vain näyttää, olen yhtä yksin kuin ennenkin, ellen yksinäisempi ja vielä katkeroitunut. Pelottaa, kun ikääkin on karttunut suhteellisen paljon ja koska en ole seurustellut koskaan, melkeinpä jo häpeän itseäni. Alan menettää kaiken lisäksi vielä otteen kaikista itselleni tärkeistä kavereista, joiden kanssa kaiken aikani olen viettänyt. He ovat nyt parisuhde-ihmisiä, eivätkä voi työltään/opiskelultaan/harrastuksiltaan vielä antaa aikaa, kun heidän rakkaansa ovat tietenkin tärkeämpiä.
Olo on mahdoton, ja kärsimätön. En tiedä kuinka kauan jaksan odottaa, että saisin hieman onnea itsellenikin. Antakaa minulle edes pieni pala onnea! Rakkautta!
Enkö ole jo tarpeeksi kärsinyt...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onko sinulla muka oikeus onneen?
mulkku oot tuomitseen että kellä on oikeus onneen. Mä en monesti usko et mul on, ei sillä että onnea näkyis missään. Mun pitäis varmaan sun mielestä tappaa itteni. Joo.. en jaksa nyt kirjoittaa muuta.