pääkirjoitus tiivistää mielestäni osuvasti sen, miksi ryhmäkokoja ei saisi pienintää enää 20:n oppilaan ryhmistä - vaikka todellisuudessahan suuri osa luokkia on 30:n oppilaan luokkia:
"Maailma ja etenkin koulumaailma ovat muuttuneet eläkkeelle jäävien kouluvuosista. Opetus ei enää ole ylhäältä kateederilta paukutettua kirjaviisautta ja ulkoalukua, vaikenemalla osoitettua pelon sekaista kunnioitusta ja omien mielipiteiden väkivaltaista tukahduttamista.
Tämän päivän opetus on parhaimmillaan keskustelua, jossa oppilaita ohjataan hakemaan tietoa ja omaksumisen lisäksi myös käsittelemään sitä. Vuorovaikutteinen opiskelu ei onnistu suurissa ryhmissä, sillä vain äänekkäimmät pääsevät niissä esille."
Siinäpä se. Lisäksi henkilökohtainen ohjaus jää olemattomiin jo nykyryhmissä ja kuntien säästöt eivät ottaneet kuuleviin korviinsa yleisen mielipiteen ja hallituksen kehotuksia ryhmien pienentämiseen. Hallituksen ryhmien pienentämiseen tarkoittamat rajat käytettiin kunnissa muuhun kuin kouluolojen parantamiseen.
Pääkirjoituksen otsikkona onkin: OPETUKSESSA SÄÄSTÄMINEN VOI SYÖDÄ TULEVAISUUTTA. Ja kirjoituksen loppusanoissa todetaan, "koulutuksella rakennetaan Suomen t ulevaisuutta. Jos koulutuksesta säästetään väärin, tulevaisuudennäkymät ovat huonommat."
Mutta niinhän se on ollut jo vuosia, että koulujen säästöjä paikkaillaan lastensuojelussa, eikä sielläkään ole tarjolla muuta kuin huostaanotto. Erittäin, erittäin lyhytnäköistä politiikkaa, johon Suomen tasoisen valtion ei lasten suhteen olisi uskonut ikinä lankeavan.
"Maailma ja etenkin koulumaailma ovat muuttuneet eläkkeelle jäävien kouluvuosista. Opetus ei enää ole ylhäältä kateederilta paukutettua kirjaviisautta ja ulkoalukua, vaikenemalla osoitettua pelon sekaista kunnioitusta ja omien mielipiteiden väkivaltaista tukahduttamista.
Tämän päivän opetus on parhaimmillaan keskustelua, jossa oppilaita ohjataan hakemaan tietoa ja omaksumisen lisäksi myös käsittelemään sitä. Vuorovaikutteinen opiskelu ei onnistu suurissa ryhmissä, sillä vain äänekkäimmät pääsevät niissä esille."
Siinäpä se. Lisäksi henkilökohtainen ohjaus jää olemattomiin jo nykyryhmissä ja kuntien säästöt eivät ottaneet kuuleviin korviinsa yleisen mielipiteen ja hallituksen kehotuksia ryhmien pienentämiseen. Hallituksen ryhmien pienentämiseen tarkoittamat rajat käytettiin kunnissa muuhun kuin kouluolojen parantamiseen.
Pääkirjoituksen otsikkona onkin: OPETUKSESSA SÄÄSTÄMINEN VOI SYÖDÄ TULEVAISUUTTA. Ja kirjoituksen loppusanoissa todetaan, "koulutuksella rakennetaan Suomen t ulevaisuutta. Jos koulutuksesta säästetään väärin, tulevaisuudennäkymät ovat huonommat."
Mutta niinhän se on ollut jo vuosia, että koulujen säästöjä paikkaillaan lastensuojelussa, eikä sielläkään ole tarjolla muuta kuin huostaanotto. Erittäin, erittäin lyhytnäköistä politiikkaa, johon Suomen tasoisen valtion ei lasten suhteen olisi uskonut ikinä lankeavan.
Vastaukset 36
Vanhimmat
seuraavana? Neuropsykologin lausunnon mukaan lapsi tarvitsee rauhallisen pienryhmän oppimiseensa, mutta nimenomaan rauhallista pienryhmää ei tunnu löytyvän koko Helsingin kaupungista.
Mikä siis neuvoksi?
Joudunko taas opettamaan lasta kotona niin paljon, että sillä peitotaan kuntien säästötoimet, jotka ovat suuntautuneet erityisopetukseen jo vuosien ajan? Kuitenkin lapsellani on oikeus perustuslain ja perusopetuslain mukaan saada tasoaan vastaavaa opetusta lähikoulussaan. Kun kerran kunta ei sitä tarjoa, niin maksetaanko minulle korvausta lapsen opettamisesta?
Jos anon korvausta, niin johtaako se lapsen huostaanottoon?
Nythän täällä on kerrottu, miten esim. Ruotsinpyhtäällä on tilanne, jossa sosiaalitoimi pakottaa lastaan opettaneen isän työttömäksi työnhakijaksi, koska perhe on anonut toimeentulotukea. Onko Ruotsinpyhtään kunnan isien mielestä mitättömän pieni toimeentulotuki perheelle liian iso korvaus lapsen opettamisesta?
Kotiopetukseen kunta antaa 2-3 tuntia opetusta lapselle, mutta se ei ole missään tapauksessa riittävä tuntimäärä, koska annetaanhan koulussakin opetusta 27 tuntia viikossa esim. viidesluokkalaisille. Kun kaikki erityisoppijat ahdetaan samoihin pienryhmiin, ei levottomassa ryhmässä oppimisesta voi puhua paljon yhtään mitään.
Jos lapseni huostaanotetaan, niin onko tässäkin vika vanhemmissa, kuten huostaanottoperheiden vihaaja palstalla joka asiaan kuuluttaa?
Koska kaikkia huostaanotettuja kohdellaan kuitenkin sijaishuollossa samalla tavalla, niin entä jos huono tuuri käy, ja lapsi joutuu oikein huonoon perhekotiin tai sijaisperheeseen?
Pystyykö hän yleensä omasta perheestä erottamisen järkytyksestä opiskelemaan yhtään mitään?
Miten ihmeessä taataan riittävän hyvätasoinen erityisopetus sijoittajakunnassa, koska sitä ei voitu taata lapsen kotikunnassakaan?
Saanko tavata lapsen vain kerran viikossa, vaikka normaalisti asumme yhdessä ja myös olemme yhdessä lähes kaiken muun ajan, paitsi sen mitä lapsi on koulussa?
Jos näen lapsen kärsivän ja arvostelen hänen huonoa tai ymmärtämätöntä kohteluaan, niin asetetaanko meillekin tapaamisrajoitus, että "huostaanoton päämäärä pääsisi toteutumaan", kuten yleinen sanonta tuossa tilanteessa kuuluu?
Millä oikeudella lapsi yleensä erotetaan rakkaistaan ihan vain kuntien säästöjen takia? Tätä tapahtuu yhtä paljon koulujen kuin terveydenhuollonkin suhteen. Miksi, millä oikeudella?
lapsille, jotka jonottavat psyykkisten syistä hoitoon. Näissä luokissa on yksi opettaja, kaksi avustajaa ja maksimissaan kahdenksan lasta. Kannattaa ainakin laittaa lapsi jonoon. Tiedustele opetusvirastosta.
koska hän on ollut jo vuoden neuropsykologisessa kuntoutuksessa, johon siis vihdoin pääsi sen jälkeen, kun oli ensin kotiutunut laittomasta hoidollisesta huostaanotostaan aikanaan. En siis tiedä, vastaisiko tuollainen nivelluokka hänen tarpeitaan, mitä en usko, koska eihän luokka sillä rauhalliseksi muutu, että sinne laitetaan psykiatrista hoitoa odottavat oppilaat. Toisaalta en ole myös kuullut, että ainakaan tällä alueella tuollaisia luokkia olisi.
Ainoa tapa parantaa tilannetta olisi satsata rahaa niin paljon, että pienryhmiä voisi olla riittävän paljon. Ja niihin jaettaisiin sitten oppilaat sen mukaan, onko kyseessä rauhallinen vai hyvin levoton oppilas.
minkään hoidon tai kuntoutuksen tarpeessa. Silloin on siis kyse vain lain lupaamasta erityisopetuksesta.
koulut ja opetus!
Aikanaan oli luokallamme kehitysvammaiset ym. samalla opettajalla opetettavana, ja kaikki suhtatuivat heihin samoin kuin ns. normaaleihin lapsiinkin, ei ollut kastejakoa, samoissa leikeissä ja opeissa pyörivät jaksamisiensa mukaan, ei erityisopetuksia tms.
Nyt pitää joka risauksesta valittaa niin kouluissa kuin täälläkin, mikään ei passaa, mikään ei ole hyvä lapsellesi, jatkuvaa vali vali vain, kyllä opeilla on totisesti vaikeaa, nykyisin, eivät saa auktoriteettiaan enää käyttää, vanhemmilla se on nykyisin!!
Päin peetä menee kaikki, niin opetukset kuin muukin tässä maailmassa!
maailma uusine tiedonvälityksineen ja hakuineen, oppeineen ja oppimismalleineen.
Tämä päivä on erilainen kuin se milloin sinä koulujasi kävit.
Opettaja saattoi pitää järjestystä ja oordninkia yllä pelolla ja huudolla, jopa kiinnitarttumalla.... Kaikki pelkäsivät opettajaa ja sitä mitä sieltä seuraavaksi tulee. Niin isot kuin pienetkin oppijat.
Nykyään onneksi lapsellakin on oikeus olla lapsi, hengittää jännittämättä, pelkäämättä tätä mainitsemaasi "auktoriteettiä".
Nykyaika on nykyaikaa, lapsella on jopa oikeuksia ja häntä kohdellaan tasavertaisena yhteiskunnan jäsenenäkin. Myös viranomaisten taholta.
Päin peetä menee opetus, jos ei huomioda sitä tosiasiaa, että maailma muuttuu ja kehittyy ja ihmiset, lapset ja nuoret siinä samassa.
osaamista kuin ennen, EI VANHEMMAT! Jäikö Hesarin pääkirjoituksesta lukematta tämä kohta:
"Maailma ja etenkin koulumaailma ovat muuttuneet eläkkeelle jäävien kouluvuosista. Opetus ei enää ole ylhäältä kateederilta paukutettua kirjaviisautta ja ulkoalukua, vaikenemalla osoitettua pelon sekaista kunnioitusta ja omien mielipiteiden väkivaltaista tukahduttamista.
Tämän päivän opetus on parhaimmillaan keskustelua, jossa oppilaita ohjataan hakemaan tietoa ja omaksumisen lisäksi myös käsittelemään sitä. Vuorovaikutteinen opiskelu ei onnistu suurissa ryhmissä, sillä vain äänekkäimmät pääsevät niissä esille."
Jos sinä et tätä tajua ja ymmärrä, niin valita siitä kouluviranomaisille, äläkä vanhemmille!
valittajalle, joka ei näköjään tajua edes oman valituksensa aiheesta yhtään mitään.
lapsi, nuori ja nuori aikuinen on itsetuntoinen ja itseään korostava auktoriteetti opiskelu- ja ajanvietepaikoissa, koulussa, liikennevälineissä, kaduilla, kaupoissa, kaikkialla, kodeista en tiedä.
Aikuiset/vanhat ei uskalla kulkea samaa katua, mennä läheltä ohi tai oleskella lähellä tai samassa paikassa, julkisia liikennevälineitäkin joutuu välttämään.
Maaliskuuhun asti opettaja kesti ekaluokkalaistamme, sitten pimahti ja laittoivat Erityisopetukseen pienluokkaan, jossa yleistä opetussuunnitelmaa noudattava erityisopetus.
Minulta ei asiasta kysytty mitään, poissaollessani oli kotiin tuotu paperi jossa siirto pienluokkaan ilmoitettiin.
Nyt pitäisi allekirjoittaa huoltajan suostumus erityisopetussiirtoon-paperi, se on ensivuotta varten.
Lastentautien ja lastenpsykiatrian erikoislääkäri tekee lähetteen tarkempiin tutkimuksiin lastenpsykiatrian poliklinikalle Asperger sekä ADHD piirteiden vuoksi, sekä pienluokan osoittautuessa hyödylliseksi tukitoimeksi, sitä jatketaan myös tulevana vuonna.
Lapsella ongelmat ovat koulussa, ei pysy paikoillaan ja puhuu jatkuvasti, opinnot sujuvat hyvin, puhuu kirjakieltä (ei aina) , jkv aisti yliherkkyyttä, kuulo.
MITÄ nyt on odotettavissa ? Millaisia ovat tutkimukset sairaalassa, JOS lapsi saa jonkin diagnoosin, onko se parempi kuin olla opettajan haukuttavana koulussa, kamalaa tekstiä reissuvihossa pimahtaneelta opettajalta, siis opettajalta joka oli ennen pienluokkaa.
Sitten vielä lääkäri totesi, JOS syksyllä koulussa samanlainen tilanne, sitten lääkitys, ei pitänyt asiaa kiireellisenä koska kotona lapsi selvityy hyvin ja ongelmat esiintyvät yleensä vain koulussa. Vai olisiko koulu se ongelma !
Kun puhutaan aspergerista /ADHD :sta, kysehän on sairauksista ? Neurologisista sairauksista ?
Tulee vain mieleen kun lastenneurologi ei lapsesta vikaa löytänyt, kiire hänellä tosin oli ja myöhässä päästiin hänen vastaanotolleen..................
Olisipa jo tuolloin päässyt ilkeästä opettajasta eroon, olisi siitä ollut iso hyöty, lapselle.
käytös ole uhkaavaa, kuten "Toinen äärimmäisyys" näyttää ajattelevan.
Jos se oli normaali vastaanottoaika, ei lapelle ole tehty kuin korkeintaan neurologiset perustestit, ei niissä ilmene ADHD:stä tai Aspergerista yhtään mitään! Siihen neuron peruskäyntiin meilläkin vedottiin, kun psykiatrilta pyysin lähetettä neurologiseen laajaan arvioon. Ovatko he tosiaan niin tietämättömiä, että luulevat neuron oireyhtymien tulevan ilmi perustesteissä, sillä niin ei todellakaan ole!
Meillä ei koskaan lasta testattu neurologisten ongelmien suhteen psykiatrian puolella, joten en osaa nyt varmaksi kysymykseesi siinä mielessä vastata, onko testit siihen psykiatrian puolella riittäviä. Nimimerkki pojan äipällä on kokemusta siitä, jos hän sattuisi tämän huomaamaan.
Meillä laaja neurologinen testaus tehtiin yksityisellä lääkäriasemalla, NeuroMentalissa, josta saatiin lähete Lastenlinnan neurologian osastolle kuntoutussuunnitelman tekoa varten. Ja Lastenlinnasta lähete takaisin NeuroMentalin, siis yksityisen puolen kuntoutukseen Kelan kustantamana. Mutta Lastelinnasta saadun kunt.suunnitelman mukaan lapselle suositeltiin integrointia sen hetkiseen tavalliseen luokkaan, jossa oli näkövammaisen oppilaan takia vain 20 oppilasta, tavallinen luokanopettaja ja koulunkäyntiavustaja. Lastenlinnan lääkärit ja konsultti lupasivat ohjeistaa opettajaa lapsen auttamiseen, koska hänellä ei ollut mitään kokemusta ja käsitystä AS-lapsen opettamisesta.
Mutta käytäntö osoitti, että opettaja oli siinä mielessä varsinainen törppö suoraan sanottuna, että hän oli täysin kyvytön tai haluton soveltamaan mitään lääkäreidenkään antamia neuvoja käytännössä. Hän teki monta asiaa jopa päinvastoin kuin oli neuvottu! Vaati lapselta ihan mahdottomia, siis sellaista, johon Lastenlinnakin oli ottanut kantaa, että lapsi ei siihen kykene. Mielestäni se meni suorastaan opettajan taholta tullutta kiusaamista pahimmillaan. Esim. kehut vaihtuivat koko luokan edessä annettuun haukkumiseen ja mollaukseen jne.
Mutta onneksi oppilashuoltoryhmästä oli koulupsykologi sellainen henkilö, jonka kanssa yhteistyö sujui hyvin, oli muitakin, mutta psykologi otti oikein asiakseen lapseni tilanteen. Hänen kanssaan yhteistyössä päädyimme hakemaan opetusvirastosta lapselle pienryhmä paikkaa naapurikoulusta, koska silloisessa koulussa kaikki erityisluokat olivat kuulema vain ns. häirikköluokkia. Myöhemmin sain siihen vahvistusta eräältä äidiltä, jonka lapsi on ko. luokalla, siellä ei kuulema edes yritetän opettaa monessa aineessa ollenkaan :/ En tiedä, ketä siellä olevat oppilaat ovat, siis onko heillä dg:a ja jos on, niin minkälaisia, ovatko he psykiatrian vai neurologian puolen lapsia. Luulisin, että kyse on enimmäkseen lapsista, joilla ei ole dg:a, mutta joukossa on varmaan paljon neurologisten oireyhtymien lapsia, joilla on joko väärä psykiatrinen dg tai ei dg:a ollenkaan.
Siirto pienryhmään oli heti alkumetreiltä meille erittäin myönteinen ratkaisu. Ryhmässä on 10 oppilasta, erityisopettaja ja avustaja. Lapsen itsetunto kohosi heti roimasti kun koearvosanat nousivat ja koko opiskeluilmapiiri on lasta tukeva, ymmärtävä ja hyväksyvä. Ainoa negatiivinen puoli on se, että oppilasvaihtuvuus luokassa on paljon suurempi kuin tavallisessa luokassa, jatkuvasti joku siirtyy tavallisiin luokkiin tehtyjen kokeilujen jälkeen oman alueensa kouluun ja uusi oppilaita tulee tilalle. Ja vaikka lapseni tarvitsisi rauhallisen ryhmän, on tälläkin hetkellä luokassa pari niin aggressiivista ja levotonta poikaa, että rauha on monesti tipo tiessään.
Tuntuu lapsen puolesta jotenkin kamalalle, kun vertaa siihen, että aikuinen joutuisi työssään olemaan koko ajan varuillaan siksi, että joku voi lyödä, potkia tai heittää äkkiä jollain esineellä ilman pienintäkään ennakkovaroitusta. Lapseni on tyttö ja erityisesti toinen levoton poika huvittelee paljon pitämällä tyttöjä silmätikkunaan. Mutta poikien välisiä yhteenottoja on myös niin paljon, että kiinnipitotilanteet eivät ole luokassa harvinaisia, niitä sitten hiljaisemmat ja rauhalliset saavat seurata silmät ymmyrkäisinä. Kerron tilanteen tästä puolesta siksi, että joissain aineissa kotona annettu ohjaus ja opetus on korvaamatonta, koska koulussa järjestyksen pitoon menee niin paljon aikaa henkilökunnalta.
Erityisesti englanti on ollut lähes täysin kotiopetuksen varassa, koska sitä opettaa tavallinen luokanopettaja ja hän on täysin kyvytön hallitsemaan luokkaa sitäkään vähään kuin erityisopettaja. Lapseni siirtyi siis pienryhmään 2008 tammikuussa ja viime syksyyn mennessä ymmärsin selkeästi, että englantia ei edes yritetä opettaa siinä ryhmässä. Kun rohkenin ihmetellä, miksi tekstikirjaa ei lueta ollenkaan, miksi sitä ei saa tuoda kotiin ja miksi siihen kuuluvaa cd:tä ei kuunnella luokassa ollenkaan, opettaja reagoi niin, että antoi lapselleni erityisluvan tuoda kirja kotiin ja siitä eteenpäin kirjan cd pyörii koko ajan luokan muun hälinän "taustamusiikkina". "opetus" on sitä, että oppilaat tekevät omine nokkineen harjoituskirjan tehtäviä sen verran kuin osaavat ja viitsivät.
osoittautuu ADHD, siihen on kyllä lääkkeitäkin hyvin tuloksin, mutta Aspergeriin ei ole lääkitystä, meillä lapsi käyttää ainoastaan silloin tällöin melatoniinia nukahtamisongelmiinsa, jolla tietysti silläkin on suuri merkitys.
Pyydä, että tutkimuksissa painotetaan erityisesti oppimisdiagnostisia tutkimuksia, koska sehän on tärkein asia opettajan kannalta, että hän tietää, miten auttaa ja tukea lasta oppimisessaan. Lapseni on testattu kaksi kertaa oppimisen suhteen ja ensimmäisestä kerrasta viisastuneena kehotan vielä, että pyydä kouluun annettua lausuntoa niin selkokielisenä kuin suinkin mahdollista. Edes erityisopettajat eivät nimittäin täysin hallitse neuropsykologien ammattislangia, eikä ole mitään hyötyä sellaisesta lausunnosta, josta kukaan koulussakaan ei täysin ymmärrä, miten sitä hyödynnetään käytännössä.
Diagnoosista on myös se hyöty, että erit.opettaja kyllä pystyy paremmin ymmärtämään lasta kun tietää, mitä hänen ongelmiensa taustalla on. Meillä on aivan ihana erit.opettaja, joka arvostaa paljon kodin ja koulun välistä yhteistyötä, soittaa usein itsekin minulle ihan vain vaikka jostain myönteisestä uutisesta lapsen kehityksessä ja käytöksessä. Sanotaan nyt vielä sekin, että "hirviöopen" kanssa ei yhteistyöstä voinut puhua ollenkaan, hän ei kyennyt siihen lääkäreiden, eikä lapsen kanssa, minusta nyt tietysti puhumattakaan :) Minähän olin se kamala äiti, joka moisen riesan olin järjestänyt hänen ristikseen.
on tehtävä aina yhteisymmärryksessä lapsen vanhempien kanssa.
tulee taysista diagnoosi, eiköhän ne jotakin numerosarjaa käytä jatkossa.
Neurologilla oli tavallinen vastaanottoaika, katseli siinä lapsen touhuja kirjoittaessaan samalla lausuntoa. Taisi olla aivan turha lääkärissäkäynti.
Eipä ollut muuta tämä psykiatrilla käynti, tavallinen käynti, mutta tekeepä kuitenkin lähetteen jatkotutkimuksiin.
ADHD on lääkkeillä hoidettavissa, mutta Asperger ei, mitä se asperger oikeastaan sitten on ? Kun eivät psykologin mukaan johdu kasvatuksestakaan, mistä ne ovat tulleet ?
Psykiatri kyseli tarkkaan mahdollisesta alkoholin käytöstä raskauden aikana, mikä merkitys käytöllä saattaisi olla ADHD:n ja Aspergerin syntyyn ?
Se ei muuta sitä tosiasiaa, että ADHD tai Asperger eivät ole kasvatuksella, eikä esim. raskauden aikaisella alkoholinkäytöllä aikaansaatuja. Voi jessus, että 100 vuotta muuta maailmaa jäljessäkö suomalaisten psykiatrien pitää laahata? Muutenkin ainakin minun arvostukseni heitä kohtaan on nollan alapuolella, niin sitten vielä vuonna 2009 kuulee tuollaisia juttuja!
tulee tunne kuin ajattelisit, että se hoidetaan pois, siis parannetaan olemattomiin. Ei niin tapahdu, mutta lääkkeillä voidaan helpottaa tilannetta, jos jotkut oireet ovat sellaisia, että ne häiritsevät potilaan elämänlaatua.
Asperger on häiriö soluaineenvaihdunnassa aivoissa ja se on perinnöllinen. Ei ole varsinaisesti sairaus, eikä vamma, vaan tietynlainen ominaisuus ihmisessä. Ja joka ihminen Asperger-ihminen on omapersoonallisuutensa, ei varmasti ole kahta samanlaista, kuten ei muitakaan ihmisiä. Jotkut AS-ihmiset tulevat täysin toimeen ilman mitään kuntoutusta ja hoitoa, joten sellaiset lapset eivät siis tarvitse diagnoosiakaan. Sitten taas joillekin As-ihmisille kuntoutus on elinehto esim. koulusta selviämiseen tai työelämään sijoittumista ajatellen.
Psykiatri painotti juuri tuota, että lapsi selviytyy koulussa ja nimenomaan pienryhmässä,
koska nyt parin kuukauden aikana jonka lapsi ollut 10 oppilaan luokassa, erityisopettaja sekä 2 muuta apuria, siitä ollut hyötyä lapselle ja psykiatri suositteli jatkoa pienryhmässä,
jos vielä siellä tulee vaikeuksia, sitten katsotaan lääkitystä, ehkä se päätetään jo sairaalatutkimuksissa, sen sitten näkee.
Asperger on siis vain ominaisuus ! Eikä hoideta lääkkeillä vaan kuntoutuksella ?
Tuskin kukaan luulee että ADHD poistetaan tai parannetaan lääkkeillä, taisi tuossa joku siihenmalliin kirjoittaa mutta ehkä ilmaisi asian väärin. Voihan lääkkeillä ADHD poistua, mutta silloin siihen vaikuttaa moni muukin asia.... ?
Jokunen vuosi sitten eräs tuttava, noin viisikymppinen, alkoi kertomaan kun oli saanut ADHD-lääkityksen . Ajattelin silloin miehen olevan täysin sekaisin, lasten tautiko siinä iässä ! Nyt vasta tajuan hiljalleen, että tauti voidaan huomata vasta myöhemmällä iällä, kyseinen mies lusinut suurimman osan elämästään, miksei hän saanut apua jo aiemmin ? Oliko ADHD ehkä yksi syy hänen rikolliseen menneisyyteensä ? Siinäpä ajattelemisen aihetta.
jotta ADHD hoidetaan lääkkeillä, siinä erehdyin minäkin.
muuta kuin ADHD tai Aspergeria sillä kysymyksellä raskauden aikaisella juomisella, fas ?
Aivan pätevältä lääkäri vaikutti, vaikka meistä luultavasti jokainen näkee lapsista päällepäin, minkälaisia he ovat, diagnoosia meillä ei ole oikeus kirjoittaa ja hyvä että psykiatri lähetti vielä tarkempiin tutkimuksiin, ennen olisi lyöty leima otsaan, skitsofrenia.
Mutta siitä huolimatta sai psykoosi-leiman psykiatreilta. On se kumma, kun kukaan muu ei ole ikinä nähnyt lapsessa sellaisia oireita. Mutta hoidollisissa huostaanotoissa on tyypillistä, että lapsi leimataan sairaammaksi kuin hän todellisuudessa on.
Kuinkahan paljon vuosikymmenten aikana psykiatria on sairastuttanut ihmisiä kroonikko-osastoille, siis sellaisia henkilöitä, jotka eivät sinne ollenkaan alun alkaen olisi kuuluneet? Sen uskon täysin, niin nopeasti lapseni vointi psykiatrien kynsissä huononi.
riittävästi pureskeltavaksi. Vankien keskuudessa tehdyt tutkimukset osoittavat, että heissä on paljon suurempi prosentti ADHD-henkilöitä kuin väestössä keskimäärin. Ja silti osa psykiatreista vastustaa vieläkin näille ihmisille annettavaa oikeaa kuntoutusta, sillä on sitä toki ADHD-ihmisillekin tarjolla. Sitä parempiin tuloksiin tietysti päästään, mitä nuorempana oikeaa hoitoa, terapiaa yms. saa. Mutta nämä seikat halutaan unohtaa täysin, eikä oteta huomioon, miten paljon oikea diagnosointi ja hoito säästäisivät yhteiskuntaa lasten syrjäytymiseltä, päihde- ja vankeinhoitokustannuksista jne.
Otin vähän aikaa sitten NeuroMentalista uusimpia esitteitä aiheesta ja siellä nimenomaan korostettiin sitä, että ei ole kyse sairaudesta, eikä vammasta.
Sanotaan myös, että HOITAMATON ADHD saattaa aiheuttaa:
-päihdeongelmia
-masennusta ja/tai ahdistuneisuutta
-heikkoa itsetuntoa
-konflikteja lähiympäristön kanssa
-oppimisongelmia
Pitää muistaa myös, kun puhutaan näiden oireyhtymien perinnöllisyydestä, että ei se tarkoita sitä, että kummallakaan lapsen vanhemmalla olisi mitään oireyhtymää :) Tästä tuntuu olevan myös paljon väärinkäsityksiä ja vääriä olettamuksia. Mutta perinnöllisyyteen kuuluu, että jossain lähisuvussa jotain neuron oireyhtymistä löytyy kyllä, joskus runsaastikin.
Em. esitteissä sanotaan myös:
"ADHD-nuoren tukena ovat tarpeenmukaiset terapiat ja lääkitys, neuvonta, sopeutumisvalmennuskurssit ja ADHD-ohjaus. Jatkokoulutusmahdollisuuksien selvittelyssä voi hyödyntää ammatinvalintapsykologin apua sekä työ- ja koulutuskokeiluja. On tärkeää huomioida nuoren vahvuudet ja mahdolliset tuen tarpeet. Varhainen diagnosointi, ajoissa aloitetut tukitoimet ja ADHD-tietouden lisääntyminen parantavat ADHD-ennustetta."
Lisätietoja www.adhd-liitto.fi
Myös Autismi- ja Asperger-liitolla on omat sivunsa.
Samoin ADHD-liiton Pohjois-Suomen aluetoimistolla on hyvät sivut, ne löytyy ainakin googlettamalla.
Sen kun vielä joku selvittäisi, muutto edessä, kunta ei asuntoa järjestä, paikkakunnan vaihto edessä,
onko se pahin vaihtoehto nyt ekaluokkalaiselle, pienluokassa opiskelevalle, uudellakin paikkakunnalla on yhtä hyvät mahdollisuudet , luultavasti paremmatkin, saada apua eri muodoissa, pienluokka, ym ym.
Miten muutto vaikuttaa "tarkkislaiseen", kaikki lapset tietenkin erilaisia, onko kokemuksia ?
hyvin erilaisia. Mutta ainakin Asperger-lapsen on vaikea sopeutua muutoksiin, mitä yksitoikkoisemman samanlaista kaikki on, sitä paremmin lapsi voi. Ei ole kouluaikana kokemusta muutosta, mutta voisin kuvitella, että meillä ainakin olisi noin pari kuukautta sekaisin unirytmi ja ruokailu. Myös uuteen kouluun menoa jännitettäisiin ihan mahdottomasti.
Kaiken uuden etukäteen ennakointi helpottaa lapsen sopeutumista. Jos mahdollista, niin olisi hyvä saada käydä uudessa koulussa ja ainakin tavata opettaja ennen koulun alkua. Muutenkin lapsen kannalta on tärkeää, että pääset juttelemaan open kanssa etukäteen lapsen asioista. Tärkeintä varmaan kertoa, miten ope pystyy lasta parhaiten auttamaan, millainen hän yleensä on ihmisenä, mitä hänen ongelmansa ovat jne. Rehtori ja opettajat ovat yleensä paikalla elokuussa jo pari viikkoa ennen koulun alkua, jolloin sinne saa yhteyden, j os tapaaminen ei jo keväällä onnistu.
Meillä on aina lapsen sopeutumisessa ollut mahdottoman tärkeää puhuminen ja puhuminen, ja vielä senkin jälkeen puhuminen. Lasta on loputtomiin kuunneltava ja jaksettava keskustella hänen kanssaan. Meillä tyttö kuvittelee ja ennakoi mielessään erilaisia tilanteita ja niitä sitten käydään läpi sitä mukaa kuin lapsella tuntuu tarvetta olevan.
Et maininnut, onko lapsella jokin neurologinen diagnoosi. Jos ei ole, niin kannattaa harkita sen hankkimista, jos ongelmat yhtään siihen suuntaan viittaavat. Kuten ketjusta jo edellä kävi ilmi, se monesti kyllä helpottaa myös kouluun sopeutumista ja muu kuntoutus sen ohella on ensiarvoisen tärkeää lapsen myöhemmällekin elämälle.
Ei sitten Aspergeria taida olla kun on aina sopeutunut kaikkiin muutoksiin. Olisiko ADHD ? Tai jokin muu, vai onko vaan muuten normaali, liikkuva lapsi. Tänään tuttavat jyrkästi tuomitsivat mahdollisen lääkekokeilun lapselleni, he molemmat hoitoalalla..........
Kuinka paljon lasta pitää kuunnella siinä, muutetaanko vai ei muuteta. Toki vanhempienhan tuollainen asia pitää päättää mutta kuinka paljon pitää asiassa lasta kuunnella, muutto on kuitenkin yleensä melko raskas kokemus , ainakin itselleni.
Psykiatreja on, hyviä sekä huonoja. Vain kuolleet psykiatrit eivät valehtele, elävät kyllä niin tekevät.
Täytyyhän lääkäreille ja hoitajille työtä saada, siksi moni diagnoosi tehdään juuri siksi,
ja moni terve, syytön, on tuomittu jonkun mielisairaan lääkärin toimesta ikuisesti rautaesiripun taakse. Voi kuinka sairas voi lääkärinkin mieli olla.
On hyvä ettei ADHD ja Asperger ole kasvatuksen syytä, pidetään niitä nyt sitten ominaisuuksina, joiden kanssa ympäristönkin pitää tulla toimeen.
niin kauan kun lapsi on kouluikäinen, siis että hänen koulunsa vaihtuu muuton takia.
Vai onko niin paljon kuitenkin etuja muutosta, joista lapsikin lopulta hyötyy vai mistä oikein kyse?
Ja kun lapsen asiat nyt ovat vielä kaiken kukkuraksi hyvin, niin minä kyllä välttäisin muuttoa tällaisessa tilanteessa.
Ei diagnooseja ihan arvailemalla jaella, ne ovat pitkään kestäviä tutkimuksia silloin, kun ne huolellisesti ja perusteellisesti tehdään. Siis neurologian puolella ainakin niin tapahtuu, psykiatrian puolen tutkimuksista en minäkään tiedä.
Psykiatri teki oman diagnoosinsa erityisopettajan yhteenvedon pohjalta, siksi sanoi SUOSITTELEVANSA jo käytössä olevien tietojen pohjalta että neuropsykiatrinen diagnoosi on hyvin todennäköisesti Asperger ja ADHD.
Olisikohn todella niin, että psykiatri ei mitenkään diagnoosia tehnyt omien tutkimustensa = pari kysymystä lapselle, perusteella, vaan erityisopettajan lausuntoa mukaellen.
Psykiatri totesi sen että lapsi oireilee (vain) koulussa, kotona pärjätään hyvin, onneksi sentään tekee lähetteen taysin lastenpsykiatrian pkl:lle, taysissa on sukulaisen tuttava lääkärinä = viestiä menee, on siellä ennenkin käyneet jyrisemässä. Jotenkin olen aina luottanut taysiin, luotan nytkin perusteellisiin tutkimuksiin ja lapselle oikeudenmukaisiin päätöksiin.
Mahdollinen lääkityskin vain siksi että pystyy olemaan koulussa hieman rauhallisemmin, entä sitten jos lääke ei autakaan ? Moni tuttava on tuominnut tuon lääkityksen, tuntiessaan lapsen, eikä se kyllä minuakaan miellytä. Ymmärrän kyllä sen jos päästä jokin oikosulku löytyy, silloin lääkityskin on tarpeen.
Minun elämäni pilasi aikoinaan Psykiatri yhdessä sossun kanssa, heidän yhteistuumin järjestämän "hoidon" vuoksi en koskaan saanut esim. töitä.
naapurin lapsistakin ilmoituksen,vaikka perättömän,niin sossut ovat oven takana.
vanhempia puolustamaan lapsia kuntien järjettömyyttä vastaan, ollaan tietysti edetty taas yksi askel oikeaan suuntaan.
Mutta, mutta...
Tämä osoittaa taas sen, miten vaikea kuntien palkkalistoilla olevien on itse arvostella väärin toimivaa systeemiä. Lasten puolustamiselta vääriltä lastensuojelutoimilta olisivat eturintamassa lastentarhanopettajat, opettajat, sekä lastensuojelutyöntekijät itse, mutta he eivät voi puhua suoraan julkisuudessa työpaikkansa menettämisen pelossa.
Nyt vielä tämäkin! Se on tiedetty jo vuosia, että kunnat palkkaavat "säästösyistä" mieluummin epäpäteviä sosiaalityöntekijöitä lastensuojeluunkin kuin päteviä suuremmalla palkalla. Mutta nyt epäpätevien palkkausinto on levinnyt kouluihinkin.
Ja eräiden mielestä varmaan tässäkin on syy vain vanhemmissa...
Etenkin erityisopetuksessa opettajan pätevyys korostuu, vaikka erittäin tärkeää joka lapselle on saada pätevä ja ALALLE SOPIVA opettaja itselleen.
Kuntapoliitikoille lastensuojelu on kuin mappi-Ö tai roskakori, jonne heitetään hoidettavaksi kaikki ne asiat, jotka kuntien säästöissä lasten asioissa kärsivät.
Ihmisoikeuksien ja maan lakien mukaistako? E-hei tietenkään, vaan asianmukaista kuntapolitiikkaa eräiden mielestä, joka pahimmillaan kostautuu kunnalle yhtä lasta kohden miljoonamenoina tulevaisuudessa.
Mäntsälän kunta teki päätöksen olla palkkaamatta opettajalle sijaista alle 3 pv kestäviin poissaoloihin.
Riihimäen koulu Mäntsälässä valittiin vuoden kouluksi, sen rehtori Lasse Herrala ihmettelee kunnan säästöpäätöksiä: "Haluan nähdä henkilön, joka hallitsee yhtä aikaa kaksi yläkoulun luokkaa".
Minä ihmettelen sitä, miten opettajan ammattitaitoon pitäisi revetä kahteen paikkaan yhtä aikaa. Lapsiystävällisiä säästöt eivät ole olleet enää vuosiin, mutta nämä nyt ovat ihan typerimmästä päästä. Niin että ei muuta kuin lisää vain huostaanottoja kouluistakin, kuten on tehty tähänkin asti.
Otteita eilisen Hesarin artikkelista:
"Kasvatustieteiden lisensiaatti Pirkko Nurmen väitöskirja tarkastetaan lauantaina Kuopion yliopistossa. Nurmi sanoo, että opettaja pystyy kannustavalla asenteellaan vaikuttamaan suuresti siihen, hidastuvatko toisen asteen opiskelijan opinnot vai ei tai keskeyttääkö oppilas opintonsa kokonaan.
Siksi olisi tärkeää, että ryhmät kouluissa olisivat riittävän pieniä, jotta h enkilökohtainen opetus onnistuu.
Opintojen h idastumiseen vaikutti Nurmen mukaan jo peruskoulussa alkanut tuen puute. Oppilaat oli vain päästetty läpi, järetty 'sivistyneesti heitteille'.
Nurmi rakensi toimintatutkimuksen, johon osallistui 20 oppilasta ja kymmenen opettajaa. Tutkimuksessa pyrittiin siihen, että opettajat kannustivat oppilaita mahdollisimman paljon. Kannustaminen oli aluksi outo juttu niin opettajille kuin oppilaissa. Opettajat laajensivat vuorovaikutusta, he henkilökohtaistivat luokkaopetusta, katsoivat oppilaita silmiin, puhuttelivat enemmän etunimillä, kävivät vieressä ohjaamassa ja antoivat aikaa ja oppimisvihjeitä. Oppilaat alkoivat kokea, että heidät oli nähty ihmisinä.
TUTKIJAAN TEKI VAIKUTUKSEN SE, miten oppilaat palautteessaan muistivat opettajien pienetkin kiittävät sanat, hyväksyvät katseet ja kommentit.
Työn ja vastuun jakaminen lisäsi o pettajien keskinäistä hyvinvointia ja opettajien asenne tarttui vähitellen muuhun kouluyhteisöön.
KouluHYVINVOINTIA edistävä opettaja toimi positiivisuuden kierteessä ja alkoi muuttaa työtään palveluammatin suuntaan:
Oppilas on asiakas, jota tulee palvella mahdollisimman hyvin.
Opettajat tarvitsisivat harjaannusta erilaisten opiskelijoiden ja sidosryhmien kohtaamisessa, Nurmi korostaa. Näin kouluun saadaan syntymään toimintamalli, joka kehittää yhteisöllisyyttä. Kannustavan otteen m aine levisi nopeasti myös opiskelijoiden keskuudessa."
pitäisi kiinnittää huomiota YHTEISÖLLISYYDEN kehittämiseen kouluissakin, koska sillä on näköjään monia myönteisiä vaikutuksia.
Onko kunnilla tähän varaa - vai eikö tähänkään?
Tämä edellyttäisi siis edelleen vaatimusta ryhmäkokojen pienentämisestä ja sehän on kunnille ollut kauhistus, kuten kaikki muukin lasten henkinen hyvinvointi.