Ainoa

Kuinka moni muu vastasi 2008 pääsykokeessa,

Kuittikirja = X ( koska yhtiömuotoinen info oli Relatio ja siten poistettu olkoot X male tai Bona Fidel ) .

Taulu = B ( yksityistaulun varallisuuden ulosmittaus perustuen hallintajako sopimukseen ja hallinnan muutosta ei ole tapahtunut ennen varallisuuden pakkoulosmittausta kolmannen hyväksi määrä esineistä irtain ) .

Kuinka moni vastasi oikein ? Jopa tiedän Taulu B.henkilön löytyvän net. tehtävistä ja vastauksen .
Olinko ainoa ?
2321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei,

Taisit olla ainoa, minä kuitenkin vastasin vähän eritavalla. Katsoin että kuitti oli kyllä X, mutta oik. omistaja vindikaatiokanne epäonnistui bona fide saantoa kohtaan. Ekstintio kohtasi kaikkea Bonaa sillä alueella, joten kuittikirja vajaaksi jäi?

Taulu oli joo B, mutta taulu saavutti kiinteän aseman maakaaressa vuonna 1997, joten sovelsin kiinteän omaisuuden käsitettä. Taulu oli pitänyt lainhuudattaa = lagfart = lakipieru. Taulu B nähtiin koetilaisuuden jälkeen taidehuutokaupassa, joten kysymys kuuluu oliko taulu itse bona fide vai mala fide? Ekstintio uhkaa taulujakin ...

Sain huonot pisteet silti? Sisäänpääsystä vajaaksi jäin, joten valitus hallinto-oikeuteen ja siviiliprosessi vetämään myös - niinku varman päälle, u never know - ja nyt jännitetään mites tänä vuonna? Perusoikeudet vetää hiljaiseksi?

Äänestä
  • ROTFLPIMP....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olinko kirjoitti:

Kuinka moni muu vastasi 2008 pääsykokeessa,

Kuittikirja = X ( koska yhtiömuotoinen info oli Relatio ja siten poistettu olkoot X male tai Bona Fidel ) .

Taulu = B ( yksityistaulun varallisuuden ulosmittaus perustuen hallintajako sopimukseen ja hallinnan muutosta ei ole tapahtunut ennen varallisuuden pakkoulosmittausta kolmannen hyväksi määrä esineistä irtain ) .

Kuinka moni vastasi oikein ? Jopa tiedän Taulu B.henkilön löytyvän net. tehtävistä ja vastauksen .
Olinko ainoa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu