huoneessa on paikka mihin ei mennä yöpöydän taakse repimäään lehtiä. sen edessä on 2 tuolia. istumme kaikki 3 huoneessa. rakkauden tuotetta joutuu komentamaan jatkuvasti "ei mennä" ja joka viidennellä kerralla jaksaa kantaa pois ja antaa muuta tekemistä mutta kun häntä keihtoo se kielletty ja kohta ollaan taas siellä. tämä on kaikista hankalinta hälle ja meille. ja joka kerran kun kiellät muksu pärähtää itkuun (0,5-1min). tässä ei varmaan ole mitään tehtävissä kun odottaa parempaa aikaa. tämä toistuu joka päivä pienessä tilassa kun asutaan.
vuoden ikäisen uhmaikä
kiellettäessä itkee
4187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
että tuo on mitään uhmaa. Ei tuon ikäinen vielä varsinaisesti ymmärrä, muuta kuin että haluaa mennä tekemään sitä kiinnostavaa juttua.
Mitä lehtiä siellä siis on? Jonkun kasvin lehtiä, vai mitä? Mielestäni järkevintä pienen tutkijan kanssa asuessa on tehdä niin, että pikkuinen saisi rauhassa tutkiskella kaikkea mihin käsiksi pääsee. Eli ettei liikaa olisi sellaisia paikkoja, joihin ei saa koskea. Helpointa kaikille, ei ole kiva jatkuvasti kieltää tai tulla kielletyksi. Tietysti aina on paikkoja, joille ei mitään voi, esim. digiboxi tms. Mutta kukat ym. siirtäisin ihan suosiolla lapsen ulottumattomiin niin kauaksi kuin lapsi oppii ymmärtämään hieman paremmin.
uhma on kyllä Huomattavastti pahempaa :)
Vanhempien tärkeimpiä tehtäviä on mahdollistaa kodin turvallisuus ja tutkittavuus ja riemuita lapsen tutkimusretkien löydöistä. Jatkuvat kiellot eivät johda mihinkään, ei 1 vuotias niitä ymmärrä. Koti nyt vain tutkittavaksi ja turvalliseksi ja heivatkaa ne lehdet ylemmäs. Koti jossa kielletään ja rajoitetaan koko ajan ei ole mukava paikka kellekkään.
Meillä reilu 1v poika on alkanut vajaan vuoden ikäisenä kovasti kasvattamaan omaa vahvaa tahtoa. Kun kielletään, niin saattaa tulla melkoinen raivokohtaus. Tai jos yritän tiskata tms, enkä voi koko ajan leikittää häntä, niin saattaa roikkua jaloissa koko ajan kitisten. Etenkin aamupäivät ovat tätä kitinää, mutta raivokohtauksia kielloista tulee mihin aikaan päivästä tahansa.
Tuntuu että koko ajan pitäisi keksiä jotain ihmeellisen upeaa. Ulkona jaksaa leikkiä vähän enemmän itsekseen, mutta joskus on oltava sisälläkin, ja tehtävä kotitöitä... Valituksen kuuntelu tekee hulluksi... Huoh. Olen aika pitkäpinnainen, enkä ole erehtynyt korottamaan ääntäni kuin pari kertaa. Suhtaudun kiukutteluun rauhallisesti, ja pyydän lasta odottamaan tai keksimään jotain muuta tekemistä. Jos saan innostettua lapsen leikkimään vaikkapa jollain lelullaan hetken, niin saman tien kun jatkan omia töitäni, niin valitus taas alkaa. Onhan tämä raskasta.
Raivokohtaukset kiellon jälkeen on myös liian yleisiä, lukuisia kertoja päivässä. Ja kun poika on aina ollut aiemmin itse aurinko! Ja on toki vieläkin silloin kun ei kitise tai raivoa... Ei ole aiemmin pahemmin itkeskellyt tms. Hän on myös edelleen tosi rohkea ja reipas. Uskaltaa tutkia uusia paikkoja, eikä uusissa ympyröissä tarvitse äidin tai isän tukea kuin hetken aikaa, ja on taas innokkaana menossa. Kotona on kuitenkin tyytymätön. Meillä on tilaa ja mahdollisuuksia, lapsella on leluja, mutta mikään ei riitä.
No, täytyy vain kait odottaa, meneekö tämä ohi. Onneksi yöt ja päikkärit nukkuu hyvin, syö hyvin ja on ollut terveenä. Jospa täytyy vain tiukemmin noudattaa TVstä opittua kasvatusohjetta, että kun lapsi kiukuttelee, niin hänet vain jätetään ilman huomiota.